keskiviikko 12. elokuuta 2020

36 asteen helle

Nukutaan kaikki ikkunat auki koko yö. Kuu paistaa silmään aina parin tunnin ajan, vaikka se ei enää ole täysi. Sitten joskus aamuyöllä joku naapuri sauhuttelee ja sieltä tulee kauhea tupakansavu suoraan meidän makuuhuoneeseen, saan heti astman ja silmät alkavat vuotaa ja kurkkua pistää. Kiva.

Aloitettiin tuulettaminen illalla, kun yläkerrassa oli 31 astetta lähtötasona. Lähtötaso nousee päivä päivältä. Ennen se oli 27, sitten 29, sitten 30 ja nyt 31. Yön aikana saadaan läpivedolla lämpötila laskemaan noin 3 asteen verran. Aamuyöllä tuntuu jo melko normaalilta, kun on enää 27,8.

Olohuoneessa on 28 jatkuvasti. Tärkeää on pitää verhot ja kaihtimet hyvin kiinni koko kuuman päivän ajan, ei päästää aurinkoa sisään. Illalla pimeässä voi vasta alkaa tuulettaa.


Koko viikon on ulkona 36 astetta päivisin, ehkä jopa 38 just täällä, me ollaan taas Hollannin kuumin piste. Sen jälkeen pari viikkoa noin 29, ei se kylmene vieläkään.

Helle tekee tällaista: mun puhelin ei tunnista mun sormenjälkeä. Sanoo joko, että ”älä liikuta sitä sormeas” tai ”katso, että sormesi on kuiva”. Hikikäsi.

Minulla on makuuhuoneen penkillä puolikäytettyjä oloasuja ja tuijotin epäuskoisena: mikä tossa vielä on esillä, sehän on... pitkähihainen pusero! Miltä esihistorialliselta ajalta sekin on! Ajalta, jota en enää muista, josta on niin kauan. Ajalta ennen helteitä, jolloin halusi käyttää jotain pitkähihaista. Ajatuskin hikoiluttaa.

Hollannin rannikot ja hiekkarannat ja saaret ovat ihan täynnä. Ruuhkat seisovat joka päivä ja käsketään jättää tulematta. On vielä vilkkain lomasesonki, kouluista lomaa, joten kaikki perheet ovat liikkeellä nyt, ja pitkälti kotimaassa. Helle ajaa veden ääreen ihan kaikki.

Mutta +35 asteessa en kyllä itse menisi hiekkarannalle, jossa ei ole mitään varjoa. Ei tämä tukala paahde ole minulle ihana sää. Ihme kun medioissa kehutaan yli 30 astetta, että on tulossa "upea sää" ja kaikki haluavat terasseille ja grillaamaan ja uimaan. Ei se musta kyllä ole upea, vaan tukahduttava ja kauhea.

Köh köh, hellevaroituksen myötä annettiin smogivaroitus. Vähän on ollutkin astmaa.

Halusin alkaa mennä pyöräilemään ja lenkeille iltaisin usein, mutta ei 34 asteessa voi harrastaa ulkona mitään. Nimittäin iltakymmmeneltä siellä on edelleen se 34, kuvitelkaa.


Illalla voisi kyllä uida. Kävin pyörällä ostamassa meille uuden uimamakkaran. Makkara of the Seas tarvitsi kaverin, koska me aina jaetaan onnettomana sitä yhtä, että kumpi saa sitä käyttää. Nyt kun tulee helteitä ja mennään ehkä vielä lammikolle, niin oli aika varustautua paremmin.

Makkara oli ihan menestys, marssin lelukauppaan ja pötköt olivat heti tarjolla siinä ja alennuksessakin vielä. Valitsin keltaisen ja se on aika muhkea, varmaan vielä paksumpi kuin meidän alkuperäinen.

Kiva kuljettaa sitä pyörällä sitten... laitoin sen pitkittäin jotenkin kainalon alle, ei paljon voinut ohjata oikealla kädellä, sillä pidin lähinnä makkarasta kiinni.

Onneksi lähellä on leirintäalueen pikku uimaranta, jonne pääsee pääsymaksulla. Maauimala Witte Vennen oli oikein kiva, 3 kertaa mentiin uimaan. Mieheni syöksyi veteen samantien, miten se voi. Minä seisoin vinkumassa vyötärön kohdalla vaikka kuinka kauan.

Kiva että on tämä uimapaikka sentään tuossa lähellä, se on ihan priimaa. Muutoin ne ovat harvassa tässä läänissä.

Nyt lomaviikkoina on ollut niinkin surkeaa, että jotkut rannat tässä lähikunnissa ovat sulkeneet kokonaan, koska ruuhkaa tulee muuten liikaa. Eivät pysty rajaamaan väenpaljoutta ja ratkaisuna on, että klo 16 pystytetään työmaa-aidat koko lammen ympärille eikä kukaan ihminen pääse veden äärelle. Onnetonta.

Ja se on jo vuosikymmeniä pitkä kehitys, että monessa kunnassa on Hollannissa suljettu ulkouimalat, myös meillä, koska niiden ylläpito oli liian kallista. Siis siihen ei budjetoitu tarpeeksi prioriteettia kunnan varoista. On purettu ja kuopattu. Täällä kuivassa läänissä ne olivat muutenkin jo arvokkaita helmiä, ja nyt niistä on 90% poistettu. Täällä saa tosissaan etsiä uimapaikkoja, eikä löydy.

Kuvituskuva viileämmältä ajalta. Nyt en todellakaan laittaisi tuikkukynttilöitä päälle, nostavat vain lämpötilaa!


Sitten uhkasi vielä kraanavesi loppua. Käskettiin hillitsemään veden kulutusta ainakin isoihin ja turhiin kohteisiin kuten auton pesu, uima-altaiden täyttäminen ja puutarhan kastelu, tai alkaisi paine vähetä putkissa vesimäärän laskiessa.

Niin, ironisesti aina silloin kun on pitkä kuiva jakso, on myös se helle, jolloin ihmiset haluavat täyttää sen kahluualtaansa ja mennä uimaan, tietysti. Jos sitä allasta joskus käytetään ja täytetään niin juuri silloin, kun vedenpuhdistamot alkavat valittaa vedenkulutuksesta.

Puutarhalla ehkä eniten tarkoitettiin, ettei nurmikkoa tarvitse sadettaa joka päivä runsain mitoin vaan kuulemma kerta viikossa riittäisi. Puutarhan kastelu muutoin taas on mielestäni kaukana turhasta, vaikka itse jätän sen pitkälti oman onnensa nojaan. Ihmisiähän juuri kannustetaan nykyään pitämään vehreää pihaa ja istuttamaan kasveja, eikä vetämään sitä betonilaattaa koko pihan ylle, mikä johtaa kaupunki-ilmaston lämpenemiseen ja siihen, ettei vesi imeydy maaperään rankkasateissa, jotka myös ovat yhä yleisempiä ilmastonmuutoksen takia.

Eli hyvin ristiriitaista sanoa, että ”antakaa niiden kasvienne ja pihojenne vaan kuolla kuivuuteen”, kun niihin ovat ihmiset investoineet ja ovat samalla hyvällä asialla. On se aika ikävä menettää ne monivuotiset pensaansa ja ihan kaikki kukkansa 2 viikon +36 asteeseen ja kuivuuteen, ja sitten aloittaa taas tasan nollasta, kun pihasta on Sahara jäljellä. Se kannustaa siihen ratkaisuun, että laittaa vaan sitten ne betonilaatat lopulta ja sanoo, että helppohoitoinen piha eikä kuluta kasteluvettä.

Minun ainoa iloni syksylle olivat oranssit lyhtykoisot, mutta ne kuolevat nyt pystyyn paahteeseen.


Eilenkin meidän piti mennä uimaan illalla, mutta just silloin alkoi ukkonen jyristä. Peruttiin uiminen ja sitten piti muka ukkosen tulla, mutta eihän se perkele tullutkaan. Meni ohi joka puolelta. Kyttäsin sadetutkaa ja aina se oli lähestymässä ja ihan vyörymässä päälle, tulee tulee, puolen tunnin päästä on päällä.... mutta sitten se vaihtoikin suuntaa ja viisti ohi. Mitä toi rintama kulkee nyt yhtäkkiä länteen??

Täällä satoi 1 paksu tippa kaikkien tuntien aikana. Olisin tarvinnut sitä vettä myös pihalleni, jossa kaikki kuivuu ja käpristyy, jopa rikkaruohot. Turhauttaa. Sinne meni se uiminenkin sitten ja aina vaan on kuivaa.

Meinasin lähteä pyöräilemään kunnes löydän jostain vettä meidän kuivasta kunnasta, mutta taitavat olla keskustan suihkulähteetkin kiinni iltaisin. Ei täällä ole merta, ei järveä, ei kanavaa, ei puroa, ei lampea, ei mitään. Paitsi... joki. Mieheni keksi Maasin rannan, voisi ajaa autolla.

Kävin uimassa Lottumin lauttarannassa. Vesi oli lämmintä ja Maas niin tyyni ettei uskoisi, että se on virtaava joki.



Mukava ratkaisu sille hetkelle, mutta ne sateet tekisivät todella hyvää luonnolle. Kahden päivän päästä tämä 36 asteen taso sentään loppuu, luvataan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti