perjantai 2. elokuuta 2019
Yks on menossa Berliiniin tai minne sattuu
No niin. Seuraavassa unessa olin niin itsestäänselvästi Berliinissä ja niin identifioitunut sinne, että tuntuu, että on ihan Great Idea ja kohtalo, että mun on vielä joskus muutettava Berliinin ja aloitettava siellä vapaa ja ihana elämä. Jossa on paikallisia tuttuja ja luova työpaikka. Osaan sataprosenttisesti kielenkin, mikäs siinä on sopeutuessa. Mulla on kaikki potentiaali metropoliin. Niinku että tottakai. Mä oon Berliini ja Berliini on mä.
Unessa istuin S-Bahnissa ja katselin maisemia kun juna kiisi. Minua vastapäätä poikittaispenkillä istui mies, joka oli etäisesti tuttu, tunsin hänen vaimonsa jostain työyhteydestä. Juna oli korkeiden talojen välissä, ruskeiden, rumaa urbaaniutta, mutta sitten se meni sillan päällä veden laitaa ja näkyi loiva nurmikkoranta ja siinä joku mukava huvila. Mies alkoi kehua, että onhan se nyt hyvän kaupungin merkki, josta voi olla ylpeä, kun on tällainen rantatalo kauniisti veden ääressä kaiken keskellä. Sanoin: ”Mutta jos me oltaisiin Suomessa niin erona olisi se, että talo olisi yleinen sauna, jota kaikki saisivat käyttää, hehe!” -”No se olisi vielä parempi.”
Juna tuli alempiin kortteleihin, johonkin luovaan ja pirskahtelevaan kaupunginosaan, joka pursui taidetta. Se ajoi katua korkeiden talojen kuilussa ja kivitalot oli maalattu keltaisiksi, violeteiksi, punaisiksi, sinisiksi... Joka katutason liikkeessä tuntui olevan joku luova paja, oli yrityksiä joka lähtöön. Joku kertoi junassa, joka olikin matalalattiaratikka nyt, ateljeiden toiminnasta. Minulle tuli silloin selkeästi mieleen, että minun pitäisi marssia sinne, esitellä itseni ja kysyä, onko niillä työpaikkaa. Siinäpä olisi ideaali ura mulle, päästä jonkun taidepajan osaksi. Mahdollista vain Berliinissä? Ehkä. Ehkä siellä olisi se potentiaali, jota ei paljon missään muualla ole.
Ratikka tuli taas kauemmas lähiöihin ja juttelin sille miehelle uudestaan. Että unelmoin täällä asumisesta ja työskentelystä, ehkä hän tietäisi mistä aloittaa kyselyt? Hän sanoi, että hyppää mun kanssa kyydistä seuraavalla asemalla, hän oli johonkin työvirastoon menossa ja mun kandeis hengata hänen kanssaan hetki. Mentiin viraston ulkorappuja ja sitten istuin ummehtuneessa odotushuoneessa, kun mies meni sieltä raput alas virkailijoiden huoneeseen toimittamaan jonkun mapin.
Oli kuuma kesäpäivä ja toimistotyöläismiehillä lyhythihaiset kauluspaidat päällä. Siellä turisi äijiä penkillä ja vaihdoin niiden kanssa pari ajatusta. Jopa virastossa oli hirveän vapaa, avoin tunnelma ja sfääri, jossa voi jutella tuntemattomien kanssa haaveistaan heti.
Unessa oli vaiheita, jolloin suunnilleen itkin sitä ideaa, että tämä on totuus ja kaipaan aktiivisesti Berliiniin ja mun on tultava tänne ja päästävä tänne.
Ajattelin, että jos kerron miehelleni siitä Berliinistä, siitä voi tulla vähän sellainen fiilis, että ”joo sun kanssa on tosi helppo olla ja elää”, kun yksi on impulsiivisesti lähdössä milloin minnekin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti