tiistai 13. elokuuta 2019

KGB-museo Viru-hotellissa


Historiankiinnostus heräsi, kun kuulin, että Viru-hotellissa pääsee nyt KGB-museoon. Kyseessä on oikeastaan kiertokäynti oppaan kanssa eikä vapaa pääsy itsekseen museotilaan. Opastuskierroksen voi varata esim. Viru-hotellin vastaanotosta, suomeksi tai englanniksi, ja päivittäin on pari eri aikaa valittavana.

Hämärästi tiesin entisaikain tarinoista, että Viru-hotellissa oli neuvostoaikana joku ”salainen kerros”, jonka olemassaolosta vaiettiin ulkopuolisille, ja josta käsin Neuvostoliiton vakoojat salakuuntelivat ja tarkkailivat hotellissa käyviä länsimaisia vieraita.

Tämä kaikki kylmän sodan mystisyys on kiinnostavaa hollantilaisillekin ja kävimmehän Berliinissäkin DDR-museossa pari vuotta sitten fiilistelemässä rautaesiripun takaisia totalitarismin tuulahduksia. Joten varasimme seuraavalle päivälle paikat englanninkieliseltä KGB-kierrokselta, jotta mieheni voi samantien ymmärtää kaiken jännän kerrotun itse.

Olin jotenkin kuvitellut, että salainen kerros olisi joku välikerros, tyyliin ”viides”, josta hissi ajoi ohi pysähtymättä ja jota ei näkynyt kerrostaulussa. Mutta ei se ollutkaan ihan niin. Salainen kerros oli kaikkein ylin kattokerros, 23. Hissi kulki vain 22. saakka ja ylös pääsi rappusia. Yksi kattokerroksen huoneista oli KGB:n radiohuone täynnään lähettimiä. Toisessa toimistohuoneessa oli puhelimilla suora linja Moskovaan päämajaan.




Kierrokselle kokoonnuttiin ala-aulaan ja opas lähetti meidät hisseillä ylös. Ryhmä oli täynnä ja kansallisuuksia oli monia kielistä päätellen. Ihmiset kuuntelivat tarkkaavaisina ja vaikuttuneina ja esittivät lisäkysymyksiä.

22. kerroksesta oli jo väliparvekkeelta hyvä näkymä yli Tallinnan vanhan kaupungin. Sitten siirryimme rappukäytävään katselemaan mustavalkokuvia kansainvälisen hotellin neuvostoajoista ja saimme johdannon tilanteeseen.


Viru-hotelli oli luksuksen keskus neuvostoajan pulan keskellä. Ulkona Tallinnassa ei kaupoista löytynyt paljon mitään ostettavaa, niin elintarvikkeita kuin muutakaan, mutta Viru-hotellissa haluttiin esitellä Neuvostoliiton yltäkylläisyyttä ja parhautta länsivieraille. Siellä piti olla kaikkea. Ja niin siellä oli oma konditoria ja leipomo ja aina huolehdittu siitä, että ainakin siellä on ruokaa tarpeeksi ja paljon sellaista, jota ei tavallinen neuvostovirolainen koskaan saa kaupasta, kuten appelsiinimehua. Palvelun piti pelata, työntekijöitä oli runsaasti jokaista vierasta kohden.

Ovella olevat portsarit erottelivat tarkaan, etteivät vain tavalliset tallinnalaiset pääse luikahtamaan sisään nauttimaan länsimaisten luksuksesta. Hotellin työntekijät olivat tarkkailun alla, etteivät ole liikaa yhteydessä vieraisiin. Joka kerroksessa kerrostäti piti lukua, kuka tulee ja kuka menee, kirjasi suureen kirjaansa vieraiden nimet ja läsnäolot.



Todellisuudessa työntekijät kävivät salaa kauppaa länsimaisista tavaroista ja vaihtoivat valuuttaa Suomen markkoihin. Mutta piti olla tarkkana, ettei jää kiinni. Viru-hotellin baarimikko joutui esim. kolmeksi vuodeksi vankilaan, kun hänen housuntaskustaan löydettiin muutama Suomen markka, jotka hän oli ottanut vastaan vierailta.

Suomalaiset, jotka vierailivat taannoin Neuvosto-Virossa, varmasti muistavat, että mikä vain oli arvokasta myyntitavaraa virolaisten silmissä: farkut, tennarit, purukumi, sukkahousut; jopa suomalaisten kauppojen värikkäät muovipussit olivat haluttua tavaraa, josta maksettiin rahaa katukaupassa.

Tottakai sekä hotellin virolaiset työntekijät että kansainväliset, usein suomalaiset, vieraat, näkivät, että hotellissa on myös 23. kerros, jonne ei ole pääsyä. Siitä esitettiin joskus kysymyksiä, että mitä siellä sitten on. Vieraat olivat ihan lähellä ja näkivät kyllä, että tuolla on tuollaisia nurkkahuoneita yläpuolella. 22. kerroksessa oli jopa ravintolasali, joten kaikki hotellivieraat kyllä kävivät siellä.

No, kaikkeen oli varauduttu, eli työntekijät tiesivät sanoa, että siellä on vain jotain merkityksetöntä talotekniikkaa. Saatettiin myös sanoa, että maan johdon mielestä sieltä on liian hyvät näkymät Tallinnan kaupungin ylle, että sinne ei länsimaisille mahdollisille vakoojille haluta tarjota näkymiä; vaikka kaikki näkivät yhtä hyvin jo 22. kerroksesta kaiken.



Useille oli myös jotenkin selvää, että Neuvostoliitto varmastikin vakoili vieraitaan. Suomalaisetkin saattoivat kiusallaan lukea vaikka Leninin teosta kovaan ääneen huoneessaan. Ja KGB joskus jopa antoi vinkkiä siitä, että vieraita todellakin salakuunnellaan. Jos joku valitti ääneen, että no nyt loppui Neuvostoliitosta vessapaperi kesken, niin hetken päästä oli kerrossiivooja oven takana uuden rullan kanssa. Niin, mistäköhän tiesi.


Hyvä kysymys oli sekin yleisöltä, että miksi sitten Neuvostoliitton päästettiin ja haluttiin näitä länsituristeja, jos niin kovalla vaivalla piti järjestää niille hyvät olot ja piti varjella neuvostosalaisuuksia ja vakoilla länsimaisten salaisuuksia samalla. Miksei maa sitten ollut kokonaan suljettu? Ensinnäkin matkailijoiden tuomaa länsivaluutta tarvittiin kovasti Neuvostoliiton talouteen, ja toisaalta haluttiin kuitenkin pitää yllä ystävyyssuhteita muihin kansoihin, Neuvostoliiton sanelemissa puitteissa.

Capital of the Soviet Estonia.

Kun Neuvostoliito hajosi, KGB pakeni hotellista ja jätti jälkeensä paljon laitteistoa, jolloin koko totuus selvisi. Välineet olivat kuin agenttileffasta. Ja hotellin rakenne myös.


KGB skannasi jo etukäteen matkustajalistoista, ketä oli tulossa Georg Ots -laivalla Suomesta ja ketä olisi mielenkiintoista kuunnella erityisesti. Näille seurueille annettiin tietty hotellihuone, jonka seinän takana olikin vakoojan salakuunteluhuone. Seinissä oli töpselin näköisiä luukkuja ja reikiä, joista vakooja saattoi työntää kapean putken, joka oli liitetty kameraan, ja ottaa näin kuvan vieraista. Seinissä oli mikrofoneja.

Vakoiluputkellinen kamera.

Tietyt seurueet myös laitettiin tiettyyn ravintolasalin pöytään, jossa olevan tuhkakupin tai pikkulautasen pohjassa oli mikrofoni ja lähetinlaite. Signaali kulki katossa olevaan vastaanottimeen ja siitä johtoa pitkin KGB:n kuunteluhuoneeseen.

Ja oli oikeasti mansettinappeja, joissa on mikrofonit; ei vain 007-filmissä. Näyttelyssä näki autenttista vakoilutavaraa ja sen ajan uniformuja sekä turistimuistoja.

Mansettinappimikrofonit, pieniä nauhureita, seinä- ja kattomikrofoneja.


Kävijät saavat kokeilla agenttipuhelimia. Moskovan pääjehu paasaa luurista miehelleni.

Ulkoa parvekkeelta näki laajalti yli Tallinnan. Viru-hotellin alkuperäiset isot kirjaimet ovat 23. kerroksen parvekkeella vieläkin laidalla kiinni; katolla niiden yllä on vain lisäksi nykyiset Sokos-hotellin logot ja modernimpi kirjasin.

”Hotell Viru” on alkuperäinen teksti neuvostoajalta.

Kirjaimet 23. kerroksen parvekkeelta käsin.



Toisen puolen parvekkeella on ”KGB Rooftop bar”, jossa voi iltaisin ottaa juoman. Tänne baariin pääsee ilta-aikaan kuka vain ihastelemaan näkymiä.







Puhelimesta kuuluu Nevostoliiton ääniä.

Kierroksella kuulemamme yksityiskohdat olivat vaikuttavia, joten kannattaa mennä katsomaan tunnelmaa paikan päällä. Hotellin rakentamisesta suomalaisvoimin kerrottiin myös hauskat anekdootit; nykyään osataan ja saadaan Virossa vapaasti reflektoida tuota suljettua aikaa, ja Neuvostoliiton ylläpitämää valheiden verkkoa.


Katso myös edellisen postaukset muut hauskat paikat Tallinnassa tästä linkistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti