perjantai 16. elokuuta 2019

Kesäpäivä Saaren kansanpuistossa, Kaukolanharjulla ja Pilpalassa


No nyt jatketaan Suomen-lomaa Suomessa. Käytyämme Tallinnassa sekä KGB-museossa.

Päiväretki hahmottui siitä, että muistin taas Saaren kansanpuiston Tammelassa ja sen ihmeelliset järvet kannaksen eri puolilla. Siellä kuljetaan havumetsässä, ja vasemmalla olevassa laajassa järvessä voi uida, siinä on punainen rautapitoinen vesi, mutta kymmenen metrin päässä maakannaksen oikealla puolella on myös uintipaikka laitureineen. Se on ihan eri vesistö, enemmän savimaisen oloinen, joka ei ole yhteydessä vasemmanpuoleiseen järveen. ”How cool is that?” Kaksi eri veden laatua ja lämpötilaa parin sekunnin päästä toisistaan. ”Mahdollista vain Suomessa?”

Lisäksi täydentyi tieto, että täällähän on myös Lounais-Hämeen Pirtti, josta saa kesäsunnuntaisin perinnelounasta pitopöydästä, myös hauska näyttää ulkomaalaiselle. Muutoin pirtti toimii hirsitalotunnelmaisena kahviona.

Ja metsän siimeksessä jossain lähellä on Kaukolanharjun näkötorni, puusta rakennettu vuonna 1926.

Siinäpä kolmen kohdan ohjelma kesäisessä Suomessa, ta-daa. Päivä oli tarpeeksi kuuma oikeasti uimiseen. Eikä tuonne ollut kuin reilun tunnin ajomatka Hyvinkäältä. Niin mikä Tammela missä? No karkeasti sanottuna aika lähellä Forssaa. Ilmansuuntana lounas Suomen kartalla.

Saaren kansanpuiston järviä eri puolilta.



Lounais-Hämeen Pirtti

Hellepäivänä kansanpuiston rannat ovat suosittu uimapaikka ja väkeä virtasikin uimapatjoineen paikalle. Lisäparkkipaikkoja löytyi maantien laidasta, kun virallinen ensimmäinen parkkialue täyttyi jo.

Pirttiin oli parin minuutin kävelymatka metsän läpi ja lummelammen vierestä.



Täällä voi maistella kotikaljaa, jos sellainen elämys on vaikka päässyt unohtumaan sitten 70-luvun. Paikalliset perinneruuat tuovat tuulahduksen joulupöydästä, sillä hämäläiseen kesälounaaseen kuuluu rosollia, perunalaatikkoa ja porkkanalaatikkoa. Kylmiä alkupaloja silleineen ja lohineen, hyvän makuista tummaa leipää (johon turistit kävivät käsiksi niin innokaasti, että alkoi uhkaavasti loppua korista), lihapullia ja lihapataa, salaatteja. Siitä löytyi jokaiselle jotakin. Kiisseliä ja kahvia lopuksi.

Seudun kuntien vaakunoita pirtissä

Buffetti valmiina.




Kuivajärven ja Suujärven uimaranta

Ja sitten metsään uintikamojen kanssa. Pieni pukukoppi löytyy kahden järven kulmauksesta, läheltä Suujärven lahdelmaa, jossa on hyppytorni ja laiturit.

Vasemmalla on todella pitkä kaareva hiekkabiitsi, Kuivajärvi. Ihmisistä näki, kuinka matala ranta on: väkeä seisoi vaikka kuinka pitkällä järvessä, mutta vettä oli vain polviin tai vyötäisiin. Järvessä näyttikin seisoskelevan koko kylä, tai koko Häme, tai joku maakunta. Populaa riitti ja monilla oli kanootteja ja uimarenkaita myös. Suomen oloihin nähden oikein ruuhka.

Hulinaa Kuivajärvessä.

Aallot huuhtoivat kohti rantaa, tuuli oli nousemassa. Vesi näytti vilpoisalta siinä tuulessa. Mutta oo, se oli lämmintä. Kylpyvettä. Tapahtui se ihme, että mieheni laskeutui ensimmäisenä kokonaan veteen. Plums. ”Täh, mitä sä siellä teet jo?” Yleensä hän on se, joka hytisee epäröiden puolessa välissä noin kymmenen minuuttia ennen kuin uskaltaa kastautua järveen.

Kuivajärvessä on simpukoita pohjassa. Tuntui, että vesi on lämpimämpää kuin ilma. Ehkä se oli 25-asteista, matalassa lahdelmassa. Silloin vasta alkoi paleltaa, kun nousi ylös ja tuuli puhalsi iholle, vaikka oli edelleen 31-asteinen hellepäivä.

Suujärven hyppytorni- ja laiturielämää.

Sitten hilpaisin pari metriä vastapäiselle Suujärven uimarannalle, jossa varoitetaan äkkisyvästä heti laiturin vieressä. Ai niin, siihen tarvitaankin syvyyttä, kun on hyppytornit ja kaikki. Tämä järvi on paljon pienempi, mutta yllätys, sen vesi oli viileämpää kuin Kuivajärvessä. Uin pienen kierroksen laiturilta käsin.


Kaukolanharjun näkotorni

Sitten näkötornille. Polku sinne lähtee toisen, pienen parkkipaikan kupeesta, vain minimaalisen pyrähdyksen päässä Saaren kansanpuiston pääparkkipaikalta etelään.

Tämä kohde ei ole heikkojalkaisille. Matka sisältää mäkisen metsäpolkuvaelluksen, jyrkähkön ylämäen ja sitten kipuamisen yhä kapenevia puurappuja tornin huipulle ylätasanteelle. Pääsymaksua otetaan 5 euroa per henkilö. Netistä löytyy tieto, milloin torni on auki.




Kuusikulmainen torni muistuttaa majakkaa ja se sijaitsee harjun päällä, jotta näkymät järviseudulle ovat mahdollisimman laajat.





Ylhäällä selviää, että kyllä tämä seutu on eräänlainen köyhän miehen Järvi-Suomi. Vesistöä, metsiä, saaria, niemiä ja lahtia piisaa. Albert Edelfelt on täällä myös maalaillut, pelkän harjun päältä, kun tornia ei vielä ollut.





Ylätasanteella oli vahdissa luontokuvaaja pitkän jalustallisen kameran kanssa, tarkkailemassa kalasääksen pesää. Siellä näkyikin saaressa kaksi isoa poikasta männyn latvassa laajalla pesälavalla odottamassa, että mutsi tuo kalan.


Café Lättis Pilpalassa

Ajoimme takaisinpäin rengasreittiä enkä ihan tajunnut, että paperisen tiekartan tie, joka on merkitty keltaiseksi, tarkoittaisi hiekkatietä. Mitä se sitten piirretään jopa paksummalla kuin toiset tiet. Tsorgen. Aika monta kilometriä meni poikittain mäkistä pikkutietä, jossa sora sinkoili. Oli se pääosin kuitenkin hyvässä kunnossa.

Lopen Pilpalaa lähestyttäessä näin tienvarsimainoksessa vilahtavan ihan kuin vanhan sinisen Lättähattu-junan eli kiskobussin. No siinä se olikin kesäkahvilana parkkialueen laidassa, pysähdyspaikkana. 


Tänne on pysäköity kunnostettu Lättähatun runko vuodelta 1960. Sisällä on kahvilatiski, ympärillä piknikpöytiä ja telttakatoksia. Paljon motoristeja, se oli joku virallinen motskariystävällinen paikka. Se on ollut siinä vasta puolitoista vuotta.




Pihan karttoihin pyydettiin merkitsemään nuppineulalla, mistä on tultu sinne. Pihalla oli myös vanha puhelinkoppi.




Tämä oli oikein hyvä neljän kohdan retki, johon sisältyi vanhaa Suomi-tunnelmaa ja perushämäläistä metsämaisemaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti