tiistai 23. huhtikuuta 2019

Oletko pälyilijä vai tuijottaja?


Jäi mieleen optikon kertomus siitä, että on tutkittu ihmisten tottumista moniteholaseihin. Selvisi, että on kaksi ihmisryhmää, joista toinen tottuu helposti ja toisella kestää kauemmin oppia olla sujuvasti moniteholinssien kanssa.

Ne, joilla on tapana katsella vilkkaasti ympärilleen päätä ja niskaa käännellen ja paljon liikkuen, tottuvat nopeasti. Ne, jotka pitävät päätä paikoillaan ja pälyilevät vain silmiä liikuttamalla oikealle ja vasemmalle, ovat se vaikeampi ryhmä. No, tiedän kyllä, mihin ryhmään kuulun. Katselen aina salaa alta kulmien, huomaamatta vilkuillen.

Kadulla kulkiessa en yleensä katso ihmisiä kasvoihin. Joku ujous taikka sitten toisten reviirin ekstreemi kunnioittaminen siinä on; en halua häiritä ketään tuijotuksella, enkä toisaalta myöskään mielelläni paljastaa, mitä kaikkea tarkkailen. Joku sen jossain taas sanoikin: kunnon kasvatukseen ainakin Suomessa kuuluu tyypillisesti neuvo, että ei saa tuijottaa toisia.

Ja siitähän voidaankin häiriintyä ja moittia: ”Mitä sä tuijaat!” Sama normi on Saksassakin, kaveria voidaan ojentaa melko brutaalisti lauseella ”Was glotzt du denn so?” eli ”Mitä sä siinä toljotat?”

Tuntuukin, että voisin vaikuttaa epäkohteliaalta, jos katson tarkkaan kaikkia tuntemattomia ihmisiä, joten en katso. Se johtaa siihen, että jos kadulla tai kaupassa on liikkeellä joku tuttu, hän saa luvan yllättää minut ihan täysin puhuttelemalla minua. En ole varmasti havainnut häntä, koska en keskity tunnistamaan ihmisiä väenpaljoudessa ollenkaan. Menisin metrin etäisyydeltä ohi viistäen tunnistamatta. Suljen itseni omalle reviirilleni.

Salaa vaan vilkaisen.

Hassulta minusta vaikuttaa myös se oletus, että autoissa istuvia ihmisiä pitäisi muka katsoa ja tunnistaa. ”Ajoin ohi, etsä nähny mua!” Kamoon, autojen lasit ovat tummat ja heijastavat. Eihän siinä mustassa aukossa näe edes sitä, istuuko siellä sisällä ylipäätään ketään. Ja aika kauan saa tuijottaa, jos haluaa tajuta, että siellä istuu joku tuttu.

Joskus työpaikan parkkipaikalla joku heiluttaa minulle kättä auton sisältä. Olen iloinen, jos vaikka kampauksesta onnistun tunnistamaan, kuka se ehkä oli. Mutta oletuksena, ei. 95% autojen omistajista työpaikallakin on minulle tuntemattomia. En todellakaan ala katsomaan jokaista ohi ajavaa kuskia intensiivisesti kasvoihin ikkunan läpi vain todetakseni, että tuijotin juuri täysin tuntematonta hyypiötä kymmenen sekuntia vimmaisesti. Pelästyy vielä.


2 kommenttia:

  1. Nyt minulle selvisi, miksi ihmiset Helsingissä kävelevät päin ja törmäilevät ihan kuin olisivat sokeita.
    En ole tuijottaja vaan tapaan katsoa ihmisiä kasvoihin ja silmiin kadullakin ja ratikassa ym. Kukaan ei ole tiuskinut siitä minulle. Saksassa kylläkin opetetaan lapsille pienestä pitäen ja viimestään alakoulussa katsomaan puhuessaan puhekumppaniaan silmiin ja olemaan kohteliaita. "Guck mich an." Olen opettaja. Kasvomuistin on oltava hyvä ja havaintokentän laaja.
    Minun oli pakko pitää moniteholaseja, mutta en tykännyt niistä. Optikko opetti heti, että ne toimivat hyvin vain vertikaalisessa suunnassa. Niistä tuli kylläkin jäykkä niska. Puhun imperfektissä, koska kaihileikkauksien jälkeen minulla on kiinteät yksiteholinssit, eikä ongelmia.Yleensä en käytä enää laseja lainkaan. Jos haluan olla kyläkorea niin pystyn vetämään nestemäisen eyelinerinkin siististi. :)

    VastaaPoista
  2. Aivan, ei kukaan tietysti halua olla oikein pällistelijä, mutta voi katsoa reippaasti kohti kohtuullisen ajan. Näissä on tosiaan kulttuurieroja, joku jossain suomalaisessa artikkelissa kirjoittikin, kuinka Helsingissä oletuksena on olla niin kuin muita ei olisi olemassakaan. Eipä ole ideaali sekään. Normaali kohteliaisuus, eli katsoa kasvoihin ja tervehtiä, on joissain yhteisöissä vallalla ja toisissa ei.
    Moniteholaseissa on hankala osio ne alareunat, jotka ovat kuulemma aina sumuiset, vaikka miten hioisi, ja kyllä ne erilaiset alueet nkökentässä häiritsevät minua edelleenkin. Ymmärrän, että jotkut mieluummin ottavat huonollakin näöllä tavalliset lasit ja erikseen lukulasit, kun eivät kestä tällaista näkökenttää. Kaihileikkaus onkin kätsä, kun saa samalla näkövirheen korjattua pitkälti pois.

    VastaaPoista