keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Päivän mikrokohtaamiset


En minä tällaiseen ole valmistautunut enkä tällaista odottanut: että jo helmikuussa on pyöräilysää, 18 astetta, ja voi ajaa auringossa ilman takkia tiaisten laulaessa ja sepelkyyhkyjen rakentaessa pesää.

Turkissa asuva bloggaaja Petra kertoi päivittäisistä mikrokohtaamisistaan (linkki); sana oli tuotu esiin Hesarin kolumnissa, johon löytyy linkki alkuperäisestä blogista. Sillä tarkoitetaan pientä jutustelua puolituttujen tai tuntemattomien kanssa, mikä on kulttuurista riippuen eri maissa joko itsestäänselvää arkipäivää tai sitten melko harvinaista.

Hollannissa ei kyllä ole kovin yleistä mennä puhumaan ihan tuntemattomalle, mutta tilanteissa, joissa satutaan samaan tilaan vaikka jonottamaan jotain, spontaani keskustelu alkaa kuitenkin ehkä useammin ja rohkeammin kuin Suomessa keskimäärin. Joskus jopa ruokakaupan hyllyjen välissä.

Heti hahmottui päähäni 5 omaa mikrokohtaamistani viime päiviltä.


1.

Keskustassa kävin pyörällä, antamassa optikolle edelliset varasilmälasini pois keräykseen ja asetuttamassa sankaa vähän paremmin. Parilta kerralta tuttu optikkorouva yritti muistella sukunimeäni. Ei kuulemma ihan onnistu muistaa asiakkaiden nimiä ulkoa, vaikka yrittää. Lohdutin, että minulta unohtuvat lähimpien työkavereidenkin nimet välillä nolosti, vaikka heitä on vain kolmisenkymmentä (kuten tässä jutussa olen kertonut).

Toimipisteen managerikin oli siellä, ja hänellä on slaavilainen sukunimi miehensä puolelta. Hän huikkasi sekaan, että nimeni on kuitenkin kohtuullisen helppo.
Optikkorouva:
– No niin; sä ja sun Zahdar... Zar... Zadr...
– Hehe, siksi joskus sanonkin vaan tyttönimeni, Peeters.
– No sepä onkin ihan perihollantilainen juustopään nimi.
– Haha, juustopää.

Se on oikeasti hollantilaisten yleinen pilkkanimi itsestään: ”kaaskop”, juustopää.


Aiemmin kokeilemassa kehyksiä.


2.

Töissä huomasin Stefanin varastohuoneessa kaapilla. Odottelin juuri muita tylsistyneenä ja huvikseni kurkkasin saranan välistä huoneeseen, että kukkuu. Vaihdettiin pari sanaa, että aika täynnä ovat kaapit ja pitää huolehtia järjestyksestä ja siivota säännöllisesti, mikä on toisaalta ihan hyvä käytäntö.

Stefan käveli ulos ja sanoi: ”Mä jätän tämän oven kyllä nyt vähäksi aikaa auki, kun täällä on niin tunkkaista. Haisee vähän siltä kuin täältä olisi just kärrätty ulos joku faaraon muumio.”

Ihan hassuja sutkauksia saa, kun vähän kyselee tai aktivoi keskustelun ja sitten kuuntelee, mitä ajatuksia ihmisillä on.


3.

Mikrokohtaamiset eläinten kanssa ilahduttavat erityisesti. Kadulla tuttu mustavalkoinen Metsästäjä-kissa käveli ohi, kun pyöräilin hitaasti. Se oikein tulikin luo ja maukui, joten päätin pysähtyä. Sain silittää sitä vähän; se puski ja kehräsi ja heittäytyi selälleen katuun kiehnäämään. Se tuntee meidät nyt kavereikseen.

Kuvituskissa.


4.

Pyörällä melkein törmäsin sitruunaperhoseen. En voinut tehdä äkkijarrutusta, koska olin juuri ajamassa poikittain auton edestä, joka odotti tien vapautumista. Mutta perhonen liihotti täpärästi ilman törmäystä. Sitruunaperhosia näkyy nyt päivittäin ilmassa.




5.

Nyt olisi vissiin sen samppanjapullon aika. Ilmeisesti kopiokoneeni osat tulevat nyt minulle. Eli yhteyshenkilön nimi on vaihdettu listoilla. Tämä on päätös Xerox-odysseialle, josta olen vuodattanut näissä jutuissa:
Loputon kauhukertomus hajonneesta kopiokoneesta
Missä on studion avain ja kuuleeko Suriname?

Samalla osoitin rohkeutta menemällä alakertaan selvittämään, kuka voisi siellä ottaa nimiinsä minun vanhan koneeni. Ettei minulle tulisi sen osia enää. Alakertaan, täysin tuntemattomalle alueelle, sinne, missä on vain uusia työntekijöitä. Sinne ei ole kukaan meistä jalallaan astunut, koska meillä ei ole call centerin kanssa mitään tekemistä.

Siellä olikin mukavia naisia, jotka löysivät joukostaan ehdokkaan ja huikkasivat:
– Haluatko sä olla Key user?
– Mikä? Jos siitä maksetaan lisää palkkaa... hehe, ei vaan.

Uusi ystäväni Fabiola oli miellyttävän kommunikatiivinen. Asiakaspalvelun asiantuntijoita, he osaavat puhua selkeästi ja kohdata ihmisen. Selvitin hänelle pääpiirteet ja kuinka itse hoidan asiat, ja sitten sain luvan ilmoittaa hänen nimensä Xeroxille. Oikein kiva.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti