Leffoja, työmokia ja eläinlääkäri

Olen juuri tällainen, että en jaksa kuunnella mitä pääministeri puhuu, vaan keskityn toteamaan, että kato, sillä on melkein saman muotoinen nenä kuin Ronald Plasterkilla, josta ensin meinasi tulla pääministeri. 

Uuden pääministerin etunimi on Dick. Saavat englantilaiset taas nauraa.

Töissä tein klassisen mokan, että lähetin 70 ihmisen listalle sähköpostin liitteenä taulukon, paitsi että en liittänyt sitä taulukkoa. Tämä on ihan pakollinen moka kaikille toimistotyöntekijöille, tehtävä ainakin kerran elämässä. Näen onneksi koko ajan muitakin, jotka harrastavat samaa. Sitten vaan ”sori” ja taulukko perään. 

Seuraavaksi tein ajatusvirheen ja kirjoittelin asiaa väärälle alihankkijalle - oho, ei se ollutkaan heidän hommansa vaan toisen tiimin. Sori.

Sitten paras. Minulle oli sovittu kahdenkeskinen kokous ja olin niin NOLO, menin koputtelemaan ovelle TUNNIN LIIAN AIKAISIN ja ajoin edellisen vieraan jo huoneesta pois ennen kuin todettiin, että olenkin liian aikaisessa. Itse tapaaminen lopulta meni kyllä asiallisesti.

Tämä on vastikään tapahtunut toisenkin kerran, kun valmistin kiireellä illallista keittiössä, että on valmista sopivasti kun mieheni tulee. Nyt on kaikki menossa uuniin kun hän tulee klo 19 jälkeen - mutta eikä, kellohan tulee vasta 18! Olen tunnin liian aikaisessa tehnyt ja suunnitellut KAIKEN KOKO AJAN! Katsoen kelloa monta kertaa. Ei sytyttänyt.

Kissat piti viedä vuosirokotukseen. Ne ovat pentuna saaneet rokotussarjan ja nyt oli ensimmäinen kerta, kun meidän piti viedä niitä lääkäriin. Jännittävää kaikille. 

Meni ihan hyvin. Ei tarvinnutkaan stressata sitä, että miten kissat saa kuljetuskoreihin, koska mieheni vain otti ne yksi toisensa perään, hops, sinne niin ja ovi kiinni. 

Autossa oli ikävää, ne mourusivat koko ajan. Onneksi ajomatka ei ole kuin muutama minuutti. Auto oli se pahin osuus. Jotkut sanovat valinneensa eläinlääkärin naapurikylästä, koska siellä on halvempaa kuin meillä. Mutta jos eläin inhoaa autossa matkustamista, niin se säästö rasittaa sen mielenterveyttä. Tämän kauemmaksi emme mene.

Yksitellen lääkäri otti ne pöydälle, perusterveystarkastus, rokotuspiikki niskaan ja punnitus. Uskomatonta, miten ne siellä punnitaan: lääkäri asettaa kissan vaakalevylle, päästää irti, ja tadaa, kissa istuu vain paikallaan tyhmänä. Kotona ne lähtevät heti liikkumaan ja kävelevät pois laatikosta, jos yrittää katsoa lukemaa.

Janneke 4 kiloa ja Jip 5,7. Aika hurja ero. Kysyimme, onko Jip ylipainoinen. Ei se ole. Se on vain iso. ”Eri mallin kissa kuin siskonsa.”

Odotushuoneessa.

Turkkikuvioinnin kartta, jonka piirsin. Molemmilla erilaiset läikät, ja vielä eri kyljissä erilaiset.

Kyllä tunnen, kun nämä 5,7 kiloa plösähtävät jalkani päälle yöllä.

Janneke hulluna kissanminttulelusta.

Prinsessa pitkäkoipi

Löysin kaksi leffaa, jotka menevät jopa meillä Venrayssa! Molemmat sellaisia, että mieheni ei varmastikaan halua kanssani niihin: lällyromanttinen suhdedraama It ends with us / Se päättyy meihin, ja Pixarin piirretty lapsille, Inside Out 2. Voin kyllä mennä yksin. Sepä virkistävä idea. 

Enkä todellakaan välittänyt siitä, että menen yksin lastenleffaan. En antanut sen häiritä. Ihminen saa mennä katsomaan ihan mitä haluaa. Minua kiinnostaa psykologia ja se, miten siinä on käsitelty tunteita tarinallisesti. Tiesin useista analyyseistä ja ihan aikuispsykologien tekemistä reaktiovideoista, miten Osa 1 on tehty ja mistä on kyse. En ole onnistunut näkemään sitä koskaan.

Joku vuosi meillä oli kotona kuukauden Disney Channelin tilaus ja luulin saavani katsoa Osa 1:n sieltä, mutta EI, ”Disney ei näytä sitä ohjelmistossaan koska se on Pixarin eikä Disneyn leffa”. Vaikka niillä yhtiöillä on yhteys. Pian sen jälkeen Disney Channel päättikin sisällyttää Pixarin leffat tarjontaansa. Tyhmät.

Hyvin ymmärtää osan 2:kin irrallaan. Oli se ihan kiva ja kirjava. Mutta ei nyt mikään suurin spektaakkeli. Heh, siinä on kaksi ”päänsisäistä” naishahmoa, joilla on sininen tukka. Nyt joku luulee, että värjään tukkani Pixarin takia.

Toinen leffa oli Se päättyy meihin. Kiinnostuin siksi kun olen nähnyt siitä keskusteluja kirjaryhmissä. Koska se on joku bestseller-romaani. Josta on oltu monta mieltä, hyvä vai huono. Ja nyt se oli filmattu ja sitä haukutaan rankasti kliseiseksi ja ennalta-arvattavaksi ja lällyromanttiseksi ja Yle antaa sille 1 tähden viidestä, jee. Mutta kyse on kuitenkin parisuhdeväkivallasta, mikä on mielenkiintoinen aihe ainakin minun psykologiakiinnostukselleni. Rakastan sellaista, missä kaltoinkohdeltu nainen sisuuntuu ja voimaantuu ja lähtee.

Olipa kuuma salissa. Siellä varoitettiin, että meillä ei sitten ole ilmastointia ja lämmin ilma nousee ylös, joten harkitse menetkö salin yläosiin istumaan. Istuin keskellä ja hikoilin. No, elämme helteisiä aikoja ja se täytyy kestää.

Ei se nyt NIIN huono ollut. Toki kliseinen, ja ohjaus oli joissain kohdissa kökkö siirtymä takaumiin. Mutta siinä oli: selkeä juoni, selvä moraalinen opetus, ja ihan kivan eksentrisiä hahmoja. Ja myöskin niitä kauniita ihmisiä ja kauniita luksusinteriöörejä, pinnallisesti. Yleisönä oli lähinnä teinityttöjä.

Olin tyytyväinen kuitenkin, että katsoin sen. Oli se nyt vähintään kohtuullinen.

Alussa tuli tietysti mainoksia, ja visuaalisesti upealta näytti ainakin Wicked, joka perustuu Wizard of Ozin tarinoihin, siinä on se vihreä noita pääosassa. Nykyään visuaalit ovat niin uskomattomia leffoissa, ei pysty erottamaan katsooko jotain oikeasti filmattua vai  tietokoneella luotua. Tuossa oli niin kauniita satulinnoja ja fantasiamaisemia että. Sen voisi talvella mennä katsomaan jo sen värimaailman ja kauneuden takia, vaikka se onkin lasten leffa sekä kliseinen hyvän ja pahan taistelu -teema, jotka eivät niin innosta actionleffoissa.

Aikuisten puolen mainoksena tuli jotain ihme mukasensuellia seksishaibaa, leffa jota en missään nimessä haluaisi nähä. Ai joo, se oli Emmanuelle, joku uusi Emmanuelle. Hyh. Ihmiset katsovat niin outoja leffoja. Tai sitten itsestäänselvänä pidettyä räiskintää ja mäiskintää ja tappamista ja ampumista. Tai jotain kauhua. Sitä Hollywood-actionia on ylisuurin osa meidänkin leffateatteristamme aina, jotain tylyä supersankarimachoilua.

Jip: "Puhu tassulle."

Perjantai-iltana töiden jälkeen oli työpaikan illanvietto. Meillä on uusi osaston pomo ja hän halusi jatkaa perinnettä käydä porukalla pizzalla Venlon keskustassa ison projektin jälkeen. No sinne sitten.

Se oli sikäli vähän haaste, että sinne tuli lopulta vain kourallinen ihmisiä ja se tarkoittaa, että minunkin on pystyttävä olemaan aktiivinen juttelija, jotta kaikilla on hauskaa. En voi katsella ja kuunnella vierestä laiskana, kun joku puhelias porukka hoitaa kommunikoinnin. Extra bonus levelinä siellä oli portugalilainen, jonka johdosta yleiskieli oli englanti. Tulipahan harjoiteltua. En ihan turhaan puhu englantia kuumehoureissani, vaan tarvitsen sitä oikeasti välillä.

Ravintola oli mukavasti sisustettu ja yllättävän iso pizza-pastapaikka. Otin pizza hawaiin. Siellä sen ananaksen uskalsi ottaa, koska ne variaatiot olivat muutenkin kaukana aidosta italialaisesta. Oli makeaa mansikkapizzaa mascarponen kanssa, bubble tea -pizzaa, pizza ranskikset, pizza döner jne. kansainväliset ja hollantilaiset pervot reseptit.

Minua kyllä kiinnosti Special Coffees -listalla ollut popcorn-kahvi! Se pitäisi kokea joskus. Mutta päätettiin, ettei oteta siellä jälkiruokaa vaan mennään Maasin rannalle ottamaan jäätelöt.

Ja sitten vielä cocktailia / mocktailia isolla terassilla, joka on veden ääressä betonirapuilla. 

Siinä jutellessa selvisi hyödyllisiä asioita kuten se, että Venlossa on 2 Skybaria, kaikkien kännikokemuksia teiniajoilta, se kuinka vaikeaa on lausua portugalia oikein - mikään ei ole sitä miltä kirjoitettuna näyttää -, selvisi Costa Rican lentävät torakat ja muut tropiikin hyönteiskokemukset, ja se että pomo haluaisi ostaa vintagetraktorin. Suosittelin Valtraa ja hän tunsi merkin ja tiesi, että uusina niitä saa tilata kaikissa cooleissa väreissä yksilöllisesti.

Kysyin, mitä hän sitten tankkaa kun alkaa kulkea vintagetraktorillaan töihin joka päivä. Ihan vaan dieseliä normaalilta huoltamolta kuulemma. Luulenpa kuitenkin, että tämä on haave, jota ei oikeasti toteuteta koskaan. Hän haluaisi myös ostaa kylänsä kirkon ja perustaa sen tornin sisälle seinäkiipeilykeskuksen.

Sateenkaaren värisiä visioita

Nyt kun oli niin kivaa tehdä palapeliä pitkästä aikaa, vannoin itselleni, että ryhdyn siihen taas useammin. Se on minulle optimaalista rentoutusta. Se rauhoittaa täysin. 

Ja jos joku pieni ääni väittää, ettei minulla ole sellaiseen aikaa, niin kröhöm, näköjään minulla on kyllä usein aikaa selata päämäärättömästi internettiä A:sta Z:taan. Kai siitä liikenee jokunen hetki palapelille. Ei sitä tarvitse paahtaa kerralla valmiiksi eikä käyttää siihen tunteja joka ilta, vaan voi istahtaa vartiksi sen ääreen laittamaan vaikka viisi palaa paikalleen. Mutta siihen on myös helppo koukuttua ja sitten vain etsii paloja usean tunnin ajan ja nollaa aivot.

Facebookissa alkoikin tulla ehdotuksia palapeliharrastajien ryhmistä. Liityin yhteen englanninkieliseen kansainväliseen; joka näkyykin olevan täynnä jotain kanadalaisia, saa nähdä olenko siellä oikeassa paikassa ollenkaan. (Kanadalaisethan ovat kuulemma aina niin kohteliaita, joten järkytyin, kun yksi jäsen lähes kiroili siellä, että sai vihdoin tämän ison haastavan ”f**king puzzlen” tehtyä - hän olikin nimestä päätellen hollantilainen nainen! Ehe ehe!) 

Huomasin, että siinä palapeliryhmässä on 125 tuhatta jäsentä! Ja on siellä muunkin maalaisia kuin pohjoisamerikkalaisia. No, sillä määrällä sinne tuleekin päivittäin paljon uutta.

Ehdin nähdä siellä heti ensialkuun aivan upeita inspiroivia palapelejä, sateenkaaren värisiä, loistavan liukuvärisiä, oli se sitten maalaus kierreportaista tai pöllöstä fantasiaväreissä ja neonväreissä. 

Jotka saivat minut tajuamaan, että haluan tuijottaa juuri tuollaisia kuvia esim. pimeässä talvella, jolloin kärsin väri- ja kauneusvajeesta ikuisesti mustaharmaan maiseman takia. Jos ostan uutta palapeliä niin pliis, sen pitää olla juuri tuollainen väri-ilotulitus, maksimaalisen täynnä kirkasta väriä tai makeaa pastelliväriä. Se on terapiaa talvella, kun sellaisen kokoan.

Nukahtaessani näinkin jo kauniita visioita päässäni, yhä uudestaan erilaisia kirjavia sateenkaaren värisiä palapelikuvia ja ihastelin värejä niissä.

Sitten päästiin iltaretkelle katsomaan, kun kermis-markkinoita isoine tivolilaitteineen rakennetaan. Rakennustyömaat on hauska nähdä, kun laitetta nousee vähitellen. Vähän absurdistista, outoja rakenteita keskellä keskustaa.

Ankeriasta.

Turskapalaa.

Siellä on kyllä ihan uskomaton melutaso, huomasin heti kun kävimme syömässä kalakojulla. Miksi jo päivällä huvilaitteidenkin omat ämyrit pitää vääntää niin kovalle, ettei koko alueella voi puhua kaverinsa kanssa normaaliäänellä? Iltaa kohden yleensä ne laitetaan vieläkin lujemmalle, ja lisäksi DJ:t soittavat baarien edessä aivan hirveän lujaa, toinen toisensa päälle kilpaillen kakofoniassa. 

Ja jos nyt kokonaan jätetään erityisherkkyys pois laskuista, niin mikä on normaalin ihmisenkään intressi siihen, että joutuu HUUTAMAAN koko illan muille koko alueella? Tai intressi saada kuulovaurio? Miksi kaikki konsertit, festarit ja DJ:t ovat nykyään kuulovaurio-tasolla? Kuka sitä haluaa oikeasti?

Maanantaina siellä alkoi Kroegentocht keskipäivällä. Eli baarikierros. Se tehdään niin, että ensin jonotetaan lähtöpaikkaan, maksetaan osallistumismaksu, joka oikeuttaa yhteen juomaan jokaisessa osallistuvassa kapakassa, saadaan leimakortti sekä t-paita, jossa on selässä lista baareista. 

Sitten aletaan t-paita päällä kulkea keskustan baarista toiseen. Niitä on noin 10-15. Leimakorttiin kerätään leimat todisteeksi, että on ottanut juoman kaikissa. Voihan siellä ottaa limunkin, mutta kyllä pääasia tässä kaikille on kaljan kittaus. Ja parin tunnin päästä on juonut noin 12 kaljaa ja toikkaroi pitkin markkinoita siinä kunnossa, maanantaina iltapäivällä.

Me hyödynsimme markkinoita lähinnä syömiseen. Illallisen kokkaamisen sijaan kävelimme tai ajoimme keskustaan ja söimme jotain törkeää roskaruokaa markkinakojusta.

Poffertjes-letut olivat erinomaisia. Valkoinen vuori on kaikki tomusokeria.

Olipa helle, illallakin vielä hikoilutti kun oli edelleen 28 astetta. 

Lasten autoradan äärellä totesimme, että ilmeisesti lähes kaikkia on huijattu lapsena samalla tavalla: laitettu autoradan pikku ajoneuvoon ja käsketty kääntämään ratista kunnolla mutkissa, jotta ”auto pysyy tiellä”. Ja sitten on lapsi tarkalleen ja vakavana ”ohjannut”. (Kunnes on ehkä joku kerta uskaltanut olla ohjaamatta ja todennut, että eihän se olekaan totta, että auto tottelisi kuskia.) Näin on käynyt ainakin miehelleni, minulle ja pomolleni, kaikki eri maissa.

Olisin myös halunnut syödä meksikolaista kojusta, vaikka quesadillan, mutta huomasimme, että se koju olikin kiinni jo toisena päivänä. Kolmantena päivänä meksikolainen oli kokonaan hinattu pois. 

Minulla on vain se teoria, että he eivät saaneet yhtään mitään myytyä ja luovuttivat. Meinaan ekana iltana näin, että siellä istui tyttö täysin tylsistyneenä eikä yksikään asiakas lähestynyt kojua. Silti minusta on outoa, kun he ovat maksaneet kalliit osallistumismaksut kuudeksi päiväksi, että he laittavat laput luukulle jo toisena päivänä. Ei sieltä kukaan muu yrittäjä poistu kesken.

Innostuin täysin niistä kirkkaanvärisistä palapeleistä ja rupesin selaamaan nettiä läpi, että mitä meiltä saa ja saako niitä upeimpia kaunistuksia, joita läähätän. Paikallisessa lelukaupassa riitti yksi katsaus hyllyyn todetakseni, että livekaupasta en saa mitä haluan.

Listasin palapeliryhmästä pari merkin nimeä, jotka mainittiin erityisen kauniiden kohdalla, ja katselin tyylejä. Löysin yhden erityisen kirkasvärisiä tekevän merkin, Enjoy Puzzles.

Homma lähti sitten vähän lapasesta ja tilasin kuusi erilaista, kaikki upean värikkäitä. Ne ovat niin hienoja. Niitä tulee olemaan hauska tehdä. 

Yksi on jopa puinen, en edes tiennyt ennen tuota facebook-ryhmää, että puisiakin on. Kolme on 500 palan ja kolme 1000 palan.

Ohjasin lähetykset postin pakettiautomaattiin, koska ne olivat tietysti muutoin tulossa ovelle aina aikoina, jolloin kukaan ei ole kotona. Sujuvasti toimi automaatti. Ne eivät ole Hollannissa vielä niin yleisiä kuin Suomessa.

Ensin tuli tämä karkkiaiheinen väri-ilottelu. Melkein mahtui pyörälaukkuun.

Sitten seurasivat kaikki muut upeudet.

Kissat tykkäsivät pahvilaatikoista tietysti.

Ja palapelitkin tuli nuuskittua ja hyväksyttyä hännän heilautuksella. Jip varmaan jo odottaa, että alamme koota niitä yhdessä.

Enempää en nyt tästä manioidu kuitenkaan eli en osta enempiä uusia ennen kuin olen koonnut nämä kaikki!

Olen jo päättänyt, että ensimmäisenä otan käsittelyyn Latte Art Kittens -palapelin. Sen saan tehdä jo ennen talvea. 

Ja no, jos muita tulee jo tehtyä ennen kuin se talvi varsinaisesti alkaa, niin sitten aloitan kierroksen alusta talvikuukausina. Minua ei ole koskaan haitannut koota yhä uudestaan samoja palapelejä.