Oikein kiva Utrecht

Kaiken Amsterdamin välissä oli aikaa uhrata yksi päivä Utrechtille. Varsinkin kun junamatka sinne kestää vain noin 25 minuuttia suuntaansa. Sitä välillä mainostetaankin vaihtoehtokohteeksi turisteille, jotka haluavat "pienemmän Amsterdamin" ja vähän rauhallisemman kaupungin. 

Toki täytyy sanoa, että Utrechtin vanhassa kaupungissa on myös aika paljon väkeä ja turisteja liikkeellä kaduilla, mutta skaala on kuitenkin pienempi ja fiilis vähemmän hektinen kuin Amsterdamissa.

Kun pääsee suurelta rautatieasemalta ostoskeskuksen läpi vanhan keskustan kanavalle, voi alkaa humpata. Tunnelma on kohdillaan, vanhat talot kauniita, kiertoajeluveneet kulkevat kanavassa siltojen alla, ja on pari yhtä ilahduttavaa siltanäkymää kuin Amsterdamissa. Vanhoja puita, kahviloita, ravintoloita, terasseja.

Siltoja ja kanava: löytyy.

Kiertoajeluvene ja italialainen ravintola.

Pikkuinen talo.

Retki oli kiva ja onnistunut. Utrechtissä on niin söpöjä kauppoja ja erikoisia ruokapaikkoja. Ekologisesten pikkutavaroiden kaupassa (E&co warenhuis) ihailin kaikkea ja olisin ostanut meille kissakirjan, pannunalusen ja korttien lisäksi astiapyyhkeitä ja rättejä heti, jos meillä ei olisi jo aivan maksimissaan pyyhkeitä. Koska siellä oli hedelmävärisiä ja pastellivärisiä makeita ruudullisia silmäkarkki-tekstiilejä.

Ihmettelimme kanavaa aivan sen laidalta ja silloilta ja katselimme erilaisia ruokapaikkoja alhaalla laiturilla veden äärellä. Utrechtissa voi, toisin kuin Amsterdamissa, istua ravintolan ulkopöydässä aivan veden äärellä, jos könyää kadulta jyrkät raput alas. 

Lopulta kuitenkin söimme esteettisen lounaan värikkäässä Margie's-bistrossa katupöydässä. Sisällä oli oikein instagram-seinä täynnä tekokukkien viidakkoa ja neonkylttiä. Vessassa pyöri kaiuttimista yllättäen selkeä korean kielen oppitunti, jossa toisteltiin lauseita englanniksi ja koreaksi, luullakseni.

Värikäs lounaspaikka.

Ruokakin oli hyvää ja kaunista.

Utrechtissa sai joka ravintolassa ja kaupassa myös mennä kapeita vinoja portaita ylös ja alas.

Mukavia aukioita ja terasseja ja ihmisiä auringossa. Italialainen söpö jäätelökärry ja muita ruokamobiileja. Kanavalla proomuliikennettä, turisteja kanooteissa ja akkuveneissä, ja isompia risteilyjä. 

Monta kahvilaa aukiolla.

Jäätelökioski-auto.

Kah, polkuveneitäkin on tarjolla kanavassa. Näimme vain pari kanootilla sekoilevaa turistikaksikkoa, joiden oli vaikea pysyä suunnassa. "Uups, mennään laitaa päin..."

Proomulaivat toivat alatason ravintoloille kokiskoreja pinoittain laituriin, nostelivat niitä pikku nosturivarrella maihin. Niinpä tieytysti, miksi tuolla pitäisi käyttää rekkaa kapeilla mukulakivikujilla mihin ei mahdu, kun vieressä on vesitie.

Limsakoreja tuodaan ja viedään vesiteitse.

Kävimme nuuskimassa monta pikkukauppaa, mm. todella laadukkaita ja sisälle pitkälle laajenevia korukappoja. Iso kirjakauppa löytyy, monipuolinen ja täyteen ahdettu keittiötarvikkeiden kauppa, lahjatavaroita, juustoja, vaatekirppiksiä ja paljon pikku krääsää eri tyylisuunnissa.

Törkeän huumorin kortit ilahduttavat aina.

Pieni viinakauppa.

Menomatkalle saimme alehintaiset junaliput rautateiden NS-sovelluksesta, 8 euroa per henkilö, koska matkasimme ruuhka-ajan ulkopuolella kello 10 jälkeen. Paluumatka taas oli ihan normihintainen 10 euroa. Vaikka junaan tungeksi paljon väkeä, saimme silti istumapaikat yläkerrasta. 

Se oli inspiroiva reissu, koska kaupoissakin jo pelkällään oli niin kaunista ja tyylikästä ja hauskaa ja humoristista ja ilahduttavaa kamaa. Niin hauska katsella. Ja monessa nurkassa ihastuttava ja kaunis vanha kaupunkinäkymä.

Lastenkirjakauppa.

Paluumatkalla olimme muuten jo aivan legendaarisia urban survivoreja, tottuneita sukkuloimaan suurkaupunkien ruuhkassa nopeaan tahtiin. Katsoin, että mistä se paluujuna lähtee, raiteelta 7, no se on ihan tuossa rullaportaiden alla. Mutta juna onkin kymmenen minuuttia myöhässä näyttökyltin mukaan. Meillä on 12 minuuttia aikaa. 

Siskoni keksi, että kun illaksi piti kuitenkin vielä ostaa mukaan ruokaa jostain marketista, niin tuossa asemahallissahan on tuo pikkuinen Albert Heijn. Jos ostetaan siitä heti, niin ei tarvitse mennä hotellilta kävellen erikseen markettiin.

Hirveä ruuhka oli asemahallissa ja laiturilla ja kaupassa, ja silti vaan tungettiin sujuvasti. Suoritimme ostokset pikana, maksoimme itsepalvelukassalla piip-piip sujauksessa, ja olimme ajoissa junassa. Like the champions. 

Tässä jutussa Amsterdamin lomaviikon ensimmäinen osa: Amsterdam kutsuu 

Amsterdam kutsuu

Kevätloma Amsterdamissa siskoni kanssa. Sama proseduuri kuin toissavuonna. Itse matkustin junalla ensin lentokentälle häntä vastaan. Mieheni jäi kotiin kissanhoitajaksi.

Juuri sinä päivänä sattui kohdalle kaksi ratatyömaata eikä ollut pikajunaa suoraan Schipholiin. Mutta kiertoreitin junat olivat ajoissa ja vaihdot toimivat suunnitelman mukaan.

Ensimmäinen aikainen dieseljuna oli lähes tyhjä. Horisontissa punainen viiva eli auringonnousu, ja toisella puolella hämärässä keltainen kuu. 

Matkavärinä punainen.

Pikajunassa Utrechtiin oli tilaa, mutten jaksanut ruveta kaksikerroksisessa vaunussa nostamaan matkalaukkuani rappuja alas osastolle. Tai ylös. Mutta välikössä oli vapaana poikittainen penkki ennen väliovea. 

Myöhemmin tuli konduktööri ja avasi avaimella luukun seinästä minun vierestäni, siinä oli tarralla merkitty kaiuttimen symboli. Luukusta paljastui puhelinluuri, johon puhumalla kuuluu kuulutus koko junaan. Konnari kysyi minulta, haluanko laulaa siihen luuriin. "Uh huh, no ei tänään."

Salainen kuulutuksen luukku.

Pikajuna Utrechtistä Amsterdamiin oli jo aika täynnä. Pian se oli oikeasti niin täynnä, että useampi ihminen hengasi seisaallaan eteisessä minun kanssani. 

Täysin oli sitten se paikallisjuna Sloterdijk-Schiphol, johon nousivat tietysti kaikki matkustajat ja isot matkalaukut menossa lentokentälle, koska se oli yksi harvoista reiteistä päästä sinne työmaan takia. Siellä seistiin kuin sillit suolassa.

Aika törkeä oli se aseman rakenne, että tulet pikajunalla paikalle ja se lentokentän jatkojuna on tuolla ylhäällä. Raput ylös, ja tasanteelta vielä toiset pitkät raput ylös. Matkalaukkua raahaten. En tiedä, missä hissi olisi ollut, mutta tuntui siltä ettei ole aikaa lähteä sitä etsiskelemään ja odottelemaan, kun seuraava juna lähtee ihan parin minuutin sisällä. Niissä rappusissa todella hengästyi puuskuttavaksi. Ympäriltänikin kuului astmaattista pihinää ja yskintää.

Kentälle tullessa olikin hiki ja janotti, ja ostin heti ruokapaikan tiskiltä appelsiinimehun. 

Hotellille selvittyämme jätimme laukut säilytykseen, ostimme läheisestä kaupasta 5 päivän liput julkiseen liikenteeseen ja lähdimme ratikalla keskustaan. 

Amsterdamin liikenneyhtiön GVB:n monipäivälipuilla voi matkustaa bussilla, metrolla ja ratikoilla rajoituksetta, mutta paperisessa lipussa on siru, joka silti pitää piipata lukulaitteeseen aina kun nousee liikennevälineeseen ja myös silloin, kun poistuu. 

Meillä oli tällä kertaa hotelli noin 4-5 kilometrin päässä ydinkeskustasta, ja sinne ajoi kätevästi suoraan ratikkalinja 2, joten selvää oli, että sillä tulee suhattua päivittäin ja tuollainen päivälippu tulee halvemmaksi kuin yksittäiset matkat.

Aloitettiin päivä heti tehokkaasti terassiaukio Leidsepleiniltä ja ostoskatu Leidsestraatilta, joka ylittää muutaman kanavan kivaa pikkusiltaa pitkin. Käytiin kukkatorilla ja turistikaupoissa. Amsterdamin tyypillisiä vanhoja kapeita ja vinoja taloja näkyi runsain mitoin.

Kun Best Westernin hotellihuoneet olivat saatavilla iltapäivällä, saimme näytöltä itse valita muutamasta vapaasta huoneesta. Ylhäältä 5. kerroksesta olisi hauska katsella näkymiä. Huoneessa olikin rauhallista, ei paljon kuulunut ulkoa eikä sisältä mitään. Viereinen paloasemakin oli rauhallinen, siitä ei lähdetty pillit vinkuen, koska näillä kulmilla ei paljon liikennettä ollut jota pitäisi heti ensi metreillä varoittaa. Aamulla oudot lokit vain välillä tepastelivat tasakatolla pään päällä ja hohottivat ja mankuivat vähän kuin joku valittava pikkulapsi. 

Lokkeja väliaulan kupolikatolla.

Näkymä ikkunasta lähiöön ja paloasemalle.

Hotellissa oli ihan kivaa seinätaidetta väliaulan monikerroksisessa seinässä ja aamiaishuoneessa, johon oli maalattu eksoottisia eläimiä ja viidakkoa. Hotellin aulassa oli erikoisuutena jopa pizza-automaatti.

Aamiaissalin viidakko.

Pizza-automaatti.

Hollannissa on toukokuun tienoilla melkein joka viikko jotain erikoista juhlapäivää tai pyhäpäivää. Ihan normaalia viikkoa on vaikea löytää. 

Ensin on Kuninkaanpäivä 27.4., sitten on Kaatuneiden muistopäivä 4.5. illan seremonioineen ja Vapautumisen päivä 5.5., jolloin juhlitaan Hollannin pääsyä natsimiehityksestä toisen maailmansodan loppuessa. Sitten on helatorstai vaihdellen kristillisen kalenterin mukaan jossain kohdassa toukokuuta ja sitä myötä monilla pitkä viikonloppu, jos onnistuvat ottamaan perjantain lomapäiväksi siihen väliin. Ja pian sen jälkeen helluntain maanantai on pyhäpäivä.

Kaatuneiden mustotilaisuuteen (Dodenherdenking) kuuluu se, että kuninkaalliset ovat Damin monumentilla ja on pitkä seppeltenlaskutilaisuus ja kello 20 kansallinen kahden minuutin hiljaisuus. Ja marketit sulkevat aiemmin, yleensä seitsemältä illalla. No vältettiin sitten suljettua Damin aluetta, mutta nähtiin kyllä kuinka poliisivoimat lisääntyivät kaduilla iltaa kohden. Siinä vaiheessa kun oli hiljaisuus, olimme jo simmahtamassa hotellihuoneessa. Oli ollut rankka aikainen matkustuspäivä.

Muistopäivänä on liput puolitangossa.

Seuraavana päivänä koluttiin läpi markkinakatu Albert Cuyp-markt ja löydettiin pari vaatetta. Lounaalle päädyimme kulmakahvilaan, joka osoittautui olevan juuuri se ranskalainen bistro Ami, jossa toissa vuonna söin erinomaisen croques monsieurin. Sen salaisuus on ilmeisesti gruyère-juusto. Etsin sitä paikkaa nettikartoilta välillä, mutten millään löytänyt sitä viime kerralla kun olin Amsterdamissa mieheni kanssa, koska olin ihan varma, että se oli sen sivukadun oikealla puolella. No, olikin vasemmalla.

Torille.

Torilla.

Croques monsieur.

Hieno, mutta käyttökelvoton sienihattu. Tuskin tätä käyttää tavallisena päivänä kadulla. Ehkä johonkin festareille.

Tästä koristellusta ruokakojusta otan ilmeisesti joka kerta kuvan. Pulumaalaus näkyy vain kunnes luukku avataan ja myynti alkaa.

Vapautuspäivänä (Bevrijdingsdag) oli lähes kaikki normaalisti auki. Festareita ja ilmaiskonsertteja pidettiin eri puistoissa, mutta välttelimme suuria ruuhkia. 

Yökerhokadulla, Reguliersdwarsstraat, katettiin pitkää monenkymmenen metrin ruokapöytää keskelle katua pöytäliinoin ja vesipulloin. Olin lukenut, että Vapautuspäivän perinteenä on pitää yhteisillallisia monelle sadalle ihmiselle Amsterdamin eri puistoissa ja paikoissa. Niihin voi ilmoittautua verkkosivulla ja jos on hyvin ajoissa varaamassa paikkaa, mahtuu mukaan. Sellainen sinne oli tulossa.

Pari katukahvilaa keskustassa vielä. Kävelyä tuli ensimmäisenä päivänä noin 13500 askelta ja toisena 12300.

Aamiaispöytä kuin vanhan mestarin asetelma. Kivasti oli mustikkamehuakin tarjolla.

***Jatkuu***

Toinen osa Amsterdamia tässä: Katuelämää Amsterdamissa 

Ja Utrechtin päiväretki tässä: Oikein kiva Utrecht