sunnuntai 23. marraskuuta 2025

Kaalia, rähinää ja kissan-tv



Vielä pitkään oli leppeä sää ja usein aurinkoista. Mutta sitten kylmeni oikeasti tosissaan. Puut alkavat olla aika tyhjiä eli maisema muuttui syksystä talveksi nyt. Päivälämpötila laski suht yhtäkkiä neljästätoista johonkin kuuteen asteeseen, ihan jäätävä tuntu. 


Nyt siellä ei pelleilläkään ilman takkia, kun jo roskien pikavieminen takapihalle riittää kylmäshokkiin, jos yrittää vilahtaa sisävaatteissa. Yöt menevät nollille ja räntää on luvattu joinakin päivinä. Lintujen vesikippo pihalla oli umpijäässä tänä aamuna, oli ollut kaksi pakkasastetta.


Hanhiaura taivaalla.




Oikea marraskuun tuntu ehkä iskee eniten aamulla säkkipimeässä, kun on joutunut nousemaan aikaisin ja yrittää pestä hampaita. Hiton pimeää. Ja on harmaita tihkusateisia päiviä, eli marraskuu panee parastaan.


Onko muita, joille sähköhammasharjan kahden minuutin odottaminen on vaikeaa? Haluan yrittää pestä hampaani kunnolla aamuin illoin koko sen suositellun kahden minuutin ajan, ja tasapainoisesti joka puolelta, ja rauhallisesti keskittyen, kunnes harja ilmoittaa kahden minuutin kuluneen. Mutta voi että se kaksi minuuttia tuntuu joskus parilta vuodelta. Ehdin suunnitella siinä koko tulevan viikon kaikki ohjelmat ja erikoisuudet ja kirjoittaa mielessäni kaksikymmentä muistettavaa asiaa, mutta en saa mennä kirjaamaan niitä vielä konkreettisesti, koska seisoskelen tässä vielä ainakin 1 minuutin ja 37 sekuntia; eikö tämä pärise koskaan?


Aamulla(kin) minulla on helposti sellainen ei-niin ilahduttava ristiriitainen tila päällä: yhtaikaa olen nuutunut ja väsynyt, mutta aivot vetävät kierroksia liian nopeasti. 



Viimeisenä leutona päivänä päästin kissat ulkoaitaukseensa. Mutta sitten tuli naapurinkolli Tippi pihaan. No niillä oli konflikti, ne alkoivat rähistä. En nähnyt tarkalleen, mutta Tippi lähti aitauksen vierestä ja Jip oli heittäytynyt kaikella voimalla vasten ristikkoa puolustamaan reviiriään. Kaikki huusivat, sähisivät ja olivat aggressiivisia. Jip ja Janneke olivat niin tolaltaan, että sähisivät toisilleen ja kynsivät toisiaan. Jip maukui kovaäänisesti. Kaikilla oli valtavan paksu häntä pelästyksestä.


Jip ja paksu häntä. Kissanruohokin kaatui tohakassa.


Tippi ei enää palannut ja kissat rauhottuivat vähitellen, tosin ne sähisivät vielä pari kertaa toisilleen. Joku sijaiskärsijän stressinpurku vai. Kun Jip oli ravannut kymmenen kertaa ulos ja sisään, suljin ikkunan. Ne tuijottelivat ikkunasta ulos. 



Lopulta ne alkoivat molemmat puhdistella koipiaan ikkunalaudalla ja se tuntui siltä, että nyt rentous palaa. Oli pikku torkkuja (myös hyvää stressinpurkua), ja keittiössä ne antoivat toisilleen pusun ja silloin tiesin, että ne ovat antaneet toisilleen anteeksi. Kissan pusutervehdys on se, että laittaa nenän vasten nenää.


Eli: ihan hirveä draama vieraasta kissasta. Jos alkaa joku näkyä pihassa, niin ei pidä päästää niitä aitaukseen. Voi kyllä hyvin olla, että Tippi aloitti sodan. Se on ollut joskus huutamassa ikkunan takana.




Yöllä nukuin vaihteeksi tosi hyvin. Mieheni kertoi, että jaloissani makasivat keskellä yötä molemmat kissat, ja vielä harmonisesti harvinaisesti selät kiinni toisissaan. Ehkä tuo vihollisen koettelemus yhdisti ja lähensi niitä. 


Kun nukun sikeästi, en tosiaan huomaa mitään, enkä voi huomioida kääntyessäni kissoja, joten en tiedä, paljonko niitä potkin. Pakko vain nukkua kuitenkin, kun kerran voi. 


Näin paljon unia putkeen. Ainoa ja viimeinen pätkä, jonka muistan, on että olin isossa hienossa hotellissa 1920-luvulla ja liityin johonkin tuttujen seuraan salongin plyysisohvalle. Jonkinlainen tuuletus tuntui puhaltavan kesäkuumassa salissa ja jäin miettimään, olikohan imastointi keksitty Amerikassa jo 1920-luvulla.

 

Janneke tuli tekemään tärkeää manikyyriä yöpöydällä neljältä yöllä.


Muinainen dinosaurusten aikainen puu ginkgo biloba eli neidonhiuspuu pelästyi kylmiä öitä ja pudotti melko lailla kerralla lehtensä. Piti haravoida, koska ne peittivät yhtäkkiä takapihan polun. 


Ja hoidimme pihan sahattavat oksat, eli ennen kaikkea otimme paljon irti syreenistä. Tuli tilaa polulle. Mieheni piti jo kumarrella, että mahtuu liian vinoon laskeutuneiden oksien alle. Ei se ole reilua.





Mietin, että haluan ripustaa yhden linnunruokasiilon seinäkoukkuun piakkoin, se on niin helppohoitoinen. Olisi kissoillakin katsottavaa, kun siinä käy trafiikki.


Vitsi oli vaan se, että koukku oli vieläkin varattu. Siinä roikkui amppeli, jossa valkoiset kesän pikkukukat kukkivat kukkimistaan. Ihan kuin ne aikoisivat jatkaa koko talven. Mutta kohta tulee kunnolla pakkasia, eivätkö ne siihen kohta prakaa kumminkin. Aina harmi heittää elävää kasvia kompostiin, mutta kyllä minä tuon heivaan. 



Aina viikonlopullekin kertyy kaikenlaisia to do -velvollisuuksia ja odotuksia. Ja pitää keksiä taas, mitä ruokaa laitetaan seuraavat päivät ja käydä taas kaupassa. 


Lopulta aina jostain putkahtaa jokin idea. Mainitsin, että tallensin netistä eräänlaisen kaalilaatikkoreseptin. Yllättäen mieheni sanoi, että voisinkin kokeilla tehdä sen saman tien, kummankaan tietämättä miltä se tarkalleen maistuu ja onko se hyvää. Se oli muutoin kai ihan perinteinen suomalainen jauheliha-valkokaalilaatikko, mutta tuunauksena mukana oli kermaa.


On kaalisesonki ja marketissa oli juuri sopiva kilon kaali. Onneksi olen googlannut tämänkin asian kymmenen vuotta sitten: että ”spitskool” suippokaali on lähes samaa kamaa kuin keräkaali eli valkokaali ”witte kool”, vain vähän miedompi versio.


Meni siinä aikaa puuhatessa, mutta tuli han hyvä mössö. Ja nyt viimeksi tein lohikeiton. Se on siitä kiva, että se onnistuu aina.


Kaupassa oli myös yllättävä vihreä kääretorttu. Onko siinä marsipaania päällä? Vihreä marsipaani on HYVIN skandinaavinen asia. Onko tämä joku ruotsalainen? Tutkin asiaa ja se oli ”syyskääretorttu” suoraan Tanskasta. Muistuttaa prinsessaleivosta. Pitihän se ottaa.


Tanskalainen kääretorttu,

Tili tuli tili meni, sanoi kallis sushilounas.

Ehdimme keskustaan pariin kauppaan ja kahvilaan. Yksi kahvila oli aivan täynnä. Toiseen mahtui juuri ja juuri ja otettiin siellä kahvit ja lounasleivät. 


Sitten kävimme katsomassa juustokaupan avajaisia. Se on muuttanut takakujalta näkyvälle paikalle. Siellä haisi hikisukkajuustolta. Väkeä oli. Ostettiin palat kahta voimakasta alppijuustoa ja minihillo.


Tällä terassilla istuvat enää syksyn lehdet.


Halpakaupassa oli myös työkalu-joulukalenteri.

Venrayn vanha postitoimisto, joka puretaan ja tilalle tulee asuintalo.

Heivasin kukan ja ripustin lintujen siilon. Tiput käyvät syömässä ja kissat tuijottavat ja käkättävät ikkunalla, hyvin toimii kissan-tv. Tuli koko varpusryhmä, ja ainakin kaksi koiraspeippoa. Punarinta on nähty, mustarastas oli puskassa, turkinkyyhkyt ja sepelkyyhkyt kulkevat. Koko ajan sini- ja talitiaiset.






Lajittelin uudet kissanruokavarastot laatikoihin ja Jip kävi haistelemassa kokoelman.



Mieheni toi kissanminttukarkkeja, joku söi kai niistä lopulta yhden, ja ainakin Janneke oli yhtäkkiä ihan berserkkinä lelujen ja paperikassien kanssa painimassa ja syöksymässä sinne tänne.


Paketoin ensimmäiset joululahjat. Kissat vähän haistelivat työmaata, ja kun vihdoin tulivat esiin lahjanauhat, niitä piti yrittää varastaa.





keskiviikko 12. marraskuuta 2025

Oodi marketille

Miten voi olla näin väsynyt. Välillä on täysin akku loppu ja silloin sekin rutiini tuntuu ihan liialliselta vaivalta, että kotiin tullessa pitää vielä purkaa laukku ja lämmittää ruoka ja syödä ja tiskata ja vähän siivota paikkoja ja riisuutua ja mennä suihkuun, loputon tehtävälista. Ja me vielä tarkoituksella söimme kaksi päivää pakastimesta ruokaa, johon ei tarvinnut paljon lisätä, mieti jos olisi pitänyt oikeasti laittaa ruokaa.

Kun akku on ihan miinuksella, mietin, miksen saisi syödä vaikka hampurilaisia ja ostaa pika- ja valmisruokaa paljon useammin. Miksi me seisomme kokkaamassa jotain pahaa aina töiden jälkeen hirveällä vaivalla vaikka olemme ihan poikki.


Netissäkin oli juuri jonkun somesitaatti, että ”miksi ostaa valmista pad thaita 15 eurolla kun voit ostaa sen aineet 45 eurolla ja tehdä itse tosi pahalta maistuvan pad thain”. Hahah, niin. Se on joskus niin, että vaikka se noutoruoka maksaakin osittain paljon, se itse kokattukin voi maksaa nykyään aineina jo sen saman, ja näet sitä varten kaksi tuntia vaivaa.



Ihmettelin, miten niin monissa puissa on tosi paljon lehvää vielä. Nyt alkaa käytännössä olla joulu, eivätkö ne lehdet putoa koskaan? Mikä on, mikä järki? Vain meiän kadun pyökkimme pelästyivät yhtä kylmää yötä ja pudottivat kerralla paljon ja nyt on katu aivan täynnä patjaa. Oksilla on enää vähän lehtiä jäljellä.


Koko jalkakäytävä lehtien alla, ihan kahlausta; kun lähdin asioille, risteyksessä tuli vastaan kunnan puutarhurien lava-auto ja sen perässä traktori ja peräkärry-imuri. Näytti siltä että ehkä ne tulevat nyt imeskelemään tämänkin kadun puhtaaksi.


Todella. Kun palasin, oli siistitty ja jalkakäytävä taas näkyvissä. Jopa ihan etuovemme polulta eli meidän tontiltamme, jota heidän ei laillisesti tarvitse huoltaa, olivat lakaisseet osan massaa pois. Kiitos avusta.



Jalkakäytävä ennen siivousta...

ja jälkeen.

Oven edusta ennen siivousta...

ja jälkeen.

Hortensia alkaa olla vähän kaput.

Sieni tuli etupihaan.


Vihdoin lähikauppa aukesi ison remontin jälkeen. Olin menossa sinne pitkän listan kanssa ihan ostoksille, mutta siellä olisi avajaishulina ja täysin uusi kauppa vastassa ja ruuhkaa varmaan. Varauduin jo, että jos sinne ei mahdu edes P-paikalle, niin lähden johonkin muuhun markettiin vielä tämän kerran. No mahtui sinne johonkin väliin.


Oli oikein ilmapallokaaret ovella ja uudet kyltit ostoskärryille. Ja näytti siltä, että kärryihin ei tarvitse enää panttia, vaan ne irtoavat ilman. Se on uusi suuntaus Hollannnissa virallisesti, että kärryt annetaan ilman panttia.


Kaikki olikin tosiaan muuttunut ovelta alkaen. Pyöröovi on vaihtunut liukuoveksi. Ensimmäisenä vastassa ei olekaan enää leipä, vaan vihannekset, kuten todella monessa Hollannin marketissa. Ihan eri tilat ja tilanjako, eri valaistus, eri lattia, eri katto, uudet kylmäkaapit erilaisia malleja. Tuorepaketit suurella alalla kylmiössä eli semivalmisruuat: ”tee näistä keitto tai pata ohjeen mukaan”.


Hieno neonkylttinen sushinurkka! Tuore sushi! Maneki nekot (tassua heiluttelevat kissapatsaat) ja silkkilyhdyt. Sushikokit fileeraamassa livenä tiskin takana. Pinoittain upeita (ja kalliita) tuoresushiannoksia, herkullisen näköisiä. Jotka pitää myydä ja syödä samana päivänä. Ymmärrän kyllä, että sushi on riski kauppiaalle. Ei voi koko ajan tuottaa suuresti hävikkiä kalliista aineista. Toivon, että sushi kiinnostaa ja valikoima pysyy kannattavana. 





Erikoissushien lisäksi tuorenurkassa oli hyvän näköisiä bowleja, salaatteja, täytettyjä patonkeja ja japanilaisia vartaita. Tekee mieli kokeilla sieltä useita asioita heti pian.


Tämähän on nyt varsinainen Järvenpään Citymarket, vai mikä se oli se kuuluisa. (Tosin se on varmasti, ihan valehtelematta, ainakin 20 kertaa isompi kuin hollantilainen korttelimarketti. Meillä ei Suomen hypermarketin kokoisia ole olemassakaan.)


Oli vähän etsimistä. Kaikki on eri paikoissa kuin ennen. Missäs ovat perunat? Ai tuolla takana, ihan tuloportin vieressä olivat, missasin, pitää palata. Missä munat? Missä kefiirit? Kylmiöt kulkevat pitkin seiniä, ja siellä, missä viimeisenä on voit ja margariinit, on vastapäisessä hyllyssä oluet. Se on vähän hassu kombo.


Jaha! Nyt on pullonpalautusautomaatit sisällä kaupassa eikä enää ulkona nurkassa. Jaha! Viinakauppa on nyt jossain akvaariossa kaupan sisällä. 


En edes ehtinyt perehtyä pakasteisiin ja niiden olinpaikkoihin. Paljon jäi vielä tajuamatta.


Kassat ovat palanneet samalle paikalleen, missä ne olivat ihan alun perin 2008 ennen edellistä suurremonttia. Ovat nyt taas ikkunoita vastapäätä eikä poikittain. Missä itsepalvelukassat? Ai, vasemmalla.


Otin skannerin ja piippasin. Leikkele ei halunnut piipata. Olisiko vähän sumuinen viivakoodi. Yritin viisi kertaa, ei. Pidin sen erikseen, pitää kysyä apua kassalla. No, marssin tutun tädin luo, että kaiken muun skannasin mutta tämä ei jotenkin halua... kato... piip! Heti piippasi. Naurettiin. Sanoin, että joskus riittää kun joku katsoo kerran, kiitos vaan!


Oli luvattu jotain ilmaisia kakkuja avajaispäivänä. Jos ostaa yli 25 eurolla. No, olin jossain 26 eurossa sattumalta. Löysin muuten lopulta kaiken listaltani. Kassojen jälkeen oli kärryt ja tädit jakamassa kakkua ja sain paketin. Joku perus kermavaahtohöttö, suorakulmainen. 



Muistin etsiä myös jopa tyhjää pahvilaatikkoa jätepaperille, ja löysin sopivan. Hollannin marketeissa on aulassa yleensä kehikko, johon on heitelty tuotteiden laatikoita, jos joku tarvitsee.


Oli siinä elämystä. Vein ostokset kotiin, laitoin kissan pahvilaatikkoon ja lähdin kampaajalle. 



Tuntui että kevyt takkikin on liikaa; voisin mennä kampaajalle pelkässä paidassa, vaikka ehkä pysäköinkin vähän kauemmas. Auton mittari tosin näytti vain 13 astetta, mutta aurinko paahtoi kuumana. Hitusen uhkarohkeaa se oli, kun kävelin aika pitkän matkan.





Mites kunnantalolla menee? Kuljin siitä ohi. Siellä oli jotain oransseja työmaakoppeja pihassa ja joku tankkiauto. Vaaliyön palossahan niiltä meni sähköt kokonaan, ehkä niitä pitää korjata oikein kunnolla.




Kaivon kansi. Kuningattaren nenällä on joku linnunkakka.


Kampaajalle kerroin uudesta sushinurkasta ja hän oli sushifani ja kiinnostui heti menemään tutustumaan, vaikkei asu meidän kulmillamme. Toki että jösses, maksaa 9,95 pikku lajitelma. Niinpä, tuore käsityö.


Tukkavärit.


On kyllä aurinko matalalla eli varjot pitkiä myös keskipäivällä.


Toisellakin kauppakäynnillä inspiroiduin kaikesta hienosta mitä siellä on. Otettiin tuoreet poke bowlit illalliseksi. Susheja oli taas vinot pinot ja lisää tehtiin. Lajeja oli monta hyvän kuuloista ja näköistä ja oli vaikeaa valita seuraava kokeiluun. Sushi rainbow roll ainakin oli ihana.



Aha, nyt täällä on kylmiössä jopa macaronseja, ennen ei ollut. Ja hapanjuurileipää on nyt hyllyssä vapaana runsaasti kun ennen oli 3 kpl tiskin takana jotka piti pyytää myyjältä erikseen. 


Mieheni huomasi, että TÄÄLLÄ ON RIISIMUROJA. No johan pomppas. Täh! Valtaavatko nämä nyt vihdoin koko Hollannin?


Kaupan manageri kuljeskeli kaupassa. Joku puolituttu huikkasi hänelle: ”Hei ettekste voisi kääntää takaisin tätä vanhaan järjestykseen, kun mä en löydä mitään!”



Kolmannella kerralla sushin parissa oli ihan koko kiinalainen tiimi. Marketti on palkannut sinne oikeat aasialaiset kokit tekemään. Uskoakseni siinä esihenkilönainen selitti kiinaksi ehkä uudelle naistyöntekijälle. (Se taas ei ole ihme, ettei japanilaisia tänne riitä tekemään susheja, vaan useimmat sushiravintolatkin ovat muiden aasialaisten käsissä.)


Kokeilin nyt myös uuden viinaosaston, joka on akvaariona keskellä. Sinne tosiaan soitetaan ovikelloa kunnes myyjä tulee, eli on tämä vähän tällainen Alko-in-store -konsepti. Marketin viinakauppa oli ennen omassa nurkassaan ja sinne oli oma ovensa palvelutiskin vieressä. Joka tapauksessa ei päästetä väkeä suoraan nyysimään vodkaa hyllystä. Uskon, että se on vähän myymälävarkausherkkää ainesta hintojensa takia. Vaikka hinnat ovatkin eri kuin Suomessa. Ja täysi-ikäisyys täytyy täälläkin lain mukaan tarkastaa, ainakin silmämääräisesti.


Nytkin oli kaupan mainoslehdessä viinatarjouksia. Uskomatonta suomalaisen silmään. Amaretosta 5 euroa alennusta. Ja sen menin hakemaan meille. Viina-akvaariossa on erillinen kassa, eli siinä pystyy samalla tarkistamaan iän, ja maksetaan siihen paikan päälle. Pulloon saa tarran, että ”maksettu”, jolla sen saa sitten loppukassan läpi ulos. 


Viinatarjous.


Löysin taas uuden asian. Näin teehyllyssä hedelmäteetä, siis sellaista saksalaistyyppistä hedelmäuutetta teepussissa. Siinä ei ole ollenkaan teekasvia, joten se on virallisesti joku uute eikä tee. Saksalaiset juovat punaista hedelmäteetä solkenaan ja se ei ole tunnettu tuote Hollannissa ollenkaan. No nyt on sekin tullut. Se on vähän kuin kuumaa mehua joisi, ja välillä kiva.


Mieheni innostui syömään näkkileivän jämiä alakaapista ja ostin lisää Wasan ruisnäkkäriä. Se onkin tosi hyvän makuista. Näkkäreissä on vähän se, että ei sitä uskokaan, että sellainen kuivattu vanerituote voikin sisältää todella hyviä makuja. Meillä on näitä variaatio ihan tavallisissa kaupoissa Hollannissa.



Ostokset mahtuivat juuri kätevästi Suzukin pebaan. Olen nauranut 80-luvulta saakka sitä, että pientä autoa sanotaan ”kauppakassiksi”. Mutta on tämä sekin.



Ostosten tarkastaja Jip.


Kah, sushilounas tarttui taas mukaan.