Fix me

Minulla on ajankohtaisena projekti ”Fix you” eli itsen korjaus eli kaikilla parantajilla käynti nyt just tänä keväänä, joten ajanvarauksia lääkäreille tulee joka puolelta. Fyssari, silmälääkäri jonka sainkin myös yhdelle torstaille, hups, omalääkäri onkin tiistaina keskellä päivää hups, sama se, jotenkin siitä selvitään. Ota joko etätyö tai vaihda vapaa siihen. Töistä saa kyllä lääkärikäyntiä varten maksettua työaikaa, mutta ei ole kätevää suhata toiselta paikkakunnalta kesken päivän lääkäriin ja takaisin.

Jossain vaiheessa näin edessäni selvästi tämän asian, että minulla on aika monta terveysvaivaa ja -kysymystä hoidettavana ja alan hajoilla, jos en ensin keskity hyvinvointiini ja sairauksieni hoitoon. Ennen kuin piiskaan itseäni mihinkään lisäsuorituksiin ja -projekteihin vapaa-ajalla, annan itselleni kaiken tarvittavan ajan kaikkiin terveystsekkauksiin ensimmäisenä, ja myös haaveilemani tatuoinnin toteuttamiseen. Senkin hoitaminen ”pois alta” kuului selvästi minulla tähän kehonhuoltopakettiin. 

Olen miettinyt värikästä ja isompaa tatuoinnin laajennusta käsivarteen vanhojen pikku kuvien alle jo ainakin ruton aikojen alusta asti ja halunnut ottaa sen sitten, kun maailma on vapautunut k-taudista. Juuri kun olin varannut ajan designin määrittämiseen, uutisiin tulikin tieto, että Hollanti lopettaa kaikki testaukset ja varotoimet tähän.  

Vasta kun nämä asiat on hoidettu tai ainakin etenemässä ja vasta kun oikeasti tuntuu paremmalta ja rauhallisemmalta, silloin tartun mm. seuraavan kirjan editointiin. 

Itsehoitoprojektin nimeksi tuli Coldplayn kappaleen otsikko ”Fix you” eli minun tapauksessani itselleni ”Fix me” oikeastaan. Se ei tarkoita, että tykkäisin Coldplaystä hirveän paljon eikä että edes muistaisin, miten tuo kappale menee, mutta se otsikko sopii nyt täysin.

Edelleen kirjan suhteen tosin mietin, että niin, milloinkohan oletan, että minulla on sitä kirjantekoaikaa työelämän ohessa? Koska jokainen päivä täyttyy ihan kaikesta muusta ja kaipaan paljon enemmän aikaa kirjoittamiseen.

Huomasin, että nyt tapahtuu helv. paljon ja että se on todella hyvä asia. Tapahtuu lähinnä, koska itse laitoin pyörät pyörimään. Ja kaipaankin vaihtelua, kun on näin pitkä lomaton aika. Tatuointi laitetaan, on silmätutkimukset, on verikokeet, on uudet fysioterapian jumpat.

Hammaslääkärin näyteikkunaa keskustassa.

Verikokeissa munuaisarvoni ovat jo paremmat kuin edellisen migreenin estolääkekokeilun aikana, joka ilmeisesti kävi munuaistoiminnan päälle. Mutta eivät vieläkään optimaaliset, ja huonoihin munuaisiin auttaa lähinnä laihduttaminen. Kolesterolissani on suhde hyvän ja pahan välillä just just okei, mutta kokonaiskolesteroli hieman suosituksen yllä. Ja tähän auttaa lähinnä painonhallinta ja vyötärörasvasta eroon pääseminen.

Kolesterolissa on olemassa lääkäreiden teoreettinen ihannearvo, ja konkreettinen Suomen kansan keskimääräinen kolesteroliarvo. Eli monikaan ei siihen standardiin yllä. Minulla on nimenomaisen tavallinen arvo. Tässä yritän vaan määritellä, kuinka paljon siitä kannattaa panikoida.

Moni ongelmallisista arvoistani paranisi lisäämällä liikuntaa ja kuntoa, laihtumalla ja tarkkailemalla syömisiä: vähemmän voita, kovia juustoja, vehnäleivonnaisia, karkkeja ja sokeria ja enemmän kokojyvää, kasviksia ja hyviä kasvirasvoja kuten oliivi- ja rypsiöljyä. Milläköhän sitä laihduttaisi. En ole sellaisessa onnistunut koskaan paitsi sillon kun kokeilin ketodieettiä. 

Elämäntapamuutokset ovat hirveän vaikeita. Kahvin sokeripalan vaihdoin jo steviaan, mitäs seuraavaksi. Mehuista kannattaa luopua ja nyt tajusin, että haluan säilyttää mineraaliveden huoneenlämmössä. Minulle on liikaa se, että se sekä kuplii että on jääkylmää, silloin en pysty juomaan kuin yhden lasin. Se on paljon miellyttävämpää huoneenlämpöisenä. Ja silloin voin mielelläni korvata kaikki mehut kraana- tai vissyvedellä. Niin poistuu sekin sokeri ruokavaliosta. Voisekoitteiset levitteet pystyn helposti korvaamaan margariineilla. Annoskokoni ovat mielestäni aika pieniä, mutta kai niitäkin kannattaisi vielä kutistaa, kun selvästi sekin on liikaa. Varsinkin jos en kuluta paljon. Kaikista herkuista en voi enkä halua luopua, ei ole elämää ilman Fazeria. Yritän toteuttaa pieniä muutoksia, joista pystyn myös pitämään kiinni.

Tatuointi. Voi kyllä se sattui ihan helv... saa... kauheasti. Pusertelin kumista stressilelu-mustekalaani toisella kädellä minkä ehdin. Onneksi niillä oli musiikki päällä, se jotenkin vei ajatukset muualle ja auttoi. 

Alku oli paha, mutta pian totuin jatkuvaan kipusignaaliin ja se vähän painui taka-alalle, tosin aina huomasin, kuinka erilaisia ihoalueet ovat tuntemuksiltaan; pahinta oli lähellä kyynärtaivetta ja toisaalta takana lähellä kainaloa, mutta eri tavoilla ilkeää. Ja olin luullut, että keskellä olkavartta paksussa ihossa ja rasvassa ei olisi niinkään ongelmia, mutta siinäkin oli ihan hirveitä alueita.

Ensimmäisten kahden session aikana pystyin vielä kestämään niin hyvin, että hetkittäin jopa unohdin, että ihoani rääkätään. Pystyin ajattelemaan jotain ihan muuta. Mutta kolmannessa sessiossa eli lounastauon jälkeen, kun laitettiin värejä ympärille, se alkoi olla sietämätöntä. 

Luonnospiirros kuivuu.

Onneksi samassa huoneessa oli myös yksi jo paljon tatuoitu mies laitettavana oikeaan olkavarteensa (sisäpuolelle, it must have been au) ja sen kanssa toinen tatuoija, joiden kanssa tuli myös vaihdettua pari sanaa. Ja laulettua yhdessä!

Sieltä niiden kajarista tuli ensin turhaa amerikkalaismusiikkia, mutta sitten he laittoivat rokkilistan päälle ja tuli Dire Straitsia, Guns’n’Rosesia, Bon Jovia, Golden Earringiä (Hollannin kuuluisin rokkibändi), Metallicaa, Nirvanaa, Red Hot Chili Peppersiä, Rolling Stonesia, Radioheadia, Oasisia, Cranberriesin Zombie, ja lopulta Alphaville Big in Japan ja paluu 80-luvun syntikoihin. 

Se tatuoitavana oleva mies, toinen tatuoija ja minä lauloimme osia mukana: Paint it Black, Wonderwall, Creep ”I’m a weirdo”. Ihanaa yhteislaulua yllättävässä paikassa.

Se on totta, kuten tatuoija lohdutti: että kivun unohtaa heti kun se loppuu. Paitsi että olihan koko olkavarsi edelleen arka jälkikäteen. Sehän tihkuu siis haavanestettä ekat päivät, siis onhan se käytännössä raavittu vereslihalle koko höskä. On tämä aika perverssiä hommaa tämä tatuoiminen. Onneksi en ihan heti aio jatkaa. Paitsi yksi söpö eläinidea minulla vielä olisi.

Jälkihoito: sain lanoliinirasvaa viikoksi ja 3 peitettä yöksi, isot sidelaput, etteivät lakanat mössöönny ekoina öinä, kun se erittää koko kuva. 7 päivän ajan he haluavat päivittäin valokuvan paranemisesta ja katsoa, hoidanko oikein. Ja toukokussa pitäisi tarkistaa jälkiparantelu paranemisvaiheen jälkeen. Jos joku kohta on ehkä haalistunut prosessissa, se korjaillaan ja vahvistetaan saman tien ilmaiseksi. Siis KÄÄK, tätä tatuoidaan vielä uudestaan ennen kesää. Toivottavasti ei paljon!!!

Siellä kävi vähän outoja asiakkaita. Äiti ja tytär... se tytär veti tatuointiruletista yllätyskuvan. Eli automaatista saa 50 euroa maksettuaan vääntää poletilla esiin summittaisen pallon, kuin isosta purkka-automaatista. Pallon sisällä on taiteltuna paperilla pienen tatuoinnin luonnos. Sen saa laitattaa saman tien sillä tarjoushinnalla, jos suostuu ottamaan sen kuvan, joka sattui tulemaan. Sai pienen lentokoneen ja otti.

Hyh kun tatuointiin sattuu vieläkin. Nyt se on vielä vähän liian räikeä, loistava ja tummakin. Seuraavaksi siitä murenee pintakerros irti, se on sentään hauskaa katsottavaa. Kuoriutumisen jälkeen siitä tulee osa ihoa ja se sopeutuu paremmin ympäristöönsä.

Suhteen rakentaminen vaatii aikaa ja paranemisprosessin. Ahhaa, nyt seuraavassa vaiheessa sitä alkaakin sitten varmaan kutittaa. Jeeh.

Joinain päivinä väsyttää niin vimmatusti. Terveyskirjastossa lukee, että mene lääkäriin tutkittavaksi jos väsymys on niin pahaa, että hyvistä yöunista huolimatta nukahtelet päiväsaikaan. Niin, mitähän se tutkisi. Minulla on rauta ja kilpirauhanen kunnossa, just mitattu. Epäilen itse perinteisesti allergioita, mutta se olisi sellaista nyt, että mitään, yhtään mitään, varsinaista allergista reaktiota ei tunnu koivujen kukinnasta huolimatta - ihan pieni astman köh joku yö - ja ainoana oireena olisi tappoväsymys. Hypoteesi horjuu ehkä, että voiko tämä johtua allergiasta ollenkaan.

Kokemukseni mukaan tätä tappoväsymystä kestää ehkä kuukauden, ja aina keväällä samaan aikaan. Ja sitten se loppuu itsestään ihan täysin. Muina aikoina ihmettelen kofeiini-poretablettejani, että miten niin muka koskaan tarvitsen tai olen tarvinnut tuollaisia. En meinaa uskoa jälkikäteen, että sellaista väsymystä on olemassa. Keväällä niitä on välttämätöntä vetää, koska en saa nukkua työpäivän aikana nokosia.

Mutta pääsenpä ainakin rentoutumaan suomalaisen tv:n pariin tällä hetkellä. Ensinnäkin voin katsoa Areenasta uusimman Elossa 24h -sarjan, ja ihanaa, nyt minulle tulee myös Tähdet tähdet neloselta eli Ruutu-apista. Saan jopa katsoa sitä, vaikka se vaati nyt kirjautumisen. Kirjautuminen on pelkkä Sanoma-tili, joka ei kysele asuinpaikkoja onneksi, eli ei geoblokkaa minua. Toisin kuin Yle, sinne en saa tunnuksia, koska en asu Suomessa.

Kaupunkikierros ja pääsiäisherkkuja

Välillä sataa täysillä, sitten on luvassa poutaa ja yöpakkasia siitä hyvästä, ei tahdo lämmetä. Oli ihan hiton kylmä +6 astetta ja tuuli kun käytiin marketissa.

Iltakävelylle otin opikseni markettireissusta, jolloin palelin, ja otin nyt taas kaapista pipon, käsineet, kaulaliinan ja paksumman takin.

3 viikkoa sitten oli jopa yksi näin lämmin ilta, että ilman takkia käveltiin. Sitten tuli takatalvi.

Nyt alkoi muuten koivun kukinta. Alkoikin vähän henki pihistä ja aivastuttaa siihen malliin, kun taas viime viikkoina minulla ei ole yhtään ollut allergiaa. Joten aloinkin epäillä, että jaahah, tämä käynnistyy uudelleen, olisivatko nyt ne koivut kyseessä. Ovat, se lukee mediassa. Rukoilen armollista lievää koivureaktiota.

Parsakausi alkoi myös, valkoista parsaa lähipelloilta saa suoramyynnistä parinsadan metrin päästä. Vielä on kalliit sesongin alkuhinnat, 14 euroa per kilo keskilaatu, myöhemmin sitä saa 7-8 eurolla kilo.

Laitoin rairuohon kasvamaan palmusunnuntaina, sain sitä varten paketin vanhemmiltani. Täällä ei rairuohoja tunneta. Ja laitoin pääsiäiskoristeita pöydälle.

Dorus-kissa tosin lätkäisi persauksensa rairuohoviljelmääni, onneksi sentään tuorekelmun päälle.

Tässä kissa nukkuu etutassut ojennettuina sikeässä unessa.

Ja näkee ehkä näistä unta.

Nyt mennään osa 2: ostimme liput Eurovision pre-partyyn Amsterdamiin (virallisesti Eurovision in Concert). Sinne tulee myös Käärijä. 29 tämän vuoden artistia tulee laulamaan livenä oman viisukappaleensa ja kaikki 4 top-nelostani ovat mukana: Australia, Latvia, Saksa ja Suomi.

Kampaajalla luin järkälettä, paljon kehuttua Rutger Bregmanin Hyvän historiaa alkukielellä hollanniksi.

Silmälääkäri tapahtui sairaalan poliklinikalla. Joku yleinen viisivuotistarkastus, johon minut oli määrätty kun viimeksi tarkastettiin silmänpaineet. Oli taas kaunis odotusaula Venlon remontoidussa sairaalassa, joka on alkujaan vuodelta 1985. Venrayn sairaala taas on v. 1970 ja siltä se näyttääkin. Sitä ei edes aiota remontoida, vaan puretaan koko höskä kunhan ensin rakennetaan uusi lähemmäs keskustaa. 

Sairaalan sisustus on nykyään värikästä ja kaunista kuin jossain kahvilassa.

Olin siis optometristillä ja se riittää, tässä mtn lääkäriä tarvita. Tippoja silmiin ja näkötestejä. Puudutustipat, jotta silmänpaineen sai mitattua sinivalolaitteella, joka tuli kiinni silmään, ei tuntunut miltään. Keltaista väriä jotain varten. Pupillin avaustipat skannausta varten. Otettiin eri huoneessa eri jonotuksella skannit ja tuijotin sinistä värisevää valopilkkua. Lopuksi tehtävässä silmänpohjan tarkastelussa oli räikein valo. 

Kaikki rakenteet ihan hyvin, mutta silmänpainetta haluavat tarkistaa taas 3 vuoden päästä. Tipat sumensivat näön moneksi tunniksi ja oli isot pupillit.

Silmälääkärin jälkeen menimme Venlon keskustaan ja hankimme hyödyllisiä asioita. Saksalaisten päiväturistien kanssa. Heitä liikkui sateesta huolimatta. Meillä kun ei ole edes Xenosta enää Venrayssa niin saatiin sieltä kulhoja ja mausteita meille. 

Toria ei nyt ollut tänään, mutta sen laidalla on jokunen juusto-muna- ja snäkkikoju aina toiminnassa. ”Onkel Jacob hat die dicksten Eier von Venlo”, Jaakob-sedän pulleita munia mainostettiin. Saksalaiset syömässä frikandel-kepakoita ja ranskiksia kadulla.

Kahvila oli kiva myös. Mentiin johonkin Prins Bernhardiin ja se oli ihan mainio, sai sekä suolaista että makeaa. Juustoa ja bitterballeneita. Ihana pistaasilatte vaahdolla, nam.

Olut- ja snäkkihinnastoa.

Ja haimme herkkuja herkkutorikaupasta Beej Benders. Siellä tehdään valmisateriota ja sain pokebowlin illaksi, ja otettiin tuoretta hapanleipää. Hauskoja ja hyviä oluita on myös. Juuri ja juuri jotain näin tipoitetuilla silmilläni.

Ja siellä sisällä asuu paras konvehtikauppa Visser Chocolade. Tietty piti ostaa herkkuja kun olin kerran 5 vuodessa lähellä konvehtikauppaa.

Omassa lähikaupassa olisi ollut tipujäätelöitä.

Euroviisut 2023 -katselmus

Kuukauden päästä on taas euroviisut! Kunnon fanina olen kuunnellut kaikki kappaleet moneen kertaan ja laitellut niitä paremmuusjärjestykseen. Katsonut live-esiintymiset ja viralliset videot; useimmilta mailta on molemmat olemassa, joiltakin vain toinen lajeista. 

Mukaan mahtuu taas sirkusta ja yllättäjiä, kauneutta ja kreisiyttä, runsaasti eri musiikkityylejä. Youtubesta löytyy yksittäin videoita ja Eurovisionin sivustolta vaikkapa tämä kätevä lista, josta voi käynnistää nopean läpikatselmuksen tai jokaisen maan oman videon: https://eurovision.tv/story/eurovision-2023-full-lineup

Jos haluat lukea artistien taustoista ja tarkistaa kappaleiden sanat englanniksi ja/tai käännöksenä englantiin, klikkaa täältä yksittäisiä kappaleita: https://eurovision.tv/event/liverpool-2023/participants

Tekniikka menee niin, että tiistaina 9. toukokuuuta nähdään telkkarissa 1. semifinaali, jossa ovat sattumalta mukana mm. Suomi ja Ruotsi. Semifinaalista pääse finaaliin 10 kappaletta, ja 5 karsiutuu. Torstaina 11. toukokuuta pidetään 2. semifinaali, taas 10 pääsee jatkoon ja 6 karsiutuu tästä joukosta. 

Lauantaina 13.5. on sitten finaali, jossa semifinaalien parhaiden 20 kappaleen joukkoon liittyvät suuret rahoittajamaat Englanti, Saksa, Espanja, Italia ja Ranska sekä viime vuoden voittaja Ukraina.

Tässä omat mietteeni ja pisteet yhdestä viiteen. Demokraattisesti maat aakkosjärjestyksessä suomalaisten nimien mukaan.

ALANKOMAAT: Mia Nicolai & Dion Cooper – Burning daylight

Mies aloittaa, nainen jatkaa. Rauhallinen balladi, persoonalliset äänet pääosassa, kunnes yhdistyvät duetoksi ja alkaa tulla voimallisempaa instrumenttia taustalle ja lopputulemaa ”Goodbye old life”. Erikoisen pitkiä nuotin ja vokaalin venytyksiä. Monimutkainen, hitaasti käynnistyvä sävellys, ei kovin helppo painaa mieleen. Hollannin viisuvoittaja Duncan Laurence on ollut mukana säveltämässä. Periaatteessa koskettava, mutta jää etäiseksi, hieman apeatunnelmaiseksi lauluksi. Kaunis kuitenkin.

2 pistettä.

ALBANIA: Albina & familja Kelmendi – Duje

Perinteisehkö albaniahumppa albaniaksi. Yhtyeessä on tosiaan koko ”familja” eli laulajattaren isät, äidit, serkut ja sisarukset tms. Videosta selviää aihe: kuvasto vie ajatukset Abban erolaulun ”Knowing me, knowing you” sanoihin: ”In these so familiar rooms children would play”. ”Etkö voisi vielä rakastaa, mieti nyt lapsiakin”, laulussa anotaan. Mutta mies ei vastaa puheluihin ja jättää ex-vaimon suremaan mennyttä perheonnea. Musiikillisesti rytmikäs balkanballadi. 

2 pistettä.

ARMENIA: Brunette – Future lover

Taidetta? Tämä vaihtaa tyyliä kuin Käärijä konsanaan. Maalailevan, hitaan piano- ja viulualun jälkeen räjähtää räppi. Plussaa tavallista persoonallisemmasta sanoituksesta, jonka fiiliksistä saa kiinni. Haaveita hyvästä parisuhteesta on, muttei oikein toivoa, kun oma pää hajoilee jo ihan muutenkin, joten turhautuneisuus vallitsee. Erikoisempi popkappale saundeiltaan, moderni ja hieman hämmentävä paketti eli sikäli mielenkiintoa ylläpitävä. Tunnelmallinen loppuosa armenian kielellä oikein herkistää kauniilla melodialla.

4 pistettä.

AUSTRALIA: Voyager – Promise

No nyt on hyvä. Rokkikappale, tai mikä crossover, jossa on avaruusmaisia elektrosoundeja ja pikkupala örinääkin. Kunnon hevimäiskettä välissä. Miten voi rytmin hajoittaa niin jo heti alussa, ettei saa kiinni, missä tahdissa mennään? Oikein kiinnostava ja erikoinen, menee minulla ihan kärkipäähän. Näyttävätukkainen laulaja on oikeassa elämässä huippuasianajaja - oli hämmentävää nähdä rokkikukko netin bisnesvalokuvassa vakavana puku päällä, heh. Meillä on kai aika montakin (rock)bändiä kisassa tänä vuonna, tässä yksi niistä. Ihan loistava, poikkeuksellinen kappale.

5 pistettä.

AZERBAIDŽAN: TuralTuranX – Tell me more

Onpas 60-luvun ja Beatlesin vibaa. Akustista kitaraa ja laulantaa, joka toi miehellenikin heti mieleen Paul McCartneyn. Räppiä kuitenkin välissä. Laulajat ovat kaksoset, joilla on bändi ja jotka ovat itse säveltäneet kappaleensa. Mikä ei ole itsestäänselvää Azerbaidžanin tapauksessa, joka on usein vuokrannut jonkun globaalin ruotsituottajatiimin tekemään viisukappaleensa. Ehkei tämä mikään tajunnaräjäyttävä sävellys ole, mutta miellyttävän letkeä ja retroinen symppis kyllä.

4 pistettä.

BELGIA: Gustaph – Because of you

Vanhaa kunnon ysäri-eurohousea ja soulmaiset taustalaulajat. Tai artisti itse sanoo, että jopa 80-luvun lopun housea. Diskoilua ja klubbailua. Soljuvaa jammailua. Monella eri vuosikymmenellä kuultua perus rumpukonetyyliä, mutta ihan mukavan rentouttava ja kepeän harmiton meno. Tätä unohtuu kuuntelemaan ja miettimään omiaan niin ettei huomaakaan, että kappale sujahti jo loppuun. Eli: viihdyttävä, mutta toisaalta hieman junnaavaa taustatapettia.

3 pistettä.

ESPANJA: Blanca Paloma – Eaea

Perinnettä, oikein hardcore-perinnettä, andalusialaista tietyn tradition flamencolaulutyyliä. Yhdistettynä modernisoituihin taustoihin, joku basso siellä surisee. Jotkut pitää, toiset ei... minä hieman rasitun tästä pinkeästä lauluäänestä. Tarkistan aina kappaleen sisällön, joten tiedän sen olevan kyllä kovin suloinen ja herkistävä, kyseessä on laulajattaren suhde omaan mummoon, joka haluaisi suojella lapsenlastaan vaikka sitten Kuusta käsin katsomalla, kun ei ole enää maan päällä. Mummolta tulee myös tämän lauluperinteen jatkumo laulajattarelle. Draamaa riittämiin tässä. Arvostan teoreettisesti, mutta korvani eivät oikein sopeudu kappaleen omintakeiseen muotoon.

1 piste.

GEORGIA: Iru – Echo

Aika korkean tyttömäinen lauluääni. Erikoisempi taidepläjäys videona. Englanniksi väännettyjen lyriikoiden outo huonous kiinnittää monien huomion. ”Thing is known”?? Rumpukonetta on runsaasti, välissä tavuilla laulua ”dshingiti tättää”, hmh. Fragmentaarinen kappale, kivat sekavat rummutukset. On tässä ihan miellyttävää sävelmääkin, joka jää päähän nättinä.

3 pistettä.

IRLANTI: Wild Youth – We are one

Rokkibändi täällä taas. Menivät pilaamaan videonsa laulamalla säkki päässä (tai jotkut glitterpussit). Karsinnan liveveto on kyllä myös netissä. Ihan normaalilta näyttävät siinä, ei tarvitsisi laittaa pussia päähän, mikä tekee videon siis hyvin mielenkiinnottomaksi. Rokin yritykseksi tätä on haukuttu ja tylsäksi, mutta on tässä jotain U2-kaikuja kuitenkin. Sanojen rytmitys tuo yhdessä kohdassa mieleen U2:n ”Some days are better than others”in, ja pianokomppi sekä kitarat samaisen bändin koko saundin. Ihan voimallisesti jyräävä perusrokki.

4 pistettä.

ISLANTI: Diljá – Power

Kunnon raskas rumpukoneteknobiitti nousee taustalle ja bassoääniä wumm wumm. Melodiaakin löytyy kivasti. Naisten voimaannuttamislaulu; ”sinä et määräile ja minulla on oma voima”. Hieman huono osuma on mielestäni laittaa toistokohtaan tavu ”po-po-po-power”, se vähän häiritsee. Saundi jyrää kuitenkin ja laulu sujuu voimallisesti, eli tykkään melko paljon. Menevä. Tässä on jotain perinteisen euroviisumaista. Melodiakulku on onnistuneella tavalla hieman melankolinen ja muistettava.

4 pistettä.

ISO-BRITANNIA: Mae Muller – I wrote a song

Teinipoppia. Pimputtelua ja bassoa ja jopa ibizakitaran ”tiring”. Kertosäkeen humppaava melodia on lastenlaulumaisen simppeli. Pomputtelee elektropoppina ja video kertoo hauskasti tarinaa. Hyvä rihannamainen ääni, uskottava ”asennemuija” laulajana ja ihan kiva käheä-ääninen ”dättädäädää”-lallattelukohta. Melko keskitason poppis ellei pissispoppis. Tästä tykätään aika paljon kyllä yleisesti.

3 pistettä.

ISRAEL: Noa Kirel – Unicorn

Nyt ärsyttää. Onko Israelin ainoa viisuihin nykyään lähettämä tyylilaji tällainen itsetuntoa uhkuva pullistelu ”katso nyt minua, olen paras kaikista” ja video sellainen, että ”katso kuinka upea kauneusihanteellinen vartalo minulla on”? Yksisarvisen voimat vaan sullekin. En tykkää höpsöstä ”phenomen-phenomenal” -toistokohdasta enkä lopun tamppausmarssistakaan. Laulajatar on megastara omassa maassaan. Tyylilaji moderni poppi ja kiinnostavia erilaisia osasia, joissa rytmi vaihtuu, plussat sävellyksen monimuotoisuudesta. Juuri tällainen kappale ja sliipattu video vain näyttää minulle, etten pidä perfektionistisesti hiotuista, pinnallisista, laskelmoivista, muovisista poptuotteista, vaan etsin musiikista jotain aitoa särmää. Kyllä tämä moniin silti varmaan iskee.

1 piste.

ITALIA: Marco Mengoni – Due vite

Tyypillinen italialainen nopeaballadi, jossa on paljon, paljon sanoja. Sanoitus on taaskin lyyrinen, arvoituksellisen kuvaileva ja vertauskuvallinen, jota ei ihan heti voi tulkitakaan kaikilta osin - muistuttaa siinä edellisvuoden Italiaa. Kahdesta elämästä ja (hajoilevasta) parisuhteesta kuitenkin kyse. Peruskuunneltava voimaballadi, jossa on kauniita melodioita, intensiivisen tunteellinen laulusuoritus, ja joka kehittyy ja paisuu vähitellen.

4 pistettä.

ITÄVALTA: Teya & Salena – Who the hell is Edgar?

Nopeampaakin teknoa. Harvemmin puhutaan Edgar Allan Poesta teknopop-kappaleessa. Myös Shakespeare mainittu. Ja sanoissa usean kerran esiintyvä ”zero dot zero zero three” viittaa eurosentteinä tekijänoikeuskorvauksen summaan, jonka muusikko saa, kun hänen kappaleensa soitetaan esim. Spotifyssa. Ei siis hirveän paljon. Biisissä jahdataan reseptiä myyvään kappaleeseen - huumorikin kuulemma myy, kuten vaikkapa tässä videossa esitetty. Ja Edgar Allan Poe haamukirjoittajana olisi kätevä. Itseironiaa nykyartistiudesta siis. Musiikillisesti ”Poe, Poe ,Poe” -hokemasta tulee mieleeni 90-luvun raveteknokappale, Rotterdam Termination Source: Poing, jossa kuuluu ”poing poing poing” -ääniä nopeassa rytmissä. Lisäksi biisissä on kaikuvaa kirkkokuorolaulantaa. Itse olen ikävä kyllä allerginen kirkkohymnityylille enkä ehkä jaksa poe poe -pompotteluakaan kovin. Hauska biisi on herättänyt paljon kiinnostusta ja päässee pitkälle.

1 piste.

KREIKKA: Victor Vernicos – What they say

Hitaan introilun jälkeen alkaa nopea marssipop. Englannin ääntämys on erikoisesti väännettyä, mikä on harmi, sillä sanat ovat henkilökohtaisen rehelliset, rujot ja runolliset, hyvin laaditut, mutta näin äännettynä hieman vaikeat ymmärtää. Taiteellista erikoisuutta tässä kai haetaan videollakin, nykivällä kehonkielellä. Kitaraa ja rytmin jumputus. On tässä taputuskohtakin ja sellainen elektroninen EDM:n rytmin nopeutuskin. Täh, onko tämä tyyppi oikeasti vasta 16-vuotias? Tunnetta on, matala ääni, sisäistä tuskaa ja ahdistavia tunteita lauletaan, lopussa toiveikkuus. Erilainen, potentiaalisesti positiivisen omalaatuinen kappale, kunhan ehtii saada kiinni.

4 pistettä.

KROATIA: Let 3 – Mama šč!

Varoitus. Kabareeryhmän jäsenet esittävät diktaattorin irvikuvia viiksissä, huulipunassa ja pitkissä armeijan takeissa, kirkuvissa ja pinkeissä väreissä. Joiden alla on läpinäkyviä glitter-minitoppeja karvamahan päällä. Kansallisen shown lavalla mukana olivat myös tulta syöksevät psykopaatin ydinohjukset. Tämä sodanvastainen, absurdiutta alleviivaava kappale on kuulemma osa kokonaista musikaalia. Melkoinen sirkus. Sanoituksessa mainittu pörisevä traktori (”Traktor! Brum!”) viittaa traktoriin, jonka Valko-Venäjä lahjoitti Putinille synttärilahjaksi. Ja ”Mama” on tässä ”äiti Venäjä”. Ai niin musiikki? Alkaa punkkina. Lastenlaulumaisen yksinkertaista melodiaa, marssimista, kuorohuutoa ja kaoottista äänipuuroa. Kyllä tähän varmaan viisuyleisö yhtyy innoissaan, vaikka onkin kreisi esitys - ja kroatiaksi. Itse nauran tälle ihan vilpittömästi ja arvostan.

5 pistettä. 

KYPROS: Andrew Lambrou – Break a broken heart

Tavanomaista soulpoppia, mieleen jäävä melodia, kelvollinen kertosäe. Komeaa laulua ja monipuoliset instrumentit kerroksina. Laadukas siis, mutta keskitason ei-niin mieleenpainuvaa kategoriaa. Upean korkeaakin mieslaulu-ulinaa välissä. Tamppaa menemään tasaisesti. Saattaa tyyliltään unohtua erikoisempien jalkoihin, liian tavanomainen.

2 pistettä.

LATVIA: Sudden Lights – Aijā

Oi, parhaimmistoa. Vain taiteellisen videon paikallaan hytkyvät henkilöt hieman ahdistavat. Taas bändi. Sähkökitaraa ja kaihoisaa laulua. Nopeaa, hajotettua rytmikonetta taustalla. Perusrytmi tuntuu olevan valssin tahdissa, mutta kertosäkeen ulkopuolella taas on kuulemma 5/4-rytmi, siksi kuulostaa hieman erikoiselta. Loistavaa. Ihan lopuksi hiljainen pala ja latvian kieltä. Tässä on melankoliaa, joka iskee minuun. Herkkyyttä ja sitten taas lujempaa kitaran paisuttelua dramatiikkana. Kertosäkeessä on tunnetta.

5 pistettä.

LIETTUA: Monika Linkytė – Stay

Rytmikästä balladia, alku hiljaisella pianolla, pitkiä nuotteja ja taustalaulun harmonioita, välissä paloja liettuaksi. Saattaapi olla ihan koskettava ja toiveikas sanoitus, mutta sävellys käy toisteiseksi eikä tämä tyylilaji ole minun heiniäni. Nätti, tunteellinen laulu kyllä, mutta alkaa minua kyllästyttää parin kuuntelun jälkeen.

2 pistettä.

MALTA: The Busker – Dance (Our own party)

Kevyt jazzmainen svengi miesryhmältä. Joka vuosi kai tarvitaan yksi tällainen iloinen funk. Puhaltimet soivat. Hyväntuulinen. Isot bileet ahdistavat - ”I feel better in my sweater”, tämän kappeleen klassinen sanoitusriimi. Ei siis jakseta pönötystä juhlavaatteissa, vaan halutaan rentoa oleilua svetarissa tutulla porukalla. Ymmärrän tunteen. Kiva höpsöttely.

3 pistettä.  

MOLDOVA: Pasha Parfeni – Soarele și luna

Etnoteknoa metsän olentojen kanssa. Rumpuja lyödään ja kauriinsarvipäiset naiset laulavat. Sävel jää päähän ja rummut antavat rytmin. Luonnon mystiikan inspiroima sanoitus, satuolentoja, kuu ja aurinko ja häät. Huiluttelua mausteena. Suoraviivainen, paljon vanhaa tuttua konseptissa ja kappaleen tyylissä, mutta kiva. Yksinkertaisen ymmärrettävä, toisteinen ja melodiallinen teknojumputus, mutta hyvin kuunneltava.

4 pistettä.

NORJA: Alessandra – Queen of kings

Ruslanan legendaarisen Wild dances -kappaleen B-puoli, mutta huonompi. Sama asenne, ruoska heiluu, ja sama ”lailala lailaa”. Naisten sotamarssi triolirytmissä. Tästä biisistä ollaan todella innoissaan maailmalla, keikkuu ihan kärjessä viisusuosiosssa. Itselleni tämä kuulostaa vanhanaikaiselta, viisujen entisajoilta. Jotakin viikinkien sotalaulun kaikua ja pohjoista mystiikkaa tässä kai tavoitellaan. En innostu, tämä tyyli oli montakymmentä vuotta sitten moderni viisuissa.

2 pistettä.

PORTUGALI: Mimicat – Ai coração

Pikahumppaa pukkaa. Värikäs esitys, pirteä laulajatar. Saundissa on jotain portugalilaista perinnettäkin; akustista kitaraa ja kastanjetteja taustalla. Kappale äityy nopeaan pumppaavaan rytmiin, joka ei vain hektiikassaan satu yhtään olemaan minun makuuni.

1 piste.

PUOLA: Blanka – Solo

Tämän vuoden ainoa reggae. Kevyt kesähumputus, joka soikin jo radiossa. Radiopopkappale siis onnistuneesti. Hyväntuulinen ja harmiton, mutta turhan tyhjänpäiväinen ja toisteinen. Ei liiemmin herätä kiinnostusta.

1 pistet.

RANSKA: La Zarra – Évidemment

Hyvin ranskalaista diivameinikiä, dramaattinen nainen erittäin elegantissa pikku ranskalaispäähineessä ja onkos tuo tiimalasivyötärö korsetilla kurottu, varmaan. Kansallista perinnettä, mutta onneksi mukaan tulee kunnon jykevä disko/tekno-bassobiitti, joka pelastaa paljon ryhdikkyydellään. Yksinkertaiset ja toistuvat melodiakulut, miellyttävä korvalle. Sanoitus sisällyksekäs, mielenkiintoinen, kadonneita unelmia ja lievää turhautumista. Miellyttävyys riippuu siitä, syttyykö kuuntelija ranskan kielelle ja perinteiselle ranskalaisuudelle. Soljuva perushumppa.

3 pistettä.

ROMANIA: Theodor Andrei – D.G.T. (Off and on)

Selittäisinpä tässä kappaleen nimen. ”D.G.T.” lausutaan niin että muodostuu romanian kielen sana ”degete”, sormet, joka toistuu sanoituksessa. ”Off and on” kuvaa suhdetta, joka loppuu ja alkaa yhä uudestaan. Tekstissä on osia myös englanniksi. Sormet esiintyvät romaniankielisessä sanonnassa, että joku ”leikkii sormillaan kanssani” eli kikkailee, pelaa pelejä. ”Degete” on samaa juurta kuin latinan ”digiti”, sormet, ja siitä tulee englannin sana ”digit”, luku - koska lukuja laskettiin alun perin sormilla! Tarpeeksi etymologiasta. Lavalla on kansallisessa valintalivessä vähäpukeisia naikkosia, en tiedä tuovatko nämä viisulavallekin, se on hieman halvan näköistä. Ai juu, musiikki? Vanhojen vuosikymmenien bluesrokkia, rouheaakin, ja vaihtelevia tyylejä välissä. Pidän siitä, että kappaleessa on hitaampia ja nopeampia eri rytmisiä osioita, se lisää kiinnostavuutta. Myös hyvin korkeaa laulua. Kuulostaa ihan kivalta rokkipopilta, jonka sävelkin on tarttuva.

4 pistettä.

RUOTSI: Loreen – Tattoo

No niin, se on Loreen taas, Euphoria-viisuvoittaja. Aika hassua Ruotsilta pitää monen kuukauden muka-jännittävät Melodifestivalen-karsinnat, jos mukana on tällainen varma ennakkosuosikki, josta tietää, että sepä se valitaan kuitenkin lopuksi. Saman kuuloinen kuin Euphoria, mutta epämääräisempi kappale. Samat tunnelmallisen kaikuvat elektroniset pimpu-ja pumputukset alussa, ja lopulta jykevä konerytmi. Tästä puuttuu Euphorian avautuva kertosäe, tämä ei ole niin iskevä, mutta kiehtovahko silti. Voittaako Ruotsi taas, mutta eivätkö ihmiset kyllästy saman konseptin toistoon?

3 pistettä.

SAKSA: Lord of the Lost – Blood & glitter

Jee! Saksa saa pisteitä tänä vuonna. Ainakin kaikilta raskaamman musiikin ystäviltä. Glamrock-bändi, jonka miehet pukeutuvat huomiota herättäviin ihoa myötäileviin haalariasuihin ja kasvomaalauksiin. Tähän kappaleseen sopivasti värinä ovat punainen ja kulta. Bändi toimii Iron Maidenin lämmittelybändinä eli osaa hommat oikeasti. Tosi hevimetallin ystäville kappale on ehkä liian kesy ja popikas, mutta viisuihin sopii melodinen ja kertosäkeellä varustettu kappale hyvin ja tavoittaa sillä myös keskivertoyleisöä. Minusta paras kohta on, kun kertosäkeen alussa raskaiden kitaroiden yllä kuuluu kirkas kosketinsoittimien pimputus. Hyvä yhdistelmä, joka muistuttaa aivoissani HIM:in Join me -kappaleen kuuluisaa kosketinsoitinsävelmää. Ihan oikeasti tykkään tästä rokkikappaleesta. Örinän kanssa. Graah!

5 pistettä.

SAN MARINO: Piqued Jacks – Like an animal

Taas rokkibändi. Semmoinen perus-nykyrokki. Parrakas, pitkäkasvoinen laulaja muistuttaa minusta hieman hollantilaisen De Staat -bändin laulajaa, joka esiintyy usein pelottavan vakavana (tuo bändi on ihan kultti sinällään, hyvin intensiivistä ja omalaatuista musiikkia, tsekkaa vaikka musiikkivideo nimeltä ”Kitty kitty”. Täh.) Jostain syystä tämä biisi on ihan viimeisenä monessa viisuäänestyksessä, monen inhoama. En tiedä miksi, minusta tämä on kelvollinen, kivaa kuunneltavaa, nopeartyminen ja sähkökitarainen kipale, ja laulu sujuu rouheasti.

3 pistettä.

SERBIA: Luke Black – Samo mi se spava

Tummanpuhuva taidepläjäys maailmantuskasta. Odottelua, ilmavia taukoja, rumpukonetta, huutelua tyhjyyteen. Suuri draama. Jakanee mielipiteitä siinä, osaako taideperformanssia ja sen äänimailmaa ja uhkaavaa bassojen purinaa arvostaa vai tuntuuko liian oudolta. Videopelitematiikkaa. Karismaattinen laulaja pitää mielenkiintoa yllä katsomalla suoraan päin. Hei, tässähän on yhdessä kohdassa jopa sama ”tuttududu tuttududu” -bassorytmi kuin Islannin Hatarilla, hehe. Fragmentaarinen ja erikoinen. Serbia kyllä kunnostautuu erottuvien kappaleiden lähettämisessä viisuihin useinkin, ja nyt taas.

4 pistettä.

 

SLOVENIA: Joker Out – Carpe diem

Disko. Sloveenin kielellä laulettu. Positiivinen sanoma: valitse rakkaus, jätä viha ja draamailu sikseen, kaikesta kauheasta huolimatta älä lähde väittelyyn, vaan pidä hauskaa ja tanssi yössä. Bändi tässäkin on takana, miesryhmä. Reipasta menoa, hyväntuulinen. Ihan kivaa kitaraliruttelua väliosassa, korkeita taustahuuteluja. Mutta jää vähän liian tavalliseksi tapaukseksi.

2 pistettä.

SUOMI: Käärijä – Cha cha cha

Suomella on helmi käsissään ja loistavaa, että lähetetään kappale suomeksi. Energia ja rajuus iskee päin pläsiä heti kappaleen alkaessa ja on se kumma, miten yhden nuotin huutorap saa kuitenkin innostumaan ja kiinnostumaan. Saundien kerroksissa on tehty laatutyötä, onhan siellä joku mölisevä sähkökitaran äänikin kovemmin tamppaavissa kohdissa. Ensin pelotttaa ja sitä miettii, mitä tästä vielä kehittyy. Käännös hempeään diskoon ja yksinkertaisen mukanalaulettavaan melodiaan on loistava ja saa videon ensi kertaa katsovat nauramaan ihastuksissaan. Uhkaava tunnelma kääntyy söpöksi bailaukseksi. Kappale herättää niin vahvan tunnereaktion ja hämmästyksen, että se jää kaikkien mieleen, mikä on suuri etu viisuissa - erottuvuus. Tällä on faneja ympäri maailman, tämä on ilmiö. Saamme nähdä, miten käy ja kuinka pitkälle kärkipaikoille fanien ihastus yltää.

5 pistettä.

SVEITSI: Remo Forrer – Watergun

Fiilistelyä, taas Sveitsiltä tällainen nuoren oloinen tyyppi, joka laulaa yllättävän matalalta miehisellä äänellä. Sodan ja aikuiseksi kasvamisen tuskasta, ”en halua olla sotilas” ja että lapsena sitä leikittiin vesipistooleilla, nyt tosiaan ei. Sanoituksessa on hämmentäviä huonojakin kohtia joista ei tiedä, onko ne konkreettisesti vai symbolisesti tarkoitettu: ”just bodybags that we’ve become”. Ei mikään hyvän mielen laulu. Eli haluaako sitä vapaaehtoisesti kuunnella surullista sotalaulua, ehkä ei. Tässä on nättiä melodiaa, pianoa, tunnelmallista rytmitystä sekä jousisoitintaustaa, mutta kipaleesta jää masentunut olo.

1 piste.

TANSKA: Reiley – Breaking my heart

Erikoinen kaikuva (autotune?)-saundi; eli miltä tämä kuulostaa livenä? Efektinä on a cappella -yksinlaulu, joka taukoaa hiljaisuuteen katkonaisesti - sama kuin viime vuoden Kreikalla. Kappale on söpöä poppia, jossa on kivat selkeät melodiat ja rumpukone tykyttää välillä mukana. Nykypoppina hauskan kuuloinen, ja videon keinotekoisen makea maailma on syötävän pastellinvärinen. Reiley-nuorukainen tulee alun perin Färsaarilta, tässä meni tsaannsi kuulla ekaa kertaa fääriä viisuissa, kun laulaa englanniksi. Erottuva, kepeä ja nopea pop.

4 pistettä.

TŠEKKI: Vesna – My sister's crown

Selvästi sodanvastainen kappale symboliikaltaan; slaavilaiset kansat ovat ”siskoksia”, ja paha kuningas on napannut yhden ”siskoksen” kruunun. Muut seisovat sorretun takana ja läksyttävät valloitusta yrittävää. On räppiä ja elektronista äänimattoa ja erikoisen taiteellinen video. Ryhmään kuuluu naisia eri maista ja siinä käytetään englannin ohella eri kieliä; rap-osuus on esim. bulgariaksi. Huomattava seikka on, että mukana on yksi ukrainalainen ja yksi venäläinen. Kappale on nykyaikainen ja soljuva, mutta useampi kuuntelu saa jo hieman kyllästymään, kun toistoa on kappaleen sisälläkin melko lailla. Onhan tämä tunteisiin vaikuttava, kun ymmärtää sanoman. Basso jyrää kivasti.

3 pistettä.

UKRAINA: Tvorchi – Heart of steel

Modernia elektrosaundia, kirkolliselta kuulostavaa urkuilua, vahvaa rytmiä, r&b-laulua. Pari lausetta ukrainaa englannin välissä. Sähköisten soittimien DJ ja yksi laulaja nähtävissä tummanpuhuvassa ympäristössä, yhteys bändiin jää etäiseksi. Hitaahkosti marssiva popkappale ja dramaattisuutta, bassoa, dynamiikkaa ja hieman uhkaaviakin pumppaavia rytminvaihdoksia. Muistuttaa ihan sodasta... ja kun tietää, että kappaleen innoituksena on Azovstalin terästehtaan puolustaminen ja urheat sotilaat loukossa siellä Venäjän tulituksen alla. Huh. Kun on päällä poliittinen tilanne, on vaikea arvioida kärsivän maan kappaleen avuja neutraalisti. Kappale on laadukas, mutta jos tämä voittaa, niin on selvää, ettei pelkkä kappale siihen riittäisi syyksi.

3 pistettä.

VIRO: Alika – Bridges

Perinteinen tunteellinen balladi. Voimallisesti laulettu. Tai siis välissä on hempeämpiä hiljaisia osia. Itse huomasin parin kuuntelun jälkeen alkaa ihmetellä, että laulajatarhan kuulostaa suorastaan vihaiselta laulaessaan kovaäänisiä osuuksia. Aggressio ei kuitenkaan sanoituksen puolesta olisi tarpeen. Tulkintatapa on aika pelottava, kun vihaisuuteen kerran kiinnittää huomiota, ja silloin se alkaa häiritä. Onhan tämä ”komeasti” laulettu sen seurauksena.

1 piste.