Kinos sulaa

Nyt aivan loppui talvi ja kaikki suli. Erilaisia vaiheita sulamisessa ja uusissa lumipyryissä nähtiin. Kyllä sitä yhteensä noin 11 päivää kesti. Ennusteen mukaan viikon päästä alkaa taas kylmä jakso, jossa on pitkään yöpakkasia joka yö, mutta lunta ei ennusteessa enää näy.

Yhtenä päivänä alkoi uusi sankka lumipyry ja parissa tunnissa työpaikan parkkipaikan autot peittyivät paksuun lumikerrokseen. Kadut peittyivät tuoreeseen lumeen ja suolasohjoon, jonka alla oli jonkinlaista jääkerrosta. Ja sitten piti päästä kotiin.

Teollisuusalueen tavallinen kapea katu oli todella liukas, pahin paikka tähän mennessä. Heti kun pääsin portista, auto liukui sivuttaisesti edes ja takaisin, siis ihan ryömintänopeudessa onneksi vain. Ja silloin kun piti jarruttaa, ei se jarru tehnyt oikein mitään. Onneksi kaikki ajoivat siis jotain kahtakymppiä, koska tunsivat allaan, ettei ole mitään pitoa. Pätkissä sain aina jarrutettua, hyvin pitkälti ennakoiden, sopivasti risteykseen tai mutkaan. ABS-järjestelmäkin osallistui.

Juuri tällaisella hetkellä voisi enemmänkin ottaa päähän se rekka-anarkia, joka teollisuusalueella vallitsee päivittäin. Milloin millekin kaistalle pysähtyy yhtäkkiä iso rekka katselemaan ja ihmettelemään, miten päin mahtuisi jonkun logistiikkayrityksen portista kun siellä on edelliset jo jonossa. Seistään penkalla ja tukitaan tietä. Tai aloitetaan hidas poikittainen liikehdintä ja kääntyminen. Siinä välissä toimistotyöläiset pikkuautoissaan yrittävät päästä jostain aukosta eteenpäin tiellä, edes toisella kaistalla, jos oma on tukossa. Tiedän, harvoin rekkakaan sille voi mitään, että on iso ja hidas laitos, mutta pienen auton kuljettajana niiden puristuksissa tulee siellä usein turvaton olo.

Siellä on esim. metalliromuttamon piha, jonne tulee ja menee avolavakuormureita, jotka usein odottavat vuoroaan sen yksinkertaisen kadun laidoilla. Tai sitten ne tekevät tällaista: Vastaantulevassa liikenteessä kahden peräkärryn kuormuri viistääkin yhtäkkiä MINUN kaistalleni romuttamon portin kohdalla ja aikoo siihen sitten vaan hidastaa ja jäädä pysäköimään. Aivan kokonaan vastaantulevien kaistan koko leveydeltä. 

Eli minä ajan liukkaassa sohjossa ilman pitoa vain nähdäkseni, että kuomuri tuleekin nyt sitten minua vastaan kohtisuoraan minun kaistallani ilman mitään aikomusta mennä tai väistää mihinkään. Helkatin hullut.

Isompi tie oli jo parempi, ja moottoritiellä oli näkyvissä uuden loskan kerros, joka on potentiaalisesti hyvin liukas myös. En halunnut turhaan vaihtaa vasemmalle kaistalle ollenkaan, koska siellä oli enemmän loskaa. Oikealla oli muitakin henkilöautoja, jotka halusivat ajaa korkeintaan kahdeksaakymppiä. Se sai riittää. En halunnut päätyä poikittain ojaan.

Keskustassa oli ostoskatu oikein valkoisena joku päivä ja sain todistaa sellaista hauskaa näkyä, että siellä oli oikeasti vanhempia, jotka vetivät lasta muovipulkalla keskellä keskustaa. Ihan Suomelta alkoi vaikuttaa.

Ja terde vielä houkuttelee... ei ollut ketään lumisella tuolilla.

Janneke tarkastaa lumilapion.

Töissä oli oikein aurattu lunta kasoiksi.

Pohjoisessa Hollannissa satoi vielä loppukaneettina lähes 15 senttiä lunta yhdessä yössä, kun se meillä etelämmässä oli jo vesisadetta. Oli kova tuuli, lumi puhalsi yli autoteiden, ja uutiset selittivät, että vaarallisesti lunta kertyilee oikein kasaan tuollaisiksi dyyneiksi, joiden yli tuskin pääsee autolla. "Hollantilainen keksii lumikinoksen."

Yksi ilta teki mieli Subwayn leipää ja käytiin sieltä hakemassa patongit illalliseksi. Ne ovat oikein maukkaita. Ennen en tiennyt, mikä on Subway. Ei niitä  aiemmin ollutkaan kuin ulkomailla. Sitten selvisi, että täytetty pitkä patonkimainen leipä on niiden päätuote. Kuvittelin sellaista ranskalaista patonkia, jossa on aika kova rasahteleva kuori, joka on joskus niin terävä, että suorastaan sattuu ikeniin. Olin heti epäluuloinen. 

Vasta tosi myöhään jossain Hollannissa vissiin kokeilin kerran, ja olin myyty. Leipä onkin pehmeä. Ja täytteet, kastikkeet ja lisukkeet runsaita ja oikeasti herkullisia. Sellainen puolikkaan mittainen riittää minulle ateriaksi, olen ihan täynnä sen jälkeen. Joskus olen kokeillut kokonaista isoon nälkään, mutta se on tosissaan liikaa minulle.

Mieheni tuli töistä ja hänellä oli mustunut banaani kassissa, ei ollut tullut syötyä. No pöydällä kypsyy vielä kaksi banaania, joita en ehdi syödä myöskään ennen kuin hajoavat. Mikä tämä on loogisesti, että on kolme ylimääräistä banaania: se on banaanikakku tietysti. Eikö se ollut aika helppo ohje, kaikki vaan sekaisin. Kyllä minä sen jaksan vääntää. Aineetkin löytyivät kaapista. Löysin itsestäni sellaisen yllättävän reippauden, että työpäivän jälkeen vielä leipaisin banaanikakun. 

Voitelin vuoan ja kaadoin sinnne taikinat, sitten muistin, etten ollut jauhottanut vuokaa. Irtoaakohan se kakku sieltä enää koskaan, vai vain muruina kaapimalla... Mutta sieltä se plumpsahti oikein tasaisena.

Kun tein lounaaksi tonnikalasalaatin, kissat tulivat heti ottamaan tonnikalaveronsa. Tiskipöydällä on silloin Tuna Party. Ne tulevat heti paikalle, Jannekekin yläkerrasta jollain aistilla, haluavat ehdottomasti tonnikalansa, mutta sitten niille riittää pikku nokare. Pieni maistiainen.

Ja Jip oli muovilaatikossa, nostin muovilaatikon varovasti ylös, ja hurina alkoi heti. Jip tykkää kun se nostetaan ilmaan, vaikkakin katsoo hölmistyneenä samalla, että mitä nyt tapahtuu. Nostelin ja keksin myös keinutella laatikkoa lempeästi, ja hurina vain yltyi. Lasken sen varovasti takaisin lattialle. Kissan tivolilaite.

Myös pyykkiämpärissä Jipiä on nosteltu aiemmin.

Jannekella taas on omat harrastuksensa tarkastaa keittiön vitriinikaapin Iittalat säännöllisesti. Ja mennä pieneen pahvilaatikkoon, jossa lukee "Mini". Siihen ei Jip edes mahtuisikaan.

Yhdessä ne tulevat tarkastamaan ruokakaupan ostoskassit yleensä. Sanottiin, että tuo pinaatti nyt ei ainakaan voi olla teistä kiinnostava.

Söpöinä yhdessä torkuilla.