Putoilevia esineitä ja riehuvia kissoja

Piirtelin vähän huvikseni ja totesin, että ala-asteelta saadut vahaliidut 80-luvun alusta toimivat vieläkin. Tummansinisen olen tosin kuluttanut melkein loppuun. Siitä on vain pari murua jäljellä. 

Ja muistin taas, kuinka haastavaa on maalata vesiväreillä tai guasseilla. Tasaista pintaa ei tule, vaan aina jotain laikkuja. Ja sivellin vetelee aina vääriin suuntiin ääriviivojen yli eikä siis ole kovin tarkka. Ja jos haluaa värit siististi vierekkäin tarkkarajaisesti, pitää odottaa todella kauan, että edellinen värialue kuivuu aivan sataprosenttisesti, muutoin se alkaa taaskin vuotaa ja sekoittuu viereiseen väriin. Melko turhauttavaa.

Töissä luulin, että osastojen pikkukeittiöistä on poistettu tee. Näin kun ruokalan kärryssä rullattiin pois hyllykköjä, joissa oli aina ollut teepussit ja sokeriannokset talon puolesta. Arvelin, että jospa ne telineet pestään ja täytetään uudestaan. Mutta ne eivät palanneetkaan. 

Olin aika myrtsinä, että pitääkö meidän nyt oikeasti ostaa omat teepussit töihin. Kuumaa vettä kyllä saa kahviautomaatista ja vedenkeittimestä, mutta automaatti ei tee teetä. Miksei tästä ole tiedotettu?

Kysyin sitten vastaanotosta, että mihin se tee meni. No, kahviautomaatin alla on kaappi, jossa on huomaamaton mustaa-mustassa laatikko, ja sen voi avata ja siellä ovatkin teepussit. Kas, onhan siihen liimattu tarrakin, että täällä on kahvi- ja teevälineitä. Mahdollisesti luin sen tarrankin jo kerran, mutta viesti ei mennyt aivoihin asti. Luulin, että ne ”välineet” eivät kuulu minulle, että ne ovat ehkä kahviteknikkoa varten, joka putsaa automaatin.

Varmasti eivät kaikki ole tietoisia tästä muutoksesta. Pystyinkin hauskasti auttamaan oikein brittiä, joka halusi tietysti ”cuppa tea”:n. Satuin samaan aikaan keittiöön, kun hänen vetensä kiehui ja hän huudahti, että ”ah, all the tea is gone!” Hän alkoi jo koluta yläkaappeja, kun riensin apuun. ”Hei, mä tiedän mihin ne meni. Täällä on tällainen salainen laatikko!” Olimme molemmat iloisia, että tee ei ole poistunut.

Töissä oli workshop hirveää teoreettista bisnesstrategiaa, jota meidän piti pienryhmissä miettiä. Huomasin, että hyvin etenee vakavat keskustelut: Ryhmä 1 laulaa juuri jotain, ja ryhmä 2 keskustelee olutmerkeistä, koska joku oli festareilla juonut jotain tuntematonta paikallista.

Keskusteluille asetettiin kymmenen minuutin aikaraja ja merkiksi Applen herätyskellon signaali. Järjestäjä kokeili erilaisia hälytysääniä. ”Hei, toi on mun herätys joka aamu!” huudahti joku. Toinen ääntely oli joku mystinen piippaus. ”Kuulostaa joltain kaikuluotaimelta... sukellusveneeltä...” ”Das Boot...” Sitten hyräiltiin Das Bootin leffamusiikkia ja siitä tehtyä ysäriteknoa.

Yhdessä kohdassa mainittiin käsite ”turnaround time”. Yksi alkaa laulaa: ”Turn around... every now and then I get a little bit lonely...” ja kaikki tunnistivat kasarihitin ja nauroivat. (Bonnie Tyler: Total eclipse of the heart)

Kokoushuone oli ylimmässä kerroksessa, jossa en ole usein ollut. Nyt siellä oli jopa parveke auki, vau. Oli lämmintä ja sieltä voi katsella moottoritietä.

Sain töissä Windows 11:n. Äh. Ei se nyt niin kovin erilainen ole, mutta kumminkin alkuunsa hankala tuntu. Windows explorerin ikkuna näyttää 90-luvulta, ja standardiselaimena käytetään Edgeä. Itken. Luulin että se, siis Internet Explorer ja sen seuraaja Microsoft Edge, on vitsi, huono vitsi, joka halutaan jättää menneisyyteen taaksemme. Ennen meillä oli Chrome.

Lisäksi monitorini alkoi hajota. Jouduin tekemään ilmoituksen, että tässä kulkee nyt raitoja. ATK-kaveri arveli livenä, että minun on varmaan yksinkertaisesti saatava uusi.  Yksi ATK-tukihenkilö on vakavahko nörtti-introvertti ja luulin, että tämä toinenkin olisi vähän ujo tyyppi, mutta hänhän nauroi ihan koko ajan.

Hyvin lämpimänä päivänä laitoin ikkunaan kissanverkon ensimmäistä kertaa tänä vuonna, ja Jip istui heti sen ääressä kuuntelemassa pihan lintuja.

Sain uusimman palapelin valmiiksi. Olin juuri purkamassa sitä, kun Jip tietysti päätti, että valmistuminen täytyy vielä kruunata makaamalla palapelin päällä.

Aamuisin Janneke kiipeili makuuhuoneen hyllyillä ja äkkäsi siellä taas hyllyn metallipidikkeessä roikkuvan laamamagneetin, joka on niin kiva ryövätä alas. Sopiva saaliseläin. Kerran jouduin etsimään laamaa vähän pidempään ja löysin sen taskulampun avulla sängyn alta.

”Ai jaa, löysit sen siis.”

Yhtenä aamuna löytyi olohuoneen lattialta multaa, pienemmän kilpipiilean ruukku sekä itse kasvi juuripaakussaan. Onneksi multa oli kuivaa eikä tahrannut mattoa, ja ruukkukaan ei hajonnut. Pystyin heivaamaan kasvin takaisin ruukkuunsa ja lisäsin vähän tuoretta multaa. Mullankin pystyi imuroimaan helposti pois. 

Ajattelin heti, että Janneke taas vähän seikkaillut, mutta voinko syyttää ilman todisteita. No, sillaikaa kun siivosin ja imuroin, Janneke tuijotti minua suht intensiivisesti tornistaan kiinnostuneena. Ja - pyromaani palaa rikospaikalle - kun oli valmista, se tuli nuuskimaan tilannetta, että mitenkä ihminen tämän sotkun nyt sitten korjasi.

"Olinko se minä?"

"Ehkä..."

No, itsekin kyllä välillä huidon esineitä alas. Hajotin keltaisen Teema-kulhon keittiössä. Perhana. Pitikin olla just se paras väri. Nämä pastellikeltaiset ovat kulkeneet mukanani 90-luvulta saakka. Keltaisen valmistus lopetettiin välillä kokonaan ja viilikulhoina en niitä enää näe. Joitakin lautaskokoja  saattaa olla keltaisinakin vielä saatavissa.

Syynä oli ihan klassinen vanha käsivarsisyndroomani. Huomaamattani ohikulkiessa toinen käteni saattaa olla jossain, missä se vetäisee esineitä alas pöydältä. En voi syyttää, että mieheni olisi laittanut kulhon liian lähelle reunaa. Ihan pöydällä se oli. Huono onni, että se hajosi heti kolmeen osaan. Teeman pikkulautasia on vierinyt lattialle useamminkin, mutta ne ovat vain pyörähdelleet siellä hajoamatta.

Muutamasta vanhasta Teema-lautasesta on myös pinnoitus irtoamassa raappeina. Onhan tuota astiastoa vielä sinällään runsaasti vaikka pari niistä menettäisikin, mutta katselenpa joskus Suomessa, löydänkö tilalle jotain muun väristä tai muuten melko saman kokoista.

Voileipälautanen alkaa rapistua.

Mysli mahtui kauniiseen lasipurnukkaan.