Enkku-ummikon muistelmat

Yhtenä päivänä aloin miettiä Patakakkosta, Suomen vanhaa kokkiohjelmaa. Mitä tiedän siitä: a) Se tuli jo mustavalkotelkkarin aikoina. b) Siinä on alkutunnarina se suomalaiskansallinen pajupillisävelmä tai mikä lie, hyvin muinaisen kuuloinen, ja moni osaa viheltää sen ulkoa. c) Siellä oli aina Kokki Kolmonen, Jaakko Kolmonen. Ja hänellä oli joku aisapari. Kaksi miestä. d) Heillä oli usein sellaiset naurettavat kalevalaislakit päässä. e) Aika usein he ainakin kesäaikaan kokkailivat ulkoilmassa.

Mietin ohjelman nimeä. Pata kattilaa soimaa. Eiku. Patakakkonenhan on siis se korttipelin kortti itse asiassa! Mitä sillä on tekemistä kokkaamisen kanssa? No pata. Kaksoismerkitys. Hassua, kun on Kakkonen ja siinä kokki Kolmonen, onhan se matemaattista huumoria. Niin mikä kakkonen? Ai juu, se tuli varmaan TV 2:lta ja siksi se oli Kakkonen. No nyt on monimerkityksistä mietitty oikein. Pataa eli kokkaamista TV 2:ssa eli patakakkonen, mikä onkin hassusti myös pelikortti, millä ei kuitenkaan ole tämän kanssa mitään tekemistä.

TV 2 esiintyy toki myös nimessä Pikku Kakkonen. Kuinka moni lapsi sitä mietti tai tajusi, että se on siksi Kakkonen, kun sen tuotti Ylen TV 2 eli Tampereen Tohloppi? Jälkimmäinen seikka tosin kävi selväksi Ransun murteesta.

Olikohan TV 2:lla vielä muitakin ohjelmia, joiden nimi päättyy sanaan Kakkonen? 

Taustaa tunnariin: ”Suomessa Roger Whittaker tuli tunnetuksi kappaleestaan ”Finnish Whistler”, joka oli vihellyssovitus kappaleesta "Oi jos ilta joutuisi". Whittaker esitti kappaleen vuonna 1974 Suomen euroviisukarsinnan väliajalla, ja myöhemmin sitä käytettiin Patakakkosen tunnusmusiikkina.”

Maalasin uudestaan Ikean puisen pikkulipaston, jonka olin itse maalannut sinisillä ja turkooseilla osioilla monta vuotta sitten. Olen katsellut, että no, oikeastaan nuo sävyt eivät puhuttele minua yhtään. Jos se oli mielestäni silloin nätti, niin mielipiteeni on muuttunut. 

Tässä kuva ensimmäisestä kuosista. (Ja Jip nuorena, puoli vuotta vanha kuva.)

Vihdoin aloin uudelleenmaalata kaikkien laatikoiden etuosaa ja koko laatikkoa kirjavasti eri sävyillä. Ei varsinaista suunnitelmaa. Mietin, että jospa ihanne on vaikka vähän joku Tequila sunrise tai Malibu sunset -värimaailma: oransseja, punertavia, keltaisia, hitusen vaaleanpunaisiakin sävyjä, violettia, plus sinistä. Improvisoin ja sekoitin vähän eri sävyjäkin märkää märälle. 

Helppo ja nopeahko askarteluprojekti, joka ei vaadi valmisteluja, ja akryylivärejäkin on olemassa suuri varasto.

Tulos. Jos värijärjestys ei miellytä, laatikoita voi vapaasti vaihtaa keskenään.

Jip yritti monta kertaa syödä vessaharjaa. Selvästi hirveä tarve pureskella jotain. Ehkä sille pitää ostaa kissanruohoa kaluttavaksi.

Valmista kissanruohoa myydään ruukuissa, silloin tällöin näkyy kaupoissa. Mutta ensimmäisessä eläinkaupassa, jonne ajoin, aiempi viherhylly olikin poissa. Kysyin. Toimitusvaikeuksia. Nyt ei ole ollut kissankasveja pitkään aikaan. Toimittajalta ei saa tavaraa. Ajoin toiseen kauppaan, jossa kerran näin eläinten pureskelukasveja. Ei ollut enää, se oli joku väliaikainen kampanja. Kolmannessa kaupassa vihdoin oli kassalla yhtä lajia pitkää kissanruohoa.

Löysin sen ympärille painavan saviruukun, johon se sopii. Pelkkä kevyt muoviruukku kaatuisi koko ajan.

Testaus. Jip tuli sopivasti paikalle norkoilemaan. Annoin kasvin keittiön lattialle ja jees. Varovainen lähestyminen ja kiinnostus. Pian se jo pureskeli. Oikein haukkoi ruohoa suuhunsa ja pureskeli äänekkäästi nam nam. Lopulta Jannekekin heräsi ja tuli varovasti hiipien katsomaan, että mitä ihmettä täällä tapahtuu. Molemmat pitivät ruohosta, mutta Jip oli varsinkin onnellinen.

Tukkani alkaa olla hankalan pitkä pehko, kun on ekstrapitkä 5 viikon kampaajaväli. Mallia harakanpesä.

Yksi aamu kun peruutin autoani ruudusta, kuulosti taas siltä että auton renkaat sanovat viu viu. Tietsä sellainen kuminen narina ja vinkuna, kun rengas kääntyy kadun pinnassa. Joissain meidän pysäköintihalleissamme on joku sellainen sileä päällyste, että kaikkien autojen renkaat kihnuttavat kuuluvasti, kun siellä kääntyy ruutuun. Mutta yleensä sellainen ääntely tuo mieleen tosi löysän kumin. Eli sen, että rengas on lässähtänyt ja pitäisi pumpata.

Olen kerran käynyt siinä tilanteessa yksin ilmapumpulla ja pumpannut renkaat varmuuden vuoksi. Mutta jos sinne joutuu yksin, se on tyhmä tilanne. Koska silloin ei ole partneria lukemassa näytöltä totuutta, että kuinka paljon siellä nyt oli sitä painetta. Oliko joku rengas löysällä vai ei yhtään. Nyt päätin, että niin rasittavaa kuin se on, minun täytyy pyytää mieheni mukaan illalla.

No siellä selvisi, että minun kaikki renkaani olivat täysin hyvissä paineissa! Tasan ne 2,3 ja 2,1 jotka niihin oli laitettu. Viu viu vaan. Mistä se kuminen ääni sitten johtuu, en tiedä. Renkaat ovat uudehkot ja profiilia riittää.

Tuli vain siten todistettua, että minun ei tarvitsekaan panikoida, vaikka renkaista kuuluu kuminen ääni. Minusta se on outoa. Mutta se on tieteellinen totuus.

Tämäkin sanoo välillä viu viu. Yleensä klo 4 yöllä.

Töissä kerrosten pikkukeittiöihin tuotiin uudet kahviautomaatit ja se oli ilmeisesti tärkeä investointi. Kaipa ne vanhat olivat niin vanhentuneet, että oli pakko vaihtaa. Kuulemma niissä oli jo liian usein vikatiloja. Uudet ovat eri merkkiä ja niissä on säiliö oikeille kahvinpavuille, jotka se jauhaa. Ihmiset varmaan tykkäävät parempilaatuisesta kahvista. Ja ruokala menettää kahvituloja myymästään baristakahvista, jos ihmiset siirtyvätkin enemmän ilmaiseen automaattikahviin.

Olen varmaan ainoa, joka kaipaa vanhoja kahviautomaatteja, koska niiden valmis sokeroitu tee oli erinomaista. Uudesta ei saa teetä ollenkaan. Tee, jonka pussista vedän, ei ole niin hyvän makuista. Onneksi edes kaakaota saa uudesta automaatista myös, koska se on välillä kiva juoma. Tosin yksi tuli jo pettyneenä kertomaan, että uuden kaakao ei maistu yhtään niin hyvältä kuin vanhan. No perhana.

Tein huvikseni ikivanhan 200 palan kissapalapelini, jota tein jo 80-luvulla omalla kirjoituspöydälläni. Se on varmaan peräisin 70-luvulta. Falcon, UK. Se on aika haastava pienehköstä palamäärästään huolimatta. Muistan tarkkaan, kuinka vaikeaa oli määrittää epämääräisen tummia turkkikarvan paloja paikolleen, samoin sumeita kasvin osia, joiden takana pilkistää turkkia sekavassa konstellaatiossa. Tosi paljon saa kokeilla paikalleen eri paloja ihan summamutikassa.

Sen muistan, että ihmettelin senkin ääressä kieliasioita. Laatikossa lukee nimenä reunassa  ”MY PAL”. Ja se oli minusta hassu ilmaisu. En osannut englantia enkä ainakaan mitään harvinaisehkoa pal-sanaa. Vasta suunnilleen nyt vuonna 2024 tiedän varmasti, että siinä  lukee ”mun kaveri”. Se kissanpentu kuvassa on niinku sun kaveri.

Mietin lapsena: Mitähän ihmettä tuo mahtaa tarkoittaa... Ja tosi hassua, että suomeksi se on palapeli ja sitten siinä lukee englanniksi ”pal”, josta joku idiootti voisi kuvitella, että jospa ”pal” viittaakin palapeliin. Kuten oli se yhden kaverin luokalla ollut poika, joka oli kuulemma sitä mieltä, että kun suomen mistä tahansa sanasta poistaa vikan kirjaimen, niin saa englantia. Tuoli > tuol. Pöytä > pöyt. Jne. Niin jospa se pitääkin paikkansa ja Pal on Palapeli.

Sekoan. Kuinka outo sitä oli lapsena.

Kaupunkihumputtelua

Syyskuu muttei onneksi syksyistä. Hirmuhelle suorastaan, niin monta viikkoa auringon paahde ja kuumuus että olen saanut siitä tarpeekseni. Tiedän, että kiroan kovasti sitten kun ilma viilenee ja alkaa paleltaa, mutta silti. Joka yö hikoiluttaa eikä jaksaisi enää. Pihassa ei voi edes istua nauttimassa kesästä, koska siellä on joka päivä liian kuuma. Jos on varjolämpötila 30 pintaan ja siihen aurinko päälle, niin se ”tuntuu kuin 40” vähintään.

Välillä tulee illalla joku ukkosrintama yli, mutta se ei hirveän paljon täällä viilennä kokonaistilaa.

Kääk, ukkosrintama alkaa puhaltaa!

Lauantaina mies lähti harrastustapaamiseen ja minulla oli tyhjä päivä itsekseni. Vasta aamulla tunnustelin, mitä ehkä haluaisin tehdä. Olisi kiva mennä johonkin ja kokea jotain eikä vain mössöttää kotona. Kuumuuskin oli vaihteeksi kohtuullinen, vain 25 astetta.

Jos ajaisi johonkin luontokohteeseen ja kävelisi jonkun metsälenkin jollain merkityllä alueella? Tai ajaisi johonkin kaupunkiin ja kulkisi siellä? Urbaani houkutteli sittenkin enemmän. Voisihan sitä junallakin ajaa johonkin? Junalla pääsee vaikka Nijmegeniin tai Roermondiin vaihtamatta. Ja olisi kiva nähdä vettä. No se yhdistelmä on tietty saatavilla myös jo Venlossa, lähimmässä kaupungissa. Ehkä siinä olisi jo tarpeeksi seikkailua.

Sään tarkistus, käsilaukun pakkaus, juna-aikataulun tarkastus, miten menen, auto asemalle parkkiin. Rillumarei ja menoks. Muistin piipata pankkikortilla junalipun mennen tullen. Se pysähtyy välissä vain Blerickissä ja sitten on jo Venlo. Matka kestää vain 15 minuuttia.

Venlon asema ei ole maailman kaunein.

Oli väkeä ja ruuhkaa asemalla ja kaduilla. On tämä nyt eri homma kuin meidän kylä. Tori oli käynnissä lauantaina, suuntasin sinne. Katselin vaatteita.

Jäi vähän kaduttamaan etten ostanut jotain erikoista yrttijuustokiekkoa. Kylttien ykköskieli on (väärinkirjoitettu) saksa, pääasiallisen yleisön mukaan.

Kävin erikoiskauppoja. Löysin ostoskaduilta kyllä ihan outoja basaareja. Että ei niitä olekaan vain Amsterdamissa, vaan jopa jo Venlossa. Sellaisia aivan täyteen ahdettuja halpavaatekauppoja, joissa on vaikka mitä tyyliä vaatteita ja kenkiä pursuillen. Ovat ne nyt jotenkin epämääräisiä, mutta toisaalta juuri sellaisesta voi löytää jonkun helmen, jollaista ei missään nimessä olisi perus ketjuliikkeen tylsissä valikoimissa.

Siitä Lederhosenia Oktoberfestiin... (halpa naamiaismalli, ei varmasti oikeaa nahkaa).

Erikoistunut joulukoristekauppa valmisteli avajaisiaan.

Siinä on selvästi pari miestä miesparkissa odottamassa kun naiset viihtyvät kaupassa.

Venlon tunnuslause on ”Stedje van lol en plezeer” murteellisesti kirjoitettuna. ”Huvin ja hauskuuden pikku kaupunki.” Sattumalta on niin, että lyhenne LOL:han nyt on tuttu, mutta hollannin oikea sana ”lol” on aina tarkoittanut hauskanpitoa.

Menin lounaalle terassille ja söin hienon avokadoleivän. Myöhemmin otin vielä kahvin ja skonssin levykauppa Soundsin vieressä kadulla. Ihan kiva vain katsella ihmisiä. Ja levykauppa soitti LP-levyjä kadulle kuuluen.

Terasseja on tarjolla.

Café Bruxelles, suuren maailman meininkiä.

Yksi iso skonssimöhkäle.

Välissä kävelin Maasin rannalla ja siellä oli pitkä jokiristeilylaiva Baselista. Näköjään sieltä saakka pääsee Reiniä pitkin Hollantiin. Sitten pitää vielä vaihtaa Maasiin esimerkiksi Nijmegenin lähellä kulkevaa Rein-Maas-kanavaa pitkin. 

Aurinko paahtoi rantakadulla niin armottomasti että en voinut jäädä siihen istumaan vaikka olisi ollut kiva katsoa jokea. Oli pakko jatkaa kävelyä ja hakeutua varjoon.

Asemalla saksalaiset päiväturistit vaelsivat raiteelle 1a kohti Saksan-junaa ja minun junani tuli raiteelle 1b. Dieseljuna oli ehkä joku uusi malli, koska se oli ulkoa lähinnä valkoinen tutun tummansinisen sijaan. Siellä oli turkoosit penkit, en ole ennen nähnyt.

Kukkapelto näkyy junasta.

Oli inspiroivaa nähdä se kaupungin vilske, tori ja kaupat. Nuuskin vaikka mitä valikoimia tarkkaan ja innostuin, vaikken sitten ostanutkaan mitään. 

Oli kiva tankata vähän kokemuksia. Ja sitä perspektiiviä: myös niinä päivinä, jolloin päätän vain homehtua kotona sohvalla, niin muista, että jo hyvin lähellä on vilkas kaupunki, jossa kauppa käy ja saksalaisturistit kuhisevat ja tapahtuu vaikka mitä. Jos tylsistyttää, niin pääsen sellaiseen paikkaan hyvin nopeasti, eri maailmaan.