torstai 15. helmikuuta 2024

Kissaprojekti


Syyskuu


Huomataan aika kova kissan tarve. Kuinka ihanaa olisi, jos kotona olisi oma, joka on aina saatavilla. Tai kaksi, jotta ne pitävät toisilleen seuraa työpäivien ajan. 


Niille pitää kyllä sitten järjestää luotettava lomahoito. Ja asunto pitäisi järjestää niin, että kissalle on tilaa ja paikkoja ja korkeita tarkkailupaikkoja. Ja sisäkissan pitäisi päästä edes kunnolla katsomaan ulos, kuten naapurilla on talvipuutarhansa eli lasitettu terassi. Pitäisikö meidän hankkia talvipuutarha?


Asunnosta pitäisi vähentää esineitä, jotta tulee mahdollisuuksia tyhjentää hyllyjen päällisiä kissojen oleilupaikoiksi ja asennella kissan kuljettavia ylähyllyjä. Pitäisi tyhjentää roinaa, jotta kissan tarvekalut mahtuvat kaappeihin. Pitäisi ehkä vähentää mööpeleitäkin, jotta kissan kiipeilypuut ja vessat mahtuvat. Pitäisi myydä kirpparilla tai jossain ylimääräistä pois.


Eli suuria muutoksia ja muutoksen tuulia nousee yhtäkkiä todellisiksi. Uskaltaisimmeko tehdä tällaista? Alkaa muuttaa asuntoa kissavalmiiksi ja joskus ottaa kissan?




Lokakuu


Aloimme känistä siitä, että nyt pitäisi edetä tässä mööpeliasiassa. Jotain on pakko vähentää, jos halutaan luoda tilaa. Niin paljon on tässä täyteen ahdetussa tetriksessä umpikujaa. 


Ensin löydettiin 20 ideaa, jotka eivät jotenkin ole toteuttamiskelpoisia. Sitten löydettiin pari asiaa, jotka voi tehdä. Ehkä huomenna jaksetaan yrittää tunkea irrallinen Ivar-sarjan kaappi isoon Ivar-kaapistoon, jolloin se ei seisokaan omilla jaloillaan nurkassa ja nurkka vapautuu. 


Meillä on nyt jotain 15 projektia tulossa ensi päivinä ja käyntiä mööpelitaloissa.




Marraskuu


Nyt ehkä vihdoin alkaa näkyä jotain tulosta. Tehtiin aiottu iso siirto kun kerran ruvettiin. Riipputuolini laitettiin toiselle puolelle eli pihaikkunan eteen. Käy se näinkin. Riipputuoli ikkunan edessä on aika ihhis. Jos on päivällä aikaa, voin istua katsoen pihaan siinä lukiessa, ja iltapimeällä käännän istumasuunnan huoneeseen päin.


Vielä pitää tehdä: sähköjohtojen vedot pöytälampulle, printterin nosto sivupöydälle ym. sisustusliikahduksen viimeistely.




Joulukuu


Ikeassa ei ollut kaksitasoisia seinähyllyjä. Saksassa oli. Kokosimme kolme Saksan seinähyllyä.


Mieheni keksi haluta kissansillan poikittain olohuoneen katon alle. Kävimme rautakaupassa hakemassa palkit sitä varten. Ja seinäpidikkeet sekä maalia, jolla saan värjätä molemmat eri väreillä. Palkit ovat 3-metrisiä ja auto 2 metriä pitkä. Hmm.


No tähän oli mietitty juoni jo kauan sitten. Mennään illalla, kun on rauhallisempi liikenne. Mieheni lataa ne autoon, loput kurkkii takakontista, minä ajan varmistusmiehenä heti perässä, ettei siihen väliin tule kukaan häiriintymään (tai poliisi antamaan sakkoja). Onneksi ei ollut pitkä matka.



No nyt olivat sitten juuri aiotut ”kurpitsan” väriset kalkkimaalipurkit lopussa. Otettiin ”lohi”. Sama se. Kurpitsa tai lohi, kuha on punanen.”





Miten minusta tuntuu, että tammikuussa on aika paljon tekemistä. Palkkeja seinään, lankkujen ostoa ja asennusta palkkien päälle, kaikki koristeet katosta ja maalaukset seinältä hyllyjen asennusta varten, hyllyjen asennus, maalausten takaisinlaitto, reikien tilkitseminen, sisustus eli tavaroita hyllyihin, varsinaisten kissakamojen hankkiminen. 


Tammikuu


”Mitäs keksit vision.” Sitten se pitää toteuttaakin. Ja sitten raahaat mööpeleitä syrjään ja poraat seiniä ja mittaat itsesi hulluksi koko viikonlopun. 




Ja haet taas lankkuja rautakaupasta sillee jännästi, että takaluukku ei mene kiinni, ja päivystän perässä omalla autolla. Pikku hemmetin narulla ja umpisolmulla vain sidoin  takaluukun puoliksi kiinni ja sitten hän ajoi töyssyjen yli peba heiluen eli luukku keinuen ylös ja alas ja minä hikisenä mietin, että milloin se minun solmuni napsahtaa ja luukku leviää auki. Aja vähän hitaammin.


Tuota kattoa on nyt tuijoteltu aika monta viikkoa ja mietitty, mihin kohtaan ja miten. Joten kun se ensimmäinen metallipidike saatiin seinään, niin se ei ollut vain sitä, että ”poraat esineen seinään”, vaan sitä edelsi todella paljon miettimistä, mittaamista, elementtien sovittamista ja mittaamisen tarkastamista. Siirryttiin konkreettiseen toteutukseen.



Se on siinä!

Oho, palkkikin mahtuu täsmälleen seinien väliin ja osuu pidikkeeseen!

Minulla oli mittaustoimintaa joka suuntaan ja mieheni sai porata ja ruuvata. Oikean kokoisia ruuveja oli sittenkin liian vähän ja hän joutui palaamaan rautakauppaan. Ensin oli proppuja liian vähän. 



Lankut saatiin hyvin palkkien päälle ja myös sovitettua sahatut loppupätkät puuttuvalle osalle. Sohvaa ja muuta raahattiin päästä päähän, jotta mahtui seisomaan keittiötikkaille ja imuroimaan porakoneen pölyä aina sopivasti.





Jotenkin sitä aina epäilee. Että oikeastiko me saadaan nämä seinään. Oikeastiko tämä toimii. Oikeastiko me osataan rakentaa silta ja palkit ja lankut seinien väliin. 


Ihmeitä koettiin, kun maalaamani palkki sopi pidikkeiden väliin suoraan ja tarkalleen, ja kun hyllyt pysyivät seinässä vain kahdella valtavalla ruuvilla.


Päivän ateria...


Raahattiin sohvaa ja pikkupöytiä ja nosteltiin imuria ja jakkaraa ja palkkeja ja lankkuja ja kumarreltiin pitämään niistä kiinni sahatessa ym. selkähommaa. Se kaikki lihasjännitys kai kertyi huonosti alaselkään, koska se alkoi krampata hälyttävästi sen jälkeen kun olin tehnyt vielä yhden noston eli ottanut pyykit koneesta ja nostanut korin lattialta. Vaikka yritin tehdä senkin ergonomisesti.


En sitten raahannut niin paljon sohvaa enää, mutta oli vuorossa todella painavien hyllyjen ripustus. Millä minä pidän jotain monen kilon hyllylaitosta seinällä tällä selällä? Onneksi keksittiin torni niiden alle, jakkaroita ja kori ja työkalupakki pinoon niin että hylly tasapainotteli melkein ripustuskorkeudella jo itsestään.


Sirkustemppu...

Pysyy!

2 hyllyä...

3 hyllyä...


Nyt pitää vielä porata pari pientä reikää, ja on vanhojen ruuvinreikien täyttämistä, mitä rakastan. Kuljin jo fillerituubin kanssa muutaman reiän kautta. Ja viime vaiheessa täytän uudet koristehyllyni esineillä.



Täytyy tottua esineiden paikkoihin. Miten sitä roinaa on nyt taas sittenkin joka paikassa, vaikka tyhjensimme kämppää kolme kuukautta.


Helmikuu


Kävimme Venrayn isoimmassa eläinkaupassa katsomassa kissatarvikkeita. Sieltä saa lähes kaiken kivasti. Asennettiin kissanraput seinään hyllyjen väliin. Käytiin vielä naapurikylän eläinkaupassa, jossa oli parhaat kiipeilypuut.




On taas lihasta liikutettu. Ostettiin valtava kissankiipeilypuu ja raahattiin sen osia kahdessa  painavassa pahvilaatikossa autoon ja kotiin ja rakennettiin se. Se on varmaan selvästi kallein kissantarvike-investointi. Kiinatavaraahan ne ovat kaikki, mutta tämä on kyllä tukevan oloinen. Oikeastaan hauskaakin koota tornia osista ohjelapun mukaan.





Siinä oli taas selkä käytössä ellei äärirajoilla. Sitten tyhjennettiin vanha kasvi ruukusta ja kompastuin ruukkuun kun raahasin kamoja enkä nähnyt sitä keskellä lattiaa, ja kolautin sääriluuni siihen.


Viime tipan hirveät touhut. Vielä jakkara toiseen nurkkaan, vielä tuoli muualle, vielä kissanhiekkaa laatikoihin, vielä juomakupin paikka yläkerrasta, vielä paikka kissanhiekalle, vielä uuden keittiönroskiksen vaihto, siinä on nyt kunnon kissaturvallinen poljettava kansi. 


Sitten haettiin kissat. Ne tulevat luotettavasta ja kokeneesta yksityisestä taloudesta, jossa on jo vuosikausia pelastettu kissoja ja kissanpentuja ja kasvatettu niitä siirtymään uusiin koteihin. Osa jää elämään sinne, mutta nämä, vajaa yksivuotiaat sisko ja veli, olivat tarjolla siirtymään uusille omistajille. Sirutettuina, rokotettuina ja kastroituina/sterilisoituina.




Nyt alkuun olen kokovartalopaniikissa ja kissat myös. Luottamuksen rakentuminen uuteen elinympäristöön sekä ihmisiin vaatii aikaa.


Poika piileskeli ensimmäisen päivän keittiön yläkaapin päällä katonrajassa. Se tuijotti sieltä, että ”mitvit”. Kävin juttelemassa sille. Tyttö makasi kiipeilytornissa keskitasolla ja katseli ikkunasta kadulle.



Moni asia on parissa päivässä jo saatu toimivaksi: ne ovat hyväksyneet kiipeilypuun tukikohdakseen, ne juovat vettä kupeista, syövät raksuja omaan tahtiinsa, käyttävät kissanvessaa tarpeisiinsa, ja kynsiä on teroitettu paksuun mattoon sekä viralliseen raapimislautaan.


Mutta ne ovat kovin arkoja ihmisten suhteen. Emme kunnolla voi silittää kumpaakaan vielä. Kai tämä tästä. Toivotaan, että ne tulevat lopulta luottavaisiksi ja läheisiksi.



8 kommenttia:

  1. No jestas kun on puuhailtu. Kai ne kissat tajuu olla kiitollisia. Ite oon koiraihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain sitä visiota sitten pukkasi, että täytyy tehdä näin ja näin... ja nyt saa rakennushommat riittääkin ja aiotaan vain olla ja nauttia rempan tuloksista, sekä kissat että ihmiset. Kunhan ne löytävät sillalle niin varmasti arvostavat sitäkin. Kyllä siitä on iloa, että on kunnolla mietitty ja valmisteltu kaikki etukäteen.

      Poista
  2. Jopa nyt alkoivat kissan päivät kaikille talossa! Pidän kissoista, vaikka en voi ottaa kotiini kissaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eiköhän ne nauti oleilupaikoistaan kun oppivat tuntemaan kaikki nurkat.

      Poista
  3. Teilla on ollut melkoinen urakka valmistella uusien perheenjasenten tuloa. Onnittelut hienosta lopputuloksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Nyt onkin tarkoitus ehtiä vaan olla ja levätä pitkän aikaa, kun on nämä massiiviset muutokset saatu kaikki tehtyä. Pientä hiomista tietysti vielä ja optimointia, jotta käytännössä kaikki arkitoimet menevät sujuvasti kissat huomioon ottaen.

      Poista
  4. Kyllä nyt kissojen kelpaa! Ystäväni pieni silkkiterrieri tuli maksamaan 200 000 euroa, kun alkoi kerrostalossa haukkumaan niin, että naapurit valittivat ja heidän piti muuttaa rivitaloon : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, aika kalliiksi tuli. Nämä eivät tiettävästi ainakaan hauku... Eroahdistunut koira voi olla vähän hankala tapaus.

      Poista