keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Kaikki katastrofit jonossa

On taas eletty sellaista tunnettua jaksoa, että kaikki hajoaa tai menee pieleen. On tässä ollut kestämistä.

Varsinkin viime keskiviikko oli katastrofaalinen kokonaisuudessaan. Halusin julkaista blogin, jakaa sen facebookiin, videoida uuden kirjani esittelyvideon, editoida sen ja ladata youtubeen ja linkata sen eri someen ja laittaa instaan jotain. Jne.


Sen sijaan: joku tuntematon vaari soittaa aamulla hollantilaisesta kännykkänumerosta ja selittää, että minä olisin soittanut hänelle. En ole. Kaksi kertaa puhun hänelle. Outoa.


Sitten huomaan puhelimesta huutomerkin. No mikäs. Yhdistetty wifiin, muttei internetiä. Tietokone: internetiä ei tosiaankaan ole. Puhelimesta verkon kautta häiriösivusto: kaapeliyhtiömme netti hajonnut klo 10.14, vian kesto tuntematon.


Eli en sitten julkaise blogia. Videon voin nauhoittaa puhelimella, mutten voi editoida sitä, koska en saa siirrettyä sitä tietokoneelle ilman nettiä. No, yritän sitten edes videoida.


Kuvituksena mm. olutkauppamme kiinnostavia erikoisoluita (symbolisesti sopivia).

DHL-kirjapakettini seuranta puhelimessa sanoo: paketti on lajiteltu väärin ja on myöhässä. Miksi, MIKSI, miksi ja MITEN on mahdollista, että joka kerta kun DHL on tuomassa BoD:ltä oman kirjani ensipainospakettia, se myöhästyy, virheentyy, hajoaa, häviää, katoaa maailmasta jne? Kaikki turhat tuoteostokset tulevat sujuvasti ovelle, muttä joka kerta kun on tärkeää eli omat kirjani kyseessä, se paketti katoaa ja muussataan kuriirin toimesta. Viime vuonna kesti 4 viikkoa parin päivän toimituksessa ja lopulta paketti oli hajonnut ja kirjat kastuneet.


2 h myöhemmin ja 3 h myöhemmin häiriösivusto: internetin vika jatkuu, tuntematon kesto, korjaamme parhaillaan.


Minesweeper-peli 90-luvulta... Miinakenttä lähestyy!


Iltapäivällä yritin ilmata kurluttavan patterin yläkerrassa, mutta venttiilistä lensi sisäosa irti ja se alkoi purskuttaa vettä kovalla paineella pitkin seinää ja lattiaa. Paljon. Hysteerinen paniikki katsoa, kun lattia täyttyy lätäköstä sekunnissa ja vettä tulee litroittain suihkuten enkä saa sitä loppumaan. 


Yritin tajuta, mitä vettä se on eli tuleeko sitä loputtomiin. Meidän talo ui ihan kohta ja on vesivahingot ja koko irtaimisto tuhoutuu ylä- ja alakerrasta jos en saa tätä loppumaan. Kuka minua auttaa saamaan tän loppumaan? Mihin voin soittaa, jos talo on veden alla? Missä huoltopalvelun hätänumero? 


Heitin isoja kylpypyyhkeitä venttiilin päälle ja ämpärin siihen alle. Väänsin patterin sivuventtiilin kiinni, ei auttanut. Luulin että sen pitäisi stopata veden kulku, mutta ei. Juoksin alakertaan vääntämään pääkraanan kiinni, mutta eihän se mitään auta, kun se oli lämmitysjärjestelmän omaa vettä. 


Veden valtakunta on kaunis, mutta en halua sitä kotiini.


Samalla yritin soittaa miehelleni kokovartalotärinässä paniikissa. Tajusin itsekin, etten ymmärrä puhelimesta yhtään mitään tässä mielentilassa. Miten soittaa? Mitä pitää painaa? Miksi tässä näkyy numeroita, en minä hänen numeroaan ulkoa tiedä? Missä se lista on, mikä sen listan nimi on, yhteystiedot? Kuinka kauas alas pitää selata että löydän mieheni nimen?


Soitin miehelleni, ihan varmana soitin, mutta sen sijaan puhelu meni sille turhalle äijälle, joka oli sattumalta soittanut minulle väärään numeroon aamulla. Huusin hulluna, että hanki äkkiä apua, patteri on hajonnut, vettä tulee. Kunnes tajusin, että siellä on se vaari eikä mieheni. 


Mistä tällainenkin katastrofi kehittyy, että joku soittaa minulle, mikä häiritsee muutenkin ja en varmasti ollut soittanut hänelle, mikä mysteeri sekin oli ja kummitusjuttu, niin että sitten on se tuntemattoman numero siinä ylimpänä kun yritän hätätilanteessa tavoittaa miestäni. 


Sain miehen langalle ja huusin, että talo täyttyy vedestä just nyt, mitä mä teen. Hän lähti tulemaan kotiin. Nyt puhelu jollekin relevantille, missä numero? Lämmityslaitteen kyljessä paperissa on. Hidas numero, ei mikään hätänumero. Valikko, paina 1, näppäile postinumerosi. SEKUNNEISTA on kyse, vesi valuu, en halua kuulla että asiakaspalvelussamme on ruuhkaa ja koronatilanne perkeleen perkele.


Yritin samalla päätellä lisää. Vettä poistuu nyt nopeasti lämmityksestä, eihän se voi käynnistyä ollenkaan enää, ja se on kaasulaite, se pitäisi saada pois päältä, turvallisuussyyt. Onko siinä sulkunappi? Painan sitä pitkään, ei sammu. Nainen vastaa ja sanoo, että no vedä se töpseli jos haluat sen sammumaan. Samalla näen, että vedenpainenäyttö on laskemassa nopeasti 0,7:stä ihan 0,0:aan ja samalla veden suihkuamisen ääni hiljenee patterin huoneessa. No nytkö se vihdoin lakkaa pruuttaamasta.


Ensimmäinen helpotus viiteen hengittämättömään minuuttiin oli se, kun veden tulo alkoi laantua. Ai se loppuu sittenkin. Mies tulee. ”Soitin jo huoltoyhtiölle. Ai päähanan saa avata taas, sekö ei vaikuta tähän.”


Vapisin ja hyperventiloin. Konttasin lisää lattialla kuivaamassa lätäkköä ja etsin uuden pyyhkeen, jolla kuivata seinä. Yritin tyhjentää komeroa pyykkikoreista ja matkalaukuista, jotta korjaaja mahtuu laitteelle. Itkin miehelle hysteerisesti, miten sitä vettä lensi kahden metrin suihkuna ja uskoin, että koko talo on mennyttä ihan just vesitulvaan. Mahaani iski hetkessä aivan hirveä vatsakipu pelkästä stressistä. 



Jäin yksin odottamaan korjaajaa ja miettimään, että katson surullista tyhjää sammunutta digitaalitermostaattia, koska nyt meni lämmitys. Meillä ei lämmitetä ennen kuin korjaaja saa tilanteen kuriin. Voi tulla viileää. Meillä ei myöskään käytetä lämmintä vettä enää tänään, koska laite on sammutettu. Olen ilmeisesti tyhjentänyt koko lämmityksen vedestä. 


Korjaaja tuli. Paine tulee lämmityksen sisäisestä vedestä, joka on ylempänä kuin tämä kohta, ja vettä riittää kunnes tälle tasolle saakka on tyhjentynyt. Ei ole sulkukraanaa lämmityslaitteessa eikä se auttaisi mitään. Laite huomaa, jos vesi puuttuu, eikä rupea lämmittämään, ei siis aiheuta onnettomuuksia vaikka sen jättäisi töpseliin. 


Korjaaja kiltisti tukki patterin, täytti systeemin, käynnisti laitteen ja ilmasi monta kertaa kun sanoin, että siellä vaan puro lorisee vaikka on yritetty ilmata monta kertaa, mitä nytkin yritin. 


Ja joo, se ilmausventtiili aukeaa sitten oikeastaan eri suuntaan kuin mitä ensin väänsin. Ehkä en ilmaa koskaan enää yhtäkään patteria.



Niin että mitäköhän vielä. Harvoin, todella harvoin jos koskaan, olen ollut noin eksistentiaalisessa paniikissa. Kehollinen järkytys skaala 100/100. Tajusin, että tässä on oiva kehotrauman kokemus, sellainen jossa ihan kaikki lihakset ja elimet jännittyivät niin että tästä voisi jäädä sellainen 10 vuotta kestävä stressi ja epätasapaino kehoon ja solutasolle, jos en saa sitä purettua. 


Korjaajan jälkeen häiriösivusto: Täällähän lukeekin nyt internetvika alkaen 13.27, korjataan klo 17 mennessä. Älkää valehdelko, se vika alkoi jo 10.14, milloin te sen ajan muutitte? Koko päivä ilman nettiä, se on totuus!



Perjantaina olin etätöissä ja luin, että firmasta olivat sähköt poikki koko päivän, koska  muuntaja oli palanut sillä alueella. Ihmiset käskettiin etätöihin. Osan päivää pystyin työskentelemään, mutta jossain vaiheessa palvelin kaatui eikä mitään tiedostoja voinut avata; ehkä siltäkin loppui aggregaatin varasähkö, joten se siitä.


Sunnuntaina näin aamulla ensimmäiseksi makuuhuoneen ikkunasta, että naapurin aurinkovarjo makaa ylösalaisin keskellä meidän pihaamme, sellainen 3 metrin läpimittainen tapaus noin 4 metriä leveässä pihassa, pensaitteni ja pikkupöytäni päällä. Niin, yöllä vähän myrskysi. Pitikö se varjo jättää auki ja varmistamatta kiinni jalkaan, häh? Onneksi se ei ollutkaan hajottanut kasveja tai kukkaruukkuja, onni onnettomuudessa.


Perhosen siivenisku -kaaosteoria?

Jo siihen meneessä katastrofiviikko oli melkoinen: netti hajosi, patterista tuli vedet ulos, sähköt menivät, aurinkovarjo lensi, ja paketti jumittaa edelleen.


Joten minulle ei ollut enää mitään kovin uutta, kun maanantaina iski maailmanlaajuinen 6 tunnin katkos Facebookissa, Whatsappissa ja Instagramissa. 


Astrologian lohdutus on se, että nyt 6.10. planeetat lakkaavat sekoilemasta ja aiheuttamasta kaaosta ja rauha palaa.


Nauroin sentään ihan sikana kohtalotovereiden kanssa kommunikaatiokatastrofejamme. Ihan totta huusin jollekin viattomalle papparaiselle puhelimeen täysillä, että patteri suihkuaa vettä, tee jotain. Jollain oli jäänyt puhelimen linja auki ja väärät henkilöt kuulleet ihan sopimattomia kommentteja. Hysteeristä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti