perjantai 10. tammikuuta 2020

Pikkubileet Düsseldorfin tekojääradalla


Töissä: viereisen osaston manageri, pitkätukkainen ja partainen hipsteri, joka juo hipsterijuomia ja pitää nutturaa, oli saanut selkäkivun ja joutunut kuvaukseen nikaman kanssa. Mahdollisesti välilevyn pullistuma yläselässä. Ja mistä hän oli sen saanut: ”Mä vaan yritin laittaa mun hiuksia kiinni pään päällä, ja silloin nipsahti yläselässä.” The revenge of the man bun! Miesnutturan kosto!

Mutta varsinainen aihe tässä on tiimin jouluretki Düsseldorfiin. Siis loppiaisen jälkeen, koska joulukuussa kaikilla on yleensäkin, ja oli nytkin taas, liikaa muita kiireitä.

Tapahtumapaikkana Kö. Ei turha. Kö = Königsallee, jossa Porschet ajavat luksusliikkeiden ja bling-blingin editse. Cartier, Dior, Prada, Louis Vuitton ja Gucci löytyy. Siellä on oikeasti harrastuksena se, että yhdet ajavat edes takaisin esitellen kalliita urheiluautojaan ja toiset seisovat kadun kulmassa bongaamassa ja ottamassa kuvia hienoista autoista.

Niillä on tosi isokin luistinrata aukiolla Kön lopussa, se on auki noin tammikuun puoliväliin.


Meille oli varattu pelirata tunniksi. Pelinä oli Eisstockschiessen, joka tapahtuu jäällä. Ei siinä mitään keppejä ”Stock” käytetä nimestä huolimatta, eikä myöskään ammuta ”schiessen”, vaan kyseessä on curling-variantti, aika lailla curlingin oloiset painavat kahvalliset ”kivet”, joita työnnnetään kohti maalinappulaa. Kuin keilailua jäällä, paitsi ettei voi liukua kengin, koska kenkiin otetaan lainaksi kumiset nastahäkkyrät pohjien alle, ettei liu’u varmasti yhtään mihinkään.

Niillä piikkinastoilla sitten vaappuu, yrittää heilutella vauhtia vartalolla, lykätä kiven matkaan ja osua oikeaan suuntaan ja varsinkin etäisyydelle.

Monen kierroksen jälkeen opin saamaan sen pidemmälle kuin puoliväliin rataa, ja osumaan hyvinkin lähelle maalia. High five suomalaismarokkolaisessa tiimissä, kun Mo(hammed) teki meille ensin johtoaseman ja minä hankin siihen päälle lisäpisteitä.


Mitäs nämä mun omituiset työkaverit siellä esitti?

Menomatkan näytelmänä: kaks introverttia autossa. Radio päällä. Molla ei ole tarvetta puhua koko ajan eikä mullakaan. Kiitos ajamisesta. Nähtiin taas Autobahnpolizei rajan jälkeen ruohikolla tarkkailemassa liikennettä moottoritien vieressä, tummanvihreässä muka-siviiliautossa, jossa on tummennetut ikkunat.

Mo kertoi joululomalla ajaneensa poikansa kanssa Oberhausenin Legolandiin, joka on lähinnä sisäleikkipuisto, ja silloin juuri tällainen poliisiauto pysäytti ne tarkastukseen.
- Höh, mä luulin että ne tarkistaa vaan saksalaisia, jotka hakee ruohoa Hollannista. Eikä hollantilaisia rekkareita, jotka ajaa Saksaan.
Kuusivuotias poika, joka oli ehkä nähnyt liikaa amerikkalaisia telkkarisarjoja tai videopelejä, oli kauhuissaan:
- Poliisi poliisi, mitä me nyt tehdään, apua!
- Ne tekee vaan työtään. Jos käyttäydyt hyvin niin ei ole syytä huoleen.

- Minne matka?
- Legolandiin.
Olivat katsoneet paperit ja vaatineet avaamaan takakontin. Se oli ihan tyhjä. Salainen pahispoliisi katsoi vielä tiukasti Mota ja kysyi:
- Tunnetteko minut?
- Öö, en.
Omituiset kysymykset. No, kaikki kunnossa ja siinä se.

Ei ole aina helppoa olla marokkolainen ja näyttää marokkolaiselta. Ajaa mustaa Golfia aurinkolasit päässä ja näyttää etnisessä profiloinnissa rikolliselta.
- Niinku mistä ne kuvittelee, että sä tunnet sen poliisin? Telkkaristako? Die Autobahnpolizei, Cobra 11?

Se on jo ikuisuudet Saksan telkkarissa pyörinyt sarja, joka on lähinnä humoristinen actionviihde ja jolla ei ole oikean poliisin toiminnan kanssa mitään tekemistä. Alussa on aina cool räjähdys, kun rekka törmää säiliöautoon tms. ja lopussa on vielä coolimpi loppuräjähdys, jossa pahikset saavat palkkansa. Välissä viljellään tyhmiä vitsejä. Tämä on pyörinyt myös Viron telkkarissa nimellä ”Kutsuga Cobra üksteist”.

Urheilua ja alkoholia, näin toimii yhdistelmä Saksassa.

Sitten oltiin taas introvertteja ja naputeltiin tahtia. Nykyajan radiomusiikista ajattelin päässäni: Nämä amerikkalaiset tuottajat vääristelevät lauluääntä todella pitkälti. Se on trendi näinä vuosia. Äänet ajetaan tietokoneen läpi ja nopeutetaan niin ettei saa selvää, mikä siellä laulaa. Nainen, mies vai lapsi? Ei tiedä, onko laulaja mies, jonka ääni on nopeutettu kuulostamaan naiselta, vai sittenkin nainen. Tai onko se lapsi vai nainen, joka on nopeutettu kuulostamaan lapselta. Pikkuoravaefekti, oikeasti. Miten ärsyttävän hämärää ja keinotekoista. Mikä siinä on idea ja ihailtavaa? Jos joku laulaa jostain rakkaussuhteista elektrokappaleessa, niin minusta se on aika omituista, että se ääni on tahallaan laitettu kuulostamaan pikkulapselta. Ei sovi aikuiseen teemaan.

Kun firman vuokra-auton navi oli aika huono risteystasolla kaupungissa eikä yleiskartasta saanut selvää, tasan mille kadulle piti kääntyä, ja sitten mentiin vikaan, otin google mapsin avuksi ja aloin luotsata. Toivoin, että olen apu enkä ärsyttävä. Tosta tolle kadulle, ennen tota tummaa taloa. Tää kaista kai menee sinne. Ehkä sun pitää vaihtaa vasemmalle päin. Häh, taas punanen valo. Kuinka monta liikennevaloo täällä on neliömetriä kohti. Joo tää on oikee suunta. Se on tästä enää kahen kadun päässä.

Siinä välissä pomo alkoi soittaa, että on häikkää Köllä, siellä kai naarataan jotain veteen pudonnutta autoa puistokadun keskellä olevasta kanavasta. Voi olla vähän ruuhkaista. Joo, näkyi paloautoa, sinistä vilkkuvaloa, nostureita ym. hälytysajoneuvoa, mutta mentiin takakatujen kautta ja päästiin läpi ihan siitä jääradan vierestä. Todettiin, että kaupungissa tapahtuu aina kaikkea ja sireeni soi.

Tunsin ostoskeskuksen parkkihallin kulmat ja luotsasin meidät sinne. Siellä oli niin ahdasta kuin muistin. Düsseldorfilaisilla on isot katumaasturit, mutta parkkihalleissa erityisen tiukkoja kurveja, kapeita kaistoja, korkeita reunoja, pylväs joka parkkipaikan välissä ja kapeat parkkiruudut.

Mo yllätti olemalla aktiivinen parkkihallien arvostelija, joka halusi kirjoittaa raportin jollekin nettisivulle sekä ottaa valokuvia sisäänkäynnistä ja tariffeista. Jarruteltiin vähän, jotta hän sai ikkunasta kuvia jo sisään ajettaessa.

Paikalla oli jo pomo ja kaksi muuta. Yksi tiimistä ei päässyt mukaan, koska on ollut jo viime viikosta flunssassa. Oikeassa törkeässä isossa taudissa. Mutta mukana oli toinen kiva kaveri, tiimin epävirallinen jatke.


Pelin jälkeen istuttiin viereisessä ravintolassa, joka oli oikein iso puutalo. Silti se on vain väliaikainen rakennus, joka puretaan pian osiin ja kuljetetaan pois. Se kuuluu vain joulumarkkinoiden ja tekojääradan sesonkiin.

Niillä oli eteläsaksalainen ruokalista täynnä baijerilaisia sanoja ja käsitteitä, joista edes kokeneemmat saksalaiset eivät tunteneet kaikkia. Syötiin hyvin, (liian) runsaat annokset, ja lopuksi jaettin kaksi lautasta Apfelstrudelia ja vaniljakastiketta viiden kesken, veitsellä paloihin leikaten.


Talo oli aluksi täynnä jääkiekkoilijoita, jotka jakoivat nimikirjoituksia. Virallinen meet & greet -tilaisuus menossa. Düsseldorfissa todellakin seurataan jääkiekkoa ja kaupungin joukkue on kuulemma hyvin menestyvä Saksan sisäisissä kisoissa. Joukkueen fanit seisoivat ulkona kymmenien ellei satojen metrien pituisessa jonossa ravintolatuvan ovelle, ja pöytien ääressä jääkiekkopojat antoivat nimmareita paitoihin ja papereille. Yhteiskuviakin otettiin.


Kuuluisat ruuat pöydässä. Näyttivät olevan ruokalistalla ylpeitä siitä, että tarjoillaan ”ABB-sinappia”. Mitä siis?
- Se koneyhtiö?
- ABB Strömberg, ruotsalainen?
- Sveitsiläisruotsalainen tai mikä se on.
- No tuskin se kuitenkaan.
Netistä selvisi, että ABB-sinappi on ikivanha düsseldorfilainen sinappimerkki, ja jopa Van Gogh on maalannut asetelman, jossa näkyy savipurkki ja siinä sen logo.

Toinen kuuluisa oli jälkiruuan koristeena oleva ”ananaskirsikka”, jonka nimeä mietittiin pitkään. Kunnes muistin: Physalis! Se on se, josta kuulemma joku joskus jossain muisti ilahtuneena: ”Syfilis!” Sitä aina joku räkänauraa, joka ei ole kuullut tätä ennen. Arvottiin sitten, kuka sen syfiliksen syö.

Kyllä, onnistunut ilta. Suunniteltiin jo satojen ihmisten firmanbileitä tähän ravintolatupaan ensi jouluna. Voisivat mahtua.

Ensin tuntuu, että ”ääh, miks meidän pitää ajaa Düsseldorfiin saakka” ja sitten tuntuu, että ”ihan lähellähän se on, tunti vaan niin on tollaisessa kuuluisassa isossa kaupungissa, miksei me hyödynnetä näitä mahdollisuuksia paljon useammin?”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti