Kohti Suomea lentokenttähotellin kautta

Saatan olla loman tarpeessa, kun seison taukopihan kalalammikon luona ja juttelen kultakaloille: ”Tipu tipu tipu... eiku.”

Seuraavaksi onkin loma. Seikkailen mieheni kanssa Suomessa perheeni parissa ja laitan sieltä väläyksiä ainakin Instagramiin. Blogiin on jonossa muutama ajankohtainen muu juttu, joita postailen sillä välin, kunnes reissun jälkeen pääsen kokoamaan Suomesta tarinaa.

Aina se ruuhkainen Schiphol. Tällä kertaa Düsseldorfin lentovaihtoehdot olivat kalliimpia ja huonompiin aikoihin, joten se on tungettava kohti Amsterdamia. Kaukana meiltä, ei niin kätevä.

Turhauduin lopullisesti tähän touhuun, kun huomasin, että vaikka meillä olisi lento kuinka myöhään iltapäivällä, niin näköjään matematiikan tulos on aina se, että pitää nousta hel**tin aikasin aamuyöstä, jotta on varmasti ajoissa kentällä. Ainakin mieheni matematiikan. Mikään turvalisä ei ole riittävä. Aina pitää nousta kuudelta, vaikka lento olisi illalla, noin suunnilleen. Aina silmät ristissä kohti aamunkoittoa ja moottoritien järkyttävän suman pelko päällä, jos siellä onkin taas vaikka kolaroitu jossain kohtaa ja matka tyssää kokonaan tunneiksi.

Toisaalta jos se liikenne seisoo, niin siinä missaa lentonsa oikeasti. Samalla boheemi ääneni on aina kapinoinut sitä liikavarovaisuutta vastaan, että mitä siellä pitää olla viittä tuntia aiemmin siellä terminaalissa ja kuinka suureen katastrofiin sitä on pakko varautua aina, hätävarjelun liioitteluna.

Niin että millä keinolla sitä saisi joskus, edes kerran, normaalin ja kiireettömän, tavallisen aamun lentopäiväksi? Niin, ajamalla kentälle jo edellisenä päivänä. Olen aika usein katsonut sivusilmällä sitä Ibis-hotellia aamulla lentoparkkiin saapuessa, että mitä jos heräisikin siinä lentopäivän aamuna.

Tartuttiin ideaan, että jos nyt kokeilisi sen, että ei tarvitse lähteä liian aikaisin aamulla paniikissa ajamaan kentälle ruuhkien pelossa, vaan olisi hotellissa jo edellisen yön lentokentän kupeessa. Saisi nukkua normaalisti aamulla ja syödä niiden aamupalan ja sitten aivan kaikessa rauhassa siirtyä parkkipaikalle ja siitä terminaaliin kulkematta moottoritien kautta.

Päädyttiin lopulta eri hotelliin, jossa on saunat ja uima-altaatkin, jos sinne ehtii. Se on myös lähellä kiitoratoja ja ennen kaikkea sitä pitkäaikaista pysäköintialuetta, jonne aiomme auton jättää matkan ajaksi. Hotellin ja parkkipaikan välillä ei ole mahdollista olla jumittavaa ruuhkaa. Matkaa on vain pari katua.

Ja konsepti on, että oltaisiin ajoissa siellä edellispäivänä niin saataisiin nauttia lentokoneiden bongaamisesta virallisilla bongauspaikoilla se loppupäivä ja vaikka ilta. Tai jos on huono sää, niin hotellin wellnessissä lillua. Uhkailevatkin nyt ukkosilla ja sateilla, saas nähdä.

Hieno tuntu: loma ja relax ja hupi alkaakin jo edellisenä päivänä.

Schipholin pisin kiitorata Polderbaan on oikein mukava katselupaikka hyvällä säällä.

Sen se maksaa, että pitää saada matkalaukut pakattua jo edellisenä aamupäivänä ja ollaan yksi yö kauemmin kotoa ja pois peippojen luota. Ja pitää suunnitella, millä tavalla ottaa missä laukussa mukaan hotelliyön varusteet ja miten ja mihin ne sitten pakkaa lentoa varten; nestepolitiikka ym. mietittynä. Ja tietysti se maksaa ne eurot yöpymisestä, aamiaisesta ja hotellin parkkipaikasta. Mutta tämä tuntuu niin hyvältä ja järkevältä.

Ja siis me tehdään se taas. Aina kun me tullaan Suomeen lomalle, siellä on hyvät ja lämpimät kesäsäät, jopa helle. Tähän saakkahan Suomessa on suunnilleen itketty koko heinäkuu sateessa ja 10 asteessa (kesäkuu oli tosin hyvä), mutta nyt vihdoin, kun meidän käyntimme lähenee, lämpötilat alkavat nousta ja ”ensi viikolla päästään jo hellelukemiin”. Me tehdään se taas. Mä halusinkin uskoa tähän.

Pienenä vinkkinä: me tullaan yleensä heinä-elokuun vaihteessa. Heinäkuun lopussa / elokuun alussa. Silloin on ne varmimmat Suomen kesäsäät. Kesäkuuhun ei voi luottaa, eikä aina heinäkuuhunkaan. Mutta tämä ajankohta on toiminut todella monta kertaa lähes 100-prosenttisesti.