torstai 30. toukokuuta 2019

Pinkki tai vihreä tukka – kaikki hiuskokeiluni

Heh, minusta tuli kampaamon koekaniini. Viimeksi salongissa käydessäni kampaajani oli itsekseen valmistautunut ja kokeillut sinisten ja vihreiden suortuvien pastellisävyttämistä testikokoelmansa puitteissa. Halusinkin kokeilla vielä sinivihreää. Että on kaikki mahdollisuudet käyty läpi, joita heidän purkeistaan löytyy.

Useat paikalla olevat kampaajat olivat kiinnostuneita, millainen suortuvatestistä oli tullut ja mitä minulle nyt sitten laitetaan, ja halusivat seurata, millainen se on lopulta livenä.

Kampaajani selitti sutiessaan, että ”en mä tätä jokaiselle uskaltaisi kokeilla näin, että joo, teen tätä sävyä ekaa kertaa enkä ole varma lopputuloksesta. Mutta tiedän, että sulle saa laittaa.”

Vahvistin, että haluan itsekin nähdä kaikki variaatiot. Ja että olen tyytyväinen, tulkoon mikä tulee, pääasia että on väriä. Ja tukkahan on uusiutuva luonnonvara, niin että jos tulee kamala, ongelma ratkaisee itsensä parin viikon kuluessa haalistumalla tai kasvamalla. No, tämä vihertävä oli lopulta turkoosin tapainen, enemmänkin sininen.


Sävytystä ei laiteta koko tukkaan, vaan päälle pidempään osioon, jota on ensin vaalennettu ja jossa sävyt näkyvät siksi hyvin. Ja koska kyseessä ovat vain raidat ja osa hiuksista, käsittely pysyy kohtuuhinnoissa. Muuten en realistisesti jaksaisi maksaa väreistä säännöllisen pysyvästi, jos niihin menisi paljon tätä enemmän hynää.

Joka toisella käynnillä vaalennus tehdään uudestaan, ja jokaisella kerralla leikataan ja laitetaan sävyä.

Tajusin, että nyt on jonkinlainen päätepysäkki saavutettu, tavoite. On päästy villeihin värikokeiluihin. Minähän halusin elämääni väriä. Minulla oli jo hyvän aikaa sitten toive, että  olisipa kiva, jos saisinkin vielä värillisen tukan jollain keinolla.

Nyt ne keinot on löydetty. Se oli oikein sellainen pitkä matka ja kehitys yhdessä hyvän kampaajan kanssa. Tämä hiusmalli, plus siihen kuuluva jonkinlainen väri, sykähdyttää ja koskettaa jotenkin oikeaa sisintäni.

Kampaajan pastelliväripaletti alkaakin nyt olla testattu läpeensä. Violetti näyttää jossain valossa lähinnä harmaalta ja kuluu näkymättömiin jo parissa päivässä. Ei oikein kannata. Vaaleanpunainen on ihan hauska ja pysyy yli viikon jollain tapaa punertavana. Ja sinivihreä on ihan mukava myös ja pysyy ainakin viikon näkyvänä. Varsinaisen sinisen voisi vielä kokeilla. Kuulemma sävy ”jeans” ei näyttänyt kovin kivalta heidän testauksessaan, mutta ”lovely blue” voisi olla hyvä.

Mitä reippaammin päällishiuksia on vaalennettu, sitä tehokkaammin värit näkyvät ja sitä tyytyväisempi olen ollut.

Juu ei. Tässä oli vasta hyvin varovaisesti vaalennusta, ja sitten muka liila sävy, mutta näkyy korkeintaan pari harmaata haiventa.

Tässä on kunnon vaalennus taustana, mutta ei se liila nyt edelleenkään ole oikein liila.

Pinkkiä melko tummaan tukkaan, no joku viininpunainen tuli muutamaksi päiväksi.

Ja pinkkiä kunnollisen vaalennuksen päälle, nyt on hyvä. Saa näkyä.
Sinivihreä ulko-olosuhteissa.
On ollut pitkä ja kivinen tie päästä siihen tilanteeseen, että minulla on sekä sopiva kampaus että väriä hiuksissa. Kaikenlaista on historiassa kokeiltu.

Nuorena blondeerasin ja värjäsin kuontaloni kampaajalla kokonaisuudessaan pari kertaa, mutta siihen loppuikin jo taas sekä opiskelijabudjetti että into panostaa asiaan, ja väri kasvoi ulos lyhyestä mallista parin kuukauden sisällä. Tukasta tuli taas perustylsänruskea ja liian pitkä.

Selväksi kävi siinä saman tien, että jos haluaa lyhyessä tukassa pitää kokonaisuudessaan jonkun kirkkaan värin, sitä täytyisi olla yhtenään blondaamassa ja värjäämässä uudestaan, koska ne muutamat sentit kasvavat pois muutamassa viikossa. Ja että se maksaisi omaisuuden, koska koko pään vaalennus ja värjäys nyt on aika kallista lystiä kampaajalla. Eikä innostanut itse läträillä vetyperoksidilla kotioloissa.

Asiahan olisi ollut helppo nakki tehdä koti-kestovärisetillä, jos olisin koskaan halunnut mustaa tai tummanruskeaa, mutta kun en halunnut. Kun puhun väreistä, puhun sellaisista oikeista väreistä, joita on niinku sateenkaaressa.

Pitkät hiuksetkin on koettu ja nähty, eikä se koskaan ollut mikään suuri menestys eikä ansio ulkonäölleni. Vähäsen vuosituhannen vaihteen jälkeen annoin pitkälle tukalle tietoisen viimeisen mahdollisuuden olla kiva, eikä se ollut. Katsoin silloin keränneeni lopullisesti tarpeeksi todisteita siihen, että viihdyn parhaiten lyhyissä hiuksissa.

Niin siis. Tässä on varmasti äiti hiki päässä taivuttanut latvoja piippiraudalla, jotta ne pysyvät hieman kaarevina edes valokuvasekunnin ajan. Muutoin: piikkisuora.

Hahaha, tässä on takatukkaa ja PEHMENNYS eli sen ajan lievä permis. Kuohkea on.

Ja sitten taas suora matto kokeilussa yläasteella.

Ainoa toimiva kotituote, jota olen tyytyväisenä käyttänyt, on ollut saksalaisen luontaistuotekaupan hennapulveri (Logonan sävy Flammenrot eli Liekinpunainen, joka oli kylläkin oranssi). Mössöpuuron piti tosin hankalasti vaikuttaa yli tunti, muovipussi päässä muhien, mutta väri pysyikin sitten paikallaan kuin ammattilaisen tekoset konsanaan ja lähti vain kulumalla, siis kasvamalla ulos juurista saakka. Hennaväri oli kuin todellinen kestoväri, ei haalistunut yhtään mihinkään, näkyi selkeästi ilman edeltävää blondausta, ja sain sillä loihdittua mukavan oranssinruskean sävyn. Sillä mentiin aika pitkään.

Hennavärjäys vm. 2007

Pari vuotta sitten aloin taas haaveilla oikeista kirkkaista väreistä ja kokeilin kemikaliokaupan erilaisia sävytyksiä ja instantvärejä, jotka eivät onneksi paljon maksaneet, mutta eivät myöskään tuoneet tulosta. Ne eivät tarttuneet oman hiussävyni päälle ollenkaan. Ei näkynyt yhtään mitään, vaikka olisi sininen tai pinkki seissyt tunnin tukassa odottamassa. Oma perusvärini onkin vähitellen tummunut vuosien myötä.

Kokeilin jopa hiuksiin tarkoitettuja väriliituja, jotka olivat hirveää sössimistä. Ne kastellaan ja vedellään hiustupsuun. Mutta sävyjä sai tuskin näkyväksi ja sen jälkeen oli paljon enemmän väriä sormissa kuin hiuksissa.

Paras tulos tuli suihkepullosta, jonka tumma sininen näkyi tukassani joten kuten jo ennen kuin kampaaja keksi alkaa vaalentaa sitä.

Ahaa, jotain toivoa. Sininen töyhtö näkyy.

Olen todellakin kokenut omakohtaisesti todeksi sen, mitä monet suomalaiset sanovat: että suomalainen tukkalaatu eroaa useista ulkomaalaisista ja monet ulkomaiden kampaajat eivät osaa leikata, värjätä tai käsitellä sitä oikein. Jotkut etsivät asuinmaastaan suomalaisen kampaajan, jos sellainen sattuu olemaan olemassa.

Lähdin seikkailuun hollantilaisen kampaajan kanssa, joka vahvisti, että hiukseni ovat omituisen sileät, suorat ja ohuet yksittäisen haivenen tasolla, mutta kuitenkin runsaat määrältään. Se kuuluisa suomalainen hiuslaatu, bingo.

Malli alkoi muotoutua ja kampaaja oppi samalla itsekin lisää, kunnes hän ilahtuneena totesi, että ”alkaa vähitellen ymmärtää minun tukkaani”. Muutaman kerran sain vielä inttää, että vedä nyt vaan se niska ihan lyhyeksi, sen ei tarvitse olla ”naisellisen pitkä”. Olen aina inhonnut sellaista paksua mattoa ja sen tuntua niskassani. Pois vaan kaikki.

Kampaaja taisi kantaa huolta fiktiivisestä mieheni mielipiteestä, ettei lyhennetä liian radikaaliksi. Perinteisemmillä miehillä saattaisi kai olla valittamista, jos nainen kynitään kampaajalla liian rockhenkisesti. Löysimme yhteisen linjan ja luottamuksen, että olen ennen ollut puolipunkkarinkin oloinen lyhyin keltaisiksi värjätyin hiuksin ja uskallan olla kokeellinen. Ja ettei miestäni haittaa, vaikka olisin neonvihreä.

Tyyli kehittyi ja joku aika sitten tajusin vasta vähitellen, mitä se kampaaja on tehnyt viime kerrat. Nythän minulla alkaa olla sellainen malli, josta olen salaa haaveillut! Sehän alkaa näyttää todella hyvältä! Oikeasti hämmästyin peilistä, että oho vau. Tyyliä! Rock! Sellainen kova kovis-look! Lyhyt niska ja sivut, ja päällä pidempi fleda. Tykkään!



Pastellihuuhtelu haalistuu pois noin viikossa, mutta blondattu töyhtöosa toimii maalauspohjana kaikkina väliviikkoinakin. Voin laittaa siihen itse mitä tahansa väriä ja se näkyy hyvin. Minulla on siihen nyt kaksi vaihtoehtoista kotivärikonseptia.

Voin laittaa päivän kestävää suihkeväriä, jota sanon ”tukkagraffitiksi”. Värisuihkeella saan hyvin kirkkaan hot pink -pinkin, sädehtivän mintunvihreän tai tummahkon petrolinsinisen.

Suihkevärin kanssa ei vain saa joutua sateeseen, ei kertakaikkiaan saa. Vedessä se liukenee heti värinesteeksi, jota valuisi sitten pitkin naamaa, kaulaa ja vaatteita. Mutta sillä voi leikkiä ja laittaa joka päivä eri värin jos haluaa, tai olla ilman.


Ihan hyvä. Täytyy vähän katsoa, mihin suuntaan ja kohtaan suihkuttaa eniten.

Tässä kohtaa alkoi yllätyksellinen sade enkä uskaltanut mennä enää ulos.

Tai sitten laitan tuubista viikon tai kaksi pysyvän värjäyksen, jonka tekeminen kestää vain 20 minuuttia. Juuri löysin uutuustuotteita, kunnon kreisivärejä, kemikaliokaupasta ja ne toimivat yllättävän helposti ja pysyvästi. Löytyy violetti, sinivihreä ja pinkki.

Oikein uskottava violetti tulos tuubivärillä.

OHO. Hyvin näkyy.


Tämä olikin sitten näköjään tällainen tyhjentävä tukkaretrospektiivi ja sisälsi taatun yliannostuksen omakuvia. Ääh, nyt hengästyttää.

Ja sitten tukka mätsää kenkiin ja housuihin ja puseroon ja kaikkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti