Euroviisufinaali: viimeinen tuomio

Noni, viimeinen sananen viisuista ja sit vaikenen. (Tai kuten Eppu Normaali Vuonna 85 -kappaleessa, jossa seikkaillaan Amsterdamissa: ”Vielä viimeinen sana vaan, sitten menen kanavaan.”) Aletaan katsoa, miten ja missä Hollanti järjestää kisan ensi vuonna ja josko sinne saisi lippuja.

Hollanti sitten voitti. Laulajan ei tarvitse ryhtyä alusvaatemalliksi kuten ehdotin. Mutta voitto ei ollut yhtään itsestäänselvää ääntenlaskennassa. Esimerkiksi Pohjois-Makedonia (naisvoimaballadi Proud) oli kärjessä pitkään juryäänissä. Kuka olisi uskonut. Juryäänten jälkeen tulivat sitten kansan puhelinäänet.

Olin lähettänyt tekstarilla yhden äänen Norjalle ja yhden Islannille, koska ilahduin niiden esityksistä emotionaalisesti eniten. (Ja siis koska en saanut äänestää Hollantia Hollannista käsin.) Harkinnassa oli äänestää myös Italiaa.

No kansan äänet antoivatkin sitten monen maan kohdalla täysin eri kuvan kuin raatiäänet. Esimerkiksi: Saksa-raukka sai 0 pistettä ja israelilainen juontaja pahoitteli sitä vipittömästi: ”I’m sorry”. Monessa kohtaa yleisö kohahteli, kun kansa antoi valtavan äänipläjäyksen jollekin, jota tuomaristo ei ollut arvostanut yhtään, esim. Islannille ja Norjalle. Tai tuomaristojen arvostama laadukas esitys sai vain surkean pienen kourallisen ääniä kansalta, kuten Tshekki yllättävän vähän.

Lopulta ilmeni, että pelkillä kansan äänillä Norja olisi ollut koko viisujen voittaja. Se olikin joku ihmisten salainen lemppari lopulta! Ja täytyy sanoa, että niiden eurodancebiitti saikin kunnon partyn aikaan salissa, ja yleisö myös joikasi mukana. Oli muitakin kappaleita, jotka olivat hyvät bileet ja vauhdikkaat ja saivat tanssimaan: Sveitsi, Ruotsi, Viro, Azerbaidzhan.

Norja joikuhumppaa mukaansavetävästi.

Lopulta oli raastava kaksintaistelu Hollannin ja Ruotsin välillä: saiko Ruotsi niin paljon kansan ääniä, että menee ohi? Ei saanut, sai selvästi vähemmän kuin Hollanti. Italia oli toinen. Venäjä kolmas, Sveitsi neljäs. Norja viides. Ruotsi jäi kuudenneksi ja Australiakin jonnekin sinne tienoille, myös Azerbaidzhan oli siellä lähellä kärkeä.

Ystäväpolitiikka on joissain tapauksissa todellakin liian läpinäkyvää ja ärsyttävää. Kuten: Kreikka antaa aina Kyprokselle 12 ja toisin päin, täysin riippumatta siitä mitä shaibaa siellä on esitetty lavalla. Tai Moldova ja Romania. Ja nämä politiikkaäänet ovat kautta linjan selvästi selkeämmin esillä ammattilaisraadin äänissä kuin kansan äänissä. Mitä sille voisi tehdä? En tiedä.

Madonna esitti välissä kaksi kappaletta miljoonalla dollarilla ja oli ihan turha. Nyt häntä kivitetään julkisuudessa, koska hän lauloi nuotin vierestä Like a Prayeriä. Lauloi sentään livenä. Luulin, että se on kyllä tiedossa, että jos hän konserteissaan laulaa livenä, niin eihän hänkään täydellinen ole.

Mutta muutoin, kyllä Eurooppa osaisi järjestää ihan oman kiinnostavan väliohjelmansakin. Paras olikin se, kun lavalle oli kutsuttu eri vuosien voittajia ja viime vuoden kakkonen, jotka esittivät toistensa biisejä. Conchita Wurst laulamassa Ruotsin Måns Zelmerlöwin Heroesia ja Måns taas laulamassa Kyproksen Fuegoa, ja sitten oli vielä se hullu hopeapukuinen Ukrainan Verka Serduchka, ja Eleni Fureira lauloi hänen saksa-nonsenseään ”eins zwei sieben” villisti humpaten. Siinä nauroin vedet silmissä. Mikä rauha ja rakkaus.

Selvisi, että Suomi oli ollut oman karsintansa vihoviimeinen pisteissä. No aika surkeaa. Kaikki haukkuvat nyt Yleä ja UMK:n johtoa, että erotkaa kaikki ja päättäkää ihan toisin ja antakaa jonkun muun päättää, mitä sinne lähetetään. Hehhee.

Lisäksi Suomessa ollaan melko katkeria siitä, kuinka itsestäänselvästi ihan jokainen maa antaa aina raatipisteissä Ruotsille 12. Tuleehan sieltä laatua, mutta ei se nyt aina ole se kaikkein paras. Uskotaan, että on pesiytynyt sellainen automatismi, että ”aha, Ruotsi, se on hyvä, 12 pistettä” ennen kuin on edes kuultu kappaletta. En tiedä, voi olla. Ainakin nytkin kansa arvosti Ruotsia selvästi vähemmän kuin raadit.

Tietenkään kaikki eivät näe Hollannin esityksessä mitään ihmeellistä, mutta enemmistö näkee. Voittaja tarvitsee ääniä hyvin monesta eri maasta ja sekä tuomaristojen että kansan tukea, ja siinä onnistuttiin. Olin todella onnellinen voitosta, koska itse tajusin kappaleen koskettavuuden.

Hollannin Duncan semissä.