perjantai 18. maaliskuuta 2022

Saharan pölyä, kunnallisvaalit ja järisyttävä jätereformi

Ei oikein ole ehtinyt eikä pystynyt kirjoittamaan. Aina joku tauti tai totuttelua migreenin estolääkkeeseen tai liikaa muuta hommaa tai ei pysty keskittymään. Tämä sotatilakin on lamauttanut aika lailla kirjoitusinnon. 

Lämmin sää alkoi: pääsin ekaa kertaa istumaan pihatuolille ulos ja juomaan siellä kahvin.




Saharan hiekka näkyy. Se oli jo Espanjassa ja seuraavaksi se on luvattu Suomeenkin. Säämies sanoi, että tulee tänne etelätuulen mukana. Ja sitten jos tulee sadekuuro niin tulee laikkuja auton päälle ja se voi harmittaa siistiä ihmistä. 


Keskiviikkona paistoi aamupäivällä vielä aurinko, sitten vetäytyi pilveen, ja katsoin ulos, että mitkä rillit mulla nyt on päässä, kun kaikki näyttää keltaiselta. Aurinkolasit tai sinivaloa suodattavat tietokonelasit? Eikä ole, ihan tavalliset. Ruskeankeltainen hehku kaikessa. Mieletöntä. Kellastunut filmi koko maisema.


Uutiskuva Hollannista.

Yöllä tuli tosiaan sade ja sitten oli hiekkalaikkuja autoissa ja koko Hollanti jonotti autopesuun, jossa liioiteltiin karkeasti uutisartikkelin haastattelussa: ”Mun auton päällä oli puoli aavikkoa!”



Kunnallisvaalit. Kävin äänestämässä. Into on yleensä alhainen, noin 55% äänestää. Enhän minä paljon paikallispolitiikasta tiedä, mutta tein vaalikoneen, jossa olivat mukana myös paikalliset pienpuolueet. Ei se niin vaikeaa ole valita sopiva puolue ja ehdokas. 


Äänestyspaikalla: perus. Ulkona seisoi univormuinen kunnan valvojanainen. Eteisessä laitoin käteni käsidesiautomaattiin ja sieltä tuli sellainen litra. Astuin huoneeseen käsiäni hieroen ja selostin koko vaalilvalvojastolle: ”Nyt mä desinfioin ihan ylenmäärin. Käret on märät.” He antoivat minulle näsdyykin, johon voin kuivata liiat. Ensimmäisen virkailijan pöydällä pleksin takana näkyi kolme herkullista leivonnaista, joista keskimmäinen oli macaron. Olin kateellinen. Mies tarkasti ajokortin ja äänestyslipun. Seuraava virkailija otti äänioikeuslipun vastaan ja sanoi, että okei. Kolmas virkailija antoi luukun läpi ehdokasluettelon ja punakynän. Kävin kopissa ja tungin lipukkeen pönttöön, mitä seurasi vieressä seisten neljäs virkailija.


Oikein kahvilassa käytiin kerran.


Miehelläni on huonoja ehdotuksia: ”Pitäis vissiin tehä veroilmotus.” Ääh, niin pitäis. ”Pitäis pestä ikkunat.” Ääh, miks, kohtahan ne likaantuvat kuitenkin uudestaan. ”Ikkunoiden pesu on ihan nopee homma.” Ei ole, sisällä on kaikenlaista mööpeliä ja ikkunalautaa täynnä tavaraa, jotka pitää ensin raivata kaikki pois ja tehdä tilaa.


Sisustus sopi vaatteiden väriin.


Parsasesonki alkoi, mies haki suoramyyntitilan automaatista 14 eurolla kilon, mitä syötiin kaksi päivää. Kallis alkuhinta, lopulta ne maksavat 7 euroa sama laatu.



Naapurisetä muutama viikko sitten kadulla: ”Äh, mä en kestä kun kohta noi kyyhkyt huhuilee koko ajan huhuu.” Paras kestää vaan tai ostaa korvatulpat, koska se on nyt sitä huhuuta koko valoisan ajan. Korkealla äänellä ”huhuu-hu” (turkinkyyhky) tai matalalla äänellä ”huhuu-hu, hu huu” (sepelkyyhky).



Meillä vaihtui koko jätteidenkeräyssysteemi kunnassa. Voi nääs nääs. Olemme lajitelleet kierrätysjätteet niin tunnollisesti, että meillä on ollut vain 40 litran pikkulaatikko sekajätettä varten, joka on haettu kadun varresta joka toinen viikko. Nyt ne keksivät, että kun ihmiset eivät lajittele hyvin, niin haetaankin sekajäte vain kerran neljässä viikossa, jos ne siitä oppisivat laittamaan haisevat läjänsä johonkin muualle. No kiva, ei riitä kyllä 40-litrainen enää 4 viikoksi. Tyhjennys maksaa per kerta, jäteastia skannataan ja laitetaan laskutukseen ja iso maksaa enemmän kuin pieni. Nyt olisi ollut 80 litraa sopiva meille, mutta sellaiset ovatkin poistuneet valikoimista ja saa vain täyskokoisia ja täyskalliita 140-litraisia kahdella pyörällä rullattavia standarditankkeja. No perkele, sellanen sitten. Ei se täyty neljässä viikossa, mutta haluaako yrittää säästää sillä, että jättää joskus tyhjennyksen väliin ja sitten ne jätteet haisevat 8 viikkoa sun pihassa, en tiedä.


Ne haluavat myös, että kaikki ruuantähteet menevät kompostijätteeseen, joten sen haku onkin nyt ilmaista ja tapahtuu joka viikko. No, jos se on ilmaista niin vaihdetaan siihenkin iso 140-litrainen. Tämä on hyvä, aina kun on pihan haravointi ja siivous menossa, isoon säiliöön mahtuvat kaikki lehdet ja oksat ja puolikkaat puskat mukaan. Ei tarvitse kuskata niitä erikseen enää autolla kaatikselle kompostiläjään.


Mustia sekajäteastioita.


Kierrätettävät matskut on tähän saakka viety kauppareissulla ruokakaupan eteen säiliöihin: tetrapakit erikseen, pakkausmuovit erikseen, peltitölkit erikseen, lasipurkit. Nyt kaikki paitsi lasin saa laittaa sekaisin virallisiin keltaisiin säkkeihin, jotka haetaan kadunvarresta joka toinen viikko. Onhan se meillekin helpompaa, ettei tarvitse raahata sitä tavaraa autolla ruokakaupalle. Voin kyllä kuvitella, että autoton ihminen ei näinä kuluneina vuosina välttämättä ole innostunut kuljettamaan kävellen tai pyörällä jätteitään kaupan parkkipaikalle!


Marketin eteen jää kai siis vaan lasinkeräyssäiliöt. Varmaan ovat ruokakaupat iloisia, että roska ja töhnä etupihalla vähenee, koska kierrätyssäiliöt ovat aina keränneet vierelleen kaikkea, mikä ei mahdu niihin ja epämääräisiä säkkejä jotain, mitä joku ei ole jaksanut lajitella. Sen sijaan ruokakaupoille on sälytetty tehtävä jakaa palvelutiskiltä rullia virallisia pakkausjätesäkkejä kansalaisille.


Tässä valmistellaan maanalaisten kierrätysroskatankkien poistoa kaupan edestä.

Paperinkeräys tulee edelleen kerran kuussa jalkakäytävältä hakemaan pahvilaatikot.


Jätesysteemi on muuten jokaisessa Hollannin kunnassa ja kaupungissa ihan omanlaisensa, paikallisesti päätetty. Yhteen kun on tottunut, jos muuttaa, alkaa uuden opettelu taas.


Saa nähdä mikä tulee. Jätekalenteri on sekava, koska kaikki eri lajit haetaan eri viikonpäivinä ja eri tahdissa. Muovi- ja pakkaussäkit tiistaisin, sekajäte keskiviikkoisin, biojäte torstaisin, ja kaikki erilaisin väliajoin. Sekajätteen 4 viikon väli on aikamoinen eli ei kiva tule, jos just sen päivän on lomalla ja missaa haun; sitten keräät jätettä 8 viikkoa putkeen pihallasi. Säiliöt pitää nimittäin erikseen rullata takapihalta kadun varteen tyhjennyspäiväksi.



Info ei mennyt ihan putkeen. Muutos tuli voimaan 1. maaliskuuta. Oltaisiin haluttu tietää etukäteen, milloin alkaa mikäkin keräys minä päivänä, mutta kunnan sivuilla oli jätekalenteri täytetty helmikuun loppuun saakka ja loppuvuosi tyhjää. ”Joo, tiedot uudesta rytmistä julkistetaan 1.3. jälkeen”. Kiva saada tieto 2.3. että sun olisi pitänyt laittaa jäteastiasi kadulle 1.3.? Lisäksi sitten kun kalenteri julkistettiin, siinä oli virheitä. Niin jalkakäytäville ilmestyi pakkausjätesäkkejä viikkona, jolloin niitä ei haettukaan. Sentään korjasivat tilanteen ja auto kävi yksi ilta poimimasssa erehdyssäkit kaduilta.


Halusimme vaihtaa ne 40-litraiset boksimme isoihin ja sitä ei voinut tietenkään nettisivuilla järjestää, vaan piti jonottaa palvelunumeroihin, ja sieltä luvattiin, että kunta soittaa takaisin, eikä soittanut, odotettiin 2 viikkoa. Taas soitot perään. ”Ai joo, ei se vanha jäteyhtiö tee näille ilmoituksille mitään enää, soittakaa taas eri numeroon”. Jee jee jee. Lopulta tuli isomahainen äijä joka raapi korvaansa ja vaihtoi meidän jalkakäytävältä säiliöt.



Uusi firma kävi ekaa kertaa hakemassa sekajätteet, mitä nuoria laihoja poikia siinä oli, työvoimapula, pitääkö niiden ottaa jotain 15-vuotiaita teinejä töihin. Tai ehkä ne sitten olivat parikymppisiä, en tiedä, en kehdannut ihan suoraan tuijottaa nenä kiinni ikkunassa. Pipot oli päässä. Olikin sellainen piposää, kuin Suomen kevät: aurinko saattaa lämmittää, mutta käy viiltävän kylmä tuuli.


Yhtäkkiä puut olivat kuitenkin hempeästi kukassa kävelytien varrella.




keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Safarilla lähisavannilla



Käytiin eläintarhassa, Safaripark Beekse Bergen. Se on iso alue ja siellä tosiaan on tarkoitus mennä ”safarille” kulkuneuvolla. Saa ajaa reittiä ”savannin” halki omalla autolla - ja omalla vastuulla. Tai nousta bussin kyytiin, mikä me tehtiin, reitti edes ja eri reitti takas. 

Se oli ihan hauskaa. Dromedaari tukki tien ja autoletka seisoi. Ihan porona, ne ei välitä, ne vaan seisoo ja möllöttää poikittain auton edessä. Ja vähän nuoleskelee autoja. Kirahvit ja seeprat näki läheltä hyvin. 







Ja vesistö on, jolle pääsee puolen tunnin laiva-ajelulle, jolta näkee myös eläimiä rannoilla.


Eläintarhan metsäosioiden männynlatvat olivat täynnä haikaroiden pesiä, ne istuivat siellä isoina valkoisina yksin tai pareittain ja kuului kolinaa, kun ne kalistelivat nokkiaan, mikä kuuluu pesämenoihin.





Kirkas auringonpaiste, kevät, aika lämmin. Peippo lauloi puussa kokonaan laulunsa, ekaa kertaa tänä keväänä. Tätä ennen olin kuullut kotipuolessa vasta harjoituksen puolikkaan säkeen ilman loppuluikausta.


Kivoja afrikka-aiheisia rakennuksia, reggae soi kahvioaukiolla, ja ”kakhuis” nauratti, ehkä se oli afrikaansia. Joka vessarakennuksessa luki isolla kakhuis, kakkitalo, hyyskä, huussi.




Virtahevot makaavat paksuina makkaroina. Krokotiili vedessä, hirveän kokoinen. Aasialainen ”sikahert”, saksaksi ”Sikahirsch”, eli sika-kauris naurattaa aina; suomeksi se on tylsästi vain japaninhirvi. 


Puhvelit märehtivät ja antiloopit pomppivat ryhmänä kuin vieterillä boing-boing. Pikku mangusteja oli puuhailemassa. Joku ryhmästä pitää aina vahtia ja uikuttaa.


Vahtimangusti tärkeänä.


Joku söpöläinen, ei kuitenkaan sika.

Tiikereiden ruokinta nähtiin, niille annettiin kokonaiset kaniininraadot ja ne ryntäsivät paikalle, äiti ja tytär. Tosin ne halusivat yksityisyyttä syödessään ja veivät ruhot heti näkymättömiin kukkulan taakse ateriointia varten. 


Välipala näkyvissä!


Oli okapit ja hyeenat, ja vedessä asusti hylkeitä ja pelikaani liiteli vapaana lammella myös. Simpanssit saivat huutokohtauksen kun niille heiteltiin omenoita rakennuksen kattotasanteelta. Piti töniä toisia ja haalia mahdollisimman paljon itselle.


Erikseen kissamaki-saari. Usein eläintarhoissa on erikseen kissamakialue, jonne saa mennä portista kävelemään eläinten keskelle; ne eivät ole aitauksissa, vaan istuskelevat ruoholla ja kaiteilla ja puissa ihmisten vieressä. Madagaskarin kissamakit eli rengashäntämakit ovat leppoisia hedelmänsyöjiä, jotka elävät ryhmissä. Nämäkin ottivat tyypillisesti aurinkoa istuallaan maha suoraan auringon suuntaan, kädet levällään.


Aurinkoon päin ryhmittyminen.



Mahtava häntä.

Kissamakisaarella sai ihminenkin kiipeillä.

Pikkupanda sanoo hyv' yöt.




maanantai 7. maaliskuuta 2022

Epänormaalia elämää ja käynti tv-studiolla


Aika paljon saa tehdä töitä, jotta pystyy elämään normaalisti tänä aikana, kun Ukrainan tuhoaminen jatkuu päivä päivältä ja kolmas maailmansota ja ydinsota uhkaa, yhden s-nan hullun takia. 98% mediasta on täynnä sotaa ja surkeita kohtaloita.

Silti on myös urheilua ja euroviisuja, firmat mainostavat tuotteitaan, ruokareseptejä jaetaan, kirjailijat saavat teoksiaan julki... Elämä jatkuu, vaikka minustakin alkaa kaikki normaali tuntua yhä merkityksettömämmältä. Synkkä varjo on kaiken yllä.



Tulee vaan tuosta tyranni P:n seikkailusta mieleen yksi vanha kertomus, joka saattoi olla vaikka peruskoulun äikänkirjassa. Tämä on varmasti joku perinteinen tarina, ehkä suomalainenkin. Siitä, että kadulla kulkee mies takki päällään ja tuuli ja aurinko alkavat kilpailla siitä, kumpi saa häneltä takin päältä. Tuuli on varma voimistaan ja yrittää ensin. Puhkuu ja puhaltaa. Mies kietoo takin tiukemmin ympärilleen. Tuuli puhkuu lisää ja mies vain pitää yhä tiukemmin kiinni. Ei onnistu. Auringon vuoro. Se alkaa paistaa lämpimästi, miehelle tulee kuuma, ja hetimiten vapaaehtoisesti hän riisuu takin.


Eli tyranni P. käskee ja kieltää, vaatii ettei maa U. liity Natoon. Hyökkää, miehittää, yrittää sodalla saada sen puolelleen ja mukaan. Sitä enemmän U. puolustautuu ja vastustaa. Tyranni käyttää lisää voimaa ja väkivaltaa, mutta vastustus on yhä vain päättäväisempää ja yhtenäisempää. Ei sitä tavoitetta väkivalloin saavuteta = tuuli. Se, ettei kukaan kokisi tarvetta liittyä Natoon, saavutettaisiin sillä, että Venäjä olisi ystävällinen ja luotettava naapuri, jonka kanssa voi puhua. Lämpimät suhteet ja veljeys johtaisivat siihen, ettei kenellekään tulisi kiire liittyä Natoon = aurinko. 


Tällä tuuli-ratkaisulla tyranni saavuttaa vain päinvastaisen eli ajaa kaikki mahdolliset naapurimaat suoraan Naton ja EU:n syliin = idiootti.


Olisi kiva rauhassa voida filosofoida tällaisia, mutta tuntuu turhalta viisastellakaan, koska siviilejä kuolee koko ajan.



Sitten ne muut katastrofit eli Pandemia K.


Huoltoasemalla moottoritiellä. Vapaus: epäuskoisena menin sisään, että eikö oikeasti ole enää kehotuslappua ovella pitää maskia naamalla. Ja ovatko siellä asiakkaat oikeasti ilman. Ovat. Ei tarvitse laittaa. Saan kävellä ihan omalla naamalla sisään tilaan ja hengittää. Ei enää lattiassa monimutkaisia nuolia, jotka määräävät kulkusuunnan, jotteivät ihmiset vain tulisi vastaan toisiaan käytävällä hyllyjen välissä. Saa kulkea mihin suuntaan haluaa oikealta tai vasemmalta, ihan sama. Ja: baarijakkaroilla istuu autokuskeja hörppimässä kahvia. Saa taas myydä ruokaa, saa taas tarjota kahvia, jota saa juoda jopa sisällä. Oikein itkettävää. Että jokin osa normaaliutta ihan oikeasti tulee takaisin.


Huoltsikan vessassa jossain Hollannissa.


Mitä kaikkea paskaa on ollutkaan viimeisten 2 vuoden aikana. Mitä kaikkea uskomatonta paskaa. Muistatko sen, että Suomessa laitettiin Uudenmaan raja kiinni? Seisoivat sotilaat läänin rajalla? Haluttiin rajata K. pääkaupunkiseudulle. Voi hyvänen helvetti soikoon. Muistatko, että Hollannissa ei saanut istua ulkona enemmän kuin 1 tai 2 kaverin kanssa? Puistojen nurmikoille piirrettiin kalkkiympyröitä, joiden sisällä sai istua korkeintaan 1 perhe tai 3 kaveria? Sellainen sai sakot, joka istui ulkona tuolilla kahden metrin turvavälin päässä kaverista syömässä pullaa? Koska joko kaverin tapaaminen ulkona tai pullan syönti oli kiellettyä, who knows, kuka muistaa näitä absurdiuksia enää tarkkaan. Sakon suuruus oli 95 euroa, sen muistan. Kivat valtiolle. Muistatko että Espanjassa ei saanut kukaan mennä hiekkarannoille? Ulos rannalle?



Kaikkialta on yritetty pitää asiakkaat lähinnä pois niin tehokkaasti ja kauan, että en todellakaan tiedä, saako optikolle nyt mennä tuosta vain sisään ilman ajanvarausta. Jää päälle sellainen fiilis, ettei mihinkään oikein saisi mennä.


Lääkäriasema pyytää vielä maskin käyttöä, koska siellä sairaat ja heikot kokoontuvat odotushuoneisiin, ymmärrän. Mutta apteekkiin saa mennä ilman. Välissä tosin roikkuu pleksilasi ja sellainen varmaan pysyy monissa kaupoissa ja paikoissa vielä pitkään suojaamassa myyjiä ja asiakaspalvelijoita.


Täytyy myöntää, että pikkaisen tämä riski vieläkin pelottaa, koska tauti kulkee edelleen runsaasti väestössä. Että hitusen hermostuttavalta ja epähygieniseltä tuntuu, jos joutuu punkemaan ihan vieraiden seurueiden välistä vaikka matkalla vessaan kahvilassa. Ettei nyt vaan tule hengittäneeksi jonkun virusta. 



Täällä juhlittiin karnevaaleja kapakoissa viikko sitten, ja odotetusti luvut nousivat siitä. Tunnolliset ihmiset tekevät kotitestejä isojen bileiden jälkeen, työkavereistakin moni. Viimeisen kolmen viikon aikana monikin työkaveri on kaatunut taudin kouriin viikoksi, mutta toimistolla pidetään niin hyvin etäisyyttä, että eipä se sieltä ole tarttunut. Ja automaattisesti sitä pitää kyllä ekstraetäisyyttä kaikkialla kaikkiin.


Me emme olleet karnevaaleissa. Mutta nyt juhlimme kaverin 50-vuotispäivää ravintolan salissa jonkinmoisessa porukassa ja sitten vielä kuusistaan baarissa oluella. Kröh kröh, ei tässä tunnu kuin komeasti startannut siitepölysesonki keuhkossa. Eikö se tauti nyt ole jo kulkenut ihan jokaisen tähän saakka häh ja kurvi voisi mennä nollaan, kitoos.



Välissä varasimme spontaanisti jämäliput tv-studioon lauantaiksi. Siellä purkitettiin päiväsaikaan ykköskanavan ohjelma illalle. Sen juontaja Matthijs van Nieuwkerk on Hollannin eniten tienaavia julkkiksia, juontanut ja toimittanut vaikka kuinka monta eri ajankohtaisohjelmaa ja tv-konseptia kautta aikojen, kaikille tuttu naama ja hyvä haastattelija, joka keksii mielenkiintoisia aiheita.


Tässä ajankohtaisohjelmassa ilahduttaa kulttuurisisällön runsaus. Bändi soittaa jatsia ja soulia, vierailevia artisteja käy laulamassa, haastattelussa on kirjailijoita, taiteilijoita, koomikkoja, näyttelijöitä, runoilijoita, muusikkoja.





Oli kivaa ja kaunista. Hienot valot, kivat vieraat ja energinen musiikkinumero. Matthijs oli niin mukava, jutteli yleisölle ennen alkua ja kiitteli, että meitä tulee niin kaukaakin sinne ja että ohjelmaa katsotaan ahkerasti. 




Oli se hauska elämys. Meidät jaettiin ovella värilapuin eri paikoille. Saimme siniset laput, että mennään ylös rakennustelineille istumaan. Se olikin visioni, että se telinepaikka olisi ihan hauska. Ylhäältäpäin näki koko studion. Ihan tikapuilla kiivettiin 8 ihmistä sinne ylähyllylle. 




Lopussa tuli tauko, kun studio möbleerattiin uudestaan, sanottiin että yleisö menee ulos 20 minuutiksi ja saa kahvia aulassa. Kaikki alkoivat virrata ulos, mutta me olimme ylähyllyllä jumissa eikä kukaan tuonutkaan tikkaita: ei kun te saatte pysyä siellä. Meille jaettiin pikku vesipullot lohdutukseksi. Chillattiin sitten siellä. Jumissa saarella. Huvittavaa.


Tauolla.

Tähän pitäisi tulla tikkaat mutta ei tule.

Rumpuja tuodaan.

Lopussa musiikkinumero.

Käväistiin vielä uudella Almere Strandin alueella, jossa rakennetaan yhä lisää tornitaloja asuintaloiksi, käytiin bistrossa lounalla. Hassu uusi maa, vasta rakentumassa oleva kaupunginosa, ei mitään perinnettä vielä. Mutta pikku hiekkaranta ja iso jahtisatama täynnä huvijahteja. Hienoja kivoja rivitalojakin siellä arkkitehtuuriltaan, oikein kauniita.


Huvijahti varasti horoskooppimerkkini.

Uutta rakennetaan.