lauantai 8. marraskuuta 2025

Romahduksia kello 2 yöllä



Huovutin lieriömäisen purkin. En ole ihan tyytyväinen, koska en saanut kaikkia kerroksia liittymään toisiinsa hyvin, ja siksi välissä on sellaisia irtoliehukkeita. Se johtuu ihan pikku yksityiskohdista ja ennen kaikkea alkuvaiheesta, luulen. Alussa en saanut siihen kunnolla saippuaa tulemaan vesipurkista, ja sormityöskentely voisi olla herkempää. Ja yhdessä kohdassa on selvästi liian paksu materiaali. 


Sen siitä saa, kun moneen vuoteen ei huovuta: paras tuntuma työskentelyyn unohtuu. Mutta kai se perusmuotonsa pitää. On kuitenkin aika anteeksi antava materiaali, jota voi vanutella myös epäonnistumisen jälkeen.


Tämä syntyi tarpeesta. Kaipaan koko ajan toista pehmeää pussukkaa ruokapöydälle, missä pidän vaihtelevia vitamiineja, ja ne eivät mahdu ainoaan huopapurkkiini. Sille piti saada kaveri.





Kauhujen yö. Surkuhupaisa. Ensin alkoi ilman mitään syytä käsittämätön nenän vuotaminen ja räkätuotanto, joka valvotti tosi kauan. Sitten alkoi hirveä mahan korvennus ja närästys. Vihdoin kun jotenkin rauhassa makasin siinä kissa jaloissa, kuului kova rysäys. Vaatetanko oli irronnut katosta, koko proppu ja koukku tuli alas betonista. Teräsputki valahtaa, kettinki kalahtaa, ja kaikki paidat liukuvat humauksessa lattialle kasaan.


Oikein kiva herätys. Jip kiisi rakettina johonkin, kissat shokissa, ihmiset shokissa.


Aina kun jokin kovaääninen rakenne romahtaa, se romahtaa kello 2 yöllä. Aina.


Tämä putki on kerran ennenkin pudonnut, melko alussa, jolloin vahvistettiin koukut jo. Luulin sen jälkeen, että nyt se pysyy ikuisesti. Ei pysynyt.


Janneke tuli todella pelokkaasti ryömien katsomaan, mikä on. Mieheni siivosi kaiken kasaan lattialle.


Kissat alkoivat heti leikkiä liukkaassa vaatepussikasassa. Miu miu ja telmimistä kuului. Mieheni heitti ullakolta vanhan pussilakanan kasan päälle. No sehän oli vielä enemmän kissan huvipuisto, jossa voi ryömiä. 


Nukuin kaiken jälkeen noin kolme tuntia. Eihän tällaiseen mikään melatoniinikaan auttaisi, jos ensin romahtavat elimet ja sitten mööpelit ympäriltä. Monikymmenkertaisesti liikaa häiriötä ja tapahtumaa.


Alkaa hyvin taas työpäivä, on niin freesi olo kun on nukkunut kolme tuntia.


Onneksi mieheni porasi isompaa reikää ja korjasi kaiken jo seuraavana iltana.



Seuraavaksi oli täysikuu, joka valvottaa ja tekee kissat hulluiksi (kts. kuva).





Sitten kissa meni sohvan sisään, myöhään illalla kun olimme menossa nukkumaan. Janneke kynsi alustan kangasta niin kauan että sinne tuli aukko, josta se voi ryömiä sisään. 


Olisi se tullut sieltä itestään ulos, kai. Mutta mieheni halusi varmuuden vuoksi kaataa sohvan kyljelleen, vetää Janneken ulos ja alkaa ideoida, millä paikkaisi aukon. Sanoin, että se on ihan sama mitä tekee, teippi tai ompeleet, kissa repii kaiken kahdessa sekunnissa irti. Ei ole mitään korjausmetodia, joka kestäisi kissaa minuuttia kauempaa. Paitsi niitata paineilmanitojalla, jota ei ole, joku tosi vahva tekonahkakangas tai muovi siihen, ja sitäkään ei ole.


Ainoa järkevä ratkaisu juuri nyt oli leikata kangas irti niin ettei siellä ole enää kissan luolaa. Se tehtiin.





Olisi ihanaa nukkua paremmin yksi yö. Jos vain voisi.


Nyt on sama tukka kuin yöpaidan kuvassa.


Missä on kissa ullakolla?

Patjarullassa.

Jip hyvin pörröisenä makaa kyljellään sohvalla. Tassut ovat selkänojaa vasten.


Päässäni soi taas erityisen intensiivinen jatkuva jukeboksi satunnaisia kappaleita, se alkoi unettomana yönä ja jatkuu. 


Poliisi ajaa sinisellä autolla uaa... (Eppu Normaali: Poliisi pamputtaa taas); Laat me, laat me, laat me mijn eigen gang maar gaan... (hollantilainen 70-luvun balladi, Ramses Shaffy); Hart tegen hart, ze kloppen allebei... (hollantilaista poprokkia bändiltä Bløf); Ja jonakin aamuna ennen sarastusta huomaat että musta aurinko nousee... (Juice); And they covered up the sun until the birds have flown away, and the fishes in the sea have gone to sleep... (Erasure: Chorus); ja vielä erinäiset englanninkieliset hitit, en muista mitkä. Mutta kaikki tosi elävänä kaikkine instrumentteineen, täydellisenä ääninauhana.


Ehkä huvittavin mitä voi soida päässä on Fabrizio: Sjiek is miech dat. Se on Maastrichtin murteella laulettu coverkappale italodiskohitistä Felicità, jonka alun perin esittivät Al Bano ja Romina Power vuonna 1982. Maastrichtin version teksti on ihan omaa tekoa, siinä kerrotaan pienistä vastoinkäymisistä elämässä, kun vespa varastetaan, nilkka nyrjähtää ja etelänlomalla sataa koko viikon. Fabrizio ei ole oikea italialainen, vaan perusmaastrichtilaisen laulajan taiteilijaidentiteetti.


Otsikon ”Sjiek is miech dat” voi kääntää tuhannella tavalla. Ihan suoraan vaikka, että ”no onpas kerrassaan upeaa”, mutta tarkoitettuna ironisesti; eli sittenkin, että ”eipä mee putkeen” tai ”kyllä nyt vähän ärsyttää”. 


Tätä soitellaan meillä kaveripiirin bileissä vakiona, vaikka täällä ei ihan maastrichtia puhutakaan, mutta kyllä samaan ryhmään kuuluvaa murretta. Itselläni ei ole vaikeuksia ymmärtää sitä, sen verran olen työntekoa sielläkin päin kokenut. Kertosäkeessä ei ole kun yksi sana, jota en suoraan tiedä.


Kuvakaappaus youtubesta.

Kertosäkeen teksti.


Menevä kappale kyllä. Ken haluaa sivistää itseään tälläkin helmellä niin tässä Fabrizion kotikutoinen video Youtubessa:


https://www.youtube.com/watch?v=zjhQc6j9RR0





sunnuntai 2. marraskuuta 2025

Vaalien vitsit ja lempeä syksy



Miehelleni ehdotetiin vaalilipukkeessa, että lähin äänestyspaikka on eräs pubi. Outo. Kyllä tuo korttelin monitoimitalokin on ihan lähellä.


Tyypillistä... ensimmäiset kavereiden kommentit pubiin olivat, että ”niillä on siellä Heinekenia, et sä sinne voi mennä”. Heineken on hyvin halveksittu olut meillä; kuulemma mikä vain muu merkki on parempaa. Baarit täällä solmivat sopimuksen jonkin olutmerkin kanssa ja myyvät sitten ennen kaikkea sitä hanasta ja laittavat isot valomainokset ovelle vain siltä merkiltä, jonka kanssa on diili. Toki muitakin oluita saa. Ja tuo pubi on Heinekenin kätyri.


Mieheni oli kuitenkin menossa äänestämään eikä kaljalle, luulen. Tai mistä sitä tietää. Mutta siksi päätetään, että äänestypaikka on kelvoton, koska Heineken. Hehe.




Vaalituloksen vitsi oli, että juuri meillä Venrayn kunnantalolla syttyi tulipalo sähkötaulusta yöllä ja kaikki ääntenlaskijat piti evakuoida. Tuli myöhästys ääntenlaskentaan. Koko maa odotti sitten Venrayta, että saataisiin laskettua ihan koko tulos. Radion ykköskanava kuulutti uutisissa aina, että yhä Venrayta odotellaan.


Muuten on aina se vitsi joka vaaleissa: ”Kato nyt, meidän äänet menee kuitenkin suoraan roskikseen.” Vaaliuurnat on muokattu tutuista korkeista harmaista roskasäiliöistä.


Lehdessä oli myös juttu, että joku mies oli jumittunut kädestään vaaliuurnan kapeaan aukkoon ja kädestä tuli verta. Reuna oli terävä sisäpuolelta ja tarvittiin teknisiä apujoukkoja saamaan käsi irti. Äänestyslippu ei ollut mahtunut kunnolla, joten hän oli yrittänyt työntää. 


Äänestyslippu onkin täällä lakanan kokoinen, koska siinä lukee kaikkien ehdokkaiden nimet, jotta voi sitten vain värittää punaisella oikean henkilön. Täällä ei piirrellä numeroita kuten Suomessa (ja sitten yritetä tulkita niitä).


Marco-raukka juuttui vaaliuurnaan.


Tajusin, että kissoilla on empatia ja moraali. Koska niillä on pelisäännöt leikkeihin. Niiden ihan itse kehittämät ja noudattamat pelisäännöt. Ne kuuluvat: Saa leikkiä toisen kanssa, jahdata, mennä hippaa ja houkutella painiin. Saa vaania oven takana ja pelästyttää toisen hyppäämällä eteen. Mutta jos toinen on ruokakupilla syömässä, sitä ei häiritä. Ja jos toinen on kissanvessassa, sitä ei häiritä. Heti kun toimitus on valmis ja toinen poistuu ruokakupilta tai tulee hiekkalaatikosta, saa hyökätä, mutta ei sitä ennen.


Tämä tarkoittaa, että ne ovat asettaneet itsensä toisen asemaan ja kuvitelleet, että itsestä ei olisi yhtään kivaa, jos kesken syömisen tai kakkaamisen joku tulee siihen koheltamaan. Sitä ei siis tehdä, yhteisestä sopimuksesta. Se tarkoittaa empatiaa. 


Periaate on, että ”saa tehdä pientä kiusaa, mutta ei saa olla niin ilkeä, että häiritsee toisen tärkeitä toimia”. Muut on jätettävä rauhaan elintärkeissä hommissa, vaikka muuten ollaan kuin Ellun kanat. Se säännöstö tarkoittaa moraalia. 


Jip esittää tv-shown.

Janneke puhdistelee kielellä.


Jip tuli hetkeksi tyynyn päälle syliin, harvinaisena tapauksena.


Suomi oli taas maailmankartalla. Katsoimme nettisivun / Youtuben kautta tämän vuoden ensimmäisen popvisailun, jonka pitää kuuluisa musiikkijournalisti Leo Blokhuis. Yhtenä kysymyksenä oli taas käännöskappaleet, että mikähän se on tämän alkuperäinen esittäjä ja biisin nimi. Hänhän soittikin taas suomalaisen helmen, Eini: Olen neitsyt. Eli Madonnan Like a Virgin suomeksi. 


Olen ihan varma, että visan kaikki suomalaiset käännöshitit tulevat edelleen siltä listalta, jonka minä meilasin tuotantotiimille pari vuotta sitten.


Popvisailu tulee nyt taas neljä kertaa syksyllä. Jo viiden vuoden traditio joka alkoi koronavuosista.


Tein lohta ja pinaattikastiketta. Kävin edelleen pakosta eri marketissa, koska lähikauppamme on remontissa. Hankalaa oli. 


Hollannin marketeista ei saa poimia laarista itse haluaamansa määrää perunoita. Ne ovat aina valmiissa yksiköissä. Meiltä on kuitenkin saanut 500 gramman pikkuperunapusseja. Tuolla oli vain vähintään kilon pusseja. Ne perunat olivat vain yhdeksi päiväksi, eli 500 grammaa riittäisi. En voi luvata, että tekisimme perunoista varmasti jotain toisenkin kerran ennen kuin ne menevät huonoksi.


Minun kunnollisuuteni ei anna periksi heittää pois tosi paljon elintarvikkeita siksi, että pakkauskoko oli väkisin liian suuri eikä ollut valinnanvaraa. Jos siis ostan kilon perunoita, on paras keksiä strategia käyttää ne loputkin.


Pitääkö minun tehdä lopuista joku pyttipannu, jonka mieheni voi syödä huomenna töissä? Mitä siihen tarvitaan? Sitten tarvitsen nakkeja ja tarpeeksi munia. Pitääkin ruveta nyt ostamaan jotain nakkeja, joita ei lue listalla ja muistaa ne. Ja missä järjestyksessä minä nyt sitten illalla teen jonkun pyttipannunkin? Lisävaiva.


Ai niin. Tarvitsee sipulin. No jaa, täältä ei näköjään saa myöskään yksittäisiä sipuleita, vaan vain verkon, jossa on vähintään 5. Nyt minulla on kohta liikaa perunoita ja liikaa sipuleja. Saan ne perunat menemään, mutta se suunnitelma aiheuttaa liiat sipulit. Tämä on niin tyhmää, etten saa mitään perusaineita tarvitsemaani määrää, vaan kaikkea ihan liikaa.


Tajusin katsoa kylmiöperunat, valmiiksi kuoritut. No siellä on 500 grammaa perunaa. Otankin ne. Hittoon pyttipannut ja sipulit. Tämä alkoikin mennä liian monimutkaiseksi. 


Tällaisten takia siellä sitten seisoo 20 minuuttia ylimääräistä vihannesosaston nurkassa ja tuijottaa tyhjyyteen, kun yrittää keksiä miten pärjätä väärien pakkauskokojen ja tuotteiden kanssa.


Vielä viikko niin lähikauppa aukeaa.


Pizzataikina.

Kissojen näköinen tarjoilulautanen.

Kahvihetken suklaat.


Seuraava kauppakäynti miehen kanssa paremmassa marketissa oli vähän helpompi. Syön  nyt valkokaaliraastetta ja juon kefiiriä. Terveellis. 


Hassua, että kefiiri täällä sentään tunnetaan, vaikka on melko eksoottinen asia. Minulla on joku varhainen muisto kefiiristä, siis noin 80-luvulta. Mummo saattoi juoda kefiiriä. Jos oikein muistan, mummo ja kefiiri oli joku yhdistelmä. 


Sitä oli hauska maistaa pitkästä aikaa. Ei se paljon eroa piimästä maultaan, mutta on vieläkin enemmän luonnon probiootti. Se on fermentoitua.



Toinen ihme oli, että siellä kaupassa oli yhtäkkiä nenän edessä riisimuroja, ja vielä tarjouksessa. Olen usein etsinyt ja todentanut, että koko Saksa ja Hollanti ei tunne riisimuroja, siis 99-prosenttisesti niitä ei ole olemassa eikä saatavilla. Tuossa yhdessä markettiketjussa niitä periaatteessa on Hollannissa, mutta vain joissakin toimipisteissä tai vain suuremmissa kaupungeissa. Yleensä ei meidän rupukylässä / käpykylässä / peräkylässä / takapajulassa.



Välillä on niin lämmin, esim. 14 astetta, että pystyn avaamaan ikkunaa ja päästämään kissat siitä ulkoaitaukseen. Joinakin päivinä on ollut pelkkää rankkasadetta ja 10 astetta eikä ulkoilu ole tullut kyseeseen. Kissat olivat onnellisia ja vahtivat putoavia lehtiä. 





Yhden sadepäivän jälkeen ihan viimeiseksi aurinko pilkahti vaakasuorana ikkunaan keltaisella kirkkaalla säteellä. Hieno valokuva.




Jotenkin minäkin pystyn nauttimaan jopa syksystä tällä kertaa. Värikkäät puut ovat valtavan kauniita. En edes palele niin hirveästi, vaan tunnen vain vähäsen tyyntä viileyttä eikä se ole yhtään paha. Ohut takki riittää. On myös ihan hauskaa harjata ja kerätä lehtiä.


Kadulle kertyy nyt lehtimassaa. Siellä olikin harja-auto vetämässä kadunreunoista kasoja pois. Täytin biojäteastiaa lehdillä ja havupuuroskalla, ämpärikaupalla.


Oli niin lämmin että olin vain puserossa. Eikä satanut.