Emäntä emännöi Sinterklaasia

Meillä pidettiin miehen suvun kanssa hollantilainen Sinterklaas-juhla. Se hahmo vastaa ihan Suomen joulupukkia ja tuo säkissä lahjoja lapsille. Ja kyselee, ovatko lapset olleet kilttejä vai tuhmia. 

Yhdessä perinteisessä laulussa Sinterklaas itse, vanha partamies, pääsee ääneen ja kysyy hitaasti möreällä äänellä: ”Onkos täällä tuhmia lapsia?” Hassua, että Suomen pukki kyselee päinvastoin kilttejä. Mieheni pelkäsi lapsena tuota levyn möreää miestä. Siitä taas tulee mieleen Suomen lasten klassikko Mikki-Hiiri merihädässä ja sen ”Oon meripeikko, häärähhähää” -murina, joka traumatisoi monet.

Meidän piirissämme kaikki ovat jo vähintään teinejä, mutta tehdään huviksemme perinteinen yllätyslahjakierros eli jokainen hankkii arpalipun osoittamalle jotain edullista lahjaa. Onneksi toivomuslistat julkistetaan, joten kullekin mieluinen lahja on helppo poimia siitä.

Oikea juhlapäivä on 5.12., mutta me pidimme sen sopivammin perjantaina 6.12. kun kaikki ehtivät hyvin viettämään iltaa. Olin luvannut laittaa ruokaa, kun ihmiset tulisivat myös suoraan töistä tai koulutuksista paikalle nälkäisinä. 

Juhlien järjestäminen ja isommalle ryhmälle kokkaaminen ei ole ollenkaan heiniäni enkä ole siinä hyvä. En joudukaan siihen tilanteeseen usein. Onneksi jostain minulle tuli heti visio erilaisista lämpimistä uunileivistä, joita tekisin valikoiman. Se olisi melko helppoa kokkausta, sen voisin hallita. Joku runsas sekasalaatti oheen. 

Oli hauska keksiä neljä eri lajia leipiä: 1. Perinteinen toast hawaii. 2. Italialainen meno mozzarella-pesto-tomaatilla. 3. Brie-juusto ja pekoni, alle tomaattitapenade. 4. Päärynää ja manchego-juustoa. 

Itselleni olisi sopinut sinihomejuusto päärynän oheen, mutta yleensä vain vähemmistö pitää homejuustoista, joten otin neutraalimman, joka kelpaa kaikille. Ja kaikkiin vielä perusjuustoraasteet päälle.

Kävi kova matematiikan laskeskelu, kuinka paljon leipiä tarvittaisiin, jotta 7 henkeä saavat kukin maistaa kaikkia neljää lajia jos haluavat. Päätin leikata paahtoleivät puoliksi. Jos täytän kaksi peltiä, siihen mahtuu silloin tarpeeksi makuja ja puolikasleipiä kaikille. Eiköhän maha täyty, jos jokainen saa 4-5 puolikasta runsaalla juustolla gratinoituna.

Jälkiruoaksi voisin leipoa banaanikakun ja päätin, että teen myös suomalaisia joulutorttuja. Joulutorttuihin kuuluu se ekstra, että täältä ei saa paistonkestävää hilloa kaupasta ja se pitää itse keitellä kuivatuista luumuista etukäteen.

Koko päivän kyllä valmistelin. Tai no, koko viikon kyllä valmistelin, koska tiistai-iltana jo aloitimme ruokaostokset ja sitten oli päivittäin jotain.

Onneksi minulla oli perjantaina päivä vapaata, koska EMÄNTÄ EMÄNNÖI oikeasti ja leipoi joulutorttuja ja leikkasi salaatteja ja kokosi lämpöleipiä koko päivän. 

Olen aikataulussa. Hyvin menee.

Leivoin banaanikakun edellisiltana. Menin ensin rauhassa suihkuun. Sitten vasta näin reseptin: Paista kakkua 1 tunti. Tunti! Kello tikittää. Ehdinkö edes saada ruoan valmiiksi sen ohessa? Menee myöhään.

Jip nuuski leipoessa, mikä on paras purkki: kaneli, inkivääri vai neilikka. Neilikka kiinnosti eniten. Myös voi kulhossa kiinnosti ja poistin Jipin nenän sieltä.

Joulutorttuja paistaessa löysinkin uunista oikean napin kiertoilmalle... Aloin epäillä symboleita. Että tuollaselle olen sen yleensä laittanut, mutta onko se muka kiertoilma? Read the f**g manual. No niin. Olen siis käyttänyt jotain grillaus-kiertoa muka normaalina kiertoilmana. Ei ihme, että asiat ovat ruskistuneet päältä liian nopeasti. Nyt vasta tajusin oikean asennon.

Joulutortut olivat taas jättimäisiä, koska Hollanti myy vain valmiita, liian isoja taikinaneliöitä. En rupea niitä leikkaamaan pienemmiksi, tai siis mitä sitten tekisin kaikilla reunapaloilla. Hirveä homma jos askartelee ne takaisin takinaksi.

Lämpöleipätehdas. Voitelin, sivelin, leikkasin täytteitä ja ladoin. Ajoissa uuniin, että ehtivät oikein paistua ja gratiinijuusto kunnolla sulaa.

Ihan hyvät bileet oli. Kaikki taisivat virallisen suunnitelman mukaan maistaa jokaista neljää lajia. Olivat kuulemma kaikki hyviä ja jokaisella oli eri lempparinsa. Leivät menivät melkein kaikki, ja ilahduin, että isosta salaattikulhostakin syötiin suurin osa.

Jälkkäreiden ohessa oli myös perinteisiä hollantilaisia piparinappeja, suklaa- ja creme brulee -kuorrutuksella ja ilman.

Kivoja lahja-askarteluja oli taas tehty, oli kärpässientä ja isoa Oreo-keksiä (sama kuin Suomen Domino) ja vanhoja valokuvia liimattuna lahjalaatikkoon. 

Minä sain hienon savupiipun, jossa pienet Zwarte Piet -nuket kiipeilevät - Sinterklaas tulee perinteisesti savupiipusta sisään -, ja savupiipun päällä oli puinen kissareliefi, joka oli maalattu mustavalkoiseksi kissojemme mallin mukaan. Siinä oli ripustuskoukkukin. Jälkeenpäin kirjoitin siihen vielä kissojen nimet ja ripustin sen eteiseen.

Sain ihania Quality Street -karkkeja, joita on kiva saada kerran vuodessa, ja tosi hienon rillikotelon. Aurinkolasieni kotelosta hajosi sarana viimeksi, joten toivoin uutta, jotain värikästä. Siinä on kissoja ja aurinko ja sehän sopii aurinkolaseille siksikin loistavasti. 

Lopuksi menivät ruokalajit sekaisin.

Juhlien jälkeen tiskattiin ja siivottiin ja Janneke nuuski pöydän antimet. Jip, joka oli lymyillyt nurkissa epäluuloisena - se ei pidä vieraista - tuli myös tarkistuskierrokselle jälkikäteen. Janneke uskalsi jo juhlien aikana nuuskutella vieraiden tuomat lahjat ja kassit ja ryömiä jokuseen laukkuunkin sekä keittiön vitriinikaappiin pitämään showta.

Puhdistetulla pöydällä lojuessaan Jip näytti siltä kuin olisi ollut tilanne ”kissalla pöytää pyyhki”.

Janneken jälkitarkastus.

Jip ottaa vallan.

On näköinen.

Hollannissa siirrytään Sinterklaasista sitten heti jouluteemaan salamannopeasti. Mekin laitoimme seuraavaksi punaisen joulupöytäliinan. Paitsi että Jip oli vähän tiellä.

Joulumarkkinamaratoni Münsterissä

Käytiin Saksassa Münsterin joulumarkkinoilla. Lähes kaksi tuntia sinne sai ajaa meiltä. Matala aurinko vilkkui puiden välistä aamulla tasan silmänurkastani sisään sivulta niin etteivät aurinkolasitkaan auttaneet mitään. Koko matkan vilahteli silmissä, koska ajettiin itään jatkuvasti.

Se neuvo oli totta, että Münsteriin on mentävä ajoissa tai koko kaupungin parkkitila täyttyy, ainakin lauantaisin. Ensiksi aikomamme parkkihalli näytti digitaalisissa opastetauluissa jo nollaa vapaata paikkaa; seuraava näytti kuutta paikkaa jäljellä, mutta siinä vaiheessa kun sinne päästiin kaikkien punaisten liikennevalojen läpi, sekin oli mennyt nollaan. Seurattiin sellaista, jossa oli vielä yli 100 jäljellä ja se onnisti. Oli helpotus kun vihdoin päästiin parkkihalliin, jossa oli tilaa maan alla.

Ensin etsittiin kahvipaikkaa. Siinä oli jo erikoisia putiikkeja matkan varrella; paperitavaraa ja kivan Think-merkin kenkiä ja pikku karkkitehdas ja -myymälä ja poptaidegalleria. Ja ensimmäinen pieni joulumarkkinoiden aukio.

Münsterissä (yli 300 000 asukasta) luvattiin olevan lauantaisin ja keskiviikkoisin ympäri vuoden iso elintarvike- ja yleistori tuomiokirkon edessä. Ja se olisi jo näkemisen arvoinen minä vain vuodenaikana. Ja kaikenlaisia erikoisempia kauppoja. Ja nyt marras-joulukuussa siellä on lisäksi kuusi eri joulutoria ympyränä vanhan keskustan alueella.

Kuudet joulumarkkinat merkitty tähdillä.

Kävimme kahvilla modernissa kahvilassa. Moderni siksi, että sieltä sai mm. vegaanista porkkanakakkua; otettiin banaanikakkusiivut. Ja siellä oli sallittua VAIN korttimaksut. Tervetuloa Ruotsiin, ehe. Ennenkuulumatonta Saksassa. Edelläni oli jonossa todellakin saksalainen keski-ikänen nainen, joka kyseli tiskillä, että siis oikeasti sori mutta kun minulla on vain käteistä, ei tullut mukaan mitään pankkikorttia; en siis voi ostaa? Ei, ikävä kyllä. 

Kahvilan ruokalistojen kannessa luki ”Super normal”, se oli sen nimi kai sitten. Nauratti. Yritin olla normaali. Otinkin teen enkä kahvia, Saksassa suositun punaisen hedelmäuutteen ”Früchtetee”, jossa ei olekaan teekasvia ollenkaan, vaan vain hedelmää. 

Teen nimi oli "Maybe Baby"

No sitten yritti jotenkin kännykällä orientoitua kaupunkiin, että missä on mitä. Havaitsin, että tuossa välissä oli salaiset takaportaat tuonne tuomiokirkon näköiselle; luulenpa, että sen takana on se viikkotori. Ja se pitää käydä ensin, koska se sulkee jo 14.30. Sen jälkeen ehtii joulutorit, jotka ovat iltayhdeksään auki.

Se ensimmäinen pikku joulutori käytiin. Glögikojuilla oli erikoisempiakin kuumia juomia kuin ne perus-Glühwein ja Eierpunsch. Näillä oli ainakin ”hot caipi” jonka tulkitsen caipirinhaksi.

Viikkotorilla oli valtava torikahvilateltta. Väkeä tursusi. Ensin tulimme vaateosastolle. Myynnissä kauniita ja värikkäitä pipoja ja lapasia ja huiveja. Jäin heti tuijottamaan oranssinkirjavia pehmosukkia, joissa luvattiin Hygge ja että on villasekoitetta. Tarvetta on, koska öisin käyttämäni vanhat pehmosukat ovat jo ihan nyppyyntyneet.

Seuraava oli vyömyyjä ja siis minulla on ollut montakymmentä vuotta sama perusmusta nahkavyö, joka alkaa vähän kulua. Joskus voisi hankkia uudenkin. Tuolla oli heti hieno turkoosi tarjolla. Sitten piti vielä tietää pituus. Enhän minä sellaista muista, mutta minulla oli nykyinen vyö housuissa, joten eiku strippaamaan vyö irti keskellä toria: että tästä näkee, mitä reikiä eniten käytän. Niin sen mukaan voi verrata. Vyötä vähäsen vielä lyhennettiin ja pitäisi toimia.

Näissä ostoksissa jo päti se, minkä arvelin: että Saksassa pitää olla käteistä. Nämä torimyyjät eivät hyväksyneet lainkaan korttimaksuja, eivätkä useimmat muutkaan. Joku kahvi- ja currymakkarakoju (hyvin saksalainen kombinaatio) olikin kirjoittanut vaununsa kylkeen vitsikkäästi ”cäsh only”.

Seuraavaksi näimme hollantilaisia ruokakojuja: hollantilaista lakritsia, poffertjes-lettusia, ranskiksia, frikandel-kepakkoja. Oli kukkia, oli vihanneksia ja hedelmiä. Oli juustotiskejä ja lihatiskejä, joilta sai myös erikoisempaa riistaa: fasaania ja hirveä. Oli alppijuustoja ja hollantilaisia irtokarkkeja. Kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä, oliiveja ja hummustahnoja. Flammkuchenia, bratwurstia ja muuta lämmintä ruokaa sai.

Jatkoimme torilta etsimään joulutoreja. Vastaan tulikin Gudrun Sjödénin myymälä historiallisessa talossa. Tosin luin, että Münsteristä suuri osa pommitettin myöskin nuuskaksi sodassa ja osa keskiaikaisista taloista rakennettiin sodan jälkeen uudestaan näköismallin mukaan. Mutta on myös paljon säilyneitä vanhoja suurrakennuksia, kaikenlaisia kirkkoja ja torneja ja raatihuone.

Sinisten kojujen torilla otettiin mustikka-glühwein. 

Kaivattiin lounasta siihen väliin ja hetken etsittyämme mentiin ikivanhaan ravintolataloon, joka myi ulkopöytiin myös runsaasti olutta massoille, mutta sisällä oli ruokatarjoilu. Sisätila jatkuikin salista toiseen sokkeloisena ja se oli joku 1800-luvulta asti toiminut ravitsemusliike Stuhlmacher. Seinät olivat niin paksut kiviset, ettei siellä oikein kännykkä toiminut. Tarjoilijoilla oli hyvin siistit puvut, naispuolisilla valkoiset essut. Oikein vanhanaikaista. 

Ruokalista oli voimassa sekä lounaalle että illalliselle kaikkine kunnon perinneruokineen. Meinasin vaan, että jos otan ison aterian niin ähkyn saan, joten etsin jotain hieman kevyemmältä kuulostavaa kasvispuolelta, vaiko kanasalaatti. Punajuuriknödelit vuohenjuustolla kuulostivat myös hyvältä, mutta otin juustokuorrutetun yrttiletun pinaattitäytteellä. Maukasta oli ja hyvä öljytty salaatti ohessa. Mieheni löysi schnitzelruoan ”Krüstchen”, jossa on paistettu muna leikkeen päällä. En ole tuota käsitettä nähnyt ennen vaikka sitä on useilla alueilla Saksassa variaatioina. Se voi olla myös leipäsiivun päällä se laitos, netin mukaan.

Vieressä oli saksalainen kuuden hengen porukka, joka veteli viinejä ja oluita ja pyysi minua ottamaan heistä kuvan. Myös joulutorilla kuvasimme pyynnöstä kaksi naista glögikojulla.

Loput joulutorit piti nähdä. Rathausin tori oli kulman takana ja iso. Siellä oli yhtäkkiä kyltti ”Hunajaa Suomesta”, Lappi-hunajan koju (joka ei olekaan Lapista Lapland, vaan Rauman Lappi-nimiseltä paikkakunnalta). Myyjärouva näytti siltä, että on oikeasti suomalainen, ja sain myyntipuheet suomeksi. Hän kertoi olleensa kolmena viime vuotena Braunschweigin joulutorilla myymässä ja nyt täällä, ja Münsterissä olikin kivasti vilkasta ollut tähän saakka. Mieheni katsoi vierestä ja oli että ”oho”, kun vedin yhtäkkiä täysillä suomea siinä.

Tuotteita oli paljon erilaisia kivoilla etiketeillä: aromihunajakreemejä, puhtaita hunajia, ja hunajasinappeja kuten tulinen ”Guuma gissa”. Otin vadelmalla maustetun hunajan nimeltä ”Vadelmapusu” ja mustikkahunajaa, joka oli mustikan kukinnoista kerätty.

Takanani kuulin hollantilaisten arvioivan ”aa kato, hunajaa Suomesta; kiva mutta on kyllä kallista”. Hollantilaiset aina valittavat hinnoista. Muutoinkin siellä oli paljon hollantilaisia joka torilla.

Saatiin loputkin torit kierrettyä. Raatihuoneen torilla oli puukojujen katot koristeltu kaikenlaislla poroilla ja tekolumella ja joulupukeilla ja jopa rataa kiertävällä pikku lelujunalla. Toisella tuli vastaan vielä suomalainen loimulohi ja suomalainen glögi, siellä ne lohet roikkuivat nuotion päällä. 

Siellä oli koristeena pyörivä puinen nelimetrinen jouluskenariohärveli. Joku mainosti ”Glühbieriä”, en tiedä miten oluesta saa lämpimän juoman. Lämmin olut kun ei ole oikein hyvää.

Viimeiseksi vielä toisen ison kirkon viereiselle torille. Alkoi hämärtyä ja olla tupasen täyttä. Pakko vain hiipiä massassa eteenpäin sentti kerrallaan. Otettiin siellä vielä nutella-crepesit, ne mahtuivat mahaan jälkkäriksi. Budjettini käteistä alkoikin sitten olla loppuun käytetty. 

Aa-joki.

Aina kun yritimme suunnistaa kännykän mapsilla johonkin, niin joka kerta oli vaikeaa hahmottaa, mihin suuntaan olemme menossa ja missä on se oikea katu. Oli niin sokkeloista ja ympyränmuotoista. Lopulta löydettiin katu, joka vei meidän parkkihallillemme.

Olihan siellä kojuissa tavaraa vaikka mitä. Kasseja ja nahkatavaraa, kynttilöitä ja led-kynttilöitä, mosaiikkeja ja lasikoristeita, posliinisia kynttilälyhtyjä, paperitähtiä, taidekortteja, designkasseja, mobileita, koruja, puuleluja, huopatuotteita, t-paitoja, retromainoskylttejä. Ja kaikki ruoka ja makkara siihen päälle, ja unkarilaiset langos-piirakat olivat tulleet vakiotarjonnaksi.

Moottoriteillä näkyi olevan ruuhkaa paluusuuntaan ja siellä on yksi kohta, jossa kaistat vähenevät ikuisen pitkän tietyömaan takia ja siinä seisoo aina jonoa. Ehkä sen takia navigaattori ohjasi meidät välttämään maanteitä pitkin koko Ruhrin alueen. 

Ne maantiet olivat ihan pilkkopimeitä ja tiet mutkittelivat ja menivät kylien ja tietyömaiden läpi hitaasti ja ylittivät useita rautateiden tasoristeyksiä. Lopulta oli pitkä pätkä satasen vauhdin suoraa tietä ja sitten se eteni jo aika hyvin. Kai se sitten vältti jonkun hirveän suman, mutta vähän outo reitti oli. Pelkkiä tuntemattomia kyliä. Jopa epätodellinen ajo, maisemasta ei näkynyt mitään ja vain harvoin joku asutuskeskus vilahti ohi pimeässä.

Münster on ollut ”pitäisi käydä joskus” -listalla jo monta vuotta, joten nytpä tuli koettua sekin.