Ikea ja katoavat tavarat

Vieläkin ihana sää, aurinko paistaa. Tosin ulkona on hirveä ilmankosteus ja sisällä siksi jatkuvasti 72-74%. Lämpimän sään takia ei ole tarvinut laittaa talon lämmitystä päälle vielä ja sekin osaltaan ylläpitää kosteutta. Ilma oletettavasti kuivahtaa jonkin verran, kunhan patterit alkavat puhista. Sitten saa taas helpommin myös kylppärin pyyhkeet ja pyykkitelineen pyykit kuiviksi.

Hyttyset vaanivat ulkona, ne näkyvät oikein hämärässä ikkunaa vasten, että ”meitä on täällä 50 ja me halutaan tulla sisään imemään verta”. Eilen illalla läiskin 5 olohuoneesta, ne olivat päässeet pihaovesta koska kärpäsluiskat ovat surkeat ja päästävät kaiken läpi. Täällä on ollut oikein uutisissa, että tänä syksynä on sääolosuhteiden johdosta erityisen paljon hyttysiä.

Kohta ne uhkaavat a) sadepäivillä b) viilenemisellä c) pimeydellä. Pakko mennä kävelylle kohta tuonne aurinkoon, koska tiedän, että se tarjonta harvinaistuu pian. Tällä viikolla vähän käytän kesäisiä housuja ja t-paitoja sillä ajatuksella, että ”kesän viimeiset kesävaatteet”. Kohta pitää vaihtaa talvivaatteet esiin kaapissa ja kesähousut poistuvat varastopinoon.

Ulkona riehuvat tiaiset. Nyt ovat tali- ja sinitiaiset lyöttäytyneet taas yhteen ryhmiksi ja pelleilevät. Ne käyvät kylpemässä pihalautasella, pitää muistaa vaihtaa siihen vettä vähän useammin. Punarinnan kilkattava ääni kuuluu usein, mutta näy ei.

Aloin etsiä keltaista rokotuspassiani, johon on kerätty IHAN kaikki rokotukset vauvasta koronan aikoihin saakka. Hieman kohosi verenpaine, kun en löytänyt sitä sieltä laatikosta, jossa se on ollut viimeiset 3 vuotta. Muistan, että joitain rokotuspapereita oli käsissäni, kun siivosin dokumentit laatikoista. Enhän minä nyt vain laittanut keltaista rokotuskorttiani mihinkään tuhottavien papereiden paperikoriin tai säkkiin vahingossa muiden mukana! Enhän minä voi olla niin huolimaton! Paperit on viety jo monta kertaa keräykseen. Henkilökohtaisen tiedon paperit tuhosimme yksitellen käsin repimällä, olisihan sen nähnyt jos siinä olisi ollut rokotuspassi välissä! Selasin lääkärikansioita yläkerrassa eikä se ollut sielläkään. Voi ei, voi EI. Kunnes muistin: ehkä laitoin sen passini kanssa samaan tärkeiden asioiden laatikkoon. Laitoinhan minä! Muistan! 

Se oli siellä. Nyt myös digitoin sen sivut valokuviksi, etteivät ne tiedot kaikesta mene hukkaan, jos se yksi dokumentti katoaa.

Sen sijaan meiltä oikeasti katosi yhtäkkiä keittöstä pesualtaan tulppa. Se oli aina irrallaan tiskipöydällä, koska siitä irtoaa se ketju aina heti. Ei tajua. Tuijoteltiin roskiksiin eikä nähty, että se olisi vahingossa sinne päätynyt. Hellan takaa ja kaappien alta on katsottu, ja kaapeista ja alakaapeista. Ei missään. Pitää mennä ostamaan uusi rautakaupasta.

Kaupassa oli tyhjä hylly juuri siinä, missä oli se kaikkein suosituin ja standardein mitta. Vaan tässä ei voi tehdä kompromisseja, että ”otetaan sitten eri kokoinen tulppa jos oikeaa ei ole”. Oma vikansa, jos mennään naapurikauppaan ostamaan.

Suomea rautakaupassa.

Meiltä on viime vuoden aikana kadonnut myös kangaskassi, oikein lempparikassini, jonka ostin Tukholman vanhasta kaupungista vuosia sitten. Sitä on käytetty yleiseen tavaroiden kuljettamiseen sekä ostoskassina. En tajua, mihin se on voinut jäädä. Ja puiset ”sipsipinsetit” katosivat. Pienet pihdit, joilla on helppo syödä sipsejä ilman että sormiin tulee suolaa ja rasvaa. Mutta sellaista keittiövälinettä ei löydy kuin noin joka sadannesta kaupasta ja kesti vuoden, kunnes löysimme sen tapaiset uudet.

Helmondin kuutiotalot.

Eindhovenin Ikea.

Ikeassa oli kivaa, syötiin lihapullat ja kytättiin tuleeko ravintolaan tarjottimelle korvapuusteja, kun ne olivat loppu. Myöhemmin tuli, kuumana uunista, ja kävin ostamassa ne erikseen. On pari vuotta siitä kun viimeksi kävimme Ikeassa.

Ostin itselleni uuden tyynyn ja peiton. Koska tiesin spontaanisti mitä tarvitsen: matalan tyynyn ja suht kevyen peiton, ei liian kuuman, koska minulle tulee kuuma öisin itsestään. Kyllä, tyynyä voi pestä, mutta se on alkanut paakkuuntua pesujen jälkeen. Ikeassa on kyllä helppo valita; korkeat ja matalat tyynyt on merkitty selvästi, peittojen lämmöntuotannon taso myös, ja peittoja voi hypistellä ja nostella telineeessä. Mutta kaikkia mittoja ei ole; mieheni tarvitsee oikeastaan erikoispitkän 220 cm peiton ja sellaisia ei yhden hengen kapeana mallina Ikeassa ole.

Uudet teelusikat ostettiin, paria hitusen eri kokoista settiä, joista voi valita fiiliksen mukaan. Vanhoissa Hackmanneissani oli kahvassa musta muovikaulus, joka on alkanut halkeilla ja likaantua monien vuosien jälkeen, ja mieheni perintönä oli niin rumia teräslusikoita että estetiikkani ei kestänyt niiden epäergonomista muotoilua enää. Nyt on luksustunne, kun on kauniit lusikat.

Ruokapuolella oli uudestaan olemassa pakastekorvapuustit, uudistetussa pussidesignissa. Kun välillä nekin olivat kadonneet ja valikoima oli ihan surkea välivuosina. Myös littana suorakulmainen rieska oli palannut pakkaseen. Mutta prinsessaleivoksia ei enää ole.

Siellä olivat jo joulupiparit ja piparkakkutalon rakennussetit jonossa. Glögiä ostettiin; pidän skandinaavisesta lasten mehuglögistä ja mieheni taas halusi oikeaa viinillistä. Mustikkamehutiivistettä oli, mutta raparperimehua ei. Sinappisilliä oli, muttei Kallen mätitahnaa. Otin yhden sinappisillin, koska se on se kaikkein paras laji. Sitä ei ole moneen vuoteen ollut Ikeassa.

Itsepalvelukassaksi oli muutettu sekin nykyään. Sen yhden alkoholipullon takia lamppu syttyi, että henkilökunta tulee tarkistamaan. Huokailtiin siinä, että kauankohan kestää, kun oli niin ruuhkaista lauantaina kaikkialla, ja ruokakaupassa ihan autiota eli ei henkilökuntaa mailla halmeilla. Jostain salaisesta takaovesta siihen pulpahtikin vanhahko Ikean mies ja kuittasi ostokset. Sellanen vitsaileva, että juu näkyy selvästi, että olette yli 18, eheh.

Ihan hyvä saalis.

Lentokonehupia ja pihakirppis

Nyt on pihakirppis pidetty. Useita ihmisiä/perheitä/pareja tuli katsomaan, ja myytiin jotakin. Ennen kaikkea laitoin kaikki loput postimerkkini menemään! Mieheltäni ostettiin pari LP:tä ja minulta pari CD:tä. Ja koriste-lasimunia (ihan vaan Ikean vanhoja) meni ja minitrukki lapselle.

Oli hirveän aurinkoinen ja kuuma päivä. Osallistujia eli myyviä talouksia oli noin 110 asuinalueellamme. Aluksi aamulla viileää, mutta sitten aurinko kääntyi meillepäin ja jo hikoilutti. Lokakuu ja vielä 24 astetta.

Naapureillakin on myyntipiste puun alla.

Lauantaina tv-studioilla viihdeohjelman nauhoituksissa yleisönä. Se uusi lauantai-show ei vain oikein ota onnistuakseen, ei saavuta sitä tasoa mitä odotetaan. Mieheni on jollain postituslistalla ja saa vinkit, kun yleisöä kaivataan. Mutta olen nyt ollut tarpeekseni studioilla, enää ei jaksa. Meiltä on niin pitkä matkakin ajaa pääkaupunkiseudulle.

 

Parasta antia oli se, kun odoteltiin ja otettiin kuvauksia uudestaan ja tunnettu laulaja-juontaja lauloi spontaanisti välissä hittejään meitä huvittaakseen. Kun ohjaajat vinkkasivat, että no nyt voidaan jatkaa ottoja, hän pikakelasi tosi nopeasti vikan säkeistön ja pääsi loppukaneettiin. Ja silloin kun kamerat eivät käyneet, hän veteli parhaat vitsit. Jotka olisivat ehkä liian törkeitä ykköskanavalle. 

Kun tajusin, että tämä studio on Aalsmeerissä, tajusin myös, että sehän on ihan Schipholissa. Että voisimme ehkä vielä käydä katsomassa lentokoneita sen jälkeen, jos ehdimme. Olin toivonut, että ehtisimme bongauspaikalle vielä tänä vuonna.

Näimme studion ulkopuolella odotellessa, että siitähän ne lentokoneet nousevat etelään ihan vierestä, ja siitä se idea sitten lähti. Sitten on ihan turha seistä virallisella bongauspaikalla Polderbaanin vieressä katsomassa tylsästi laskeutuvia koneita sivusuunnasta, koska lähellä on paras paikka kivassa luonnonkauniissa kohdassa Aalsmeerbaanin päässä ja tuulen takia koneet nousevat sattumalta tänään siitä.

Tästä vaan alamäkeen niin on kiitoradan päässä.

Oli onnistunut keikka, ihan koko ajan tuli koneita nousukiidossa siihen ja hyvin näkyi miten ne rullasivat lamput päällä radalta saakka. Tuli myös ihana iso Emiratesin A380, ai hurja. Ja pari B777:ää. Muutoin tavallisen kokoisia. Vaikka kuinka monta saatiin nähdä, siellä oli sellainen ruuhka-aika lauantaina että oli laskeutumista kahdella ja nousua kahdella kiitoradalla jatkuvasti.

Kotimatkan iltamaisemia.

Tietöitä on kaikkialla. Ajan kuukausikaupalla kiertotietä töihin, koska pääväylä moottoritielle päin on poikki. Joskus ensi vuonna meidän lähellemme rakennetaan kiertoliittymä, joka korvaa hankalan T-risteyksen. Siinä on sitten varmaan puoli vuotta taas tie poikki siinä mistä muuten ajaisin töihin.

Kappeli on väärässä paikassa. Täällä katolisella seudulla on metsäteiden ja katujen varressa pyhimysten pikku kappelirakennuksia, kai niissä on sisällä krusifiksi tai Neitsyt Marian patsas. Nyt jouduttiin risteyksen kappeli siirtämään viisi metriä taaemmas valmisteluna kiertoliittymän tuloon. Oli siinä show, kun koko rakennus varmistettiin liinoilla ja tuettiin palkeilla ja sitten nostettiin nosturilla ilmaan killumaan perustuksineen. Itse näin valmisteluvaiheen, netistä nappasin kuvia actionista.

Kävin katsomassa tipuja psykiatrisen klinikan uudistetussa kotieläintarhassa. Se on ikävä kyllä iltaisin suljettu portein. Vain vapaapäivänä pääsen katsomaan seeprapeippoja. Siellä on söpöjä poikasiakin.

Seeprapeipon poikaskatras.

Syksy on sitä aikaa, kun puusta saattaa pudota jotain päähän. Täpärästi vältin tammenterhon.

Suomalaiset Feelmax-paljasjalkakengät. Helpottavaa, kun varpaat oikeasti mahtuvat puristamatta.

Hevoskastanjaa.

Yksi etätyöpäivä otettiin luksus-kahvitauko kylällä harvinaisesti ja käytiin keskustan hienossa kahvilassa. Siitä paisuikin kunnon lounas, kun listalla oli trendikäs avokadoleipä halloumijuustolla ja päätinkin syödä suolaista.

Tuuli oli heittänyt ruokalistaa maahan.

Suuren maailman meininkiä!

Karsea kauppareissu

Ruokakaupassa alkoi taas tuntua niin ylikuormittuneelta. Vaikka se on vain hyvin kohtuullisen kokoinen lähikauppa eikä mikään hypermarketti. Ihan uskomaton määrä häiritseviä tapahtumia kasaantui peräperää siihen, niin etten saanut prosessoitua ja päätettyä yhtään mitään. Se oli ihan naurettavan kliseistä, oikein filmi, ettei siellä saanut hetken rauhaa niin akustisesti kuin muutenkaan. Kun yhden tilanteen sai selätettyä, alkoi seuraava.

Mieluitenhan katselen ihan rauhassa ja hitaasti ja harkitsen päätökseni ilman kiireen tunnetta. Mutta kiireen tunne tulee joka tapauksessa aina siitä, että joku haluaa tuotteen luo ja minä satun taas seisomaan tiellä juuri sillä hyllyllä tai siinä välissä kärryineni, mistä joku haluaa läpi, ja olen niinku jatkuvassa väistelytilassa. Kauppa on myös aivan täynnä omia hyllyttäjiä, teinejä, jotka eivät oikein katso strategisesti, missä he taas seisovat, yleensä siis täysin tiellä kun asiakas yrittää hyllylle. Ja kaupan omat onlinetilausten poimijat kärryineen myös vilahtelevat joka välistä. Se on jo standardiasetus, joka pitää kestää. 

Akustisesti huomasin, että siellä on taas musiikki aika täysillä kaiuttimissa ja se häiritsee. Oli aikoja, jolloin heillä oli jostain syystä musiikki pois päältä, ja nautin siitä.

Lisäksi olin siellä mieheni kanssa yhdessä ja hänellä oli omituisia kysymyksiä ja pyyntöjä sekä meidän piti käydä keksikeskustelua useista asioista ja selventää toisillemme mitä tarkoitamme, mikä söi oikeasti aikaa ja voimia. Varsinkin kun ei saa rauhassa keskustella hetkeäkään, vaan se keskeytetään joka kerta ekan lauseen jälkeen, ihan naurettavalla kohtalon oikun tavalla.

Kaikki tämä tapahtui: Tulimme sinne ja aloimme skannata tuotteita. Mieheni antoi minulle tehtävän valita aamiaisleivät, näytti vielä, että niitä on sitten tässäkin eikä vain tuolla. Ai jaa, pitää katsoa. Hämmentyneenä valitsin yhen pussin. 1. Sillaikaa yritin sietää sitä, että kaupasta poistui aivan täysillä kirkuva pikkupoika, joka oli saanut raivokohtauksen isänsä vierellä. Ja vielä lisääkö leipää piti valita? 

2. Olen katsomassa toista pakettia ja yhtäkkiä mieheni käskeekin, että ota sinä nämä kärryt niin minä skannaan. Olin juuri aukaisemassa suutani, että hetki, olen vielä sen edellisen tehtävän parissa, jolloin halusin katsella sämpylöitä ilman kärryn velvoitetta, että voitko vielä hetken antaa minun valita rauhassa kun olen juuri keskellä prosessia. 

3. No en saa tätä sanoa, kun sieltä hiihtää promootiotyttö Lindt-suklaiden kanssa viereemme, että tässä olisi ilmainen näyte ja hyvä uutinen että Lindtit ovat kivasti tarjouksessa tänään. Jaaha, kiitos. 

Saan ne sämpylät hoidettua, siirrytään leivonnaisiin ja alan selittää, että töihin veisin tarjolle ehkä tällaisia synttäreinä. Mieheni sekoittaa sen asian koti-synttärikahveihin ja selvitän, että tässä oli nyt työsynttäreistä kyse eikä koti- ja minulla pitää olla töihin 30 hengelle jotain, mitäs nämä maksavat, aika kalliiksi tulevat nämä luksusleivonnaiset. 

4. Tämän keskellä ollaan niin mieheni pitää huitoa ja tervehtiä minun taakseni, koska sisään on kävellyt yksi pomo hänen töistään. Tervehdin häntä. Jatkan synttärikeksien idean selittämistä ja 

5. silloin alkaa kaiuttimista kuulua hirveä kalkatus jostain tarjoustuotteesta, ja selitys kestää vaikka kuin kauan. Korotan ääntäni, jottei kalkatus häiritsisi ajatuksiani ja saisin sanoa sen minkä halusin sanoa niin että mieheni kuulee sen eikä kalkatuksen. Yritän kuitenkin säädellä volyymiä niin etten kuulosta täysin kajahtaneelta, koska mieheni pyörittelee jo silmiään, että nytkö se sai taas hermoromahduksen kun huutaa.

Edetään vihdoin juustojen kautta vihanneksille ja 6. kuuluu taas tervehdyksiä ja siellähän on sekä se pomo että mieheni paras työkaveri, jonka kanssa myös vaihdetaan kuulumisia. 

Kun heistä päästään munien kautta oliiviöljyille niin 7. eivätkö ne pojat ole juuri siellä hyllyvälissä taas. 

8. Maitohyllyllä ollessa hyllyttäjiltä kaatuu jotain ja kuuluu hirveä rämähdys ja saan siitä sydämentykytyksiä.

Että ihanan rauhallinen kauppareissu taas. Minun aivoni eivät siis lähinnä selviä hengissä tällaisesta viriketulvasta ja vaatimuksesta reagoida koko ajan kaikkeen. Levoton ympäristö on hermostolleni sama kuin turvaton ympäristö, jossa on mitä korkein stressitaso.

Suomalaisella on se kaksinaamaisuus, että kohteliaasti kehuu Lindtin hyviä suklaita, mutta ei viitsi päräyttää, että mikään muu kuin Fazer ei ole oikeasti hyvää suklaata nähnytkään ja että niin kauan kuin minulla on fazervarastoa kaapissa, niin tikullakaan en muuhun koske. Säästän heitä siltä totuudelta, että turhaan minulle promoavat.

Oli rauhallisempikin kauppareissu. On se mahdollinen.

Otin kuvia yksistä keltaisista puista. Nykyään pitää olla nopea, jos töiden jälkeen haluaa ottaa kuvaa jostain asiasta ulkona, koska aurinko laskee aika nopeasti. Sanoin miehelle, että jos nyt tekisin sen kävelyni, jota en eilen jaksanut migreenin kanssa, ja syödään sen jälkeen. 

Mutta minulla oli myös kiljuva nälkä ja herkkujen nälkä, joten samalla otin vyölaukkuuni salaa mukaan ihan pieneen tilaan menevän ostoskassin ja kävin ensin kuvaamassa ne keltaiset puut, sitten hiivin takakautta ruokakauppaan. Minulta puuttui kyllä hedelmää eli appelsiineja ja rypäleitä ja ostin ne, mutta samalla halusin tarkistaa, olisiko siellä oikeaa After Eightiä nyt. Välissä oli pula-ajat, jolloin myynnissä oli vain jotain huijaria, joka matki sitä. Ja ehkä tumma suklaa olisi hyvää... Siellä oli oikeaa After Eightiä, joten olihan se pakko ottaa, ja tumma suklaalevy, eikö se ole terveellistä hei, ja sitten kuljin tarpeeksi monta kertaa noiden sinterklaasin kanelikeksien ynnä muiden jouluisten herkkujen ohi ja teki niin mieli speculaas-pipareita, jotka muistuttavat Suomen joulupipareita. Joten iso paketti niitäkin mukaan. Sama se vaikka on kesähelle, joulupipari maistuu.

Oli hauska jäynä yllättää, että käyn vaan lenkillä, ja tulla iso ostoskassi pullistellen, että tadaa kato, kävin vähän ostoksilla.

Olin myös jo ilmoittanut, että teen illalla omenapaistoksen mikrossa: omenasiivuja, kanelia, kaurahiutaletta, voita, sokeria, hippu jauhoja mössönä. ”Valitse sähkölaskusi: voin tehdä uuniomenaviipaleet 2 minuutissa mikrossa, tai laittaa uunin päälle noin 45 minuutiksi 200 asteeseen.” Siitä tulee ihan täydellistä mikrossa, omenasiivut kypsyvät ja mössö hautuu. Olipa hyvää. En sen jälkeen tarvinnutkaan pipareitani ja suklaatani. Mutta niille tulee varmasti vielä käyttöä.