perjantai 11. syyskuuta 2020

Ruokaa, toffeeta ja eineksiä


Heräsin yöllä siihen, että löin itseäni rystysillä otsaan. Ei hyvin mene. Päivällä löytyi nenänvarresta pieni verinaarmu, osuin siihen varmaan kynnellä samassa rytäkässä.

Käytiin Saksassa toteamassa, että saksalaisessakaan ruokakaupassa ei ole riisimuroja valikoimissa. No voihan perkele nyt. Mutta on olemassa nettikauppa, josta voin tilata, jos on ihan pakko.

Todettiin myös leipomotiskin ääressä taas, että Saksassa leivonnaiset ovat ”ihmisen pään kokoisia” (hämmentävä sanonta, jolla kuvailtiin esim. amerikkalaisia hampurilaisia 80-luvulla).

Valtava vaniljaviineri, ja mikä tahansa kahvileipä oli yhtä valtava. Kotona piti ottaa oikeasti keski-iso lautanen, jotta se mahtui sille!


Suositeltava ostos Saksasta karkkihyllyltä: Giotto. Pieniä keksipallosia, päällä pähkinärouhetta, sisällä pähkinäkreemiä. Näihin jää koukkuun.


Oikein yhteiskunnassa käytiin siis, tuolla ulkona. Myös omalla kylällä, missä ei kyllä hirveän usein tule luuhattua.






Bistrosta saimme ruokaa ja jälkkärikahvia, ja vintageliikkeen ikkunassa komeili puolitoistametrinen hammasharja ja hammas-palli.





Päätin ehtiä leipoa rieskaa. Kun on täysjyvävehnäjauhojakin varastossa, suomeksi grahamjauhoja. Tämän leivän on tarkoitus olla hitusen makeaa, koska liraus siirappia ja hyppysellinen fenkolijauhetta, mutta oli kyllä niin neutraalia viime kerralla että. Joten lorottelin molempia nyt reilummin. Ja hitusen makeutta sain esiin.

No, aika sitkeän oloinen ja tiivis plätty tästä tulee. Varmaan on parempiakin reseptejä.

Kuviointiin suositeltiin näkkärikaulinta, mutta kun ei ollut, niin keksin sitten perunanmuussarin ja kiinalaisen syömäpuikon.







Hyvin kohtalokas resepti esiteltiin Kodin Kuvalehdessä: kuinka tehdä 3 minuutissa mikrossa toffeeta. Rakastan toffeeta ja tiedän sen hitaan keittelyn liedellä kattilassa. Mikä johtaa siihen, että viitsin tehdä sitä noin kerran kahdessa vuodessa. Mutta nyt! Pikatoffee. Hyvästi terve elämä! Pakko kokeilla.



Minuutin välein hämmensin seosta ja hyvin se kupli mikrossa.

Minulla ei ole mitään söpöä silikonivuokaa kuten lehden kuvassa nuo sydämet, joten minun pitää tyytyä leivinpaperille tiputeltuihin kökkäreisiin. Niistä tulee sitten lantteja.

Hyvin nämä jähmettyivät jääkaapissa nopeasti ja irtosivat alustastaan oikeina karkkeina. Nam! Resepti tässä linkissä.


Kun käydään salilla, tarvitaan nopea eines ruuaksi sen jälkeen. Tässä esimerkki hollantilaisesta eineksestä eli pannuruoka, joka tulee pakasteena pussista ja lisätään vain tilkka vettä. Pinaatti-parsakaali-lohi-pennepasta kermakastikkeessa, ja ruusukaali-peruna-naudanlihapannu.


Mies lähti ostoksille ja oli sen verran hämmentynyt italialaisista juustoista, että minun piti avustaa valokuvan avulla löytämään oikeat parmesaanit ja mozzarellat juustoraastehyllystä.

Tässä tarpeekseen ruokakatsausta; päätän raporttini tähän!

tiistai 8. syyskuuta 2020

Rullaten ja vaivaten - Suitsukkeiden tekoa

 

Kaivoinpa esiin tarvikkeeni ja aloin tehdä suitsukkeita. Uh, se onkin laajempi projekti kuin muistin. Aika tarkat ja pitkät ohjeet, mitä sekoitetaan mihinkin missä järjestyksessä ja miten sen taikinan saa tikun ympärille.

Tämä on siis jostain hörhökaupasta hankittu setti, johon kuuluu tuoksuöljyjä, erilaisia jauheita pusseissa, pitkiä bambutikkuja, muotti, jossa voi puristaa suitsukekartioita, rullauksen alustana käytettävä lauta, pipetti öljyjen annostelemiseen ja mittalusikat jauheiden annosteluun.

Aikamoiset parfyymit varsinkin niissä tuoksuöljyissä. Döfää koko olohuone.


Haluaisin kiltisti ja säästeliäästi saada aineksia käytettyä oikeasti loppuun. Luulin, että tästä setistä on enää pienet jämät jäljellä. Mutta huomaan, että loppuun käyttäminen vaatiikin aika monta tuntia työtä. Yhden taikinapallosen kun sekoitat, niin saat siitä 3-4 tikkua tehtyä, ja sitten saat aloittaa alusta pipetillä annostelemaan öljyjä. 

Ei sitä voi teollisoida sen enempää, koska jos tekisi vaikka tuplataikinan, se alkaisi jo kuivua ja muuttua murustelevaksi sillaikaa kun rullaa ekoja tikkuja. Se on aika akuutisti valmistettava ja tuoreena käsiteltävä.

Pipetti pitää olla öljyjen ja veden annosteluun, ja siitä pitää lukea millilitrat. Edellinen pipetti oli sulanut, siinä oli sellainen kumipää ja se oli mössööntynyt tällä välin. Siitä on kuitenkin jo hyvin monta vuotta kun näitä viimeksi tein ja pakkauksen aloitin.

Muutoin vanhat aineet olivat tosi pitkälti kunnossa. Hyvä, että öljypullojen korkit ovat pitäneet ja ne ovat pysyneet nesteinä. Pulverit eivät mene miksikään, paitsi no yksi oli paakkuuntunut kovaksi, mutta sen voi hakata taas irtonaiseksi.


Jos öljyt loppuvat silloin kun tuoksujauheita on vielä jäljellä, voi edelleen tehdä tikkuja, niihin tulee silloin vain vettä lisäksi. Mutta jos perusjauheet puuhiili, jigat tai santelijauhe loppuvat, niin sitten loppuu suitsukkeen tekeminen siihen.

Hiili on perusmassaa, jigat on jotain sitkoa antavaa sidosainetta ja santelipuupöly sellaista kuin talkki tai vehnäjauho eli estää sormia liimaantumasta taikinaan käsittelyn aikana. Lopuksi sitä tulee silaus tikun pintaan estämään tahmeutta.

Aika monta kymmentä voin varmana vielä pyöritellä. Ohjevihossa on reseptejä, miten yhdistellä eri öljyjä ja tuoksujauheita, mutta yhdistelmiä voi kehittää ihan itse loputtomiin. Kunhan ottaa haltuun jauheiden sekoitussuhteet niin että taikinasta tulee aina toimivaa.

Loraus öljyä ja tilkka vettä sekoitetaan eri jauheisiin ja äkkiä pallo muuttuukin jo sitkeäksi ja vanuvaksi. Sitä ominaisuutta käytetään hyväksi siihen, millä tavalla taikina saadaan vanuttumaan puutikun ympärille.

Muovaustaktiikasta piti myös lukea kunnolla ohjeet vihosta, jotta sen tajusi. Taikinapallon häntä asetellaan tikun alavarren ympärille ja sitten alkaa tikun pyörittely edes takaisin ja samalla taikinan vaivaaminen toisella kädellä tikun ympärille rullaten.

Ensin tikkuun takertuu aivan liian paksu pötkö, mutta sitä voi työntää ja painaa rullausliikkeen aikana yhä ohuemmaksi ja nipsaista ylimääräisen taikinamakkaran irti tikun yläpäästä. Jonkinlainen fiilis käsityötekniikoille varmasti auttaa asiaa.



Tämä on todellista käsityötä, sormet ovat yltä päältä mustassa tahmassa tämän projektin jälkeen. Ja onneksi muistin oikein ja tajusin laittaa vahaliinan pöydän suojaksi, sillä öljyjä tippuu ja jauheita ja mustaa hiiltä ja taikinamurusia varisee pitkin.

Sitten tikut kuivuvat vuorokauden pöydällä maaten ja ovat valmiita poltettavaksi. Viime kerralla puristin myös kartioita, mutta minusta tikkuja on kätevämpi käyttää. Ne saa niistettyä poikki kesken palamisen, jos alkaa tulla liikaa haisua.

lauantai 5. syyskuuta 2020

Ekaa kertaa melomassa

Jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni kanoottiin, kun miehen sisko järjesti retken. Olen kyllä halunnut joskus vielä kokeilla. Speksit: avoin kanootti ja yksilapainen mela. 2-3 henkeä per vene. Ja matala puro. Syvimmillään 2 metriä, matalimmillaan sellainen, että kanootti raapii pohjaa.



Melonta oli aika kivaa, mutta myös rankkaa. Kaikkiin lihaksiin sattui sen jälkeen. Meloin vissiin jaloillani, koska reisilihaksetkin olivat kovin rasittuneet. Kyllä joutuivat kaikki niska-hartia-yläselät hommiin ja kannattelemaan melaa koko ajan. Hauikset myös. Ja rakko tuli peukaloon.

Onneksi minulla oli kaksi voimakasta miestä siinä moottorina, mutta silti minäkin sain täysillä tehdä töitä, että vene pysyy suunnassaan. Tehtiin jarruttelumanöövereitä, jotta suunnan saa nopeammin vaihdettua.

Törmäiltiin kokalla vinottain rantaan kuitenkin välillä tai viistettiin piilipuun oksien ja kaislojen ja nokkosten alta rantapöheikköä pitkin, kun oli liian vaikeaa pitää se vene veden keskellä. Se oli minusta yllättävän hankalaa, pitää se suunnassa. Puro mutkitteli erittäin paljon myös.



Nätti puro oli, hiekkapohja ja kasveja liehumassa virran suuntaan, kirkas vesi. Kauniita metsäpaikkoja puiden alla, välillä todella kapea väylä ja puskat naamassa molemmin puolin, välillä leveämpi.




Yhtäkkiä tuli lampaita mää-mää esiin kaislikosta, olivat siinä ihan vieressä laitumellaan. Pari sorsaa ja yksi nokikanan nuorikko. Nuorisolla oli ollut sammakko veneessä jonkun aikaa.


Sammakkoa poistetaan kanootista.

Lapsukaiset halusivat välttämättä keskenään kolmistaan kanoottiin. Ja joutuivat hankaluuksiin, heidän ohjaamisensa oli niin vaikeaa, että he olivat koko ajan poikittain tai puskassa kiinni. Voi surkeat. Ehkä olisikin kannattanut jakaa joku aikuinen siihen veneeseen.

Nuoriso vaikeuksissa.

Me ohitimme lopulta kaikki seurueet ja tulimme ensimmäisenä päätepisteeseen. Itse olisin ehkä ottanut rauhallisemmin lipuen ja pysähtynyt useammin valokuvatauoille, mutta miehillä oli joku sellainen vaihde päällä, että ”nyt melotaan yhtä mittaa kun kerran ruvettiin.”

Tullaan...

...ja mennään.

Joku muun porukan vanhempi pariskunta oli juuttunut poikittain ja kaatunut veteen, ihme kyllä me ei plumpsahdettu.

Vesi oli viime viikkojen sateista huolimatta vieläkin todella matalalla ja siksi mekin kaksi kertaa jumituimme kynnyskohdalle, jossa oli vähäsen enemmän virtausta mutta juuri matalin vesi, ja piti nykiä ja työntää meloilla, että saatiin pohja irti kivistä ja päästiin jatkamaan matkaa.

Oli hienoa kokea se kyllä. Pääsi lähelle luontoa ja oli oikein kiva puro. Siinä oli uimapaikan näköisiä syvempiä kohtia, joihin olisi ihana pulahtaa helteellä. Salapaikkoja, puro on niin piilossa kasvien välissä ja niittyjen alla, ei sitä tajuakaan, missä menee tuollasia isompiakin puroja maisemassa. Kun tietäisi ne paikat maalta käsin, voisi mennä kivasti uimaan jossain metsännurkassa.

Ja oli taloja, joiden takapihalla on puro tai jopa raput puron veteen, tai pihatuolit ja pöydät kuistina puron varrella. Idylli, unelma. Kun asuisi niin, että on oma puro oman pihan takana. Mä niin meinisin siihen istumaan ja kahlaamaan kesällä.

Kuivalla maalla.



Näin kokemattomalle melominen oli kovaa lihastyötä. Olen sentään suppaillut aiemmin ja se oli samanlaista hauisten ja hartialihasten haastamista. Mutta selvisin kuitenkin. 5,5 kilsaa aloittelijana sentään.

Onneksi sadekuurot tulivat vasta retken jälkeen.  Palkinnoksi menimme jäätelöbaarin terassille.


keskiviikko 2. syyskuuta 2020

The Lidl and the damage done


Syötiin siggenä all you can eat -ravintolassa. Hyvä, että se toimi taas. Buffetista sai itse ottaa tavalliseen tapaan. Kiinalaisilla kokeilla oli suusuojukset. Yhteystiedot jätettiin vihkoon ja kädet desinfioitiin aluksi, ja istuttiin normaalia kauempana muista pöytäseurueista.


Viimeksi törsättiin satanen Lidliin, ostettiin tosi paljon pakastevarastoa ja varsinkin kalatuotteita. Myös graavilohia ym. akuuttiin käyttöön, ja pakkaseen turskapihvejä ja lohifileitä ja uunikalagratiinia ja lohipasteijaa ym ym.

Huonoja vitsejä. Tuhlattiin siellä Lidlissä ja tuli mieleen tokaisu ”What’s the damage?” jota joku käyttää hintaa kysyessään. Myös hollanniksi voi olla kysymys vahingon määrästä ”wat is de schade”, eli paljonko joutui lompakko kärsimään. Niin oli kyllä vähän damagea Lidlistä, kun ostettiin niin paljon. Sitten katsottiin 1985 Live Aid -nauhoituksia ja Neil Young esitti kappaleensa ”The needle and the damage done”, ja mulle vaan tuli mieleen vaihtoehtoinen biisi kalliista kauppareissusta: ”The Lidl and the damage done.”

Lähikaupassa taas ilahdutti uusi pahvinen tomaattipakkaus ilman muovia.


Huonoja vitsejä 2. Tulen töihin, puutarhurit ovat hommissa parkkipaikalla, yksi liekittää kaasuliekkilaitteella rikkaruohoja kiveykseltä talon vierestä. Humina kuuluu, vuh vuh. Kannatan sitä metodia, koska sitten ei tarvitse käyttää rikkaruohomyrkkyjä, jotka tappavat kaiken. Mutta kun se siinä vaeltaa haalarissa ja liekittää, niin näen edessäni kuin se olisi joku oranssi pyroshow lavalla, olisi liekinheitin saksaksi, Flammenwerfer, ja sen pitäisi olla Rammsteinin keikka ja niillä olisi biisi ”Der Flammenwerfer”, joka lauletaan niiden liioitellulla r-äänteellä: ”Derr Flammenwerferrr.” Päälle karjuntaa ja nahka-asuja.

Viime viikolla olin Albert Heijn XXL:ssä Venlossa, koska meiltä ei saa niiden oman merkin kahvipädejä hasselpähkinän makuisina, vaikka ne kuuluvat valikoimiin periaatteessa. Meiltä saa vain vanilja- ja toffeekahvia mun kahvikoneeseen. Ajattelin, että jos ei XXL:stä saa, niin ei sitten mistään. Oikein, sain ne sieltä. Marketti oli tosiaankin suuri, mutta huonosti hoidettu: viikon tarjoustuotteet oli ihan räävitty tyhjiin hyllystä eikä täydennystä oltu tuotu.


Samalla tsekkasin, onko oikeasti totta, ettei koko Hollannista saa enää riisimuroja. On. Kellogg’s on vaihtanut tuotepakkauksensa designit ja samalla näköjään päättänyt, ettei Hollannissa myydä enää riisimuroja. Ne vasta ilmestyivät meidän lähikauppaan pari vuotta sitten ja niin iloitsin! Mutta ne eivät ole koskaan kuuluneet tähän kulttuuriin eivätkä hollantilaiset ole kasvaneet 70-luvulta saakka sen kanssa, että ”ne juttelevat sinulle” kuten suomalaiset. Myynti ei varmaan lähtenyt käyntiin, ja niin ne poistuvat taas.

Näännymme tänne saarelle ilman riisimuroja!

Tylsää sikäli, että ei ole vaihtoehtoista tuotetta, ei mitään muuta riisivastaavaa, olemassa. Maissilastut ovat vaihtis tai jotkut vehnäpyörylät. Haluaisin riisiä, mutta saan geenimanipuloitua maissia, ei ole ihan sama asia perhana. Minulle jää tsekattavaksi, voisinko saada riisimuroja Saksan marketista.


Huomasin, että hameen väri sopi autoon kauppareissulla.
Etätyössä paistoi aamuaurinko.

Vielä oli niin kesäistä, että voi syödä mansikka-marenki(!)-jäätelöä.

Toisaalta kaurapuuro on jotenkin talviruoka.

Otin käsineet esiin aamulla. Ratti on kylmä. Kylmät yöt. Kylmyyden näkee siitä, että yläkerran ikkunat alkavat huurustua sisäpuolelta. Ja auton ikkunoihin tiivistyy vesikerros. Edellisenä aamuna jo ratti tuntui vilpoiselta käsiin ja nyt reagoin siihen. Sattumalta juuri syyskuun alkaessa. Mutta päivällä on silti lämmintä.

Periaatteeni on se, että jos on 10 astetta tai alle, niin kyllä alan kaivata ja käyttää käsineitä ja se lämpötila riittää perusteeksi. Ihan viimeistään 8 asteessa. No auto näytti, että oli 11 astetta aamulla. Melkein viitearvossa.

Aamulla oli myös sen verran viileää yläkerrassa, että mietin, miksei lämmitys ole mennyt automaattisesti päälle. Huomasin, että olohuoneessakin oli kylmähköä, eli mitäh, onko lämmityslaite hajonnut kesän aikana käyttämättömänä? Taasko se on hajalla? Taasko pitää soittaa huoltaja? Olin huolissani, koska termostaatti näytti 20,5 ja meidän standardiasetus on 21,5. Eli sen pitäisi käynnistää lämmitys tässä vaiheessa, koska ollaan alle tavoitteen, mutta mitään ei tapahdu.

Väänsin termostaattia ja selvisi, että se olikin asetettu jollekin alemmalle lämpötilalle. Joku älykkö käännellyt sitä kesän aikana, jolloin lämmitys ei ole kuitenkaan päällä. Veikkaan miestä. Jos se on ajatellut helteellä 36 asteessa, että jos kääntää termostaattia alemmas niin jos talo viilenisikin... meillä ei siis ole mitään ilmastointia. Tai no, en voi täysin poissulkea, että olen itse innoissani kesän alussa päättänyt kestää vähän alempaa sisälämpötilaa, kun ulkona paistaa jo aurinko kivasti, ja käännellyt nappia.

Onneksi siihen sitten tuli liekin kuva ja pattereihin lämpöä piakkoin. Toimi se sittenkin. Enkä ollut ainoa, joka lämmittää, koska muistakin hormeista tuli savua, kun katsoin katolle kadulta.


Täällä tuntuu aina vähän oudolta ellei jopa syylliseltä nämä lämpöhommat, koska hollantilainen ei laita käsineitä kuin korkeintaan pakkasella, ja minua katsotaan aina pitkään töissä, kun minulla on ns. kesällä jo käsineet. Pystyn shokeeraamaan sillä ihmisiä: kato, mulla on jo!

Selitän sitä niin, että suomalainen on oppinut varustautumaan kunnolla, koska talvivarusteiden kanssa ei auta pelleillä ja olla huolimaton, jos välillä on miinus 30. Täällä voi selvitäkin hengissä ilman pipoa, jos on alimmillaan plus 5 astetta, mutta Suomen pakkasilla ei voi. Joten varusteiden tärkeys on meille selvä ja me otamme ne vakavasti.

Ja hollantilainen säästää eikä varmasti lämmitä taloa vielä syyskuun alussa. Lämmitys säästetään siihen, kun alkavat jääkalikat kertyä olohuoneen nurkkiin ja sisälämpötila laskea sinne 18 asteeseen. Ja silloinkin säästösyistä laitetaan tietysti lämmitys yöksi pois päältä. Ja muuten vaan tuuletetaan ikkuna auki koko yön.

Onneksi mieheni ei ole niin kylmän ystävä ja olemme saaneet lämmityspolitiikan sovittua aika suomalaisiin standardeihin. Minun ei tarvitse palella jatkuvasti kotona.