Tukkaa leikataan ja ruokaa etsitään

 
Viimeisin hallituksen tiedotustilaisuus. Kaikki pysyy kiinni vielä 20. toukokuuta saakka: kampaamot, kuntosalit, hierojat, ravintolat, kahvilat, baarit. Vain peruskouluja aletaan puoliksi aukaista 11. toukokuuta alkaen, mutta vain osalle oppilaita kerrallaan. Syksyyn saakka mitään yleisötilaisuuksia ei järjestetä. Edelleen pitää pysyä mahdollisimman paljon kotona ja tehdä mahdollisimman paljon etätyötä. Ulkonakin saa kokoontua korkeintaan kaksistaan tai oman perheen kesken, vaikka olisi turvavälit.

Pääministeri, viittomakielen tulkki ja tortellini.

Ihmetyttää, että meidän firma ei kuuntele hallituksen päiväkäskyä, vaan keksii omiaan. Johdolta tulleessa meilissä suunnitellaan, että seuraavan parin viikon sisään pitäisi alkaa saada ihmisiä takaisin toimistolle, ainakin noin 25% ensialkuun.

Just kun aloin tottua etätyön etuihin ja rakastaa olla kotona. No meidän tiimissä ei ole hätää, tämä toimii näin toistaiseksi, katsotaan sitten mun lomaviikon jälkeen tilannetta. Pitää kai sitten alkaa reintegroitua vähitellen.

Opin sen nimittäin vihdoin. Tai uskalsin kokeilla: työkone toimii myös ulkona pihapöydällä, sittenkin ilman nettikaapelia. No se katkaisee wifi-yhteyden pari kertaa päivässä, mutta sen kyllä kestää. Eli nyt istuin pari työpäivää aurinkovarjon alla lintujen laulaessa (ja naapureiden vähäsen mölytessä). Ja sepäs on ihan hyvä paikka.

Välillä minun vain piti käyttää pöydälle pudonnutta oksaa hämähäkkien hätistelemiseen, jotka halusivat yhtenään ryömiä tietokoneen aukkoihin tai papereiden väliin.

Tällaisesta etätyöstä voin tykätä niin paljon, että harmittaa joutua takaisin toimistolle kesän aikana. Siellä ei istuta puskan alla auringossa, vaan missataan koko hyvä sää.

Mutta tukkani oli sinetöity sillä puheella, kun pääministeri sanoi, että kampaajalle ei mennä vielä kuukauteen.

Leikkasin sen. Onneksi on ajelukone. Sai niskan ja sivut sillä yhteen mittaan helposti. Päälle napsuttelin saksilla jotain pidempää pehkoa summamutikassa ja olin hämmästynyt, että siihen jäi vieläkin vähäsen vaaleita latvoja ikivanhasta blondeerauksesta.

Kyllä tämä näin toimii ihan hyvin taas monta viikkoa. Tuli ilahduttavan kevyt olo, kun hiusmassa ei enää makaa päänahan päällä eivätkä otsahaivenet liehu silmille. Tämä oli tarpeen.

Hmm ei mulla yleensä kasva karvaa olkapäällä.

Kodin kuvalehden postitoimituksessa on koronalisää. Pääsiäisnumero tuli kaksi viikkoa pääsiäisen jälkeen. Yhden päivän ennen kuin seuraavan numeron oli määrä ilmestyä Suomessa.

Jaa, missasin näköjään mämmitryffeleiden reseptin pääsiäiseksi. Hmm, tuskin olisin kokeillut kuitenkaan. Ja täällä ei ole mämmiä. Tämä on sellainen kuuluisa tapaus, jossa kysytään: ”Mämmitryffelit - uhka vai mahdollisuus?”

Nyt pitääkin hetken miettiä, laitanko vappusiman tulille. Jonkun pitää uskaltaa ruokakauppaan aineksia hakemaan, jos aion.

Nyt maanantaina on vapaa pyhäpäivä, Kuninkaanpäivä. Hollantilainen keksi, että kun ei ole katujuhlia tällä kertaa mahdollista järjestää, niin Koningsdag onkin tänä vuonna Woningsdag, ”asuntopäivä” kotona. No näitä asuntopäiviä on tässä riittänytkin.

Sipulia alkuun ja punajuurta oheen.

Pyttipannu wokissa.

Viime viikonloppuna tilattiin ruokaa. Oli se kyllä vaikeaa. Moni Venrayn ravintola ruuhkautuu viikonloppuna niin, että ne pistävät puodin kiinni kesken illan. Sitten nettisivulle ilmestyy kesken kaiken ilmoitus, että ”olemme suljettu” just kun on tehnyt listaa ja on klikkailemassa ruokiaan ostoskoriin. 2 ravintolaa sulki tasan meidän nenän edestä.

Edellisellä kerralla tilattiin döneriä, mutta niillä ei voinut valita kaikkia vaihtoehtoja nettisivun kautta. Jouduttiin siksi soittamaan, ja silloin ei voi maksaa digitaalisesti, ja silloin ne haluavat käteismaksun ovella, ja siksi minun piti lähteä marketin käteisautomaatille ennen kuin ne tulevat.

Eli tosi vaikeaa löytää oikeasti auki olevaa ruuan toimittajaa, jolle saisi vielä maksaa digitaalisestikin. Muutenkaan täällä ei oikein kukaan yrittäjistä mainosta mediassa, että mitä palveluita niillä on auki näinä aikoina. Näen vain mainoksia ihan muista maista, että siellä yrittäjät niinku iloisesti ilmoittelevat, että tervetuloa, meiltä voi kyllä hakea, meillä on tällaiset menyyt...

Täällä ei kuulu mitään ja on vaikeaa päästä jäljille kovallakaan vaivannäöllä, että mistä ravintolasta mahdollisesti voi saada haku- tai kotiinkuljetusruokaa. Nettisivuja ei ole päivitetty ja tilaussivut ovat hajonneet. Ja kuten näkyy, niin sitten kun yrittää saada niiltä jotain, niin pieleen menee vieläkin monella tavalla. ”Näännymme tänne kylälle ilman ravintolaruokaa.”

Lopulta sain sushini yhdestä paikasta, joka oli vielä auki, ja mieheni löysi kreikkalaisen ravintolan. Molemmilla oli ruuhkaa, lähes tunnin toimitusaika, ja lopulta molemmat kuriirit tulivat ovelle samalla minuutilla. Se oli naurettava sattuma.

Ruoka oli tosi hyvää. Todella ihanat sushit ja ebi tempurat.

Ja sitten oli sähkökatko. Lamput sammuivat ja kuva jäi paikalleen kesken Skypen, koska netti meni koska modeemi meni.

Mietin, että läppäri ja puhelin toimivat vielä niin kauan kuin niissä on akkua jäljellä. Eivät ikuisesti.

Aurinko paistoi vielä, mutta oli laskemassa. Naapurit kuuluivat puhuvan kadulla pian sen jälkeen. Oli koko korttelin ongelma ainakin. Sulakkeesta nähtiin jo, että ei ole meidän vika.

Onneksi on lämmin päivä, ettei talo kylmene kovin pian... Kynttilöitä ja taskulamppu esiin, kun kohta pimenee ilta... Siinä meni mun odotettu telkkariohjelma... Ei avata jääkaappia, että se pysyy mahdollismman kauan kylmänä... pakastin myös... Marketin kylmiöt lämpenee...

Kesti kauan, että ilmoitus tuli nettiin. Kolme kaupunginosaa oli pimeänä. Kaapeli oli katkennut ”spontaanisti” jossain. Odotettiin hämärässä yhteensä puolitoista tuntia. Ja sitten, flup, valot tulivat takaisin.

Jos pienen toiveen saisi esittää, niin jos vaikka sähköt ja netin vielä saisi pitää tässä nykytilanteessa. Muuten on aika erilainen elämäntyyli edessä.

Video: Juttelen kuudella kielellä lennosta

No nyt. Katselin tuolta Youtubesta videoita ihmisistä, jotka osaavat sujuvasti useita kieliä ja kertoilevat mukavasti suhteestaan näihin kieliin, missä ovat niitä oppineet ja niin edelleen. Alkoi muhia päässä, osaisinko itsekin tehdä sellaisen arkisen jutteluvideon - kaikilla osaamillani kielillä.

Tajusin, että osaamiani kieliä on 6 ja sitten sain vision nopasta, jossa onkin sattumalta 6 sivua. Jos jokainen nopan sivu on lippu, joka osoittaa sen kielen, jota minun pitää puhua... Tadaa, monikielisen noppahaaste. Heitä ja ala puhua.

Kaksi harjoitusotosta tein, kolmas on sitten jo tämä julkaistu video. Kamera käy yhtenäisesti alusta loppuun eli todellakin vaihdan kieltä lennosta. Katkot tulevat vain niistä kohdista, joissa yllyin pälättämään ihan liian kauan ja piti karsia aiheita.

Jokaista kieltä suollan tässä noin 2 minuutin verran. Otin intro- ja yleiskieleksi englannin tässä videossa.

Ja tietysti tarvitaan tekstitykset, jotta jokainen näitä muita kieliä osaamaton voi silti seurata. Päädyin kääntämään kaiken englanniksi; luovuin ideasta tekstittää lisäksi kaiken suomeksi, kun huomasin, että yhdenkin kielen kääntämisen ja tekstitysten lisäämisen kanssa voi ährätä helposti kokonaisen viikon.

No tästä lähtee. Have fun, sjáðu þetta, titta på det här, guckst du mal hier, daar gaan we dan:

Annospuuroa, autopesua ja etätyö vs. toimisto

Nyt ollaan tärkeiden kysymysten äärellä. Onko Kroatia yhtä huono kuin Belgia? Kumpi on parempi, Saksa vai Portugali, ja saavuttaa jopa Top-10:n? Kuinka paljon mä inhoan Tanskaa, enemmänkö kuin Espanjaa?

Kiva, että euroviisujen tämän vuoden kappaleet ovat olemassa kuitenkin ja kuunneltavissa sivustoltaan. On meille paljon musiikkia annettu. Saan edelleen, ja on ilo, arvioida ja laittaa näitä järjestykseen.

Ja fanithan eivät noin vain luovuta. Toukokuussa pidetään kansainvälinen online-tilaisuus, jossa omaa suosikkia voi äänestää kappaleen videon perusteella, ja lopulta selviää, kuka olisi ehkä voinut olla tämän vuoden voittaja.

Etätyön aamu

Aamulla olin tosi nuutunut ja päätä särki taas/edelleen. Ylipäätään on ollut pelkkää auringonpaistetta monta viikkoa ja se on niin kirkas. Koko sen ajan kun on ollut auringonpaistetta, mulla on ollut päänsärky päällä. Eli olen lähinnä kärsinyt siitä valosta enkä päässyt iloitsemaan.

Sitten mun teen teelappu käski viisauksissaan, että ”Think seriously and think honestly”. Juupa joo. Kun just oli sellainen olo, että tänään en osaa ajatella ollenkaan yhtään mitään. Tänään ei ole ajattelun aika.

”Think”? Ei tänään, pliis.

Aamulla Fazerin puuroa. Äiti laittoi annoskaurapuuroja, pika, mulle paketissa. Marjaisaa ja mango-kookosta. Kuumaa vettä vaan päälle. Tykkään kaurapuurosta, eli sikäli hyvä. Marjaisa oli aika hapan tai siis terveellinen ja ei-makeutettu, joten ripsin vähän ruokosokeria päälle. Mango-kookoksen söin sellaisenaan reippaasti. On ne ihan hyviä.

Tosin kun siihen laittaa sen 2 dl vettä ohjeen mukaan, siitä tulee sellaista nimenomaista, josta on olemassa sana ”kauralima”, jota joku jossain joskus käytti. Tulee sellaista vanuvaa velliä. Mun itse annostelema mikropuuro on enemmänkin kökkäre. Ehkä tähänkin voisi vain laittaa vähemmän vettä.

Autopesu

Sitten päivän jännä: autopesu! Mieheni keksi iltasella lähteä omalla autollaan autopesulle ja kokemus oli hyvä. Sain kuvareportaasin. Olen katsellut Suzukini ikkunan reunalla olevaa sammalrantua, että ”ehkä tarttis tehrä jotain kun autossa kasvaa biotooppi”. Joten innostuin sitten menemään myöskin pesulle.

Pienenä olin isän kanssa autopesussa, jossa seistiin pesuhallin vieressä odottamassa, kun automaattiharjat liikkuvat robottina auton yli. Eniten pelkäsin mustaa puhallussuutinta, joka hirveällä mölyllä kuivaa auton lopuksi. Pidin kädet korvilla, kun sen vielä kohistessa piti uskaltaa juosta autoon sisälle.

Täällä meillä isossa autopesussa taas on sellainen jännittävä hihna, jonka päälle ajetaan ja joka nykii autoa eteenpäin. En ole koskaan ollut sellaisessa pesuautomaatissa ja onneksi mies tuli mukaan henkiseksi tueksi. Että osaan käyttäytyä oikein. Piti lukea hyvin ohjeet, että hihnalla moottori on käynnissä, vaihde vapaalla, ja mitään jarruja ei saa painaa.

Valoa tunnelin päässä?

Siellä on oikein ryhmä miehiä esipesemässä käsin painepesurilla koslan. Hämmästelin, että sehän on oikein serious työnantaja, näin paljon palkkalaisia aina odottamassa asiakkaita kopissa. Sitten istut itse vaan sisällä ja venaat kun tulee harjakset ja vahaukset ja kuivauslaput ja kaikki automaattisesti. Lopuksi saat poletilla vielä imuroida sisältä itse sisätilat.

Raps raps harjakset rullaa ja suihkua tulee ja vaahtoa valuu. Melkein liian jännää. Onneksi täällä ei ollut sellaista lähes-traumaattista liikkuvaa puhallussuutinta.

Paluu toimistolle

Yhden päivän kun menee töihin niin tapahtuu jo ihan liikaa. Vaikka 80-90% ihmisistä puuttuu, ne loput vaativat niin paljon huomiota, ettei siellä siltikään saa mitään tehtyä ja on useimman aikaa liian rauhatonta. Uskomatonta sinänsä, mitä meteliä ne 3 ainoaa siellä keskenään pitävät.

Kai sitä myös alkaa vaistomaisesti välttää ihmisiä, jotka alkavat kertoa elämäntarinaansa joka kerta kun menee kysymään niiltä jotain pientä. Joista tietää, että siihen menee 45 minuuttia hukkaan, jos niille näyttää nokkaansa, ja oikeastaan olisi kiire saada monta tehtävää tehtyä sinä aikana.

No oli siinä pari tärkeää ja tuloksellista kommunikaatiota mukana ja se oli hyvä. Mutta niiden kommunikaatioiden jälkeen tarvitsisin aikaa kirjata ylös, mitä sovittiin, ja siinä kohtaa yleensä tulee eri tuuteista 3 erilaista uutta akuuttia kysymystä ja asiaa mulle. Aina kaikki yhtaikaa.

”Useful list”. Listat on samat kotona ja toimistolla.

Aloin aika nopeasti kaivata kotitoimiston rauhaa. Siellä minua ei keskeytetä koko ajan. Aloin aika pian ihmetellä, miten olen kestänyt ja miten tulen tulevaisuudessa taas kestämään toimiston ympäristöä. Ylikuormitus on heti, viuh, zap, päällä. Se syö hermot, se hajottaa, että koko ajan joku keskeyttää mun ajatukset. Enhän mä voi tehdä kuin virheitä, jos en saa enkä ehdi ajatella yhtäkään ajatusta loppuun.

Mun aivokapasiteetti loppuu. On pelkkä levottomuus ja epätoivo, kun on ollut pelkkää keskeytystä yhtä mittaa monta tuntia. Sitten vain tuijotan eteeni ja tärisen ja mun on pakko lähteä kävelylle, koska yksikään solu ei enää suostu liikahtamaan aivoissa. Ne aivot on käytetty loppuun siinä kohtaa. Oikosulku.

Joidenkin mielestä etätyö on kamalaa. Joidenkin mielestä ihanaa. Mun mielipide vaihtelee näiden välillä. Siinä on ehdottomasti hyvät puolensa. Se taivaallinen rauha. Kun vertaa toimiston sirkukseen, joka siellä on jo 3 hengen voimalla. Auta armias kun siellä on taas 30 hallissa.

Etätyön edut: villasukka.

Toisaalta, jos teen pelkästään etätyötä, ajaudun vähitellen ulos firman sfääreistä ja unohdan, mikä se bisnes olikaan ja mikä yhteys minulla sinne on. On niinku terveellistä ankkuroitua sinne välillä takaisin paikan päällä ja huomata, ahaa, täällä on tällaiset teemat ja ne koskettavat minua näin ja minua tarvitaan tässä ja tässä.

Ja kokea ne ihmiset yhteisönä, se nostaa taas työn arvon ja motivaation ylös.  Kun sovin chatissa tärkeänä aikatauluista kirjanpidon kanssa, tai soitan alihankkijalle kaikki viikkosuunnitelmat, tai laskutus kysyy kauhuissaan laskun kopiota ja minä olen se, joka voi ne pelastaa meilaamalla sen. Sen jälkeen on taas tukeva olo, että tein jotain hyödyllistä.

Sen toimistopäivän jälkeen olin kuitenkin aika uupunut. Stressi ja stressi.

Perutut lennot

Yhteensä kyllä alkaakin tuntua, että olen loman tarpeessa. Vaikkei loma tarkoita muuta kuin kotona hengaamista nykyaikana. Meidän firmassa pyydetään ihmisiä pitämään lomat suunniteltuina aikoina, vaikkei pääsekään matkustamaan. Jotta ei jokainen siirrä ja säästä kaikkia vuosilomiaan syksylle ja sitten olisivat kaikki työntekijät poissa yhtaikaa.

Niin, toukokuussa oli tarkoitus meidän lentää Suomeen noin viikoksi tapaamaan vanhempiani ja siskoani. Eihän sinne pääse, lennot perutaan ja senioreiden luo ei saa mennä taikka sitten joutuu karanteeniin tultuaan maahan. Menolennon oli Finnair jo yksiselitteisesti perunut ilman vaihtoehtoa. 

Ja sitten oli juuri tullut Finnairilta meili, että paluulento oli nyt myös tosin peruttu, mutta samalla buukattu eri päivälle. Odotti sen selvittäminen, että miten me se nyt sitten perutaan kokonaan ja kysytään rahat takaisin ja onnistuuko se vai ei.

Voihan kukka.

Asetuin sitten klikkailemaan ja huomaamaan, etten voi perua meidän lentoa ollenkaan. Jouduin chattaamaan Finnairin chattibotin kanssa, jonka nimi oli ”Sisu”. Lomake menolennon rahojen korvaamisesta oli jo täytetty ja luulin, että paluu pitää erikseen anoa, mutta sitten ”Sisu” sanoi, että korvaukset tulisivat automaattisesti käsittelyyn myös paluulennosta, jos meno on peruttu... ja uskoako ”Sisua” vai ei... ja se sanoi, ettei minun edes tarvitse perua sitä lennon paluuosaa ja se jää aktiiviseksi, mutta silti ne tajuavat, että korvaukset kuuluu saada kaikesta ja ettei me lennetä...

Epäselvää byrokratiaa, ei jaksa! Tai siis tuli olo, että toimistolla on vastassa 8 h ajan epäselvää byrokratiaa, niin onpa ihanaa, että työpäivän jälkeen sitä samaa on kotonakin odottamassa. Ei pääse rentoutumaan, koska aina on joku tällainen rasittava iso projekti päällä. Hoidan ja hoidan ja hoidan velvollisuuksia.

”Oispa kaljaa”, sanotaan nykyään tällaisessa tilanteessa.

Pitää vähän tuulettaa päätä metsässä

Tällä hetkellä odotan, että Hollannin hallitus ensi viikolla päättäisi, pitääkö minun ruveta leikkaamaan tukkaani itse. Eli kuuluisi, milloin kampaajat voivat avata vai eivätkö voi vielä pitkään aikaan. Jos kestää vielä viikkoja, niin omat sakset käyvät just tasan sillä hetkellä tähän kuontaloon kiinni.

Myös rillini valuvat nenältä ja istuvat vähän huonosti, mutta en voi mennä optikolle korjauttamaan niitä.

Alkaa tympiä, kun yhteiskunnan sulku jatkuu loputtomiin ja arviot koko kriisistä pitenevät vain. Että koko vuodeksi varmaan kaikki peruttu. Koko kesänä ei voi matkustaa mihinkään. Vai koko vuonna? Vai kahtena vuonna? Espanja ei halua turisteja ja haluaa oman kansan pysyvän kotimaassa. Ja niin varmaan monet muutkin maat. Hollannin rannoille ei oikeasti pääse varmaan koko kesänä eikä maauimalaankaan. Ylipäätään uimaan mihinkään. Tai terassille. Saksassa suunnittelevat jo stadionkonserttien ja jalkapallopelien kieltämistä puoleksitoista vuodeksi. Kaikki festarit ovat varmaan mennyttä kaikkialla täksi kesäksi.

Niin että saako olla pikkaisen epätoivoinen siitä, ettei elämä näköjään koskaan palaudu ennalleen? Saaks ihan vähän ottaa aivoon välillä? Varmasti jokainen kokee surua ja turhautumista tähän.

Ihmettelen: kuinka kauan voi pitää optikot, hierojat, kampaajat ja fysioterapiat kiinni? Hammaslääkäritkin ovat kiinni paitsi hätätapauksille. Huolto ei toimi ja yritykset menevät nurin. Ihmiset tarvitsevat niitä palveluita. Kuinka kauan voi pitää ravintolat ja kahvilat lukossa, ja kuntosalit, uimalat ilman että ne ovat kaikki mennyttä? Kun ne kaatuvat, niin ne ovat lopullisesti poissa. Myös kirjakaupat ja kukkakaupat, konserttisalit, teatterit. Ei niitä tosta vaan perusteta uudelleen. Eläintarhat, en kestä jos eläimiä jätetään heitteille tai ei pystytä ruokkimaan kun rahat loppuvat.

Kuinka kauan voi estää lapsia tapaamasta mummoa ja vaaria? Kuinka kauan voi kieltää perheitä ja ihmisiä tapaamasta toisiaan, aikuisia käymästä vanhojen vanhempiensa luona? Ulkosuomalaisia näkemästä lähisukulaisiaan Suomessa? Kuinka kauan ei voi pitää hääjuhlia eikä mennä kouluun eikä opiskella? Onhan tää ny saatanasta.

Noudatan itse sääntöjä. Tiedän kyllä, miksi nämä toimenpiteet ovat. Hollannissa ovat tehohoitopaikat aika reippaasti käytössä ja kapasiteetin maksimi näkyvissä. Ihmisiä kuolee ja itsekään ei siihen tilanteeseen haluaisi joutua. Tiedän myös, kuinka terveydenhuollon sankarit raatavat tämän kaiken keskellä sairaaloissa ympäri maailman ja kunnioitan sitä valtavaa panosta. Kunhan eivät hajoaisi kuorman alle.

Mutta kun kaikki kestää vielä paljon kauemmin kuin kukaan arveli, niin täytyyyhän sitä jossain vaiheessa miettiä, pitäisikö sittenkin taas käynnistää yhteiskunta edes osin, valtavien psyykkisten, sosiaalisten, yhteiskunnallisten ja taloudellisten vahinkojen pienentämiseksi. Etteivät ihan kaikki rakenteet romahda, jotka meillä oli.

Omassa kuplassaan sitä vaan ihmettelee, kuinka kauan voivat valtiot pitää sen stop-nappulan painettuna ja tukahduttaa normaalin elämän ja yhdessäolon. Ei meillä ole kuin epävarmoja skenarioita, mitä tapahtuu ja missä tahdissa, jos mitäkin höllennetään, ja ymmärrän vaarat. Mutta silti, ilmaisen ihan simppelisti, että kaipaan tavallista entistä elämää.

Ruoka ja parsa on vieläkin ilo.

Tuuletetaan sitten päätä pyöräretkellä. Sääntöjä noudattaen. Tyhjiä alueita etsien ja suosien.

Löydettiin iso loputon metsä, josta ei des tiedetty. Tai siis ei olla koskaan sinne poikkitielle menty, hiekkatielle, siitä kohdasta. Siellä on hiekkaisia dyyniaukioita ja mäntymetsää ja nummimaista ja siellä voisi istua piknikillä ihan rauhassa jollain kukkulalla. OIihan sielläkin kävelijöitä muutama, mutta huomattavan rauhallista kuitenkin.

Se metsä oli jopa niin loputon, että alkoi epäilyttää, tuleeko sivilisaatio vastaan missään kohdassa. Taikametsä. Mutta tuli pelto ja sitten tultiin takaisin radan yli eläinnurkalle, sinne missä olivat minulle tutut vuohet ja lemmikkisika ja kanat.

Uusimmalla pyöräilyllä taas nähtiin lampaita. Kiva kun liikutaan. Venrayn ympäriajo. Linnut laulavat. Puut alkavat vihertää! Se oli yllätys oikein. Että on lehviä. Näin sen lammaspaikalla. Tuoksui ruoholta, kasveilta, ja olin kiitollinen, että saan hengittää kevättä kaikesta huolimatta. Että vielä saan haistella ulkona vapaasti.

Pihalla näin, että mun akileijasta on syöty lähes kaikki nuput ja kukat. Tässä 4 viikkoa seurannut ja odottanut, että kukat aukeavat ja näen edes, minkä värisiä ne ovatkaan, niin nyt ne onkin joku jyrsinyt irti. Varresta naps poikki aina kukan alta.

Kuka syö mun kukat! Kissa? Doris? Voi olla. Joku kissa taannoin järsi saniaisestani kaikki kasvavat lehdet niin, että se kasvi kuoli. Vai sittenkin ne sepelkyyhkyt tai turkinkyyhkyt, jotka marssivat tässä kohdassa useinkin? Sepelkyyhkythän näkyvästi syövät keväisin silmuja puista ja myös kukannuppuja hedelmäpuista. Kissa tai kyyhky, arvioin.

Vaikeroin. Mun kukat, mun kukka raukat, joiden haluan kukkivan! Visioin siihen heti häkin päälle. Koska en aio katsella, kuinka ne tuhotaan kokonaan. Mun omaisuus! Jättäkää se rauhaan! Hain peippojen varapikkuhäkin samantien ja ankkuroin sen paikalleen metallilenkeillä maaperään. Se peittää nyt 2 akileijapuskaa kerralla. Saa nähdä, saavatko nyt loput mininuput kehittyä rauhassa.

Mustarastasrouva kylpi meidän vesikulhossa, joka on pihassa lintujen juomana ja kylpynä, kun moneen viikkoon ei sada. Lisäksi se tonkii ja heittelee multapaakkuja käytävälle. Se ja sen mies ovat esiintyneet mato nokassaan menossa pesälle. Niillä on poikaset jossain, varmaan isossa kuusessa, ellei sitten jopa meidän sypressissä.

Sitten ne huusivat hulluina, siksi että kissa Doris oli tullut auringonläikkään torkuille. Koko aikana kissa vähät välitti yhdestäkään huutavasta linnusta, putsasi vain turkkiaan. Olen jo nähnyt, että se on tällainen metsästäjä: kyyhky laskeutuu ihan lähelle, ja mitä tekee Doris? Haukottelee leveästi ja jatkaa torkkujaan. Mutta muista kissoista en sitten voi taata.

Toisella kerran rastaat alkoivat taas vinkua hengenhädässä. Harakka oli tullut syreeniin ja tuijotti päin sypressiä. Jos se pesä onkin siinä ja harakka tiesi jo, että voi syödä poikaset sieltä. Se mutsi vihelsi niin korkealta huolissaan. Draama. Menin pelastamaan ne. Eli menin pihaovesta ulos, jotta harakka pelästyy pois, ainakin sillä hetkellä.

Oli kiva olla hetken sankari ja vakuuttaa mustarastaalle, että ”minä suojelen sinua kaikelta”, mutta enhän minä tässä jatkuvasti ole. Pian taas päivän toimistolla, enkä aina istu pihaikkunan ääressä valvomassa, mikä peto sinne tulee.

Voi epävarma elämä.

Kielometsä etupihalla.

Valokuvahupia

Minua kovasti ilahduttivat lehtien esimerkit taideprojekteista, joissa ihmiset asettuvat vanhan maalauksen näköisesti valokuvaan ja tekevät oman versionsa. Joko mahdollisimman esikuvan näköisen tai vaihtaen siihen hulvattomia nykyajan elementtejä vitsiksi.

Symppiksiä poseerauksia löytyy. Venäläisillä on oma sivunsa, suomalaisia tunnuksia löytyy, ja yksi ensimmäisiä on hollantilainen ”Tussen kunst en quarantaine”, Taiteen ja karanteenin välissä. Viittauksena tietysti tv-ohjelmaan ”Tussen kunst en kitsch” eli ”Taiteen ja kitschin välissä”. Siinä arvioidaan ihmisten ullakko- ja kirpparilöytöjä, että onko tämä kymppitonnin arvoinen alkuperäismaalaus vai jonkun dreijaama merkityksetön markan vaasi. Suomen telkkarissa vastaava ohjelma on vissiin ”Antiikkia, antiikkia!”

Näissä lehtijutuissa on muutamia hienoja esimerkkikuvia: Yle ja Iltsu.

Tähän en sitten ruvennut osallistumaan vielä. On meinaan töitäkin tehtävänä. Mutta löysin toisen, sopivan haasteen.

Erilaiset kotimatkaajan filmit ja kuvat ovat myös in. Miten päästä reissutunnelmiin, kun ei saa matkustaa? Paljon levinneitä ovat videot, joissa muka lennetään lentokoneella (linkki). Pilvet ja siipi näkyvät ikkunan takana ja viiniä siemaillaan. Sitten selviää, että siellä vain pyörii filmi tabletin ruudulla, pesukoneen pyöreän ikkunan takana, ja ”matkustaja” istuu pyykkituvassa.

Ja sitten on tämä tehtävä: Valitse kuvakokoelmastasi joku eksoottinen valokuva lomareissulta ja yritä tuottaa samanlainen maisema ja kompositio kotona yksinkertaisin kotivälinein. Sitten skenariot vierekkäin verrattaviksi.

Huumoria on sellaiset, joissa ihastellaan jotain tulivuoren syvää kraatteria sen reunalla vaelluskamppeissa, ja kotikuvassa ollaan riemastuneena vessanpöntön yllä, että ”suuri kurimus”. Tai vesiputouksen sijaan suihku juoksee vieressä lorotellen. Tässä linkissä esimerkkejä.

Keksin itselleni kaksi Thaimaa-kuvaa, jotka on mahdollista uudelleenluoda. Oli kivaa tehdä tällaisia teatterin lavastushommia.

Tein ”bambulautan Sok-joella”. Vihreät pyyhkeet korvaavat metsän, eteisen lattia ja pari kiemurtelevaa nauhaa saavat esittää vettä ja joen aaltoviivoja, ja samat vaatteet päälle ja turistikamera syliin.

Uima-allaskuvassa on kukka korvan takana, sen askartelin tietysti vessapaperista. Kokosin hellan päälle sinisen ”uima-altaan” vadista ja turkoosista kulhosta; altaassa oli alun perin vihreä saari, jonka keskellä kasvoi puu, joten laitoin vesikulhoon kellumaan muovilehden (mukin kansi) ja sen päälle puisen miniatyyripuun. Ikean muovisaniainen esitti palmua.

Lisäys myöhemmin: tässä linkissä on vielä muutamia oikein hienoja "maalauksia".