Viikonloppu kaappeja kooten

Remontti jatkuu. Maalasin ison peilin kehykset auringonlaskun väreihin.

”Suihkuseinä has entered the studios.” Mies laittoi vetokoukun kiinni autoon, lähti rautakauppaan ja lainasi sieltä peräkärryn pakettien kuljetukseen. Ja muisti sitten, että ai niin, kärryyn tarvitaan se kakkos-rekisterikilpi. Ja missäs se onkaan? Pulmaan auttoi vain soitto vaimolle, joka tietää, missä kaikki esineet ovat, jopa töissä ollessaan. ”No eikö se rekkari ole kiinni siinä meidän pyöränkuljetustelineessä, pihavarastohuoneessa?” -”Niin tietysti. Enpä tajunnut itse.”

Nyt ovat elementit talossa, mutta asentajalla on aikaa vasta kahden viikon päästä. Sen ajan loikitaan pakettien yli.

”Kaappi is in da house.” Tuli postia Saksasta. 3 x turkoosi kaappi osina.

Jännää.

Ja ei kun kokoamaan. Ikeamaiset ohjeet, mutta juuri niissä yksityiskohdissa, joissa tiesin, että täytyy olla tarkkana, miten päin osa kiinnitetään, piirros jätti toivomisen varaa. Oli jopa harhaanjohtava. Ihan selvästi tässä kuvassa sarananpuolikkaan pidempi tanko osoittaa sisälle eikä ulospäin! Ja oikeasti se kuuluu päinvastoin! Ja miksei tähän ole merkitty, laitetaanko ruuvi läpi ensimmäisestä vai toisesta reiästä! Juuri se tieto on elintärkeä!

Eh. Kahvalle pitää itse porata reiät läpi oven. ”Puupora 5 mm, kiitos.” -”Ei oo. On vain kaakeliporia ja betoniporia.” Rautakauppaan mars.

Kaksi identtistä seinäkaappia saatiin lopulta kokoon.

Geometriset 3D-mittaustaitoni olivat taas tarpeen, kun koukkujen paikka piti määrittää. Tuolta kaapin reunasta etäisyys on 2,5 cm ja ylhäältäpäin koukku alkaa kohdasta 12 cm... ja tussilla rastia kaakeliin. ”Siitä rastin keskeltä poraat.” -”Tietsä, musta on PELOTTAVAA miten sä noita mittailet tosta vaan.” Ja seuraava kaappi samalle korkeudelle, ja suoraan.

Pakenen nurkan taakse ja pidän korvaa kiinni, kun betonia porataan.

Kokoamatta oli vielä pesualtaan alle tuleva lattiakaappi. Ooh, monimutkaista laatikkotekniikkaa.

Pitää ottaa neuvoa-antava, siis alkoholiton sitruunaolut.

Mutta lauantai oli jo illassa ja päätimme jättää nämä yritykset sunnuntaille.

Sunnuntai: Siis mitä, tämän onton kaapinjalan sisään pitää tunkea ruuvimeisseli ja sillä tavoittaa ruuvi reiässä jossain 15 sentin päässä! Ei meillä niin pitkää ruuvimeisseliä ole!
Rautakauppaan mars.

Taas. Päivittäin rautakaupassa. Ja meillä muka oli suuri, laaja valikoima työkaluja jo entuudestaan.

Siinä se sunnuntai sitten meni.

Nyt alkaa näyttää hyvältä. Allaskaappia emme kuitenkaan ota vielä käyttöön, koska se kastuisi suihkussa käydessä täysin, ilman suihkuseinää. Laitetaan se syrjään odottamaan.

Kaappien kokoaminen oli sen verran hauskaa (huoh), että päätettiin sitten tilata vielä yksi seinäkaappi ja viettää seuraavakin viikonloppu pelkästään kaappia kooten. Säilytystilaa tarvitaan nimittäin vielä vähän enemmän.

Eikä missään nimessä tehdä tätä helpoksi ja tilata samanlaista, joka osataan nyt koota, vaan eri valmistajan oranssi kaappi. Jee.

No, oranssi tapaus tuli saman tien varastolta parissa päivässä, ja saatiinkin kokoon puolessa tunnissa.

Tässä ohjeessa oli paljon saksalaista tekstiä. Onneksi osaan. Ja niin tyypillistä saksalaista kohteliaisuutta, muodollisuutta ja teitittelyä, että alkoi naurattaa. ”Olkaa hyvä ja lävistäkää kahvan ruuvinreiät 5 mm puuporalla poraamalla, ei lyömällä. Olkaa hyvä ja käyttäkää vastakappaleena puupalikkaa.”

Lekalla päähän -kohta.

Palapeli koostuu... seuraavaksi suihkuseinä, peilin ripustus, lattiakaappi paikoilleen, pitäisi ostaa pari pyyhekoukkua, ehkä pieni hylly peilin alle, ostaa ja asentaa kattolamppu...

Laulakaamme kansanlauluja ja varokaamme kyttyrälohta

Tässä siis sikermä ajankohtaisia aiheita ja mietelmiä.


Karnevaalia juhlii kuka juhlii

Tuli aika sadesää, mikä on harmi ihmisten hienoille naamaiaisasuille ja kasvomaalauksille. Harmaassa sateessa lampsi surullisen näköinen pupu ja nalle kokovartaloturkeissaan. Pyöräileviä sateenkaariperuukkisia ja kimalleunivormuisia naisia ja miehiä on näkynyt. Humppamusiikkia kuuluu torilta. Meidän kadulla asuu oikein prinsessa, koulunsa valitsema nuori karnevaaliprinsessa, mikä ilmoitetaan isoin nimikyltein ja viirein talon etupihalla.

Erään paikallisprinssin talo matkan varrelta.

Innokkaimmat voivat juhlia torstaista tiistaihin saakka. Tuhkakeskiviikkona on sitten krapula ja silliaamiainen viimeisenä karnevaalitilaisuutena.

Paikallinen ryhmä oli rakentanut yli tuhannesta olutkorista korkean vaunurakennelman, jolla aikoi osallistua suureen kulkueeseen. Sitä oli valmisteltu kuukausia ja se oli tekninen taidonnäyte liikkuvine osineen ja kaikkea. Kulkueen säännöt kuitenkin kieltävät mainostamisen, ja vaunu ei saanut osallistumislupaa, koska joka olutkorissa on merkin logo. Vaihtoehtoina oli jättää osallistuminen sikseen taikka liimata ajoissa viikon sisään piiloon jokainen logo. Hmmh, harmi. Olisipa joku uhrannut yhden ajatuksen mahdolliselle säännöstölle ennen urakan aloittamista.

Mutta panimo riensi apuun ja toimitti paikalle parituhatta kustomoitua tarraa, joilla logot saatiin siististi piiloon; niissä ei ollut olutmerkkiä, vaan luki vain ”Panimo”. Osallistuminen pelastettu; vaikka jokainen siltikin tunnistaa korien väristä ja tekstin kirjasimista, mistä oluesta on kyse.

Karnevaalikoristeltuja taloja.

Ajatteluvaikeuksia

Minulla on ollut viikkokaudet aivosumu allergian ja/tai allergiatabletin takia. Joutunut vääntämään rautalangasta itselleni asiat, koska olen tajunnut, että nyt ei vaan raksuta. Viimeksi en esimerkiksi tajunnut viikonpäiviä.

Sanoin itselleni: ”Mielenkiintoista, kuinka sekaisin sitä voi olla. Mutta ei tämä silleen hauskaa ole, ettei ole aivoja. Lähinnä se on rasittavaa.”

Olen tehnyt viime viikkoina monta tarkkaavaisuusvirhettä. Kirjannut jotain väärin töissäkin. Olen ihan varma, että ihmiskunta yhteensä tekee siitepölynuhan aikana enemmän virheitä kuin muuten. Sitä pitäisi tutkia. Virhe- ja vahinkotilastoja niiltä kuukausilta, jolloin kussakin maassa on siitepölyallergian kausi. Monet toimivat silloin puoliteholla ja tyhmästi.

Todisteena myöskin alihankkijamme teki juuri vuosisadan virheensä. Oli varmaan juuri aivastamassa, kun haki väärät lavat varastolta. Silloin ei nimittäin pysty keskittymään niin mihinkään eikä hoitamaan yhtäkään tekoa kunniakkaasti loppuun, kun nenää kutittaa.

Suomalainen kansanlaulusto iskee tajuntaan

Hoilotin autossa Ajettih tsiganaiset ja arvostin sitä, että hauskaa itäkarjalaakin on tullut opittua peruskoulussa, ja mustalaismelodiaa. Mikä monikulttuurisuus. Hyvä meininki. Eh gulaitsi.

Muutakin vanhaa kansanlaulua tuli mieleen. Jo Karjalan kunnailla lehtii puu... Ja kun haravoin etupihaa, eli suomalaisen musiikin 70-80-luku päässä. Juicea, Musta aurinko nousee, tai Ismo Alanko ja ”olen yksin tällä tyhjällä tiellä”.

Luulen, että Suomessa on kyllä ollut laulaminen jo kansakoulujen aikoina suuressa osassa. Eivätkö kaikki muista jotain silloista koulun laulukirjaansa, josta koko ajan hoilotettiin kansanlauluja, maakuntalauluja, hengellisiä lauluja ja joululauluja?



Yhden hengen gallupini Hollannin koulumusiikkiperinteestä kuulostaa masentavalta. Mieheni sanoo: ”No jotain opittiin klassisesta musiikista, Bachia ja Mozartia nauhalta. En muista, että paljon oltaisiin laulettu. Ei mulla ollut mitään laulukirjaa. Nokkahuilua vähän soitettiin.”

Ja meillä kun oli paksu musiikkikirja jokaista kahta koululuokkaa varten, ja ne laulettiin aika pitkälti läpi. Siellä oli esittelyt koko maailman musiikkiin. Oli brasilialaista, chileläistä, amerikkalaista; italialaista, espanjalaista, sveitsiläistä, ranskalaista, saksalaista, englantilaista; unkarilaista, ukrainalaista, venäläistä, jugoslavialaista; israelilaista, japanilaista, tansanialaista... Lastenlauluista lähdettiin liikkeelle ja lopulta siellä esiteltiin blues ja gospel ja Beatles.

Valistin työkaveria lohesta

Ensin kauhistelimme, kuinka kallista se on. Hänellä oli ruokalassa mukana kotoa tuotua savulohta leivän päälle, ikuisen Lidlin tonnikalapurkkinsa sijaan. Joo, lohi on hyvää, mutta maksaa ikävä kyllä hirveästi. Kerroin, että se sama Norjan viljelylohi on Suomessa paljon halvempaa. Ja annoksetkin ovat naurettavan pieniä täällä, juuri siksi, kun se on niin eksklusiivista. Se, mitä täällä myydään valmiiksi leikattuna tuoreena yhden hengen lohifileenä kaksittain paketissa, on ihan naurettava kapea suikale. Suomen annoskoko kalalle on vähintään tupla.

Varoitin, että älä mene halpaan pakastelohen ääressä, jota myydään lohen kuuloisilla nimillä, mutta jotka eivät kaikki ole lohta. Sitä ilahtuu ehkä löytäessään halvemman tuotteen, mutta se ei todennäköisesti ole se oikea lohi, jota etsit. Kehotin tarkistamaan aina latinalaisen nimen, kuten itse teen. En usko loheen ennen kuin näen, että paketissa on ”salmo salar”.

Hollannissa myydään esim. kyttyrälohta nimellä ”roze zalm” eli vaaleanpunainen lohi, tai jopa ”wilde zalm” eli villi lohi, jolloin ajattelee, että no lohihan on vaaleanpunaista / tämä on arvokasta villiä lohta. Mutta se onkin lohen sukulaista kyttyrälohta, joka on eri kala ja on rakenteeltaan ja maultaan eri kuin lohi.

No Suomessa on toteutettu sama huijaus nimellä ”kirjolohi”, joka ei ole lohta nähnytkään, vaan on ennemminkin taimen. Kiitos Kekkosen. Wikipedia: ”Kirjolohta nimitettiin Suomessa aikaisemmin forelliksi ja sateenkaarirauduksi (engl. rainbow trout), mutta vuonna 1965 presidentti Urho Kekkonen lanseerasi nimen kirjolohi, joka vakiintui kalan suomalaiseksi nimeksi. Aikaisemmin kirjolohen katsottiin kuuluvan Atlantin lohikalojen sukuun Salmo, ja silloin sen tieteellinen nimi oli Salmo gairdneri. Sittemmin on tehty selvä taksonominen jako kaikkien Atlantin ja Tyynenmeren lohien (monilajinen suku Oncorhynchus) välillä, ja kirjolohi siirtyi jälkimmäiseen.”

Lohikeitto tulee täällä kalliiksi.

No ehkeivät nämä ole ihan tahallisia kaupallisia huijauksia kaikki, jos kyttyrälohi vain on virallisesti eläintieteessä ”pink salmon” englanniksikin. Kuluttajan täytyisi vain tietää, että Tyynenmeren lohet ovat eri lajia kuin se, jonka nimi on pelkkä lohi. Jotain näistä kun ostin erehdyksessä, niin oli kyllä eri maku kuin Atlantin lohessa.

Tästä saa toki joku valistaa, kumpi on ympäristölle kauheampaa, viljelty salmo salar vai joku Tyynenmeren lohilajeista. Mutta ihmiskunnan perikato ja kalojen sukupuutto tulee varmaan kuitenkin, osti sitten mitä kalaa tahansa.


Umlautin tärkeydestä

Ääkkösiä ei noin vain voi jättää pois saksan kielessäkään. Tästä esimerkkinä postikortin kyltti, jossa menee yksi kirjain pieleen. Tarkoituksena on sanoa ”älkää ruokkiko lokkeja, kiitos”. Mutta koska siinä lukee ”futtern” eikä ”füttern”, se tarkoittaakin ”älkää popsiko lokkeja”.

Euroviisut!!

Seuraako kukaan muu jo tulevien euroviisujen kappaleita eri maista eurovision.tv -sivulla? Suomea voin lohduttaa sillä, että kuten joku jo tiivisti, taso on tänä vuonna yhteensä aika matala. Monen maan kappale ei ole yhtään kummoinen; on jopa pettymyksen tuottavan mitäänsanomaton.

Hah hah hah, Islannin Vihaajien esitys on sentään mieleenpainuva teatraalinen karjuntashow. Shokkiarvo ainakin taattu. Musiikillinen arvo ei.

Parhaimmistoa on samantien Norja - no nyt, joikua peliin vihdoin, ja käypänen perus elektrokappale (vaikka onkin Saara Aallon Monsterin melodiaa nyysitty pätkä). Ja Belgia, jota olen fanittanut hyvin monena vuonna. Taas on Belgialla oikea aikuisten kappale, ammattimainen ja moderni kaikilla kriteereillä. Ei tarvitse pelätä, että laulajan ääni loppuu kesken ja nuotin vierestä menee, kuten monien muiden kohdalla, vaan tässä on oikea suvereeni laulaja työssään.

Australia, ei ei ei, en jaksa oopperaa näissä kisoissa. Täytyy vielä kuunnella kaikkia; että onko esimerkiksi Italiasta johonkin ehkä, ja onko Tsekki liian tekopirteä vai oikeasti hyvän kepeä. Sekä odottaa, milloin loput valitaan. Ruotsin Melodifestivalen arvattavasti pyörii pitkälle heinäkuuhun sadalla jaksolla (ei kun, viisuthan ovat jo toukokuussa). Hollannilla on artisti, mutta ei vielä biisiä.

Helmikuun vihreät niityt – maisemakuvia Hollannista

Kaunis sunnuntai-ilta. ”Mennään vielä johonkin ulos ennen kuin aurinko laskee.” ”Ajetaan Sambeekiin.” ”Okei.”

Se on joku hihasta revitty perinne. Sambeekissa Maas-joen varrella on sulkusysteemejä proomuliikenteelle ja vieressä laidun, jolla on joskus lehmiä ja joskus lampaita. Pelloilla on hanhia ja matkalla näkee pikkukyliä ja maaseutua.

”Oho, ylitettiin läänin raja. Veit sitten maailmanympärimatkalle, oikein eri lääniin.” ”Hurjaa.”

Matkalla jossain Hollannissa.

Näillä ei ollut karitsoita, vaikka niitä on siellä täällä syntynyt jo runsaasti.

Sulkuhässäkkä.

Sillan edessä oleva portti estää laiduntavien eläinten kulun.

Auringon laskuun siellä viihdyttiin. Kannatti käydä hyvällä säällä ulkoilemassa; nyt tilanne on vaihtunut monen viikon sadeputkeksi.

Tohtori, silmässäni on ripsi!

Legendaarisia lääkärikäyntejä.

Mietin jo pidempään, että ehkä tarvitsen antiallergisia silmätippoja, kun on niin kuiva hiekan tuntu silmissä ja välillä kutinaakin. Tai ehkä hakisin uuden satsin sitä kivaa kosteuttavaa silmävoidetta, jota kerran sain lääkäriltä ja joka oli miellyttävää silmien kuivuuteen.

Sitten oikea silmä meni oikein epämiellyttäväksi kesken työpäivän. Siinä tuntui hajonneen verisuoni, kun peilissä näkyi punainen läikkä. Silmä oli ärsyyntynyt ja ulkonurkassa tuntui oikein kipua. Siristelin ja kuljeskelin yksisilmäisenä pitkin toimistoa niin, että osastonjohtajakin kurkkasi silmääni. ”Jösses, ihan punanen. Mee kotiin.” Höhö, tuskin meen, tässä olisi vielä parit työt ja työtunnit tehtävänä. 

Mietin tosin illalla, että vähän pitkälle menee siitepölyvaivat, jos en kohta pysty katsomaan ollenkaan, koska sattuu liikaa pitää silmiä auki. Huomenna kysyn kyllä apteekista, mitä minun kannattaa laittaa silmiin: antiallergiaa vai kosteusvoidetta.

Apteekissa kertomukseni, että ”tähän siis oikein sattuu, ja se on aika erikoista” aiheutti sen, että ”menepä kuitenkin mieluummin näyttämään tätä lääkärille, jotta selviää, mistä on kysymys”. No lääkäriasemani tiski oli siinä neljän metrin päässä apteekin ovesta. Pääsin jollekin korvaavalle hyypiölle heti iltapäivällä, melko akuutilla spontaanisti väliin tungetulla ajalla.

Meneepä tämä vapaapäivä tässäkin, odotushuoneessa istuessa.

Tohtori katsoi silmään. Ja sieltähän löytyi:
– Täällä on ripsi.
– No voi hyvänen aika.

Ei hitto, hullua. Miten se voi sinne jumittua? Yleensähän irtoripsi huuhtoutuu ulos silmästä kovan kyynelehtimisen ja paniikin myötä samantien. Ripsi oli kuulemma jotenkin oudosti kaarella ja pisteli siinä silmämunaa eikä inahtanut. No selvisipä ainakin kivun ja sisäluomien ärsytyksen syy.

– No, otetaan pois. Koitan saada sen pinseteillä.
Tunsin käsieni hikoavan. Silmien ronkkimista ja tonkimista, my favorite.
– Okei. Nyt mä oon vähän kauhuissani, anteeks vaan.
– Katsos tuonne vasemmalle.
Nyps.
– Ei ollut se vielä.
Nyps.
– Äh, siellä se on vieläkin.
– Poimi vaan kaikki mitä saat irti.
– Mä otankin toisen työvälineen... (penkoo laatikkoa)
– Oikein isot pihdit, haha?
Nyps.
– No nyt lähti!

Pupu meni pöksyihin.

Sitten laitettiin vielä puudutustippa ja keltaista väriainetta, jotta voi tarkistaa, onko silmässä muita raappeita ja vaurioita.
– Tämä puudutustippa kirvelee sitten.
– Jep.
– Mutta niinhän sulla kirvelee muutenkin jo silmät allergian takia... ehe.
– Niinpä.

Ei ollut muita haavoja, mutta sen verran bakteerista rähmää, että:
– Tässä on tulehdus. Se tarttee antibioottivoiteen.

Hyödyllistä oli se, että lääkäri määräsi reseptillä vahvemmat allergiatabletit, kun kerroin silmien kutisevan lääkkeestä huolimatta. Tulipa sekin hoidettua. Paremmat mömmöt.
– Tämä siitepölynuha on tällä kertaa kyllä ihan tappava.
– Eikä oo; sähän elät vielä. (Huumorilääkäri.)
– No pahempi kuin moneen vuoteen. Tuntuu jokaisessa elimessä, jossa se vaan voi tuntua.

Apteekki:
– Tämä antibioottivoide voi sitten kirvellä silmässä.

Jep, että näin. Lähdin alun perin ratkaisemaan ongelmaa, että silmiä kirvelee ja kutittaa, ja mitä saan? Puudutustipan, joka kirvelee, antibioottivoidetta, joka kirvelee, ja kiellon käyttää kutinaa lievittäviä tippoja kunnes antibioottikuuri on hoidettu.

Mutta loppui ainakin sattuminen silmään, kun ripsi poistui! En huomannut sellaista siinä ollenkaan. Olisi jäänyt vielä asumaan. Vähän on uusavuton olo.

Tässä vaiheessa silmässä oli vasta aurinko, ei vielä ripseä.