keskiviikko 29. huhtikuuta 2026

Vapaaherran elämää



Seitsemäntoista vuotta sitä kesti, mutta viimeinen osastojen uudelleenjärjestely oli liikaa. Eli tällä kertaa, ja vihdoin, minutkin uudelleenorganisoitiin pihalle työpaikastani. Voisi ennemminkin sanoa, että oli jonkinlainen ihme, että vieläkin siellä roikuin, koska politiikka oli hyvin dynaamista ja aina uudelleen laitettiin tiimejä ja rakenteita uusiksi.

Välillä olinkin jo katsellut, löytyisikö vaihtoehtoista työpaikkaa, mutta kun ei ihan priimaa sattunut näkymään, jäin sitten aina vain tuttuun ja turvalliseen. Sikäli se toki on kiva suvantovaihe, kun tietää, mitä tekee ja palkka juoksee. Mutta jotenkin sen tiesi, että se on vääjämättä jossain vaiheessa edessä, että uudistukset osuvat meidänkin pieneen tiimiimme.


Irtisanomispaperit piti tarkistuttaa asianajajalla. Se oli aika stressaava vaihe. Piti useaan kertaan odotella takaisinsoittoa sitten kun oikeat henkilöt ehtivät ottaa yhteyttä, mikä on hirveän rasittavaa olemassaoloa, kulkea koko ajan kännykkä mukana joka vessakäynnillä, jos se tärkeä soitto tuleekin juuri nyt. 


Mutta sain senkin prosessin puskettua läpi. Juristi teki kunnon työtä ja tarkisti yksityiskohdat. Siinä vaiheessa kun häneltä tuli kello 22 illalla valtavan pituinen meili kaikkine huomautuksineen, mietin "That's my man". Itsekin saan tuottavia purkauksia aivan vääriin aikoihin. Noilla tariffeilla saattaa ymmärtääkin, että lakimiehen työpäivä joskus venyy 14-tuntiseksi.



Koska olen ollut niin kauan talossa, minulla oli pitkä irtisanomisaika. Periaatteessa meillä lähtijöillä oli työntekovelvollisuus loppuun saakka. Hieman omituinen tyhjiö syntyi siitä, että oma esimiehenikin poistui ennen minua. En ollut minkään osaston osa enkä minkään pomon alainen, eli kenelleköhän niitä töitä muka teki. Oli mentaalisesti ristiriitaista ja raskasta olla samalla julistettu hyödyttämäksi, mutta kummasti kuitenkin olla niin tarvittu, että pitikin vielä hoitaa vastuitaan.



"Työkaveri sanookin, että mitä väliä, ei voi olla sun ongelma enää ratkaista näitä. Mutta on se sittenkin. Kaikesta huolimatta haluan siististi saattaa päätökseen vielä leijailevat asiat. Vastuudentunto ja omatunto.

Katoan kuplaani värittämään värityskirjaa. Mitä enemmän tapahtuu ulkomaailmassa ahdistavaa, sitä tiukemmin olen siellä värityskirjassa. Se näyttää söpöltä pastelliväriseltä puuhastelulta, mutta se on kivenkovaa selviytymisstrategiaa."


Hyvä, että aloin ajoissa tyhjennellä tavaroitani ja luokitella, mikä on omaa omaisuuttani ja mikä saa mennä roskiin. Ei minulla ollut kuin kolme lipastonlaatikkoa, mutta hyvin kului siihenkin prosessiin kolme kuukautta saada oikeasti tyhjää tulemaan.



"Poistuessa en halua paljon pakaasia. En halua sitä klassista elokuvien pahvilaatikkoa, jossa kannetaan omat tavarat kotiin kun saa potkut. Siksi olen karsinut sieltä jo lähes kaiken. Viimeinen esine tulee olemaan se kotoa tuotu Hackmannin teelusikka, jolla juon kahvia."


Yhteiskeittiön kaapista löytyi välillä aarteita, kuten Oasis-bändin muki suoraan 90-luvulta.

Mutta vähitellen tehtävät vähenivät ja alkoi näyttää siltä, että istun paikalla tyhjän panttina ja puuhailen omiani. Se ei ole kenellekään järkevää eikä optisesti kaunista muiden katsoa. 



"Nyt aloin lukea kirjaa töissä. Yhdellä istumalla pääsin sivulle 115 yhteensä 409:stä. Mitähän minä sitten teen kun kirja loppuu. Ehdotuksia on kuultu, kuten: ota piirustus- tai maalausvälineet mukaan. Tuhannen palan palapeli. Diamont painting -kuva.


Vaikka tietäisi, ettei siellä tarvitse nyt viimeisenä aikana enää edes esittää, että tekisi jotain hyödyllistä, niin mieluummin kuitenkin lukisin ne kirjani kotona rentoutuen enkä katseiden alla perus-avokonttoriparanoiassa. Ei tämä ole vapaa-aikaa. Vaikkei olisi mitään tekemistä, niin ei työpaikalla voi rentoutua ja palautua, vaan on jatkuvassa ahdistuksessa ja levottomuudessa."


Omia projekteja: kirja.

Omia projekteja: värisommitelmia.

Omia projekteja: analyysi siitä, kuinka erilaisilta ö-kirjaimet näyttävät Suomen ja Ruotsin liikennemerkeissä. Ruotsissa pisteet ovat kauempana toisistaan.

Sitten keräsin jämälomani ja sain pari viikkoa vapautusta tehtävistä, ettei mene ihan älyttömäksi. Ja nyt sitten katselen uutta työpaikkaa. Vuosia työmarkkinoilla on minulla vielä reippaasti edessä, joten olisi kiva löytää jotain kivaa.


Sain pitää viimeisen läsnäolopäiväni yhtaikaa työkaverin kanssa. Kivempi juhlia ne jäähyväisbileet yhdessä kuin yksin.


Vaikka meillä ihmiset lähtisivätkin ikävissä merkeissä, aina kuitenkin järjestetään positiivissävyiset juhlat viimeiseksi ja kiitetään kokemuksista. Tehtiin kakkutajoilu, limubaari ja karkkibaari.



"Pitää siivota viimeiset tiedostot, meilit ja tavarat ja lähettää muutama lässytys-jäähyväismeili. Eläydyin ja kiitin vilpittömästi lämminhenkisistä kohtaamisista ja siitä, että olen saanut kuulla kaikkien stooreja ja tavata niin monta mukavaa työkaveria.


Kävin hakemassa ruokalasta viimeisen kunnon makukahvin ja tiedotin sinnekin, että enää maanantaina saan nauttia hyvästä lounasruoasta."





Viimeinen kokonainen työpäivä loppui saksalaisten intensiiviseen lehtikaali-Reibekuchen-perinneruokakeskusteluun. Juuri sellaiset satunnaiset aiheet ovatkin aina olleet niin kivoja ja opettavaisia kohdata.



"Voi että niskaani kivisti nyt loppusuoralla. Päättelin, että voisin neutralisoida sitä makaamalla ilman tyynyä nokosten verran. Otin makuuasennossa sumuisen, puoliksi torkkuvan meditaation, jossa symbolisesti päästin taakan harteiltani. Se näyttäytyi ihan isona harmaana kivenmurikkana, valtavan painava. Makuutin niskaa littanana ja se teki hyvää.


Sama se on miten olen mentaalisesti valmistautunut näihin vaiheisiin ja työn todelliseen loppumiseen ja miten olen tehnyt tunteiden käsittelyni ja psyykkisen työni ja stressinpoistoni jo kuukausien ajan; kai se silti vähintään kropassa tuntuu jollain tasolla, kun muutos on oikeasti käsillä."



Jäähyväistilaisuus oli yhteensä kepeämpi kuin luulin. Joukkoa tuli paikalle ihan massa, mutta yksi kerrallaan juteltiin ja oltiin ystävällisiä. Tehtiin kivat tarjoilut.



Virallisissa juhlissa saimme kumpikin työkavereilta kukkapuskan, ison kortin ja lahjakortin hyvään verkkokauppaan. Kun ryntäys vähän hiljeni, sain erikseen lahjoja parilta läheisimmältä kaverilta: itse virkatut neljä kissanpeba-lasinalustaa, ihan mahtavat. Kortteja ja pikku kirjoja. Julisteen, jossa on hauska kissaryhmä-piirros.


Onneksi olin päättänyt tilata paikalle ATK:n hakemaan heti pois tietokoneeni ja tyhjentämään pöydän konkreettisesti monitoreista ja näppäimistöistä. Ei minkäänlaista takaovea siihen, että joku olettaisi minun vielä kotona avaavan työkoneen työsuhteen viimeisinä viikkoina.


Surullista oli tietysti hyvästellä läheisin henkilö, joka oli ollut tiimin johtajamme ja tehnyt minun kanssani yhteistyötä koko tämän ajan alusta asti.


Mutta lopputunteena koko paikasta minulla oli, että vihdoin pääsen pois, pääsen ulos.




Ei tässä nyt ole ehtinyt varsinaisesti lepäillä, paitsi toki minulle on terveellistä nukkua aamuisin pidempään kuin vain seitsemään. Mutta yhtäkään pelkän luppoajan päivää ei ole ollut. Kotitalous pyörii ja ruokaa pitää keksiä ja kissat ja puutarha hoitaa ja tehdä hankintoja. Ja aina on jotain harrastusta ja järjestettävää, ja kirjoja luettavana. Ja uusien työpaikkojen kyttäämistä. Ja yllättäviä katastrofeja kuten tukkoontuneita putkia.


Rupesin myös suht heti keksimään, mihin kehyksiin saisi kivan lahjaksi saadun kissajulisteen. Muistin, että minunhan piti myös kehystää ne Jip ja Janneke -muotokuvat, jotka maalasin viime vuonna. Ja voisin vihdoin korvata vanhat Kreikan turistikortit eteisessä viidellä omalla piirroksella. Ja mieheni sanoi toistamiseen, että hänen puolestaan tuon vanhan seeprapeippojulisteen voisi jo ottaa pois eteisestä.


No siitä lähti domino. Sen paikalle mahtuisi kissajuliste, kehykset ottaisin teoksesta, jonka paikalle taas mahtuisi silloin Jip ja Janneke, jne.




Kaivauduin laatikoihin, yhdistelin, leikkelin kehyspahvit pienille ja isoille kuville, naulattiin seinää, ja tuli valmista parissa tunnissa. 





Ilmeisesti en sitten halunnut lepoa, vaan luovaa tekemistä aivoille. Oli inspiraatio tähän hommaan ja oli voimat tehdä kaikki tämä, mikä on oikeastaan suurprojekti ja jota ei väsyneenä jaksaisi.


Mutta kyllä nyt yritän myös levätä vähän aikaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti