keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Puuhasteluja ja döfiskatastrofi

Uusi on vuosi. Miten kummassa on jo niin eri vibat kuin viime vuonna. On oltu ahkeria. Meilasin Haagiin suurlähetystöön ja sain ajan passinhakuun. Ostin jo kaksi e-kirjaa. Siivottiin joulukamat pois. Vaihdettiin vuodevaatteet. 




Aloin koota palapeliä, mikä oli aikomuksena jo koko syksyn. Tein magneettirunon, kun sattumalta löysin sanapalat kaapista. Niin ja etätöitä ja oikeita töitä on tehty. Ja lääkkeitä tilattu apteekista. Eli olen jo siirtänyt kokonaisia vuoria parissa päivässä. Jatkuuko tämä tällaisena eli mikä mulla on?



Joululahja siskolta



Kissa myös piehtaroi palapelin paloissa, ihan hysteeristä menoa. Niin kauan se on okei kun se makaa vain yleisessä kasassa, jota ei ole erityisemmin lajiteltu.






Juhlittiin uusivuosi. Paistoin uudenvuoden torttuja, eli nyt vihdoin ehdin tekaista kotona luumuhillosta joulutorttuja, mitä en ehtinyt ennen joulua. Hollannin taikinalevyt ovat liian isoja Suomen joulutorttuformaattiin enkä jaksanut leikata ja liimata niitä uusiksi paloiksi, jotta saan pienempiä neliöitä. XL-torttuja tuli.



Tursahtava torttu.

Tämä on meidän oliebollen sitten, korvaa nuo Hollannin uudenvuoden munkit. Niitä en halua. Maistuvat paljon pahemmalta kuin Suomen munkit. Uutenavuotena istuttiin kaverilla parin korttelin päässä simppelisti ja katsottiin yksityishenkilöiden joka suunnassa ampumia kalliita raketteja, jotka nousivat korkealle taivaalle aika upeasti.


Valmista taikinasekoitusta marketissa. Lisää vain vesi ja rusinat.

Juhlajuomana lastensamppanja, koska kokeilen taas uutta migreenilääkitystä, jonka kanssa ei suositella väkijuomia.

Sain koottua pikku videokatsauksen viime marraskuiselta Aruban matkaltamme!

https://www.youtube.com/watch?v=klmDMPFVAsI



Yksi ilta saatiin kykkiä kylppärin alakaapissa, jonka laatikosta hajosi liukumekanismi jo pitkälti ennen joulua. Siinä on sellainen liian hieno kiskossa liukuva teräskisko, josta pullahtelivat kuulalaakerin kuulat ulos ja sitten laatikko jumitti täysin. Allaskaappia ei missään nimessä haluta vaihtaa toiseen, koska se on vasta pari vuotta vanha, siinä on kauniit turkoosit kiiltävät etupaneelit, ja me ostimme silloin netistä maailman ainoita ja viimeisiä hienoja värillisiä kylpyhuonekalusteita, joita ei enää saa mistään.


Vihdoin mieheni oli niin reipas, että hankki rautakaupasta uuden kiskosetin. Sitten yritettiin asentaa uutta kaapin sisään ja laatikon kylkeen - uusilla ruuveilla uutta mallia vanhoihin liian laajoihin reikiin jee. Let me hear you say yeah YEAH. Piti nyrhiä uutta reikää vanhan viereen ja siitä tuli hauiskipu. 


Mutta siitä olin ylpeä, että taas pärjättiin pelkällä minun pienellä työkalumapillani, jossa on aina ollut henkilökohtainen kokoelmani ruuvimeisseliä ym. Se mappi alkoi kai Koneen sponssaamana vetoketjullisena avattavana laukkuna, jonka isä hommasi minulle, ja siihen lisäilin, aina kun jostain sain, lisätyökaluja, ja se on pelastanut minut 12 eri asunnossa opiskeluajoista lähtien ja olen pärjännyt sillä vaikka missä yllättävissä korjaustilanteissa.



Jotenkin mun paras ystävä on myöskin piikki ja näverä. Siellä on sellainen näverä, jolla voi nävertää käsin ruuvinreikää isommaksi, siinä on kärjessä vähän sellaista ruuvin kierteen alkua. En voi kuvitella, että sen nimi voi olla mikään muu kuin näverä, koska sillä näverretään käsin ähertäen. Ja se sileä piikki, onko se vaan piikki, hollanniksi ”priem”.


Laatikossa olevat valmiit reiät piti saada yhdistymään uuteen kiskoon lyhyellä pätkäruuvilla, ja uuden kiskopakkauksen töpöpääruuvit eivät sopineet. Ei ole eka kerta kun improvisoin miehen ruuvi- ja  mutterikokoelmasta yksilölliset ratkaisut etsimällä tuhannen erilaisen joukosta juuri millilleen purevat osat. Kärsivällisyydellä. 


Miehen ratkaisu olisi siinä vaiheessa kiroilla ja lähteä rautakauppaan ostamaan jotain uutta, mutta ei. Suu suppuun. Nyt etsitään hiljaa ja luottavaisesti ne sopivat ruuvit yksitellen kokeilemalla, kunnes ne löytyvät. Tietysti ne löytyvät.



Perjantaina kotona oli döfiskatastrofi. Kärsin migreenistä koko työpäivän, ja kun vihdoin tulin kotiin, jo etuovella haisi aivan järkyttävältä liuotusaineelta. Huusin heti ovelta, että voi luoja, mikä täällä lemuaa. Joo, mies oli käynyt rautakaupassa hankkimassa jotain tarranpoistajaa eli liiman irrotusainetta ja pessyt sillä keittiön ovenkarmista muka häiritseviä teipin jälkiä, jotka ovat olleet siinä kautta aikojen. Pyörävarastossa makasi vielä vanha remonttilakana, jolle oli tippunut sitä ainetta, ja siellä oli pensseli, joka oli muka pesty, ja ne haisivat molemmat. 


Laitoin etikkaa lautaselle, laitoin suitsukkeet puhisemaan, laitoin paksun suitsukekeilan palamaan, ja aina vaan haisi. Muistelin sitä väitettä, että ”ihmisen nenä tottuu mihin tahansa hajuun 3 minuutissa” - ei kyllä tottunut, jokainen hengenveto oli kärsimystä. Minusta tuntui siltä, että haluan akuutisti muuttaa jonnekin muualle asumaan, koska täällä ei kestä olla. Mitä maksaisi yö hotellissa?



Tungettiin remonttilakana pesukoneeseen, pestiin se runsaalla pesuaineella ja hajusteella - ja sen jälkeen lakana haisi edelleen järkyttävältä ja lisäksi haisi sekä pesukone, kylppäri että yläkerta. Mies vei lakanan ulos pihapöydälle tuulettumaan. Sitten pestiin pesukonetta tyhjänä pesukoneen puhdistusjauheella ja etikalla ja 95 asteen ohjelmalla. 


Vain ilmassa tuulettaminen auttoi lakanaan lopulta ja pensseli heitettiin pois.


Noin vuorokauden kuluttua pahin oli haihtunut kämpästä yleisen tuuletuksen, suitsukkeiden ja ilmanraikastimien, ruuanlaiton, elämisen ja spontaanin ilmanvaihdon myötä. Yh, kauhein kokemus pitkään aikaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti