perjantai 9. syyskuuta 2022

Yhtä juhlaa


Heti loman jälkeen miehen sisko piti bileet. Olipa iso joukko vieraita. Olimme ideoineet musiikkilistaa ja lisänneet sille kaikkien erikoistoiveet. Listalla oli 70-80-90-lukua runsaasti. 

Loppuillasta kaikki minua hieman vanhemmat muistivat nuoruudestaan The Curen A Forest -kappaleen ja tanssivat sitä, ja minun oli pakko valistaa, että suomalainen Waltari on tehnyt siitä metalliversion, joka on parempi kuin alkuperäinen. Räjähdysherkkää sanoa kenenkään lempikappaleista, että niistä on ”parempi” versio. Mutta se kuunneltin ja siitä pidettiin. Miehet keksivät sen, että Limp Bizkit on tehnyt George Michaelin Faithista karjuntaversion, joka on niin nopea, että ”ne vetää 2 minuutissa läpi sen mikä alunperin kestää 5 minuuttia”. Se oli ihan hauska.


Päätin kokeilla violetteja paljasjalkakenkiäni, pystyykö niillä tanssimaan. Olivat ne ihan hyvät. 


Asutyyli oli hieman 80-lukulainen.


Elokuun alussa pidettiin taas Venrayn vuosittaiset 6-päiväiset markkinat ja keskustan tivoli, poikkeusvuosien jälkeen vanhalla paikallaan keskellä kylän katuja ja toreja.


Kadut suljetaan ja keskelle risteystä ilmestyy kaljakioski ja pyörivät kahvikupit.

Törmäysautot odottavat juhlan alkamista.

Lauantaina olimme siellä kavereiden kanssa pitkälle yöhön. Kebabruokala otti ilon irti tilanteesta ja pysyi auki niin kauan aamuyöhön kuin kysyntää riitti. Tupa täynnä juhlijaa vetämässä döneriä kello 2 yöllä ja pizzakokit uunien ääressä täydessä touhussa. Hauskaa.


Klassikkojen klassikko, mustekala.



Muina päivinä olimme syömässä eri markkinakojuilla, niin ei tarvinnut kokata kotona. Miestäni pisti ampiainen käsivarteen kalakojulla ja niitä parveili ällösti myös siellä, missä myytiin poffertjes-pikkulettuja. Pelastin mieheni Suomen apteekista ostamallani kortisonivoiteella ja turvotus laski pian. Kampaajani kertoi, että hänen ja monen muun lapset olivat olleet kesäleirillä ja siellä olivat useita lapsia pistäneet ampiaiset monta kertaa mm. käsiin. Hyh.


Kibbeling eli uppopaistettu turskapala.

Poffertjes.

Maanantaina oli markkinoilla ryyppäyspäivä, baarikierros, jota varten saa erityisen t-paidan, jossa lukee kaikkien osallistuvien baarien nimet. Niitä kun alkaa kiertää kaljalla jo keskipäivästä, niin on muutama promille kasassa iltapäivästä. 


Kävimme syömässä churroksia. Niitä t-paitaisia baarisurffaajia kulki sadoittain ja huomasin pian, että heitä sai erityisesti varoa, koska he olivat kaikki selkeästi kännissä ja toikkaroivat päin. Suomessahan alkoholilait kieltäisivät tällaiset promootiot ja mietin, onkohan se täälläkään hyvä asia, että houkutellaan ihmisiä juomaan mahdollisimman paljon tällaisilla kampanjoilla. No, yöllä Venray oli taas paikallisuutisissa: yksi kierroslaisista oli ryypännyt tarpeekseen ja ruvennut rähjäämään, ja alkanut lyödä muita. Pahoinpitely klo 23.


Töissä kuitenkin oli hauska yhteensattuma, kun kyselin naapurikylän pojalta, että tuntikirjanpidon mukaan hän näköjään lähti maanantaina jo keskipävällä töistä ja tuli tiistaina vasta puoliltapäivin. Että omia vapaatuntejako laitan systeemiin. ”Joo, otin 4 tuntia lomaa molempina päivinä. Mä olin Venrayssa baarikierroksella.” Ehhehee. -”Saitko sellasen kivan vihreän t-paidan kans?” -”Joo tietty.”


”Mulle vain 1 tölkki kiitos.”

Myös söpöjä ja nostalgisia asioita.


Hattara oli intohimoni ja sitä piti saada.



Tää on hei ”normaalikokoinen” eikä edes vielä ”iso”.

Ämpäri kotiin?


Myöhempinä iltoina teimme perhekierroksen miehen sukulaisten kanssa ja 14-vuotias nuori suostui kanssani ”Vekkulaan”. Se olikin ainoa laite, johon voin kuvitella meneväni. Ja kyllä, alussa on legendaariset ylös ja alas liikkuvat askelmat kuten edesmenneessä Linnanmäen Vekkulassa.


Suvereenisti suoriuduin liikkuvista rapuista legendana, ”ja tosta tolle tasolle noin, joka nousee alhaalta just, neljä askelta, tadaa.” Teini ei ollut rytmissä, kurotti spagaattiin, oli vaikeaa, hihitin vieressä. Talossa oli onneksi assistentteja monessa nurkassa, ojensivat tarvittaessa auttavan käsivarren. 



Sitten lyhyt nopea liukuhihna, teini horjui siinä ja sai ohjeen ”päästä vaan irti kaiteesta!” Itse hyppäsin perään ja yritin noudattaa; kunhan vaan pysyisi tasapainossa niin ei tarvitsisi sitä kaidetta. Mutta hetkessä olin tukevasti hihnalla ja sanoin ”surfing!” ja liisin sen yli mestarina polvet notkolla.


Sisällä oli huojuvat sillat, nousevat ja laskevat pumppaavat tasot. Ja pyörivillä terästasoilla ympyrää kaaresta toiseen kierrellen. Hengästytti. Porvet nirskahtelivat ja yrittivät väittää, että niveleni ovat vanhenemassa. En välittänyt.


Ja sitten kauhea liian nopea kapea ylämäkeen nouseva pitkä liukuhihna, jolla pitäisi muka seistä. Ei tiedä miten sille voisi hypätä tai juosta niin ettei kaatuisi samantien, ja koko matka menee paniikissa huojuen, kaatumisen partaalla. Jossa mieheni yksi kerta kaatuikin rähmälleen niin että hihna pysäytettiin ja hallissa kaikui kuulutus ”Hätäpysäytys!!” ja nauroin. Mikä show. 


No, vekkulanpitäjät olivat tajunneet hihnan vaikeuden ja laittaneet sille pysyvän assistentin: mies otti tukevasti kädestä jokaista ja piti pystyssä koko mäen ajan, itse takaperin seisoen. Yläpäässä pitää silti improvisoida, se on aika brutaali. Siellä on seinässä voimistelupatja, jota vastaan voi heittäytyä, kun hihna loppuu eikä ehdi jarruttaa. Heittäydyin kylki edellä patjaan.



Lopuksi pitää valita kolmesta kauhun tiestä yksi alas: joko liukumäki pyörivään tynnyriin, tai suurten pyörivien rullien mäki, joka näyttää siltä että saa 20 mustelmaa pakaroihinsa töyssyistä, tai loivasti alaspäin ajava itämainen matto eli kuvioitu liukuhihna. Valitsin sen. Tangosta voi roikottaa itseään ja päästää putoamaan istualleen hihnalle. 


Lopussa hihna pruikkaa ihmisen reunan yli patjoille, joille pyllähdin niin, että minulla oli mekko korvissa kun kompuroin siitä ylös. Nyt jos koskaan mieheni olisi voinut kuvata kaikkien aikojen parhaan kotivideon, mutta ei ollut salin ovella kyttäämässä tätä mestarisuoritusta, ikävä kyllä.


Tuuletettiin teinin kanssa kun tehtiin se, ja selvittiin hengissä. Se oli hengästyttävää kuin valtaisa urheilusuoritus. Mutta hysteerisen naurattavaa. Menisin siis uudestaan, mutta täytyy tietää, että mustelmia voi tulla.


Kauniit värivalot illassa.

Vielä yks hattara.


4 kommenttia:

  1. On hattaralla kyllä kokoa! Mielestäni tuollaisa baaritempauksia on kyllä Suomessakin olemassa, ainakin opiskelijapiireissä. Usein kussakin baarissa on jokin juotava myös tarjouksessa. Juuri kuluneella viikolla jokin tuollainen tapahtuma taisi täällä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, niin varmasti, vähintäänkin epävirallisia kierroksia on tai sit jos keskittyvät oikeastaan ruokaan, niin virallisestikin. Heh, oli ishko hattara tällä kertaa. Selitän aina, että "eihän tämä ole kuin lähes pelkästään ilmaa".

      Poista
  2. Vähänkö tuli ikävä Vekkulaa!!! Juu, opiskelijan äitinä tiedän, että tällaisia baarikierroksia on paljonkin, muun muassa "Radanvarsiapro".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Vekkulaa tarvitsis maailma. Olikohan Särkännimessä joku vastaava?

      Poista