Bonuskissa ja jääkaappisirkus

Naapuritalon kolli Dorus on uskaltautunut meille vähitellen sisään. Ovella se osoitti kiinnostusta kynnyksen yli ja halusi raapia kynsiään karkeaan ovimattoon. Näytin, että ole hyvä, teroita siinä, ja se kävi etutassuillaan sitä riepomaan ja poistui kun se oli tehty. 

Lopulta se jäi kerran eteiseen olemaan ja kurkisti olohuoneeseen, hyvin arkana. Istui ovimatolla hyvän aikaa ja kun tarkistin perään, se päästi korkean pikkuisen ”miu”:n ilmoituksena, että täällä ollaan vielä hei.

Yhtenä iltana mieheni auttoi Doruksen omistajaa löytämään sen puskan alta etupihasta.

- Kannattaa aina katsoa täältä, se on usein tuolla kasvien takana.

- Jaa, ihan piilossa...

Dorus kävelee esiin.

- No kappas, siinähän se onkin.

- Nooh manneke, tulehan mukaan. Sun pitää tulla kotiin syömään.

Sitten Dorus nostettiin syliin ja vietiin kotiin. Söpöä. ”Manneke”, pikkumies.

Vähitellen Dorus rohkaistui sisälle ja hyppäsi pöydälle. Kun se on sisällä, pidämme oven raollaan. Sen pitää olla aina valmiina menemään kotiin ja löydettävissä, jos omistaja etsii. Emmekä ruoki sitä. Mutta se tykkää nuuskia uudessa ympäristössä ja pestä itseään ja torkkua pöydällä iltanokoset.

Totesimme, että jos Dorus on paikalla, täällä ei voi syödä vanukasta eikä sipsiä eikä mitään. Se nenä tunkee joka puolelta kohti kulhoa ja haluaa osansa. Hurina käy ja tassut marssivat, että ”ruokaa ruokaa ruokaa mulle, saaks ruokaa, ruokaa ruokaa.” Se ei luovuta. Hysteeristä.

Tarjoilija, pöydälläni on kissa!

Yritin itselleni silti tehdä sienipastaa ja meinasin, että ”eihän sua voi kiinnostaa pasta eikä sieni”, mutta Dorus vastasi, että tuollainen kermakastike olisi kyllä ihan maukasta maistaa. Kun kuonoa tunki lautaselle oikealta ja vasemmalta ja jouduin jo nostamaan annosta suorin käsivarsin kohti kattoa, jottei lautasella olisi kissaa, siirsin kollin ystävällisesti ulos.

Yläkertaan se uskaltautui myös, lipaston päälle ja siitä ikkunalaudalle katselemaan maisemia. Seurasi tunnin hiljaisuus, kun se veti sikeitä ikkunalaudalla pötköttäen.

Kävin Plus-kaupassa hakemassa ruokaa. Kun purin ostoskoreja autosta, niin eikö Dorus livahtanut heti eteiseen tutkimaan. Nauroin jo valmiiksi, että broileri herättää varmaan kiinnostusta. No siinä nuuski. Palasin autolle sulkemaan takakakontin ja kun tulin, oli broileri jo erittäin vastustamaton ja Dorus molemmilla etutassuilla seisomassa ostoskorissa ja nenä niin kiinni broilerissa että meinasin, että kohta se haukkaa muovin läpi. Nostelin Dorusta pois ostoksista ja menin lastaamaan niitä jääkaappiin. Dorus seurasi jaloissa ja kehräsi ja marssi, sanoen: ”Oi kuinka ystävällistä että ostit mulle kanan, syödäänks me se nyt heti?”

Myöhemmin se keksi hypätä mikrouunin päälle, koska siinä on leipäkori, jossa tuoksuivat tuoreet juustocroissantit. Dorus hieroo poskea croissantpussiin ja tunkee päätä leipäkoriin, jolloin päätin, että parasta laittaa leipäkori kaappiin oven taakse tai se syö croissantit pusseineen heti kun selkänsä kääntää.

Koivet ilmassa akrobatiaa.

Sitten se päätyi jääkaapin päälle ja myöhemmin kuului vain ”tumps” ja se oli katonrajassa maustekaapin päällä. Toivottavasti kaappi kestää seinässä... Kissa etsii korkeat paikat, se on selvä.

Lidilissä kävimme isoilla ostoksilla. Paistopisteellä oli ilahdus toisensa perään: ”Kato, mini-flammkuchen! Otetaan lounaaksi tollaiset. Hei, brezel, mä ainakin haluan brezelin! Oi, pastel de nata, ne on herkullisia, otetaan huomiselle kahville.” Portugalilainen joululeivonnainen pastel de nata on viime vuosina levinnyt standardiksi Hollannin marketteihin, huoltoasemavitriineihin ja työpaikkaruokaloihin, ympärivuotisesti. Siinä on vaniljatäyte lehtitaikinakupissa eli aika viinerimäinen olemus.

Pastel de nata.

Juuri silloin kun olin ladannut Plusin tuoreet kanat, kalafileet ja salaatit jääkaappiin, ja sen jälkeen toimme vielä koko satsin Lidliä sinne, jääkaapin heikkous alkoi näkyä tosissaan. ”Eihän tämä ole mikään kylmä... täällä alkavat tuotteet kohta pilaantua hei... tämä ei nyt toimi oikeasti enää.” Irrallinen lämpömittari kertoi, ettei se pysty tekemään maksimivaihteellakaan kuin 14 astetta viileyttä.

Meillä on pyörävarastossa lisäksi juomajääkaappi ja neljän laatikon pakastinkaappi, joihin saimme suuren osan elintarvikkeista kylmään turvaan vaihdon ajaksi.

Täällä tämä toimii näin nopeasti: Tilattiin netistä perjantai-iltana uusi jääkaappipakastin, ja se toimitettiin lauantaina. 

Mehupullot hikoilevat lämmetessään.

Pelastakaa edes jääkaappimagneetit.

Onneksi mieheni jaksoi tehdä vertailutyön ja selata netistä. Uusi on isompi ja se on hyvä, koska jääkaappi on usein täynnä ja aina siirtelemme siellä pinoja ja ähisemme ja etsimme tavaraa toistensa takaa. Se on myös korkeampi. Tässä on nyt alla kolmen laatikon pakastin, kun edellisessä oli päällimmäisenä vain yksi pakastelokero. Ja silti tämä kuluttaa vähemmän sähköä kuin edellinen. Tekniikka edistyy.

Miehet rullasivat sen valkoisesta pikkukuormurista sovittuna aikana lauantaina iltapäivällä. Jopa jääkaapeissa on nykyään takana alla pyörät, joilla sen voi rullata asuntoon. Hieman ahdasta oli mutkissa ja raivasimme nopeasti pöytää ja penkkiä syrjään, ja oli upeaa että kuljetusmiehet hoitivat kaapin paikalleen nurkkaan saakka. Ja ottivat vanhan mukaansa.

Dorus valvoi koko jääkaapin vaihdon. Vain siinä kohdassa kun 2 miestä rullasi kaksimetristä kaappia keittiöön, se juoksi pakoon. Muuten se asettui tiskipöydälle nitisevien styroksipalojen päälle tyytyväisenä. Sitä ei haitannut vaikka imuroitiin, eikä edes kahvimyllyn korviaraastava ääni kahvitauolla.

Ja hommathan vain pahenivat: edellinen jääkaappi oli erikoiskapea 55 cm. Uusi on standardia kodinkoneleveyttä 60 cm. Hellan ja jääkaapin välissä on Ikean 60 cm alakaappi kattiloille ja uunipelleliile ja sen päällä mikrouuni, eli tärkeä elementti. No nipistä siitä sitten senttejä, että alakaappi edelleen mahtuu uunin ja jääkaapin väliin. Jääkaappi oli jo ihan lattialistassa kiinni, ei mene enempää nurkkaan. Hella vedettiin kiinni tiskipöydän päätyyn. 

Ja vieläkin oli alakaapin päälle ruuvattu työtaso hitusen liian leveä. Mutta siinä oli puoli senttiä reunan yli roikkuvaa ylimääräistä molemmin puolin, joten sähkösaha esiin. Minä imurin kanssa poistamassa sahanpuruja ja mieheni jurruutti sahalla lastulevyistä pöydänreunaa irti keskellä keittiötä. Ja Dorus torkkui vieressä kaikessa kaaoksessa ja melussa. Lopussa kaappi saatiin mahtumaan.

Alkaa taas näyttää kunnon työmaalta.

Mahtu.

Tämä on aina tällaista: meillä jos vaihtaa yhden mööpelin tai kodinkoneen, alkaa dominoefekti. Jokin muu ei enää mahdukaan ja jotta se saadaan ratkaistua, pitää alkaa ostaa muita mööpeleitä uusiksi, tai tuhoamaan niitä, kuten nyt. On aina kysymys milleistä ja senteistä, koska asunto on ahdas ja täyteen tungettu säilytysratkaisuja. En millään olisi halunnut, että tästä alkaa odysseia, että pitää alkaa etsiä paria senttiä kapeampaa alakaappia, joita ei kuitenkaan ole, koska standardimitta on 60, ja että kapeampaan kaappiin eivät mahtuisi enää uunipellit ja ritilät, vaan ne pitäisi tunkea hellan aluslaatikkoon hankalasti, ja sinne eivät sitten taas mahtuisi kakkuvuoat, ja kaikki pebasta. 

Eli ihan sama vaikka työtasosta näkee, että sitä on sahattu, haluan pitää vanhan kaapin kumminkin, jotta tämä jääkaappi-keittiösirkus joskus loppuu. Nyt iloitsemme tilavasta ja toimivasta jääkaapista.

Käyttöohjeet ovat hauskoja. Sallittuja ääniä kuvassa.

Jos kaappi on toisen kaapin kyljessä, se tekee nallet.