Matka osa 1 - kauhujen yö Tanskassa

Autolla Hollannista Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen ja takaisin.

Paljon ei ollut musiikkia. Autossa emme kuunnelleet radiota, koska oli täysi keskittyminen ajon ilmiöihin. Oli monta kertaa Stauta Saksassa, pitkiä tietyömaita ja muuten vain ruuhkaista. Samalla tuli rankkasadekuuroja päälle ja Saksan kovan asfaltin pinnassa vesi suihkusi valkoisena niin ettei mitään nähnyt. Pian taas paistoi aurinko kirkkaasti ja piti ottaa aurinkolasit. Ja aikataulu oli uhkaamassa, lauttasatamaan ajoissa. 

Ajoin halki Ruhrin alueen ja pitkälti Bremeniä kohti, ja mieheni loput. Nopeasti vain vedettiin Brezeliä ja Snickersiä ja Apfelschorlea huoltoasemilta, ei ehditty syömään eikä myöskään löydetty sopivaa ruokaa silloin kun olisi ehkä ehtinyt, joten lopulta syötiin Tanskaan tultua Rødbyn kebab-pizzeriassa. Jossa väänsin tanskaa ja englantia sekaisin.

Tanska lähestyy.

Fehmarnin silta Saksassa.

Ainoat musiikit olivat se, että minulla soi päässä Level 42:n Lessons in love, ja se kun pizzeriassa pikkutyttö lauleskeli perheelleen Shakiran Waka wakaa (This time for Africa) pizzan ohessa. Saksan huoltoasemalla huomioni kiinnitti hiljaisuus: ei ollut taustaradiota päällä. Hollannissa on yleensä.

Tanska oli kuten muistimme: paljon keltaista maisemassa, viljapeltoja ja heinää. Kukkuloita, mutta ei korkeita.

Teillä näkyi turisteja: paljon saksalaisia ja tanskalaisia autoja, belgialaisia myös, jokunen suomalainen rekka ja 1 henkilöauto. Hollantilaisia oli ympärillämme lautalla heti ja koko ajan, ja motellissakin. Motelli oli vanha talo, mutta siistiksi siivottu.

Scandlines lastattiin Saksan Puttgardenissa, ulos tuli autojono ramppia pitkin, paljon saksalaisia asuntoautoja lomaltapaluussa. Laiva lähti ainakin 15 min aiemmin kuin aikataulun mukaan ja oli eri alus kuin varauslipussamme luki. Self-service oli nopea automaatti, joka sylki boarding cardin. 

Lauttasataman check-in.

On täälläkin jonkun verran tilaa autokannella.

Tanskan tulli ja poliisi oikein teki pistokokeita satamassa ja katsoi, kenet vinkkaavat läpi ja keneltä alkavat kysellä passia tai muuta. Aiemmin Saksan tulli penkoi yhdellä huoltoasemalla sveitsiläistä henkilöautoa.

Puttgarden-Rødby-lautat ovat symmetrisiä, kaksipäisiä, ohjattavissa molemmista päistä. Säästää kääntyilyn satamissa. Siksi kansikartassa voikin käyttää käsitteitä ”laivan eteläpääty” ja ”pohjoispääty”, koska ne pysyvät samana, ajoi se kumpaan suuntaan tahansa. 

Siellä oli jopa shop, josta ihmiset ostivat lavoja Carlsberg-tölkkejä, ja parfyymikaupassakin kävi väkeä. Usea kahvila ja ruokabaari oli. Ylin kansi jolle pääsi oli 6, ja autotkin olivat jo 4. kannella. 

Saksa huononee ja tanska paranee matkan edetessä. Joissain napeissa oli parempaa kieltä, ”Zum Öffnen drücken”.

Ulos pääsi sivuille, mutta ei keulaan/perään. Vähäsen se jopa heilui ja olin pettynyt itseeni, kuinka alkoi heikottaa heti 5 minuutin pienessä keinutusliikkeessä. Eli mitenköhän pärjään Siljalla?

Aamupalalla oli musiikkia. Tanskalaisia nykyartisteja tanskaksi, samaa poptyyliä kuin hollantilaiset nykyartistit. Sitten oli sellainen 80-kuvun kappale ja sellainen ääni, että sanoin: eikö tämä ole se bändi joka oli euroviisuissa? Oli se, Fyr og flamme, tunnistettavalla tyylillä ja uudella kappaleella. 

Omassa päässä soi Leevi and the Leavings: ”Olen kaivannut sinua Kyllikki, kun kohtalon tuulet kaarnalaivaa keinuttaa...” kun ajoin E4:sta Smoolannin metsissä.

Aamupala oli hyvä ja totesin, että Tanskassa ainakin asiat maistuvat selkeämmin ja ovat enemmän suolattuja kuin Hollannissa. Jo yksinkertaisen kebabpizzerian pizzan juusto on maukkaampaa Tanskassa kuin Hollannissa. Ja aamupalan tuotteet, jugurtti ja leipä ja juusto ja leikkeet ja voi, maistuivat minusta kaikki voimakkaammilta kuin kotipuolen ruuat.

Illalla/yöllä kävimme yönähtävyydessä. Eläintarha Krokodille Zoo oli yllättäen auki klo 22-00. Muutama muu turisti siellä oli vain, norjalaiset asuntoautolla ja tanskalaisia. Keskellä ei-mitään Eskilstrupissa eli 3 km meidän motellistamme. Ihan ihme, että miten niin täällä on oikea nähtävyys, mitäköhän tästä tulee vai onko tämä joku ihan amatööripaikka. No ei ollut, siellä pääsi yöllä kiertämään punaisen lampun kanssa (joka ei häiritse eläinten yönäköä) trooppisen kasvihuoneen ja etsimään terraarioista ja lammikoista krokotiilejä, alligaattoreita ja kaimaaneja. 

Niitä oli vaikka kuinka monta lajia, niillä oli omat betoniset tarhat joissa ne pääsivät veteen ja tukkien väliin, ja kasvit kasvoivat ja hyönteiset (torakat!) vilisivät kasvihuoneen kuumassa ilmastossa ylhäällä roikkuvissa köynnöskasveissa ja lattian sahanpuruilla. Muutama käärme oli terraarioissa myös. Sellaiset 3-4-metriset krokotiilit tuijottivat panssarilasin läpi suoraan kohti kun katsoin lampulla. Hengenvaarallisia eläimiä. Vähän horror. 

Ulkona kävi kylmä tuuli, onneksi oli tuulitakki. Kuu loisteli pilvenriekaleiden välistä. Ulkona oli tarhat puuleopardille, puumalle, jollekin näätäeläimelle, kilpikonnille ym. Ja lintuja, papukaijoja, seeprapeippoja olisi ollut mutta ne olivat yöllä pesässä nukkumassa. Puuma sirkutti yössä, se suorastaan lauloi kuin lintu kun se huuteli toisen tarhan toiselle puumalle korkealla äänellä. 

Selvisi, että siellä tehdään krokotiililajien säilyttämistyötä ja he ovat ihan eksperttejä alallaan. Hoitaja teki ruokintakierroksen ja kertoi tanskaksi siis loputtomasti joka eläimen luona, enkä todellakaan aio teeskennellä, että ymmärtäisin yhtäkään sanaa puhutusta tanskasta paitsi lainasanat, koska ei todellakaan, ei millään, saanut kiinni mitä hän kertoo. Tekstin ymmärtäminen taas ei ole ongelma.

Lopuksi seisoimme sisällä aulassa ja hoitaja otti pythonin terraariosta kaulalleen kiemurtelemaan, kukaan ei halunnut pidellä sitä. Pari torakkaa kipitti aulassakin ja jos hoitajat näkivät sellaisen lattialla, he astuivat päälle saappaalla ja liiskasivat sen. Ällöä. Kuulemma nämä trooppiset torakat ovat tarkoituksella siellä, koska tarhassa on myös kääpiöapinoita, jotka syövät niitä koko ajan. Ja nämä eivät kuulemma selviydy ulkona, jos sieltä joku karkaisikin. Hmmh. Ihmiset olivat hieman paranoidina niistä torakoista ja ravistelivat takkejaan ja lahkeitaan, koska ihan kuin joku ryömisi siellä... 

Lopuksi hoitaja haki nuoren kaimaanin käsiinsä. Jokainen kokeili, miten sillä on selässä panssari, paksut kovat suomut, mutta mahapuolella aivan ohut ja pehmeä iho.

Se oli jokseenkin surrealistinen kokemus, pimeässä myrkkykäärmeiden ja torakoiden välissä, hengenvaarallisten eläinten pelossa, keskellä yötä, keskellä aivan tyhjää maaseutua.