keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Kutsumaton eliö ja kansainvälisyyden synti

Tämä on nyt oikeasti tällaista, että viitsiikö sitä edes mainita, että on käynyt Suomessa, koska siitäkin voi tulla tuomituksi ja saada ilkeitä kommetteja. Jos katsoo minkä tahansa lehden lukijakeskustelua, niin tuntuu, ettei kannattaisi. Aika monen mielipide kun on se, että Suomen rajat pitäisi pitää kokonaan kiinni seuraavat vuodet, koska ulkomailta se tauti tulee, ja täytyykö sitä tänä aikana lentää yhtään mihinkään. 

Mitä jos tututkin katsovat pahasti, kun tullaan ulkomailta tuomaan tautia (vaikka on täysrokotettu ja negatiiviseksi testattu ja täyttänyt velvollisuutensa ja seurannut ja lukenut turvallisuushjeita millintarkkaan viikkokaudet). Pitääkö työnantajalle valehdella, että pysyi kotona koko loman, koska työnantaja voi olla väärässä luulossa, että Suomi on joku punainen paikka kartalla ja pitäisi mennä itse maksetuin lomapäivin karanteeniin kun on käynyt siellä.


Se vaan, että ulkomailla asuvilla ihmisillä on perhettä ja lähisukulaisia Suomessa ja jos edellisestä käynnistä Suomessa on jo 2 vuotta, niin joskus sitä haluaisi nähdä. Jos odottaa, että se ”onko pakko juuri tänä aikana matkustaa” menee ohi, siinä voi mennä vielä seuraavat 4 vuotta ennen kuin pandemia on oikeasti poistunut. Ja sitten voi olla seuraava käsillä.



Moraalisesti monet ymmärtävät, että perheen luona vierailu on eri asia kuin turismi, mutta eihän se näy minkään valtion linjauksissa. Ne samat moninkertaiset, monimutkaiset ja jatkuvasti muuttuvat byrokratiat, rajoitukset ja vaatimukset, joita turistimatkailua varten luodaan, koskevat myös niitä, joilla on kaksikulttuurinen perhe ja lähisukulaiset Suomessa; vanhemmat, sisarukset tai aikuiset lapset. Ainoa yksityiskohta, jossa ero tehtiin, oli tämä aika, jolloin Suomi päästi sisään EU:sta vain ”hyvällä syyllä” Suomeen tulevat; se erotteli ulkosuomalaiset turisteista. 


Monikin pelkää näköjään, että nyt kun saa periaatteessa turistikin tulla, niin alkaa massavyöry Suomeen ja tulee pelkkä katastrofi. Ei tarvitse pelätä, ei sinne kukaan tule näissä olosuhteissa. Kuten joku osuvasti sanoi: ei huolta, ei sinne Suomeen mene muut kuin ne, joiden on pakko. Sen verran hankalaksi on matkustus tehty edelleen.



Virus tulee ulkomailta; niin, mistäköhän se tuli meille Hollantiinkin? Ulkomailta. Ei se täälläkään syntynyt. Maailma on kansainvälinen. Tässä on muutama vuosikymmen rakennettu maailmaa ja varsinkin Eurooppaa sellaiseksi, että on helppo luoda elämänsä muuhunkin maahan ja käydä sieltä välillä kotimaassa. On vapaa työvoiman liikkuvuus ja Schengen ilman rajavalvontaa. Kansainvälisyyteen on kannustettu.


Sitten kun se liikkumisoikeus yhtäkkiä leikataan poikki ei vain kuukausiksi vaan useiksi vuosiksi, en kestä sellaista niiden ihmisten syyllistämistä, joiden perheet elävät kahdessa maassa, että ”mitäs läksit” ja ”onko nyt pakko sitten olla siellä ulkomailla ja tulla Suomeen.” Ei se ennen ollut syntiä eikä tuomittavaa, vaan ihan normaalia ja itsestäänselvää. Sille perustalle se on rakennettu. 


Ei maailmaa nyt enää kesken kaiken voi paloitella saarekkeiksi, joista ei enää koskaan saa poistua. Se kommentoija voisi sitten tulla kaikkien tuhansien ulkosuomalaisten perheiden luo katsomaan tilannetta yksilöllisesti ja kertomaan ja jaottelemaan, mitä viivaa pitkin perheet tulisi jakaa Suomen ja nykyisen asuinmaan kesken: pitääkö olla erossa aviopuolisostaan, lapsistaan vai vanhemmistaan tai sisaruksistaan, isovahemmistaan tai lapsenlapsistaan loppuelämänsä.



Rasittavinta tässä ajassa on ehkä kaikenlainen syyllistäminen, kyttääminen ja sormella osoittelu. Kun kaikki muut muka tekevät väärin tai ovat varomattomia. Tosiasiassa useimmat tekevät parhaansa ja noudattavat tunnollisesti varotoimenpiteitä, mutta tauti leviää silti joka maassa. Kaikki ovat tässä samassa sopassa kuitenkin ja lisäksi ihmiset hajoavat psyykkisesti, jos heidän pitää istua 5 vuotta olohuoneessaan saamatta lähteä yhtään mihinkään.


Monella näyttää myös olevan valheellinen kuva siitä, että kaikissa muissa maissa paitsi Suomessa on eletty kuin pellossa taudinhallinnan suhteen. Päinvastoin, rajoitukset ovat olleet monessa paikssa tiukempia kuin Suomessa on koskaan nähty. Meillä oli esim. ulkonaliikkumiskielto klo 22 alkaen ja poliisi valvoi sitä kaduilla, alkoholinmyyntikielto klo 20 alkaen, kaikki ravintolat kiinni puolen vuoden ajan, muut liikkeet kuin ruokaupat kiinni kuukauden ajan, ja kampaajat ja fysioterapiat kokonaan kiinni erinäisiä aikajaksoja.


Lisäksi tässä verrataan Suomea, Euroopan harvimmin asuttua maata, Hollantiin, Euroopan tiheimmin asuttuun maahan, joten kontaktien määrä saattaa ihan luonnostaan olla ikävä kyllä suurempi täällä vaikka parhaansa tekisi. Luonto on tässä hieman Suomen puolella.



No, joka tapauksessa olen pitänyt taukoa kaikesta ja bloggaamisesta, käynyt Suomessa ja miettinyt kansainvälisen elämän syntisyyttä. Voi viddu vaan tätä loputonta poikkeustilaa.



Sainkin jo rangaistukseni. Punkki puri perseeseen. Huomasin aamulla lantiolla jonkin murusen, joka ei lähtenytkään iholta pyyhkäisemällä. Herätin miehen seuraamaan operaatiota punkkipihdeillä. Se lähti heti ensimmäisestä liikahduksesta ja putosi lattialle. (Ei mies, vaan punkki.) Piti etsiä se matosta ja mikroskooppisesti varmentaa, että se edes oli oikeasti punkki, koska se oli vain liikkumaton pallura ja putosi niin helposti irti. Mutta siinä kohdassa oli pieni ihopunoitus kyllä. Ilman rillejä näin, että oli sillä pieniä jalkoja etupäässään ja että se hitaasti liikutteli niitä vielä. 


Aika pökertynyt kyllä, ei se kävellyt mihinkään. Ihmettelen, miten sellainen kestää liiskaantumatta lonkalla, jonka päällä makaan nukkuessani koko elopainollani. Ehkä se olikin siksi pökertynyt, että mihin ruhon alle mä jouduin. 


Huuhdoin sen vessasta alas ja luin sen jälkeen, että se onkin oikea metodi. Joko vessa tai polttaa se sytkärillä. Lavuaariin ei kannata huuhtoa, sieltä se kävelee viemäriä takaisin ylös asuntoon myöhemmin. 


Vahva epäily, että se oli suomalainen punkki, jonka olin tuonut lentokoneessa paluumatkalla mukanani. Nimittäin vanhempieni pihalla käytyäni käveli siellä jo laiha punkki olkapäälläni, eli niitä selvästikin oli siellä puskissa vaanimassa. 



Tuntemattomat eliöt pihassa.

Ei aavistustakaan kuinka kauan punkki oli imenyt siinä. Tämä oli millin, korkeintaan puolentoista pallura eli eihän sen nyt hirveän iso ollut vieläkään. Eikä tuntunut missään, koska ne erittävät jotain puudutusainetta, ettei puremaa huomattaisi.


Se on voinut ihan hyvin istua siinä Suomesta saakka. Olisikohan se kestänyt jopa saunomisen? Tai sitten tullut jonkun vaatteen mukana Suomesta ja laukut purettuamme löytänyt minut kotona. 



Schipholissa oli vain kauheat julisteet, että ”varmista ettet tuo ylimääräisiä tuliaisia ulkomailta” ja viruksen kuva siinä, mutta minä saatoin tuoda ylimääräisen punkin.


Tulikin demonstroitua lentomatkustuksen vaarallisuus sittenkin, pöh. Kutsumaton eliö tuli heti mukaan. 


Mutta tuli myös demonstroitua ahdistus, jota rajojen sulkeutuminen ja asenneilmapiiri aiheuttaa ulkosuomalaisille.



4 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus. Lähisukulaiseni Suomessa ovat jo kuolleet, eikä ole ikävä muita suomalaisia tavata. Ikävää, että teille, joilla vielä on rakkaita Suomessa, ollaan noin ilkeitä.
    Muinoin kävin autolla Ruotsin kautta jälkikasvuni kanssa Suomessa, että oppivat suomen kieltä ja suomalaista elämäntapaa. Nykyään pitäisi kai siellä lastenkin kommunikoida vain enganniksi.
    Kuljetin muurahaisia, kärpäsiä ja hyttysiä autossa Tanskan ja Ruotsin kautta maasta toiseen. Santaa, kuraa ja bakteereja kuskattiin kumisaappaissa je kengissä miljoonittain. Kerran salakuljetettiin jopa marsu.
    Ennenmuinoin oli tullit ja passikontrollit. Lasteni passissa on leima "Inrest i Sverige" muttei leimaa että matkustivat sieltä pois.Tuontirajoitus 100 DM:n arvosta tavaraa Saksaan ja pullo viinaa Suomeen eikä missään tapauksessä eläviä kukkia. Muurahaisilla ja kärpäsillä ei ollut passeja eikä niitä laskettu liharuoaksi. Auton nokassa sitä enemmän "käyntikortteja".
    Hyttysten ininäähän nuo suomalaisten somekirjoitukset ja kommentit ovat, mutta ikäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei suoraan olla oltu ilkeitä, mutta vaikuttaa masentavasti itseen, kun näkee, kuinka paljon tuota mielipidettä on ilmassa. Ei tule varsinaisen tervetullut olo Suomeen. Voi marsu, oih. Kyllä muistan tuon kuinka-monta-litraa-alkoholia -ajan ja aikuisten laskeskelun, on siitä kyllä muuttunut aika. Ei tarvitse rahaakaan vaihtaa rajalla! Paitsi edelleen Ruotsiin mennessä.

      Poista
  2. Harmittaa puolestasi, jos olet saanut kuulla ja lukea tuollaisia negatiivisia kommentteja täällä Suomessa! Minä en ole mistään tällaisia lukenut enkä koe, että täällä vastustettaisiin matkustusta Suomeen tai kuviteltaisiin suomalaisten olevan jotain asiantuntijoita koronan suhteen. Kiinnostaisi kuulla, missä medioissa näitä negatiivisia kommentteja on ollut? Muistetaan, että somessa usein paasaavat trollit, ym eikä suurin osa Suomen kansasta seiso niiden kommenttien takana! Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anna! Totta, että kannattaisi jättää kommenttipalstat omaan arvoonsa. Jotenkin minua on ärsyttänyt ja pöyristättynyt siellä vallitseva ilmapiiri niin, että olen uteliaisuuttani mennyt katsomaan, mitä siellä taas sanotaan aina kun tulee uutinen, jossa käsitellään matkustamisen ja Suomen rajaliikenteen jonkinlaista avautumista. Joka kerta saan pettyä, koska yhä uudestaan 90% prosenttia kirjoittajista on sitä mieltä, että Suomi on suljettava ulkopuolisilta ikuisesti ja kaikki paha tulee ulkomailta ja sinne matkustavista suomalaisista. Tällaista on ihan Ylen uutisten sivustollakin, ei vain iltapäivälehdissä.

      Poista