Melko hurja autoretki Zakynthoksella

Ihan hyvä, että opettelin kreikan pienetkin kirjaimet entistä paremmin etukäteen, niin että olin vielä sujuvampi katukylteissä. Automatkoilla oli eduksi, että osasin ne kirjaimet, koska ei todellakaan ollut ihan jokainen paikannimikyltti lisäksi latinalaisilla aakkosilla.

Muutenkin ihanaa tavata menyitä kahviloissa, kun eri kirjainjärjestelmän translitterointi menee ääntämyksen kautta, kuten sen korrektisti kuuluukin mennä. Tulokset ovat niin liikuttavia. Koka Kola lait. Sprait. Kaputsino. Bolones. Beikon.

Ja se oli hauskaa, kun ”luonnollisessa kivennäisvedessä” luki ”fysiko metalliko nero”, jonka ajattelisi suoraan, että ”fyysinen metallinen vesi”.

Ensimmäisen autopäivän auto otettiin paikallisesta Helmis-vuokraamosta, hotellista mennessä pääkadulla heti nurkan takana ja hyvin meni. Volkswagen Up!, hyvin veti jyrkissäkin ylämäissä.

Meillä oli alunperin matkatoimiston kautta järjestettynä auto maanantaiksi ja meillä piti olla perjantaina veneretki. Veneretki peruttiin ja siirtyi tiistaille. Ehkä vähän tylsää hengata pelkästään hotellissa siihen saakka, joten päätettiin ottaa jo aiemmin toinen yksittäinen päivä autolla, joka järjestyi lyhyellä varoituksella lauantaiksi Helmiksestä. Se voisi yhtä hyvin olla suomalainen firman nimi.

Perinteisillä tiekartoilla mentiin lähinnä, ja nekin olivat ylimalkaiset. Autovuokraamoista sai jonkinlaiset kartat, mutteivät ne olleet siis oikeita tiekarttoja, jollaisia niiden kuuluisi olla. Suurimmat paikat ja päätiet merkitty. Loput piti katsoa Google mapsista kännykällä. Kännykän akku riitti just just aamusta iltaan sellaisella aktiviteetilla. Datapaketti alkoi olla niukoilla, kun minulla on vain jotkut surkeat 3 gigaa kuukaudessa, mutta riitti sekin sitten vielä.

On vaan ärsyttävää, kun kirkkaassa maisemassa tarvitsee oikeastaan aurinkolasit, mutta ne on autossa otettava pois, jotta näkee tuijottaa sitä kännykkää. Ja jos tulee yhtaikaa kuskin huomautus ”hei kylttejä, mitä tossa lukee?” juuri kun olen syventynyt johonkin tulevan tienhaaran analyysiin kännykän näytöllä.

Eli: vuokra-autolla ajamisessa on rasituksensa ja lisäksi mieheni pitää navigoida liikenteessä törttöilevien turistien ja kaahaavien paikallisten välissä. Mutta kyllä sillä tavoin näkee paljon paikkoja ja elämää.

Zakynthos oli yllättävän vihreä saari, kukkivia pensaitakin näkyi. Käytiin nyt ensin lähinnä länsirannikolta kirjattuja highlightseja. Tai yritettiin. Livenä todellisuus on aina jotain muuta kuin mitä jostain Googlen kartan valokuvista näki. Joistain paikoista minulla oli oikeitakin tietoja, onneksi.

Saaren pysäköintiongelmat avautuivat heti Bouchalissa, mistä on näkymä kaiteen yli koko Zakynthoksen kaupunkiin, näkyy satama ja risteilijät ja rantaviiva. Sinne ajaa sellainen pieni turisti”juna”kin, jossa on höyryveturia muistuttava moottoriajoneuvo ja vaunut. 

Siellä oli joka kaarteessa ja kujalla lähellä näköalapaikkaa pysäköintikieltokyltit. Silti siihen tien laitaan jättivät kaikki turistit autonsa sekä bussinsa. Vuokra-autot näkyivät olevan valkoisia suht koko saarella, siitä tunnisti turistit. Pari kertaa kierrettiin yksisuuntaisia katuja talojen välistä ja kerran tiellä makasi talon kissa niin poikittain, että nousin ulos ja varmistin, että se menee kadun laitaan. Sitten vaan laitettiin kieltopaikalle 10 minuutiksi auto ja kuvattiin näkymä.

Zakynthoksen pääkaupunki Zakynthos.

Yksi melko suora tie sieltä kaupunkiin oli tietyömaana poikki ja piti kierrellä laitoja pitkin rannikolle, serpentiinitietä rinnettä alas. Varsinaisesti ei kaivattu Zakynthoksen kaupunkiin, mutta kun länteen vievä iso tie alkoi sieltä, piti mennä keskustan laitaa sitä varten.

Pissahätä iski ja pysähdyttiin ison tien huoltikselle, jossa näin vain moottoriöljyjä myyvän teknisen shopin ja sekaisen toimistopöytänurkkauksen. Jouduin kysymään kreikkalaisilta turisevilta huoltisäijiltä pihalla bensapumpun luona, että ”ei suinkaan tääl toilettia olis”. No oli, takanurkassa vasemmalla, viitottiin. Aa, tuolla pesunesteiden ja autovahojen välissä. Se oli ihan okei siisti.

Lounaisella niemimaalla etsin näköalapaikkoja, mutta mentiin ensin katsomaan Keri Beach ja satama, kun tuli vastaan. Söpö mini venesatamapaikka, joka myi jotain laivaretkiä ja oli pari tavernaa ja aika pikkuinen uimaranta. 

Kerin tavernat.

Sitten etsin Marathiasin niemimaan näköalaa, muttei sinne vienyt kuin päättyvä kiemurteleva kapea tie kallioille eikä missään ollut pysähdyspaikkaa ja tie vaan päättyi johonkin yksityisvilloille. Hirveät proseduurit saada auto käännettyä rinteen vinolla tiellä peruutellen.

Yksi Marathiasin näkymä tien laidasta.

Seuraava näköalapaikka Myzithres oli taas vaikea. Sieltä piti näkyä rantakalliolta alas jyrkkä niemimaan kannas ja sen takana kohoava kukkulaniemi meressä. Sinne vei hyvin näkymättömiin häivytetty hiekkatie, joka olikin ehkä liian kuoppainen autolle, ja ihmiset eli siellä tapaamamme hollantilaiset turistit sanoivat, että sieltäkin käsin piti vielä kävellä jonkun matkaa, jotta näki sen kuuluisan näkymän suoraan edestä. 

No sen viereen oli kreikkalainen rakentanut bisneksen, että suuri parkkipaikka ja tästä ylös niin ensin saat luvan ostaa meidän putiikista mehun tai kahvin ja sitten saat niinku meidän privaattialueella ihailla reunalta näkymää. Se oli vähän vinosti sinne niemimaalle. Oli se komea sieltäkin ja meri niin sininen alhaalla ja horisonttiin näkyi Italian suuntaan avomeri. 

Myzithres.

Imettiin siellä appelsiinimehua ja kahvia vitosella, istuttiin puun alla varjossa penkillä kivasti, ja matalassa puussa alkoi sellainen valtaisa kaskas laulaa hulluna. Siellä täällä surisi niin kovaa kybällä, melkein kuin Thaimaassa lähes moottorisahalta kuulostavat elukat puissa. Välillä hotellin puissakin kuuluivat hirveät pörinät monen eläimen kuorona.

Täällä on ollut nähtävyytenä ”maailman suurin Kreikan lippu”, mutta siitä ei ollut paljon riekaleita jäljellä.

Seuraava paikka oli Plakaki, josta olin nähnyt vain Google mapsin kuvia, että siellä pääsee uimaankin alhaalla jyrkänteen alla kallioilta ja on näköalaa merelle. Meillä oli pyyhkeet ja vesikengät mukana juurikin lahdelmia varten, joissa voisi uida kallioilta käsin. Parkkipaikka oli täynnä autoja, joten olisi siellä sitten jotain oltava tosiaan alhaalla.

Lähdettiin kapuamaan uimakassin kanssa. Polku jyrkkeni ja oli vieriviä irtokiviä ja lohkareita jalan alla. Siinä sai jo katsoa, ettei lipeä. Terävää kalliota. Mutkissa vei polku serpentiininä. Se muuttui jyrkiksi askelmiksi kalliossa. Joka askeleen sai asetella tarkalleen, ettei kompastu. Se jyrkkeni ja huononi aina vaan. 

Jonkun verran oli rautatankoja isketty kallioon kahvoiksi ja kaiteiksi, mutta osin ne heiluivat ja olivat irronneet. Joutui ottamaan jo hyvin isoja askelia pystysuoraan alas ja käyttämään käsiä ja pitämään kiinni mistä voi. Ja vielä oltiin tosi korkealla, eli polkua oli pitkälti mentävänä.

Autolla ensin alaspäin.

Turistia tuli vastaan huohottaen ylös, ja meni myös alas, ja päästettiin nopeampia ohi. Ei siinä kyllä kunnolla mahtunut ohittamaan missään kohtaa. Kapea ja jyrkkä vaarallinen polku. Se oli lopulta ihan hirvein jyrkkä ja pisin tuollainen polku, jolla olen koskaan ollut. 

Silti jatkettiin alas ja lopuksi joutui sellaiselta metriseltä kiveltä jotenkin taituroimaan alas kalliotasangolle, jolla aurinko paahtoi armotta. Ja vieläkään ei ollut veteenmenemispaikkaa. 

Se oli vasta pikkumatkan päässä, jossa oli kallionnyppylää ja nähtiin alas, että reippaat siellä uivat vedessä. Mutta sinnekin olisi vielä pitänyt kiivetä vikat 5 metriä noin pystysuoraan alas terävillä kallioilla. Se pieni loppumatka näytti niin mahdottomalta, että päätettiin, ettei yritetä. Ei sinne pääse. Ei mitään apuja, ei rappuja ei kaiteita, pitäisi olla vuorikiipeilijän taidot.

Plakaki hirveän polun päässä. Ja vielä matkaa veteen.

Huom. tuolla vasemmassa alanurkassa istuu pikkuruisia ihmisiä suurilla kallioilla.

Joten takaisin kassin kanssa vaan, uimatta ja virkistymättä, 31 asteen paahteessa. Hengitystaukoja piti pitää joka välissä ja aina joku turisti huohotti niskaan ja yritti ohi joko alas tai ylös. Onneksi oli vesipullo mukana ja pystyttiin juomaan. Armoton hiki, ja aina kun sydän alkoi hakata, mihin riitti jo sellainen 3 metrin vertikaalinen nousu, oli pakko pysähtyä. Siinä oli verenkiertoelimistö ja hapenotto äärirajoilla. Toki jotain tuntui reisilihaksissakin.

Ihan läpihikisenä ylös ja vihdoin takaisin auton ilmastointiin kuivumaan ja viilentymään. Ihan hirveää.

Kadun mutkaan oli nyt ilmestynyt ja avautunut kioskiauto ”kanttiini”, joka myi kylmää colaa yms. strategisesti, tyhjällä karulla rannikolla, jossa paahtuu kuoliaaksi. Mieheni meni ostamaan colat ja nainen näki, että hän on hiestä märkä, ja kuuli, että olimme olleet alhaalla. Nainen sanoi, että polku on tosiaan kauhistuttava ja että siinä todellakin pitäisi olla varoituskylttejä, että tämä ei sovi heikoille. Mistään ei näe, kuinka vaativa se on. Siellä on ollut onnettomuustapauksia ja jouduttu kutsumaan ambulanssia / varmaan helikopteria hakemaan tuupertuneita turisteja sieltä. Jos sydän pettää tai kaatuu ja murtaa luut niin siinä ei edes ole kännykän verkkoa ja joku joutuu kapuamaan ylös ja hakemaan apua.

Tähän mutkaan ilmestyi myyntiauto.

Seuraavaksi halusimme oikeasti uimapaikan, ja se löytyi. Porto Limnionas. Tosin joka paikassa sama pysäköintiongelma: tienlaidat jo täynnä vuokra-autoja viimeistä paikkaa myöten ja sitten kun on laaja parkkialue, siinä lukee, että se on tavernan yksityisomistuksessa ja vain asiakkaille. No paskat siitä, epätoivoisen kiertelyn jälkeen otettiin sieltä paikka, josta yksi auto sattui lähtemään, ja käveltiin rannalle. Sinne oli onneksi vain parikymmentä askelmaa ja sitten oli kapea kaunis lahdelma, jossa ihmiset lilluivat, ja erilaisilta kivimuodostelmilta ja paasilta pääsi loivasti laskeutumaan veteen. Ne vesikengät olivat hyvät, ja vaatteet kuorittiin ihan vaan keskellä turistijoukkoa yhden kallion kulmassa kuten kaikki muutkin.

Porto Limnionas.

Kyllä oli ihana päästä veteen. Tuntui siltä, että suolavesi kantaa tosi hyvin ja senkus lilluu vaan. Varovasti liukasta levää tunnustellen pääsi littanalla kivellä kohtuullisen hyvin järki kädessä sekä veteen että sieltä pois. Se oli kaunis ja kiva paikka.

Upean kirkas vesi kaikkialla, tästä ei voi valittaa.

Ei sitten syöty siellä tavernassa kallion päällä, koska terassi oli jo ihan täynnä ja sinne oli jonotuslista.

Hyvin lähellä oli Porto Roxa. Sielläkin kun laittoi auton parkkiin, se kuuluikin tavernoille, jotka sanoivat, että syöthän sitten meillä. No meillä oli nälkä joten syötiin, otin hyvän pizzan. Menyyssä oli joku pastaruoka, johon kuului eksoottinen Gouda-juusto. Heh.

”Free” on vähän venyvä käsite, seuraavaksi saattaa tulla tarjoilija selittämään, että free jos syöt meillä.

Täällä oli uimaranta, jossa olisi voinut viettää aikaa rantatuoleissa rinteessä ja tilata siihen beach barin ruokaa. Mutta tiesin etsiä kuvissa näkemääni kallioista lahtea ja se löydettiin nurkan takaa.

Sitten uitiin Roxan kalliolla, missä oli veneitä parkissa, ihan kalastajaprutkujakin ja joku moottorivene, köysillä kiinni rantavedessä. Siinä vieressä oli alkeellinen hyppytorni kyhätty ylös kallion laidalle ja nuoriso loikki sieltä veteen hurjana, kierteillä ja takaperinvolteilla.

Uitiin rauhallisesti siinä vieressä ja katseltiin. Se oli kaunis paikka myös ja virkistävä uinti.

Porto Roxan lahti.

Sieltä sitten kotiin päin. Yhdessä kylässä ohjasin meidät muka takaisin etelän isolle tielle, mutta se kiemurtelikin rinnettä niin, että näkyi koko eteläinen Laganasin lahti komeasti alhaalla. Vasta myöhemmin huomasin, että olimmekin sisämaan sivutiellä eikä sillä isolla. Mutta suht sukkelaan sekin vei ja näki pari kylää ja kirkkoa/luostaria matkan varrella.

Auto piti tankata suht täyteen ennen luovutusta ja totesimme, että Kreikassa henkilökunta tankkaa sinulle. Tsiliviin vei vain pikkuruisia monen risteyksen kautta kääntyviä teitä, ei mitää helppoa suoraa. Joten sain navigoida ihan loppuun saakka meidät kylälle.

Iltaruoalle ehdittiin auton luovutuksen ja suihkujen jälkeen. Reisilihakset olivat aivan hirveässä jumissa kipuamisesta tietysti seuraavat päivät. Varsinkin ne kiristivät, jotka olivat alas mennessä jarrutuksessa käytössä. Eli sattui reisiin kamalasti aina kun yritin istuutua alas tuolille. Irvistelin ja ähisin. Siinä tuli kuukauden liikuntasuoritukset kerralla.

Helmikanoja.

Uintia Zakynthoksella

Kropassa tuntuu meren aaltoilu taas, kuten jo monta kertaa täällä. On lilluttu meressä. Rannalta näkee kentältä nousevat lentokoneet. Tsilivin ranta on matala eli voi kävellä pitkälle. Monen hotellin rantapalat vierekkäin lepotuoleineen ja aurinkovarjoineen, jotka maksavat 10 euroa vuokrata. Hiekkaranta, mikä ei aina ole itsestäänselvyys Kreikassa.

Vedessä on pieniä suippoja kaloja, jotka tulevat jalkojen lähelle uimaan ja tutkivat pohjavesiä. Pystyraidallisia ja sellaisia, joilla on musta laikku pyrstön juuressa. Välillä parvi viisisenttisiä, välillä yksittäisiä 15-senttisiä, kerran joku iso 30-senttinenkin. Niistä näkee lähinnä varjon ja liikkeen, hyvin neutraalin värisiä harmaita.

Vesi on hitusen viileää, ei sinne aina ihan suoraan voi marssia, vaan pitää tottua. Hyvä vaan, että se viilentää. Lämpötila on päivittäin noin 30 astetta, kun olemme täällä kesä-heinäkuun vaihteessa. Vältämme pahimmat helteet, jälkeenpäin luku on Kreikan saarillakin nousemassa jo 40:een.

Illalla on ollut kaunista auringonlaskua, vaikka tämä ei olekaan se oikea suunta, koska itärannikko. Mutta silloin voi hetken kävellä rannalla tai istua puisella paremmalla aurinkotuolilla ilman maksua. 

Kefalonian saari siintää pohjoisessa.

Joku viereinen hotelli järjesti lyhyen ilotulituksen taivaan hämärtyessä.

Aika insinöörimäisen tarkka rakennelma.

Rannalla ja jopa altailla kiersi päivittäin pari myyjää: mustilla miehillä oli bling bling -käsilaukkuja ja värikkäitä rannekoruja, ja kreikkalaisilla miehillä kookosta ja hedelmää. ”COO-conut mango pineapple”, hän huusi.

Rannalla on vesiskootterivuokraamo ja ne pörisevät kauempana poijulinjan takana. Moottoriveneet vievät puhallettavaa sohvaa ja vetävät narussa laskuvarjoilijoita kierrokselle meren yllä. 

Polkuveneitäkin on. Nykyään niissä on monissa näköjään muovinen liukumäki päällä, josta liukua mereen. Mikä luksus. Ei meillä 80-luvulla vaan ollut. Ennen sitä vaan poljettiin hiki hatussa ja tehtiin TÖITÄ, ja siinä koko hupi.

On ollut hauska katsoa ihmisten kelluntavälineitä. Yksisarvisia, joutsenia, krokotiileja, delfiinejä, haita, lentokoneita, verkollisia kelluntapetejä, donitsirenkaita... 

Ja sitä, mikä on kenenkin palamisen aste. ”Oi, punatukkainen kalpea täydessä paahteessa, huomenna sattuu.” ”Toi on nyt jo selästä punainen, kohta ei hyvä heilu.” ”Noi uskaltavat grillata itseään, riittävätköhän suojakertoimet.” Yhä enemmän aikuiset kyllä uivat vähintään lippahattu päässä, ja erilaisia uimapaitoja näkyy ja lapsille on paljolti peittäviä aurinkoturvallisia uima-asuja.

Altailla uitu myös moneen kertaan. Aurinkotuolit pitää varata sillä kuuluisalla pyyhkeellä tai tavaroilla aamusta, muuten on jokaikinen paikka varattu iltapäivään saakka. Vaikka hotelli ohjeistaa, ettei niin saa tehdä. No jos ei tee, niin et ui altaalla kertaakaan lomasi aikana, tai istut jollain kiveyksillä ilman tuolia. Kolmen-neljän aikaan iltapäivällä yksittäisiä tuoleja alkaa taas vapautua, mutta allas meneekin sitten jo kiinni klo 18.

Aluksi siellä lillui monta uimapatjaa, rengasta ja pötköä, ilmeisesti turistien jättämiä, ja niitä oli kiva käyttää vaihteeksi. Yrittää kiivetä ilmapatjalle. 

Tsilivi Beach Hotelissa oli 2 siltaa altaan yli ja keskisaari ja loiva osio ja lastenallas ja poreallas ja vielä erillinen toinen suorakulmainen allas.

Huonoa on se, kuinka paljon klooria sinne taas kipataan, se alkoi näkyä uima-asuissa. Tulee ruman likaisia kellertävänruskeita laikkuja. Kiva pilata vaaleansininen 50 euroa maksanut uimapaita heti ekalla reissulla. Muissa asuissani se ei onneksi näy niiden tummempien värien ja kuvioiden seasta.

Altaalla Apollo-matkojen viihdyttäjiä ja vesijumppa. Ämyrit täysille.

Auringolta suojautuminen on tehtävä aivan hysteerisesti tai tulee tupen rapinat. Olen siis uinut suojakerroin 50 naamassa ja kropassa, lierihattu päässä (kapealierinen erikseen sitä varten ostettu puuvillainen) ja aurinkolasit silmillä. Ja uimapaita päällä. Näin olen välttänyt nenän ja naaman palamisen. 

Piilolinssit ovat ollet kätevät, niin pääsee välillä myös ilman rillejä ja hattua vähän roiskimaan veteen ja näkee silti, mitä rannalla tapahtuu. Niiden kanssa pitää tosin laittaa lukulasit naamalle, jos lukee lehteä tuolissa.

Minulla alkaa olla aika hyvä silmälasiarsenaali: tavalliset monitehot, tietokonelasit, monitehoaurinkolasit arvoilla; piilolasien kanssa tarvitaan aurinkolasit ilman arvoja ja lukulasit, joita olen ostanut marketista jo 2 erilaista eri arvoilla kokeiltavaksi.

Mutta yhden virheen tein. Sunnuntaina biitsillä näkyi pilviä ja oli oikeasti pilvistä ja luulin, että nyt voi hetken relata. Aamuaurinko paistoi sivusta reiteen hetken & olin pari kertaa meriuinnilla bikinissä ilman uimapaitaa. No siitä paloi kipeän punaiseksi se reisi ja lonkka sekä rinnukset ja hartiat. Perhana. Ja muilla ehkä loppuu kipu ja kirvely 1-2 päivässä, mutta minulla sitä kestää 5 päivää, että sattuu. On after sunia laitettu paljon ja oli jopa hydrokortisoni mukana, mutta eihän se hitto parane koko viikkoon.

Siitä saakka oli selvää, että mitään toleranssia ei ole enkä tule relaamaan 100% aurinkosuojauksesta millään retkellä. Ne hatut, huivit, pitkät hameet, suojavoiteet, uimapaidat ovat välttämättömiä. 

Ei pilvipeitteestä jäänyt kun yksi sienipilvi mantereen ylle.

Jos tällaista aurinkomatkailua vielä tekee, täytyy harkita jopa pitkähihaista uimapaitaa ja polviin saakka ulottuvia uimatrikoita. Ja sellainen virallinen uimahattukin olisi hyvä, jotain nopeasti kuivuvaa purjekangasta jossa on enemmän lieriä ja lippaa ja niskasuojaa. Mutta kyllä perushattukin jo teki hyvin tehtävänsä, että naamalla oli varjo.

Hotellissa sekä saarella on laaja kirjo kansallisuuksia. Kaikkia kieliä kuuluu. Ne Apollo-matkat ovat suomalaisille, ruotsalaisille ja tanskalaisille hotellissa. Oppaita ei ole suomenkielisiä tosin. Brittejä on ja sieltä tulee ja menee lentoja koko ajan joka aluekentältä: Nottingham, Birmingham, Bristol, Glasgow, Leeds... Hotellissa myös yllättävän paljon amerikkalaisia, mistä nekin tulevat? Jollain ”doing Europe” -kierroksella, jolla käydään parissa eri maassa? Italialaisia paljon. Hassua, että Välimeren etelämaalaiset käyvät naapurimaassa lomalla.

Zakynthoksen kentällä oli tuttu kone.

Belgialaisia on, ja uima-allas oli pitkään täysin ruotsalaisten pikkulapsiperheiden hallussa. Lisäksi koko itä-Eurooppa on täällä. Unkaria kuuluu hotellissakin ja ehkä tshekkiä. Lentoja tulee Puolasta, Tshekistä, Slovakiasta, Romaniasta, Unkarista. Jokunen Irlanti, Ranska, Itävalta ja Sveitsi joukossa. Hassusti saksalaiset puuttuvat lähes täysin! Tuskin kertaakaan kuultu saksaa koko saarella. Jonku yhden Düsseldorfin lennon näin ja Münchenin.

Tällaisia peruspäiviä hotellissa, mutta kohta lähdetään autoretkelle katsomaan saarta!