Jotain tolkkua minilomassa

Pystytettiin joulukuusi. Kuusi oli ullakolla kolmena osana. Valot laitettiin heti. Muu koristelu sai odottaa pari päivää kunnes ehdittiin.

Tää on välillä tällasta, että nukahdan klo 19 ja on pakko ottaa nokoset. Tai tällasta, että yhden yön nukun oikein hyvin, mutta seuraavana yönä olen vielä 4.25 täysin valveilla enkä ole nukkunut sekuntiakaan vaan odottanut pelkästään, että vihdoin nukahtaisin.

Parin päivän loma oli, puoli viikkoa. Ei ollut pakko tehdä oikein mitään, onneksi. Kylpylään haluttiin kerran vielä uudestaan löllymään (linkki: tässä jutussa kerroin uudesta kylpyläkokemuksesta ekaa kertaa.)  Kylpylä on kiva, mutta saan siitä aina migreenin sekä sen, että nukahdan samantien sen jälkeen. Eli taas nokoset.

Minua stressaa pieninkin todo-lista enkä saa siltä yhtäkään kohtaa tehtyä pois. Aina tuntuu, että loppumaton pino asioita odottaa ja pitäisi ottaa niille se aika vihdoin. Tämän piti huom. olla loma.

Alan olla huolissani jaksamisestani, jos tämä on tällaista, että joka päivä tule migreeni ja joka ilta nukahdan vääjäämättä klo 19 niin että on pakko mennä oikeasti nukkumaan. Ja että unirytmi sekoilee epätasaisesti, minkä johdosta en saa yhteensä tarpeeksi unta öisin. Ja jos en lomallakaan osaa mitään muuta kuin stressata.

Lopulta kyllä nukuin lähes kaikki lomayöt hyvin ja pitkään, eli kyllä sitä unta sittenkin sai kohtuullisesti tankattua.

Aika paljon ehdin lukea myöskin. Lisää kirjoja pukkaa, ei tosin ole olemassa niin monta tuntia päivässä kuin lukemista olisi tarjolla. Lisäksi on lehtiä ja löysin pinon suomalaisia naistenlehtiä kesältä, joita en koskaan ehdi lukea. Ehkä ehtisin vähän enemmän, jos en lukisi nettiä ja facebookia koko ajan.

Aivan harmaita päiviä.

Kun tässä vain hissutellaan pimeässä lähinnä, on näköjään keskitytty ruokahuoltoon ja kokkailuihin. Tein thaimaalaista kookosmaito-kanawokkia, johon tungin perunanpaloja ja viinirypäleitä.

 Työpaikkaruokalassakin sai äskettäin ilahduttavan kulinaristista sinihomejuusto-päärynäleipää, ei huono.

Thai-kokkaus alkaa. Improvisoidut ideat lapulla.

Kokkiviini ei kuulunut reseptiin, mutta jämä löytyi kaapista ja piti ilmeisesti juoda pois.

Ja leivoin unelmatortun, jossa on vanilja-voikreemiä täytteenä. Leivinpaperi oli Saksasta hankittu rulla, josta voi itse leikata. Meidän kaupasta saa vain valmiiksi arkitettua paperia, ja jos paistaa uunipellillä jotain nestämäistä kuten pannukakun taikka tällaisen kääretorttupohjan, arkista puuttuu aina reunasta 2 cm pituutta.

Kunnon rulla Saksasta.

Hei rullaati rullaati...

Muumit menossa mukana.

Tähän on tultu, että katan kakkuhaarukan. Keskieurooppalainen hienostelu.

Kylpylässä oli kyllä oikeasti zen-hetkiä. Kun makaa 60-asteisessa huoneessa lepotuolissa, jossa soi hiljaa abstrakti meditaatiomusiikki, värivalot liukuvat lempästi kauniin sävyisinä koko spektrin läpi hissuksiin, ja panoraamaikkunasta näkee suoraan rantaveteen, jossa seisovat osmankäämit ja kaislat tuulessa huojuen. Pikku järveen ulottuu pusikkoinen niemi, jonka rantaviivasta erkautuu nokikana ja alkaa kelluskella laineilla. Toiset nokikanat sukeltelevat kaksistaan ja löytävät syötäviä vesikasveja pinnan alta.

Suomalainen panoraamasaunakin tarjoilee saman näkymän järvelle. Aina siellä on joku kanashow. Näiden molempien huoneiden nimi pitäisi olla ”Kanapanoraama”. Oli muuten hassua kääntää hollantilaiselle, mitä tarkoittaa suomalainen lajin nimi ”nokikana”. No onhan se musta kuin noki, mutta ei se nyt ihan kana ole.

Kun luen, että suomeksi on kokonainen vesilintuheimo nimeltä ”rantakanat”, niin se on aivan söpöä. Kyllä sen myönnän, että kun nokikana kävelee tai ui, sen pää nyökkii samalla lailla eteenpäin kuin kanalla. Ja hollanniksikin lähisukulainen liejukana on waterhoen, ”vesikanalintu”, siis sittenkin kana. Saksaksi ovat nokikana ja liejukana Blässhuhn ja Teichhuhn, eli nimen puolesta ”kanalintuja” myöskin. 

Thermen Berendonck -kylpylän sisäänkäyntihalli. Kännykät jätetään pukuhuoneisiin, luonnollisesti on valokuvakielto alastomien ihmisten altailla.

Sen verran kauan tuli lilluttua isossa altaassa, että sieltä rappusia noustessa painovoima iski todella ilkeästi. Jo alkoivat kilot roikkua. Koko keho tuntui painavalta. ”Tältäkö tää tuntuu! Tällastako painovoimaa tässä tulee sietää! Tällasenko kanssa me yleensä eletään!” Voi kamala. Olin oikeasti hämmästynyt.

Suola-altaassakin käytiin taas 2 kertaa, se on kyllä maaginen. Se on ulkona, intialaisten muurien ympäröimänä, vesi lämmintä. Portilla automaattisuihku, lämmin, pesee suolat pois. Hämärässä höyry näkyy tunkevan portilta leijumaan ilmaan. Kylmässä koko lämpimän altaan pinta leijuttaa usvaa. Vedessä lamput ovat siniset, seinillä turkoosit. Suolaveden kelluttavuus on hämmästyttävä. Ongelma on se, kuinka edes kaula ei meinaa painua pinnan alle ja niskaan tulee kylmä.

Sanottiin, että nyt me ”marinoidutaan” suolavedessä tai että meistä tulee suolattu joulukinkku. Ja aika absurdi kombinaatio on katsoa niitä intialaisia muureja ja tunnelmavaloja ja päässä soi ”Kouvola, Kouvola, kaikkea kivaa betonista”. Se oli ilmeisesti niin hyvä sävellys, että se jäi päähäni mestariteoksena. (Linkki tähän Kalevauvan kappaleeseen löytyy tästä postauksesta loppupuolelta.)

Virtahepo olohuoneessa tms.

1001 yön sauna tähtikattoineen oli kans kiva ja siellä oli intialaista musiikkia. Mietin kyllä, että ehken halua lällymusiikkia, vaan miksei täällä kylpylässä voisi soida vaikka Nirvana. Vaikkapa masennuslääkkeen mukaan nimetty kappale Lithium. ”I’m so happy cause today I found my friends, in my head.” Miksei voisi. On vapauttavaa puhua avoimesti mielenterveydestä. (Harmi vaan, ettei ihan mennyt putkeen lopulta Kurtin mielenterveys.)

Poistuessa oli taas pimeää.

Suolattu kinkku.

Joulukuusi koristeltiin sitten myöhemmin rauhassa kokonaan. 

Hain flunssarokotteen lääkäriasemalta. (Kutsukirje: ”Huom! Tämä on lauantai!”) Sujuvasti sisään pikku jonoon ja minuutissa takaovesta ulos. Rokotettu käsivarsi on paksu ja arka ja punainen, mutta sen päällä pystyy silti nukkumaan. 

Illalla oli siitä ehkä vähäsen lämpöä, tai sitten se johtui oluesta, jonka join. Siinä oli tulista paprikaa ja valkosipulia. Se oli kaverin tuoma tuliainen eteläisestä paikallispanimosta. Onneksi se ei oikeasti maistunut valkosipulilta, mutta sellainen chilinen tulisuus siinä oli.

Katsoin keskiyöllä ikkunasta kadulle ja odotin kissaa. Se on aina yllätys ja odottamatonta, kun ne ilmestyvätkin. Sitä ei usko, että siellä on joku, keskellä yötä ja kylmällä säällä, mutta usein ei tarvitse odottaa kuin puoli minuuttia ja joku nelijalkainen hiipparoikin kadun poikki. Nyt oli sellaiset olosuhteet, että täytyyhän siellä olla kissa: vaeltavat pilvet, joiden välissä hieman valoisaa, melkein täysikuu. Totta kai täysikuulla pitää olla määyyh mouur. Kissojen yö. Ja siellä hyppi pieni ja iso kissa ja nuuskuttelivat naapurien autoja ja juoksentelivat pitkin katua.

Joulukalenteritkin ovat valmiina. Sain vanhemmiltani partiolaisten kalenterin ja lisäksi kaivettiin ullakolta jo edellisvuonna Saksasta hankittu kuvakalenteri. Voisin Eindhovenin suuresta kirjakaupasta saada englantilaisen kuvakalenterin, mutta pienten paikkakuntien peruskaupoista saa Hollannissa ainoastaan suklaakalentereita. Ei ole sitä perinnettä, että pelkkä kuva riittää palkinnoksi. Minulle riittää, en tartte ällöä halpissuklaata.

Nyt sitten jossain kunnossa takaisin työelämään.

Kissakahvila Groningenissa

Minulla on vielä kissareportaasin kuvat odottamassa! Kävimme syyskuun lopussa Groningenin kaupungissa, jutun voit lukea tästä linkistä. Vierailuun kuului myös paikallinen kissakahvila nimeltään ”Op z’n kop” (tarkoittaa ”päällään”, ”ylösalaisin”). Tässä kaikki parhaat kissaotokset sieltä.

Kissakahvila Op z'n kop.

Kissakahvila oli kiva, kissat olivat tosi rauhallisia tyyppejä. Kissoja asui kahvilassa 7 kappaletta sillä hetkellä. Useimmitenhan kaikkialla suurin osa kissoista vetää sikeitä, mutta kyllä näitä kulki myöskin aina pari pitkin poikin ja tuli tutustumaan.

Kahvilan kissat ovat löytöeläintalosta adoptoituja, jotka ovat joutuneet eri syistä jättämään edellisen kotinsa. Pari niistä on pelastettu kadulta. Hyvin ovat löytäneet paikkansa kahvilassa ja tuntuvat elävän siellä harmonisen tyytyväisenä. Nukkumapesiä ja korkeita paikkoja on tarpeeksi, jotta tuntevat olonsa kotoisaksi.

Puck vetää sikeitä hyllylaatikossa.

Dotje ojentaa koipea.

Lientje pötköttää.

Tämä Benny on kuuro ja sillä on enää 3 jalkaa jäljellä. Pärjää kuitenkin oikein hyvin.

Thomas O'Malley kerällä.

Pitääks herätä?

Määyh!

Varsinkin iso pitkäkarvainen Maine Coon - maailman suurin kissarotu, 7-kiloinen tämäkin - oli kanssamme pitkään. Bowie makasi tuolilla ja sitä sai aina silittää. Välillä se torkahteli ja sitten taas katseli, ja aina kelpasi silitys. 

Ja taas ramasee...

Tää on hyvä tuoli, ota sä ihminen vaan jakkara...

Silitä vaan.

Valko-oranssi Thomas O’Malley meni yhä uudestaan tietokoneen päälle kassapöydälle istumaan ja henkilökunta sanoi: ”Voi ei, toi istui taas läppärin päällä ja se jumittui, pitää käynnistää uudestaan.” Ja 5 minuutin päästä sama tyyppi hyppäsi siihen taas.

Osaan mä istua tavallisellakin pöydällä.

Tilasimme pikku välipaloja ja jännittäviä juomia. Välillä Bowien piti tarkistaa pöydällä, olisiko jotain herkullisia nuoltavaa jäljellä. Skonssien mukana tullut clotted cream -kulho kiinnosti kovasti.

Onko tämä kissalimu?

Saisko tarjoilua?

Välillä pieni leikkitappelu.

Koipi ilmaan!

Tunnelma oli täällä suuren opiskelijakaupungin kissakahvilassa rauhallinen ja kiireetön. Hyvin miellyttävä kissakahvila. 

Luksemburgia, musiikin teoriaa, Kalevauvaa ja schwyzerdütschiä

Kun töistä lähtiessä huikkaan saksalaisille ”heippa”, kelaan mielessäni, kuinka monta variaatiota tuokin ”Tschüss” tuntee. Voi myös sanoa leikillisesti ”Tschüssi”. Tai on olemassa myös variantti ”Tschö”. Joskus siitä tehdään oikein rimmaava runo ja sanotaan: ”Tschö mit ö!” eli ”Tschö ö:llä”, mikä se tosiasiassa onkin, ei käy kiistäminen. 

Sitten tunnetaan myös puolaiselta nimeltä kuulostava ”Tschüssikowski”. Kuka sanoo, ettei saksalaisilla ole huumorintajua?

 

Aika mahtava on myös pomoni välillä tokaisema hämmästystä tai jonkin asian päivittelyä ilmaiseva historiallinen sanonta ”Himmel, Arsch und zugenäht”. Suoraan käännettynä ”Taivas, perse ja kiinni ommeltu”. Tätä tavallisempi on netin mukaan virallisesti ”Himmel, Arsch und Zwirn” eli ”taivas, perse ja ompelulanka”. Suomen kieli, pistä paremmaksi. 

Selvitysten mukaan tässä on yhdistetty kirouksen tapaan paljon voimakkaita sanoja, taivas uskonnollisena käsitteenä, takapuoli taas on ollut taikavoimainen vanhassa maailmassa kuten Suomessakin tunnettu ”pyllytys” eli takapuolen näyttämisellä aikaansaatu suojelu vaikkapa karhuja vastaan (oikeasti, tästä on kansatieteellisiä artikkeleita), ja sitten vielä vahvalla langalla ompelu, eli kolme voimakasta ilmaisua yhdessä.

Musiikin maailma. Mikä se oli se riipaiseva valssi, jonka Nirvana esitti MTV Unplugged-konsertissa? Se oli ”Where Did you Sleep Last Night”. Se oli riipaiseva. Ja se oli valssi. Se on näköjään yli satavuotias amerikkalainen perinnesävelmä, blues-artistien blues-kontekstissa esittämä jopa. Voiko blues olla valssi? Tai no eihän se ole valssi, ellei sitä tanssita valssina. Mutta 3/4-tahtinen kuitenkin.

Jotkut kappaleet muistuttavat toisiaan. Abban yhden uuden kappaleen alku kuulostaa siltä kuin Sinéad O’Connorin ”Three Babies”. Siis no instrumentaaliset 4 hidasta nuottia siitä. Hollantilaisen vanhan rock-yhtyeen Golden Earringin ”Another 45 Miles” -kappaleen lauluosuus alkaa samalla laulumelodialla, joka on Kansasin ”Dust in the Windin” alussa. Luulen aina, että sieltä tulee ”Dust in the Wind”, kun alkaa Golden Earring soittaa tuota. Aina kun alkaa Princen ”Party Like It’s 1999”, se kuulostaa siltä kuin se olisi The Banglesin ”Manic Monday”. Vocalsien alkukohta molemmista, kun naiset alkavat laulaa. No kato, se on sentään myöskin Princen säveltämä, joten sama tyyppi siinä vain toistaa itseään.

Hollannin marraskuu. Pyöräilen edelleen. Aurinko paistaa. En laittanut käsineitäkään.

Hollannin marraskuu. 9 astetta. Koululaispojat marketin pihalla hihkuvat: ”Mennää ostaan jäätelöt!” -”Joo! Ostetaan jätskit!”

Äijät puhalsivat lehtiä meidän kadullamme. Katson ikkunasta ja sen edestä poikittain löntystelee työhaalarinen oranssiliivinen äijä tupakkaa sauhutellen.

Raivasin pihan lounastauolla. Talveksi herkemmät esineet sisään, jotka eivät kestä pakkasia. Niinku joo, pelakuu kukkii edelleen. Vaihdettiin sinitiaisille uusi pönttö, kun vanha alkoi hajota osiin.

Minulla oli sellainen ruokaidea, että ”mies hei, mikset tekisi taas sun kuuluisaa chili con carnea?” Ehdotus laitettiin listalle. Paras ruokaidea on sellainen, jonka kokkaa joku muu.

Ei hullut, nyt Hollannin hallitus yrittää hillitä koronahuippua laittamalla 3 viikon ajaksi kaupat ja ravintolat klo 19 kiinni. Eli ei saa enää syödä illallista ravintolassa. Ruokakaupat kyllä pysyvät auki, sehän se olisikin. Mutta mitä tämäkin auttaa, ettei saa käydä kemikaliossa ostamassa shampoota klo 19 jälkeen. Minua tosin lohduttaa se, että ainakin meillä ne kemikaliot ja muut menevät muutenkin kiinni klo 18, paitsi ehkä perjantaisin. 

Jaa, nyt se onkin muutettu. Muut kaupat menevät kiinni klo 18, ja ravintolat ja ruokakaupat klo 20. Pystyy siis syömään ravintolassa, jos aloittaa suht ajoissa. Mutta mitä pahaa nuo supermarketit ovat niinku tehneet klo 20 jälkeen? Sehän vain aiheuttaa lisää ruuhkaa, kun sinne ei taaskaan saa mennä rauhassa iltamyöhään. Kerro minulle, mikä yksikään tartunta on koskaan tullut puolityhjästä supermarketista klo 21? Ihan kuin SE olisi se ongelma? 

Se, että nyt ihmisten täytyy kiirehtiä kauppaan ja tunkea kaikkien sinne yhtaikaa ennen varhennettua sulkemisaikaa. Sehän vain lisää kontakteja ja ihmisiä per neliömetri. Tätä ei kukaan pysty loogisesti perustelemaan millään tavalla, ei millään. Epätoivo ja absurditeetti, ei näissä päätöksissä ole mitään järkeä enää. Ei tämä tule auttamaan yhtään mitään.

Ravintoloita on suljettu ja kuritettu koko kriisin ajan täysin suhteettomasti ja nytkin sitten taas. Tartunnat leviävät 10-14 vuotiaissa eniten ja mitä tekee hallitus: koulut pidetään auki mutta ravintolat suljetaan. Tartunnat leviävät perheiden kesken ja tuttavien vierailuilla kotona, ja mitä tekee hallitus: ravintolat kiinni. Ei mitään järkeä. Ja huom, ne ravintolatkin ovat toimineet koronapassilla.

Löysin taas parhaita Youtube-videoita. Joissa esim. puhutaan letzebuergia (luksemburgia) vihdoin ja sitä yrittää tunnistaa itävaltalainen, saksalainen ja sveitsiläinen. Joka puhuu schwyzerdütschiä. Kaksi kiinnostavaa kielivarianttia kerralla. Mahtavaa, germanistin paratiisi. (Linkki tässä.) Toisessa videossa hollantilainen ja belgialainen, jotka eivät ole koskaan lukeneet saksaa, yrittävät ymmärtää saksalaista. Tai saksalaisia lauseita esitellään tunnistettaviksi norjalaiselle, ruotsalaiselle ja hollantilaiselle.

Toiset parhaat Youtube-videot olivat koko sarja taas uusia Kalevauvan kappaleita. Sillä bändillä siis laulun sanat ovat aina yhdistelmä kommentteja suorana sitaattina kansan suusta Vauva-lehden keskustelupalstalta. 

He tekevät myös paikkakunta-sarjaa keskusteluista, joissa arvioidaan aina jotakin kaupunkia. Kalevauvan ”Kouvola” on ihan paras biisi, siinä on sävellyksellisesti jopa sellainen Ultra Bra -ote torvineen. Uhkaava marssimainen intro, runsaasti kuvia kaupungista, hieno video ja paljon sanomaa. Ihana. Linkki tässä. 

Muita hyviä Youtube-videoita on musiikin teoria. Nyt löysin yhden (kanava David Bennett Piano), joka selittää minulle kaiken ja esittelee popmusiikista ne kappaleet, jotka ovat 5/4 tahdissa taikka 7/8. Vaikka nuorimies on klassisesta musiikista kaiken tietävä musiikkitieteilijä, hän esittelee intervallit tällaisin esimerkein kuin ”Rage against the machine”, ”Red hot chili peppers” ja ”Radiohead”.

Sitten hän rupesi latelemaan esimerkkejä, mitkä kaikki pop- ja rock-kappaleet ovat lainanneet jotain klassisen säveltäjän teosta ja huh huh. No vähän ovat lainanneet ja varioineet joo. Jos musiikin teoria ja popmusiikin taustat kiinnostavat hieman musiikkinörttimäisesti, tämä on kiehtova video. Linkki tässä. 

Välillä pitää sisustaa ergonomisessa asennossa.