Lumivaroituksia ja leivontaa

 

Nyt on valtakunnan ykkösuutinen se, että tulee lunta! Tai pitäisi kohta tulla. Siperiasta alkaa puhaltaa voimakas tuuli ja uskon kyllä, että se on kylmä, kun päivälämpötilat menevät kuuteen pakkasasteeseen ja yöt kymmeneen. Täytyykin katsoa siihen yhteen vaatelaatikkoon, jossa on islantilainen kokovillainen kaksikerroksinen pipo.

Se on poikkeuksellista täällä oikeasti, että lunta luvataan jopa 20 cm ja että pakkaset kestävät koko ensi viikon, jolloin lumi ei sula mihinkään.

Suomalaisena kyllä vähän hymyilyttää aina se liioiteltu paniikki yhden lumipyryn takia. Punaisen koodin säävaroitus! Päivittyvä uutisseuranta! Kaikki kunnalliset koronatestipaikat ja rokotuspaikat menevät kiinni! Hallituksen tärkeä ja akuutti kokous perutaan! Supermarketit keskeyttävät tilausten kotitoimituksen jo etukäteen! Ruokalähetit eivät varmaan pääse enää kulkemaan!

Ihmiset hamstrasivat tänään ruokakaupoissa niin, että leipä-, vihannes- ja sipsihyllyt olivat paikoin aivan tyhjinä.

Punainen varoitusalue koko maahan.

Kylmä ennuste.

Hälytys! Kylmä! Ja ostoksia ei toimiteta kotiin!

Kaupan hyllyt tyhjinä lumihamstrauksen jälkeen.

Voi hellanlettas sentään. Meteorologi kertoo ykkösuutisissa kansalle, että kun tämä on kuivaa pakkaslunta, niin tästä ei sitten pääsekään rakentamaan lumiukkoja eikä tekemään lumipalloja. Autoteillä todellisen vaaran muodostavat lumivallit, joita kova tuuli siirtelee paikasta toiseen. On aivan ih-meelli-nen ilmiö tulossa, että tuuli tuo ja liikuttaa lunta. Ai niinku lumituiskua tarkoitatte? Hollantilainen keksii lumituiskun. Ja sille sanan ”sneeuwjacht” joka on kaivettu jostain meteorologian alalaatikosta naftaliinista.

Positiivisia ilmiöitä on se, että moni myös iloitsee ja haluaa tehdä jotain hauskaa lumessa. Kelkkoja, pulkkia ja luistimia tilataan nettikaupoista minkä ehditään. (Murtomaasuksia ei nyt sentään, sitä kulttuuria ei ole.) Luistelijat ovat täpinöissään ja odottavat, että omalle paikkakunnalle muodostuu joku jäinen lammikko, minne pääsee. Joissain kylissä on jääyhdistyksiä, jotka jäsentensä rahojen tukemana jäädyttävät pakkasöinä matkaluistelurataa kentälleen. Pitkästä aikaa.

Tässä selitetään kansalle, että pakkaslumi ei pysy koossa kuten nuoskalumi. Ja virustestauspaikat menevät kiinni.

Meillä kotona ykkösuutinen on se, että näin kaikkialla mokkapalojen kuvia ja tajusin, etten koskaan leivo niitä. Hyvin suomalainen standardileivonnainen ja köksän perusresepti. Havahduin, että kaikki ulkosuomalaiset leipovat koko ajan mokkapaloja eri maanosissa, mutta minä en koskaan. Minulla on muut luottoreseptit 80-luvulta, mutta mokkapalat eivät kuulu repertuaariin. Jos olen kouluaikoina niitä tehnyt, niin olen aktiivisesti unohtanut. Päätin siis kokeilla. Virallinen leivontaviikonloppu ja virallinen mokkapalan yritys.

Tässä tavoite, Kinuskikissan sivulla.

Reseptin löysin Kinuskikissalta

Ai jaa, ohjeessa lukee tyynenä, että sitten kun on kuorrutettu, niin laita koko höskä sillä alkuperäisellä uunipellillään jääkaappiin. Ei meillä uunipelti mahdu jääkaappiin! Jääkaappi on liian kapea! Tai pelti liian leveä. Mutta kyllä siihen jotain keksitään, siirrän taikinalevyn pari senttiä kapeammalle alustalle paiston jälkeen.

Ärsyttää, kun leivinjauhetta myydään pienissä muovitetuissa paperipusseissa, joiden sisältö ei koskaan mene kokonaan kerralla yhteen leipomiseen. Aina on jämä pussukassa, jota sitten yritän taitella kiinni, jottei jauhetta varise ulos ja että aine pysyy kuivana tulevat kuukaudet.

Leivinjauhepussukka.

Tomusokeri taas myydään muovisissa putkiloissa. Tietsä kuinka paljon on 8 dl tomusokeria! Melkein litra! Kolme putkiloa sain tähän varistaa.

Kahviakin tarvitaan.

Olihan hieno ruskea läjä pellillä. Seinällekin vatkasin vähän taikinaa.

Sössäsin.

Pohja menossa uuniin.

Onpa kuorrutus hyvää! Kahvi maistuu. Ymmärrän, miksi mokkapalat ovat suosittuja.

Strösseliäkin löytyi laatikosta.

Kahvipöydän komistus.

Toinen tapaus oli tukan leikkuu. Kauhea matto. Alkoi olla hirvittävän painava roikkuletti ja hallitushan kertoi, ettei kampaaja aukea vielä ainakaan kuukauteen.

Roikkuu...

On pituutta tullut.

Välineet.

Harmi kun blondeerattu osuus leikkaantuu lähes kokonaan pois ja loppu on liian tummaa värjättäväksi neonväreillä. En meinaa itse blondeerata vetyperoksidilla. Vähän jäi vielä tällä kertaa, mitä voi uudestaan sinistää tuubivärillä.

Voi, sinne menee värjättyjä blondeja.

Uutta sinistä latvaan.

Onks tää päältä vieläkin pitkä?

Olisko tällanen 80-luvun lopun ”pehmennys” vielä muotia?

Jätän tämän nyt sit tähän tällä kertaa.

Tällä hetkellä lumisade on tosiaankin alkanut ja lumilapio on haettu ullakolta jalkakäytävää varten.

Tuolla ulkona on tulva

Aina pimeää. Aina harmaata ja sade. Aina hämärää. Paitsi yksi aurinkoinen päivä. Monien viikkojen harmauden välissä oli tulossa yksi aurinkoinen päivä ja se oli sunnuntai. Voi kuvitella, että muutkin keksivät mennä retkelle silloin.

Mies ehdotti katastrofiturismia. Englanniksi disaster tourism näköjään. Koska Maas-joki on korkealla, sanoivat jo uutisetkin. Missä näkee tulvan, ajetaanko perinteisesti Welliin vai Arceniin? Mennään Arceniin. Sinne on noin 6 km.

Joki on meidän kunnan alueellakin, mutta noin 4 km päässä meistä; ei tulva uhkaa meidän taloa millään muotoa. Anna meille jokavuotinen tulvamme. Aina se joki paisuu, ei mitään uutta. Eikä se mikään oikea katastrofi ole tällä seudulla, sillä tulviin on varauduttu yhä paremmin. Vedelle annetaan tilaa laajoilta niityiltä, jotka saavat peittyä tulvan alle ihan rauhassa aina kun on tarvis.

Hankalinta on vanhoissa kaupunkien keskustoissa, jotka ovat ihan kiinni joen uomassa. Muistan, kun Bonnissa Reinin rannalla ihmiset joutuivat kävelemään rakennustelineitä pitkin kotitalolleen ja kiipeämään 2. kerroksen ikkunasta sisään, koska alaovet ja kerrostalojen ala-aulat olivat veden alla.

Venlo on Hollannin puolella hankalassa paikassa Maasin rannalla ja siellä ovat kadut ja talot kokeneet kovia takavuosina. Nyt sielläkin on uudet vahvistetut rantamuurit ja strategiat eikä vesi pääse kaduille. Huvivenesatama ja betoniset istuskelu-terassirappuset vain peittyvät kokonaan pinnan alle hetkeksi.

Wellin sillalta näki jo ihan koko pellon veden vallassa. Loputon järvi, kun vertaa, miten kapea Maas oikeastaan on. Hanhet innoissaan, kun niillä on paljon ruohoniittyä ja vesialuetta, missä voi kellua ja chillailla ja syödä ruohoa korkeammilta nyppylöiltä, jotka ovat juuri pinnan yläpuolella. Paljon harmaahanhia, joitakin joutsenia. Lokkejakin ui. Valkoinen haikara kahdessa kohdassa eri pelloilla, hämmästyin. Harmaahaikara oli myös.

Pysähdyspaikka Wellerlooi. Lautta ei liikennöi, lautalle vievä soratie päättyy aaltoihin. Niitty lainehtii suurena lätäkkönä, hanhet kaakattavat. Puut kauniisti heijastuvat tyyneen veteen.

Käsivarsi kertoo, että lautta ei kulje.

Jäätävä pohjoistuuli alkaakin siellä ujeltaa. Onneksi on pipo ja pitkät kalsarit. Mutta kotoa lähtiessä ei ollut mitään tuulta; olisin laittanut kaulaliinan kaulaan, jos olisin tämän tiennyt. Vedän päätä sisään kaulukseen kolmoisleuan kanssa.

Jaa, proomu liikennöi silti. Onks se nyt varma ettei aja pellolla, tuossako se oikea uoma on? On pyöräilijöitä pareittain ja metsäalueen parkkipaikka täynnä metsäkävelijöiden autoja. Alkaa olla sunnuntairetkiruuhkaa.

Arcenissa kurkataan veteen päättyvälle kadulle. Meloja meloo vedessä.

Löydetään mustapäälampaita laitumelta. Onpa pörröisiä. Sveitsiläinen rotu Walliser Schwarznase, kertoo kyltti. Ne tulevat uteliaana katsomaan. Kihara villa. Uskaliain tulee verkkoaidan reiästä minua nuuskimaan. Olen kyykyssä ja nuuskin takaisin, ystävällisesti. Laitumen vieressä makaa valtavia sokerijuurikkaita. Aitauksessa niiden jämiä ja porkkananpaloja, joita lampaat syövät.

Arcen on niin söpö pikkukylä. Kauniit kujat, historialliset talot. Teekauppa ja krääsäkauppa. Tylsää, että kaikki kaupat ovat kiinni kuudetta viikkoa ja kohta vielä koko helmikuun.

Raatihuoneentori ja lisää kauniita rakennuksia, ravintola. Ravintolat olleet kiinni lokakuusta, pääseköhän koskaan enää terdelle tässä maailmassa.

Raatihuoneen edessä karnevaalipatsas, kivenkakkija. Kakkaa kiveä. Päivänselvästi esitettynä. Se on niiden karnevaaliyhdistyksenkin nimi, kivenkakkaajat. Näissä on niin ihmeellisiä kansansatuja taustalla historiana. Karnevaalia ei nyt voi juhlia, mutta kakatkoon siinä.

En muistanutkaan, että rannalla on vanha musta tykki ja tykinkuulat. Ja linnoituksen raunio.

Kadulla näkyy leipomo joka saa olla auki, koska se on elintarvikeliike. Mies ehdottaa, että haetaan sieltä kahville jotain mukaan. Öö, mutta onks suusuojus mukana? On, kaksi. Jaaha, tämä oli joku salainen strategia, kun mies näin varautui.

Leipomo myi älykkäästi myös kahvia to go ja oli auki sunnuntaina, koska sille oli kovasti kysyntää. Siinä oli väkeä jalkakäytävällä mukit kädessään. Meillä oli suunnitelmissa kahvit kotona seuraavaksi. Ostettiin mukaan leivokset ja keksejä.

Oli hyvä idea, katastrofiturismi. Sai nähdä maailmaa muutaman kilsan päässä. Ja aurinko paistoi.

Jotenkin iski omituisena tietoisuuteen tämä tuore muistutus siitä, että tuolla ulkona on sittenkin joku maailma. Joitain paikkoja, joihin voi mennä. Jotka ovat edelleen kauniita ja kutsuvia. Ei sellaista muista, kun ei liiku olohuoneestaan mihinkään kuukausiin.