Kesäkuu sekottaa pakkaa ja en nyt ihan handlaa kaikkea

Kesä on oikeasti täällä! Kesä on! Yritän vasta tajuta ja tuntuu vasta ihan alulta. Että nyt se on todellisuus. Nyt se alkaa.

Voin istua pihassa hihattomassa. On tyyntä ja aurinko paistaa. Kukat kukkivat. Naapuri leikkaa ruohoa tai lapset kiljuvat. Pääskyset huutavat. Varpuset sirkuttavat. Ja pihassa on ihan mieletön tiaisten sirkus. Pesue tai useita, niin paljon vauvoja, sirittää ja ruokitaan. Kiipeilevät itse murattiin ja pihapöydälle. Ja pihasian päälle, ”ride the swine”, mistä yritän koko ajan saada valokuvaa.

Sinitiainen kylpee vesikulhossamme. Ja talitiaispoikasia kylpee siinä useita peräkkäin. Ja sen jälkeen chill-skenariot, levittävät siipensä aurinkoon maaten maassa hämmästyttävänä märkänä rättinä, tai pörhistävät liikkumatta vesikulhon reunalla auringossa ja torkahtelevat siinä.

Mies sisustaa: ostettiin pari meksikolaista tyynyä sohvalle, kun ne herättivät mieheni huomion esitteessä. Boho chic -tyyliä, kirjavat raidalliset tekstiilit, ihan hyvä suunta. Ovat ne paremmat kuin vanhat siniset, jotka ovatkin aika tylsät. Myytävänä: 2 vanhaa linttaan istuttua pierutyynyä. Ei taija mennä ees ilmaseks netissä.

Ei me kyllä muuten ehditä mitään ja se ottaa päähän. En jaksaisi handlata kiirettä enää. Tarvitsisin todella paljon rauhaa, mutta sen sijaan tapahtuu ihan liikaa päivittäin.

On muutenkin jotkut ihan huonon viban ajat. Työkaveri sanoi, että hänen tyttärensä opettaja oli kuollut kesken kaiken ja pomo sanoi, että kaikille tutuille tapahtuu kaikkia sairastumisia. Ja meillä hajoavat laitteet ja autot.

Niin. Menen ulos mennäkseni autolla kauppaan. Kuulen kasvien suhinaa. Näen silmäkulmassa vilahtavan jotain mustavalkoista. Harakkako? Laitan tyhjät ostoskorit takakonttiin ja näen tutun kissan viuhahtavan auton edestä kadulle. Aha, se varmaan otti juuri nokosia autoni alla. Se kävelee ja katsahtaa, ei halua silityksiä tänään. Ei se silloin halua kun on kaverit paikalla.

Ja harmaa kissa, sen uusi kaveri kaivaa kuoppaa etutassuillaan naapurin etupihan tyhjässä mullassa. Mitä sä hullu kaivat? Ootko kakannu? Valmistelee kuopan ja asettuu sen päälle tekemään tarpeitaan. Kissanvessa, siinä se on taas. Tällä kertaa sentään naapurilla eikä meillä. Meillä ne käyvät takapihalla kakalla.

Kaupassa joudun kommunikoimaan. Pyytämään vihreäpaitaisilta myyjänaisilta ekaa kärryä jonosta itselleni, kun he menevät niitä juuri hakemaan katoksesta. Edessä oven vieressä ei ollut yhtäkään jäljellä. ”Siks me näitä just haetaan.” Tiedän.

Kassalla myyjärouva alkaa nuuskutella vesimeloniviipalettani, vaikka se on muovissa.
- Vitsi nää on tällasia, että tekis mieli purasta heti.
- Hehe. Onneks niitä saa taas, nam.
Miesasiakas takanani alkaa puhua:
- Mun pikku tytärkin sanoo, että meloni on hyvää, mutta että mun pitäisi poistaa siitä kaikki siemenet ensin.
- Voi ei. Siinä voi pari tuntia vierähtää...
- Ja viimeks ostin sellasen keltasen galiamelonin. Unohin sen jääkaappiin, se lösähti kasaan.
- Se kävelee itekseen ulos jos odotat liian kauan.

Kadulla pelästyn yhtä sun toista. Illalla ukkosmyrsky kävi voimalla yli ja oli siellä tuuli. Hätkähdän: tuo nuori puu on kaatumassa! Yli 45 astetta kallellaan maata kohti. Ilmoitan sen kunnalle netissä.

Autoni edestä laskeutuu yhteen etupihaan varpushaukka ja sillä on kynsissään varpunen, jonka se on juuri napannut. Varpunen vinkuu kauhuissaan ja sinne ne menevät maahan. Tiedän, mitä sitten tapahtuu: haukka puristaa kynsillään varpusen kuoliaaksi kuristusotteessa. Se on kerran tapahtunut aivan silmieni edessä pihassamme.

Voi raukka. Enhän minä voi tehdä mitään. Jos menisin väliin niin häiritsisin luontoa, ja voi hyvin olla, että varpunen on jo niin loukkaantunut haukan kynsistä, että se kuolisi kuitenkin.

Meillä on harakat räkättämässä kun puran autoa. Kissojen takia tietysti. Harmaa istuu jalkakäytävällä ja harakka räksyttää sille.

Sadepilvi tekee pimeän tunnun. Puran ostoksia korista pöydälle ja jääkaappiin. Aion tehdä suomalaisen pannukakun uunipellillä. Uusi liesituuletin pitäisi asentaa illalla. Ja pitäisi silittää ja tehdä garam masalaa.

Minusta tuntuu silloin, että en oikein käsitä maailman tapahtumia. Koko ajan tapahtuu omituisia, tänäänkin. Jatkuvalla syötöllä. Mitä nämä kaikki sekopäiset keskustelutkin ovat olevinaan? Ihmiset selittelevät ihan summittaisia. Ja eläinten touhut? Onko missään mitään järkeä? Kaikki menee vähän ymmärryskykyni yli. Kaikessa on jotenkin vieras tuntu, oudot energiat, enkä tiedä, mitä se meinaa. Muutostakin on ilmassa. Mitä tämä on? Murroskohtia. Mitä tapahtuu?

Viisaampien mukaan kesäkuu näyttää olevan juurikin kaoottinen ja muutospainotteinen. Että kesän energia jyrää ja myllää, hajottaa vanhaa ja avaa tietä uudelle, ja sekottaa pakkaa. Kyllä minä sen aistin. Siinä on tosiaan se tuhopuolensa myös, eli myös ikäviä asioita tapahtuu. Tästä on vaan päästävä ehjin nahoin läpi. Ja muutettava, mitä on aiheellista muuttaa.

Seuraavana iltana ulkona ovat kaikki naapurit sattumalta jalkakäytävällä. Miesnaapuri sanoo, että hänellä alkaa kylppäriremontti 1.7. Jahah, meteli tulee. Naisnaapuri sanoo saavansa piakkoin kaksi uutta pikkukissaa. Mutta hänellä ne ovat sisäkissoja, joita ei päästetä kadulle seikkailemaan. Edelliset kissat ovat kuolleet vanhuuteen.

Ja naapurinrouva sanoo, että meidän sypressimme heilui ukkosmyrskyssä pelottavasti edes takaisin. Juuri tällaista mä en halua kuulla, kun tiedän jo, että se puu on ongelma, jota en osaa ratkaista. (Se esitellään tässä jutussa.) Mieheni meinaa, että katkaistaan se sitten joskus, ei se niin vaikeaa ole. Muka. Mutta ensin annetaan sepelkyyhkyjen pesiä puussa. No onhan sekin taas hemmettiä, jos joudumme katkaisemaan arvokkaan lintujen pesäpuun, kun eri pihoista katkotaan, kuolee ja katoaa koko ajan isoja puita muutenkin tällä hetkellä.

Muutaman päivän kuluessa aikataulu helpottaa ja vihdoin pari asiaa etenee. Pesen pyykkiä. Silitän. Vaihdamme vuodevaatteet, ihanat raikkaat lakanat. Tsekkaamme pelottavaa sypressiä ja poistamme siitä ensialkuun pari sivuoksaa.

Saadaan se liesituuletinkin asennettua. Kahden tunnin askartelu. Hollantilaisissa vuokra-asunnoissa mikään keittiölaite ei kuulu asuntoon, vaan itse hankit jääkaapit ja kaapistot ja katsot, miten saat ne tungettua keittiöön ja toimintakuntoon. Oli pakko ostaa uusi liesituuletin hajonneen tilalle. Samanlaista mallia ei enää ole olemassa, vaan taas pitää porata uusiin kohtiin ripustusreikiä.

Asennukseen tarvitaan porakone...

...ja pari Mauri Kunnasta

...ja ilmaa paketissa

Ja teen garam masalaa eli intialaista mausteseosta paahtamalla kokonaisia mausteita pannulla ja jauhamalla ne. 20 minuutin vaiva ja sitten on hyvää maustetta pariksi vuodeksi.

Töissä katsomme naisten jalkapalloa. Hollanti pelaa MM-kisoissa, ja toimistosta kuuluu ensin jonkun jalkapallofanin puhetta. Sitten kuuluu osastonjohtajan kommentti ”Tottakai me voidaan katsoa futista” ja seuraavaksi tekninen tukihenkilö raahaa kokoushuoneesta pyörillä olevan ison telkkarin halliin. Sitten sieltä tulee jalista. Potkupalloa. Tai vastaavaa.

Ilahduttavaksi lopuksi pääsemme illalla kokeilemaan paikkakunnalle avattua sushi-pikaravintolaa, jonka pyörälähetti tuo sushit kotiin. Olenkin sitä tarpeeksi itkenyt, että miten voi olla, että meidän 44000 asukkaan böndelä on niin böndelä, ettei täältä saa haettua tai tilattua sushia kotiin, kun muissa vain 30000 asukkaan maaseutupaikoissa on jo itsestäänselvästi sushitaksi.

Kahden hengen tarjotin on erittäin runsas. Tästä jää lounas huomiseksi. Kai se yhden yön pärjäilee hyvin kylmennettynä jääkaapissa.

Kai se siitä.

Hupia hiekkarannalla: Pohjanmeri ja Scheveningen

Retkisarjassamme päästään helatorstaiviikonlopun viimeiseen päivään: sunnuntaihelle ja lempparibiitsimme Scheveningen, aivan Haagin kupeessa. Oli tulossa 32 astetta ja tietysti liian paljon aurinkoa ja paahdetta, ja liikaa porukkaa rannalla. Silti se oli nyt tilaisuutena edessä. Siellä on aina niin hauskaa. Jos lähtee ajoissa, niin saa vielä parkkipaikan.

Kaikki aurinkosuojat mukaan. Hattu, aurinkolasit, suojakerroin 50 ja naaman suojavoide. Uimakamat siltä varalta. Lähtö klo 8. Tulo klo 10. Valtavaan pysäköintitaloon, jossa on lähemmäs toistauhatta paikkaa, mahtui vielä hyvin.

Peban siirto ensimmäiseen hyvään ravintolaan. Menyyn pariin. Se on hankalaa, kun on ollut samassa rantabaarissa ennenkin ja tietää, että niiden sekä pikkuletut että juustotikut chilikastikkeella ovat erittäin hyviä. Tarjoilijakin meinasi, että on siinä kokoelmaa. Kylmät ja kuumat juomat, suolaiset ja makeat ruuat. Juu, saa tuoda kaikki yhtaikaa ja sekaisin pöytään.

Käveltiin rannalla. Oli laskuvesi. Etelästä tuuli hiekkarannan yllä selvästi voimakkaammin kuin ravintoloiden luona.

Väkeä alkoi kertyä. Rohkeita lapsia ja nuoria syöksyi uimaan. Merivesi oli niin kylmää, että se ei ole pelkkä kavahduttava tunne, vaan jalkoihin sattuu kuin krampissa, viiltää. Kesti kauan tottua veden kylmyyteen ja pystyä kävelemään siinä rennosti.

Silti vesi ja hiekka on aina hieno kokemus, kun pääsee paljain jaloin rannalle.

Lisää juomia ja ruokia. Kalaravintoloissa olisi ollut äyriäistä ja simpukkaa tarjolla. Äkkäsin poke-bowlin, viime vuoden uusimman kansainvälisen trendiherkun, jota alkoi vilahdella Suomenkin lehdissä. Se on havaijilainen ateria, jossa on kulhossa riisiä ja raakaa kalaa, usein lohta tai tonnikalaa, ja kaikenlaisia kasvislisukkeita. Enpä tiedä, kuinka alkuperäinen tämäkään oli; hyvin aasialaisvaikutteinen merileväsalaatteineen, ja välineiksi tuotiin puikot kuin olisi sushi kyseessä. Mutta halusin kerran elämässä kokeilla poke-bowlin ja nyt oli tilaisuus. Ihan nami.

Toinen rantakävely. Nyt olikin sitten nousuvesi. Ranta oli kaventunut puoleen, veden pinta oli maksimissaan. Väki oli lisääntynyt. Nyt täällä oli noin yksi henkilö jokaisella neliömetrillä. Meinattiin kävellä vähän poispäin rantaviivaa, jos tuolla kauempana olisi väljempää... ei ollut. Ihmismassa oli valtava ja jatkuva.

Kaikenlaista skenarioita näki matkan varrella. Pikkulapsi kauhomassa ämpäriin vettä ja hiekkaa. Pikkutyttö kiljumassa kylmässä vedessä, mutta samalla rieumuissaan. Vauva istumassa hyvinkin tyynesti hiekkasärkkien välisella matalikolla, ja reagoimatta mitenkään vaikka kylmä aalto huuhtaisi yhtäkkiä jalkojen yli. Koira etenemässä tyrskyihin aalto kerrallaan harkiten. Meripelastuksen vesiskootteri löytämässä joidenkin lasten pallon aaltojen välistä ja tuomassa sen takaisin kohti rantaa.

Aasialaiset naiset ottamassa selfieitä ja valokuvia. Eri maalaiset lapsiperheet pelaamassa palloa tai juoksemassa veteen ja vedestä pois. Teinit kellumassa puhallettavilla leluilla. Ja tietysti lukuisat kalpeat ihmiset grillaamassa itseään täydessä auringossa vaarallisen oloisesti. Monet jo punaisiksi palaneet naiset ja miehet.

Bulevardilla oli isojen saippuakuplien tekijä.

Aurinkolasit olivat välttämättömät. Silmäni ärsyyntyvät helposti ja voivat tulehtua pelkästä kirkkaudesta. Aurinkorasva toimi, iho ei palanut mistään kohdasta. Mutta jatkuvasta helteellä ulkona olosta tulee aina vähitellen sellainen limainen olo, kun on sekä hikeä että aurinkovoiteen liukkautta siellä täällä. Ja se on vain kestettävä. Nyt on pakko opetella sietämään hellettä, kun kesä on kerran alkanut näin kunnolla.

Täällä on niin hyvät ruokapaikat, että rantapäivä tarkoittaa aina samalla herkuttelua. Lopuksi vielä alkoholittomat cocktailit. Tämä on aivan ykkönen, ginger aleen perustuva, karhunvatukkainen ja kanelilta maistuva punainen sekoitus.

Niin, vain autokuskin tarvitsee olla juomatta, mutta yhä useammin totean, etten tarvitse sitä alkoholia mihinkään, se vain väsyttää ja nuuduttaa oloa, joten otan ihan muuten vaan jonkin alkoholittoman jännän juoman. Mieheni toteaa myös, ettei aina ole pakko kaljoitella, vaikka saisikin. On kiva, jos on eksoottisia juomia tarjolla ilmankin viinaa, ja nykyään aika hyvin on.

Ekologisesti ilahduin myös siitä, että useassa rantabaarissa oli muoviset juomapillit korvattu pahvisilla.

Ja sitten kotiin. Parkkihalli oli nyt tursuten täynnä. Kaikki olivat tulleet paikalle iltapäivän aikana. Näkihän sen jo rannan tungoksesta. Mutta strategiamme toimi, että sekaan mahtuu kun vain lähtee liikkeelle heti aamusta.

Kannatti käyttää hellepäivä hyväkseen. Meille sisämaalaisille meri on aina juhlaa. Ja voi kestää kauan, kunnes on taas poutaa ja lämmintä juuri viikonloppuna. Tämän jälkeen alkoi ukkos- ja sadeluurojen putki ja 19 asteen lämpötilat.

Lue tästä muut retkeilyt:
Rouheaa teollisuusmaisemaa: Essenin kaivosalue Zeche Zollverein
Hollannin ruokafestarit ja varoituksen sanoja niistä

Hollannin ruokafestarit ja varoituksen sanoja niistä

Kävimme Ruhrin alueen kaivoskeikan jälkeen tsekkaamassa asuinpaikkamme Venrayn ruokakojutapahtuman, joka oli oheisena jonkun vaellustapahtuman yhteydessä. Lämmin kesäilta, väkeä oli aukiolla kyllä paljon, koska monet istuivat suositussa erikoisolutkapakassa ja jäätelöbaarissa, josta saa myös cocktaileja.

Mutta itse ruokakojut olivat surkea esitys. Siellä oli vanhat tutut kanadöner ja vietnamilaiset loempia-kevätrullat, jotka ovat siellä muutenkin aina viikonloppuisin. Ja muita kojuja taisi olla jopa 3 kappaletta. Hurraa. Yhdestä sai tapaslautasia. Toisesta lettuja. Ja kolmas mainosti hampurilaisia maukkaalla juustolla.

Minulla on tapana suhtautua epäilevästi hollantilaisiin hampurilaisiin nähtyäni sen kulttuurin kaikki puolet, joten katsoin tiukkana, mitä he siinä tekivät. Joo. Kokki siinä laittoi jotain soosia ja suolakurkkuviipaletta soikionmuotoisen leipäviipaleen päälle, sellaisen ohuen hapanleipäsiivun tai vastaavan. Ei ei ei ei, hullut. Hampurilainen, joka ei ole edes hampurilaissämpylässä, seesamsämpylässä tai minkäänlaisessa sämpylässä? Unohtakaa koko juttu. Kuinka huonoksi huijaukseksi voi mennä. Ei mitään luottoa tähän tuotteeseen.

Tämä on varoitusesitelmäni ”hampurilaisista” Hollannissa. Ensinnäkin, hollannin kielenkäyttöön on vakiintunut vinoutunut terminologia, jossa sanalla ”hamburger” tarkoitetaan pelkkää sitä lihapyörylää, eikä koko sämpylähöskää sooseineen ja täytteineen. Jos kuulee, että joku osti marketin lihatiskiltä ”hamburgereita” niin osti sitten muovikaukalossa folion alla kaksi pyöreään muotoon puserrettua raakaa jauhelihapihviä. Niissä lukee etiketissä päällä ”hamburger” eikä mitään muuta. Joissain kanttiineissa tms. voidaan myydä ”hamburger”, joka onkin pelkkä paistettu jauhelihapihvi, tai se saattaa myös olla tosi ala-arvoinen jämälihatuote, jotain muotoon prässättyä separaattorilihaa, mahdollisimman halpaa ja jänteistä ja mautonta. Ja jos nämä halpabaarit tai mitkä vaan uimalan snäkkitiskit tarjoavat lihaa sämpylän välissä, se täsmennetään erikseen, että ”broodje hamburger”, lihaköntsä sämpylän kanssa. Samalla lailla kuin Saksassa voi usein valita wurstin sellaisenaan tai sitten sämpylän välissä.

Ja ei, se, että tiski tarjoaa sämpylällisen hampurilaisen, ei vielä tarkoita, että saisi kastikkeita, suolakurkkua, tomaattia, salaattia ym. siihen väliin. Saatetaan ihan ala-arvoisesti myydä kuivakkaa puppusämpylää, halpalihapihviä ja ehkä korkeintaan yhtä tursausta ketsuppia siinä välissä, ja siinä koko hampurilaiskokonaisuus. Ai kamala. Sitä miettii, että tästäkö mä maksoin oikein rahaa. Miten voikaan edes keksiä idean myydä tällaista vain kahta tai kolmea surkealaatuista ainesoaa nimellä ”hampurilainen”?

Ite teen paremman.

Sitten taas tietysti Burger Kingssä ja Mäkkärissä on oikeita hampurilaisia, mutta myös paremmissa snäkkibaareissa. Ranskiksia ja kaikkea uppopaistettua myyvissä pikaruokaloissa saattaa olla listalla erilaisia ”burgereita”, ja niiden taso vaihtelee. Jotkut tekevät ne ihan hyvin, runsailla kastikkeilla, salaattiaineksilla, sipulilla ja juustolla höystettynä. Mutta tässä täytyy katsoa tarkalleen, mitä ”hampurilaisella” kulloinkin tarkoitetaan ja onko se kunnollinen. Vain kokeilemalla tietää lopulta totuuden.

Kahvilaravintoloiden ja lounaskahviloiden hinnakkaammat hampurilaisannokset ovat ihan hyviä, sitä mitä hampurilaiselta odottaakin. Joissain paikoissa on tajuttu kansainvälinen gourmetpurilaistrendikin.

Mutta nämä olemassaolevat rimanalitukset saavat minut aina varpailleni, kun ollaan Hollannin kamaralla ja joku uskottelee myyvänsä ”hampurilaisia”. Ja sitten näen nuo ruokakojun tyypit latomassa ohuita leivänsiivuja tiskiin ja alkamassa koota niistä muka hampurilaisia. Täyskäännös, hyvin pian. Koko kojuista ajatus, että ”tätä siis mainostettiin ruokakojufestarina?”

Kylä mikä kylä. Analysoitiin, että tämä kylä vaan ei ole tarpeeksi suuri houkuttelemaan toimijoita. Kukaan järkevän ruokakojun omistaja ei näköjään pysty kuvittelemaan, että tänne kannattaisi tulla. Että täällä saisi tehtyä tarpeeksi liikevaihtoa. Harmi sitten.

Venlo.

Tajusin ilmaislehdestä pian, että 30 kilometrin päässä Venlon kaupungissa sen sijaan on ihan oikeat, isot ruokakojufestarit. Hauskasti uuden satama-altaan liepeillä Maas-joen rannalla, joka on muutenkin houkutteleva paikka, jossa näkyy nykyään olevan mukavia kahvilaterasseja huvivenesataman äärellä.

Venlo on muokannut tämä osion keskustastaan viime vuosina aivan uuteen uskoon. Hajoilevat rapistuvat talot huumekahviloineen, harmaabetoninen parkkipaikka ja joelle näkymisen estävä tiilimuuri on jyrätty kokonaan pois ja rakennettu tilalle moderneja liikehuoneistoja, asuntoja, veneilysataman allas, veden äärelle johtavat loivat istuskeluportaat ja tapahtumaniittynä toimiva aallonmurtajaniemi joen ja huvivenealtaan välissä. Kesäisin veden äärellä on suosittuja terasseja, joiden mukavat ulkosohvat ja trendikkäät pikkupöydät levittäytyvät sataman nurkkaukseen portaille.

Seuraavana päivänä suuntasimme sinne. No nyt. Täällä oli muusikkojen esiintymislavoja, oheisohjelmaa, lapsille tekemistä ja noin 20 ruoka- ja juomakojua. Väkeä ja turinaa riitti. Kapealla kävelytiellä oli vähän tungosta, mutta kojujen jonot olivat kohtuulliset ja jokin istumapaikka kyllä löytyi.

Ilta oli kuuma. Aurinko paistoi täysillä ja yritin suojata itseäni palamiselta lierihatulla ja kevyellä kesäponchovirityksellä. Isolla lavalla soitti bändi bluesrockia, pienen katoksen alla puuhasi DJ housemusiikkia ja toisen katoksen alla oli akustista pienimuotoista kitaransoittoa ja laulua.

DJ toimissaan.

Vohvelien vieressä oli vieläpä liikkuva barbershop eli vanhanaikainen miesten parturikoju.

Kojuissa oli valinnanvaraa. Oli viiniä ja cocktaileja, meksikolaista ja italialaista, savustettua ja grillattua lihaa, vohveleita, perusranskiksia, wrappejä, kasvisruokaa... Aloitimme thaimaalaisesta ja otin kahta kasviscurryä riisin kanssa. Tuore korianteri komeili päällä ja ruoka oli hyvää, kookosmaidolta maistuvaa ja tulista.

Äijäruokaa vanhasta saksalaisesta paloautosta.

Täytyy tosin sanoa, että ei ruokakojujen maailmassa ihan gourmet-tunnelmiin päästä, kun annokset väistämättä tarjoillaan jonkinlaisista muovisista tai pahvisista kertakäyttökipoista ja syödään jollain hankalalla muovilusikalla tai puuhaarukalla.

Otimme myös alkoholittomat cocktailit, joissa oli mukavan runsaasti nesteytystä kuumuuteen eli iso mukillinen. Mieheni jatkoi vielä chili con carnella thairuuan lisäksi, minä siirryin jo jälkiruokaan eli poffertjes-lettuihin. Paikalla oli myös suloinen Kahvi-Volvo. Mutta minä en illalla uskalla juoda kahvia tai valvon koko yön.

Kahvi-Volvo.

Festarialueelta pääsi myös luikahtamaan veden äärelle satama-altaan päätyyn. Alimmalta portaalta sai varpaat veteen. Hanhet ja sorsat uivat katsomaan, saisivatko jotain ruokapaloja. Huviveneilijät ottivat aurinkoa kannella makaillen. Mukava kesäilta.

Idyllin rikkoi vain ärsytykseni perihollantilaista maksutekniikkaa kohtaan, joka täälläkin vallitsi. Suurtapahtumissa eli karnevaalien aikaan, keskustan markkina-tivolien aikaan (kermis) ja muilla festareilla on usein käytössä maksupolettijärjestelmä. Kadut ovat silloin täynnään kaljaa ja muita perusjuomia myyviä väliaikaisia kojuja, ja niihin kelpaa maksuksi vain muoviset poletit tai kupongit. Ensin on siis marssittava kassakojulle ja ostettava rahalla tietty määrä poletteja. Niiden arvo voi olla esim. 2,5 euroa. Ja sitten joka koju tapahtuman aikaan ottaa esim. 1 poletin kaljasta ja 2 viinilasista (muovimukissa), ja on kai kätevää, kun tungoksessa humalaiset maksavat sutjakkaasti poleteilla. Siitä nähdään koituvan liikaa vaivaa ja hidastusta, jos kaikki näillä kaljatiskeillä maksaisivat seteleillä ja kolikoilla tai edes pankkikortilla.

Poletit ovat käytössä myös rauhallisemmilla ruokafestareilla, niin myös näissä molemmissa näkemissämme. Kaikki ruokakojut siis ottavat vastaan vain poletteja ja ilmaisevat tuotteidensa hinnat poletteina. Hankaluudet systeemissä ovat:

1) Pitää arvioida etukäteen, montakohan polettia sitä tarvitsee. Ylimääräisiä ei voi lunastuttaa kassalla takaisin! Onhan se tyhmää, jos taskun pohjalle jää 7,5 euron arvosta poletteja, joita ei voi enää missään koskaan käyttää! Poletit ovat kuntakohtaisia ja meidän kylän poletit ovat muutaman vuoden kerrallaan voimassa, eli paikallinen voi kyllä käyttää loput ensi vuoden karnevaaleilla tms. Mutta ulkopaikkakuntalaisen pitää päästä niistä kerralla tasan eroon. Meidän piti hyvin tarkkaan laskea Venlossa tarvitsemamme maksukupongit.

2) Palveluntarjoajat ovat hinnoissaan sidottuja poletin yksikköön. Puolikkaita kuponkejakin on käytössä, mutta silti, ruokakojut voivat määrät hintahaitarinsa vain 2,5 tai 1,25 euron askelissa: ottaako annoksesta 3 vai 3,5 vai 4 polettia vai mitä.

3) Hinnoittelu on hankala käsittää eli pitää laskea poletin arvoa euroissa tiskillä tuotteita valitessaan: kuinka monta euroa tarkoittaa 4 polettia. Kuin ulkomailla eri valuutan kanssa miettiessä.

4) Ja nyt se huippu: meillä Venrayn polettikassalla käy VAIN KÄTEINEN! Jos parin hengen voimin aikoo ruokailla ja juoda koko illan, niin kyllä sitä helposti tulee hankittua vaikka 45 euron arvosta poletteja. Juu, VAIN KÄTEISELLÄ! Tervetuloa 1900-luvulle. Tai tervetuloa Saksaan, sielläkään ei ole oikein pankkikortin olemassaolo levinnnyt kaikkialle aatteena. Eli etsi ensin se pankkiautomaatti, joita koko ajan vähennetään, jotta saat ne polettisi kassalta. Mikä siinä maksaa, ettei voi korttimaksua hyväksyä? Saati sitten koskaan kuultu luottokortista tai puhelimella maksamisesta? Mahdollisimman hankalaa.

Tämä oli muuten toinen syy täysboikottiimme Venrayn ruokafestareilla, laadun ohella. Näytimme sekopäisyyttä kuvaavia käsimerkkejä kojun edessä tahallamme kovaan ääneen paheksuen: ”vain käteinen!?” ja marssimme pois. Milloin tänne tulee moderni aika?

Venlon kuponkeja sai ostaa pankkikortilla. Kiitos siitä. Silti ihmettelemme, miksei tällaisilla ruokafestareilla voi ihan vaan maksaa tiskillä jokaiselle yrittäjälle käteisillä euroilla, pankkikortilla tai muutoin digitaalisesti, yksilöllisen hinnan? Miksei ihan vaan tavallista maksua voisi hyväksyä? Polettisysteemi on auttamattoman hankala.

Ai hei, asiat voisivat olla pahemminkin. Kuninkaanpäivänä 27.4. – eli aiemmin Beatrixin vielä vallitessa Kuningattaren päivänä 30.4. – on kansalaisilla yleinen vapaus ja lupa myydä kaduilla ja toreilla kirpparitavaraa. Yleensä lapset myyvät heti aamuvarhain vanhoja lelujaan. Amsterdamissa on lisäksi silloin eräänlainen ravintolapäivä, eli kuka tahansa saa perustaa ruokakojun kadun varteen tai puistoon ja myydä itse valmistamiaan eksoottisia pöperöitä. Ostaminen omalla vastuulla. On eräänlainen perinne ja legenda, että aina jostain huonon hygienian katukeittiöstä leviää vatsatautiepidemia. Kuuluu juhlintaan saada sieltä joku kauhea pöpö.

Niin että hyvin meni ruokafestarit tähän verrattuna. Ei tullut pöpöä.