Kylppäriremontti Osa 3: Loppusuora ja kaaoksen tuntu

Jatkokertomus jatkuu. Osa 1 on tässä linkissä, osa 2 tässä, ja suunitteluvaihetta tässä.


Remontin 12. päivä / maanantai: Pikkuvessa romuksi

Remontti siirtyy alakertaan. Sunnuntaina tyhjennettiin pikkuvessa kokonaan, ja eteisen seiniä kaikesta pölyyntyvästä koristeesta. Vessasta lähti sitten maanantaina lattia, kaakelit ja pönttö.

Yläkerran kylpyhuone valmistui: maalari, sähkömies ja kittari.

Ja jos saisi vielä viimeisen pätkän uuden yläkerran vessanpöntön vesijohtoa, kiitos. Meinasi tulla pattitilanne, kun alavessan pönttö oli jo murskana kadulla romulavalla ja ylävessa ei vielä käyttökunnossa, tankki tyhjänä. Tätä piti mieheni vähän kysellä perään, jotta poika toi viimeisen puuttuvan putken.

Kuulonsuojaimet eivät kuulune lopulliseen kokonaisuuteen.

Nyt kylppärissä on valkoinen katto. Taas epäselvä kommunikaatio: ”Ei me maalata mitään”, sanottiin etukäteen; mutta miksiköhän suunnitelmassa lukee maalari maanantaiksi? Eli maalasi sittenkin.

Nyt mietitään sitä, maalataanko me sitä kattoa itse värillä vai jätetäänkö sikseen. Onhan se nyt siisti. Voisi myös maalata vain ne puulistat reunoilta väripilkuksi. Ikkunanpokat ainakin on pakko maalata, koska niistä liuotimme jo vanhat lakat eivätkä ne kuuluneet maalarin alueeseen.

Nyt olisi ylipäätään joka ilta tarjolla liikaa puuhaa, josta on vaara stressaantua, jos miettii kaikkia vaiheita yhtaikaa. Nyt kun remonttimiehet alkavat melkein poistua, ovat kaikki loput päätökset ja teot meidän omilla harteillamme; ja sekös painaa. Henkisesti.

Mikä seinälamppu tähän?

Haluttiin alkaa pestä pyykkiä. Pesukoneen alle on hankittu koroke, joka on mieheni ehdoton vaatimus, jotta lattian voi pestä myös pesukoneen alta raahaamatta konetta edes takaisin. Kaveri tuli auttamaan nostamaan koneen kehikon päälle. Ruuvailin pesukoneen tassuja, jottei kone heilu diagonaalisesti siksi, että yksi tassu on lyhempi kuin muut. Ruuvijalat ovat terävän monikulmaiset ja jäykät kiertää. Käsiin sattuu vaikka ottaisi nahkaiset puutarhahanskat. Ei siihen löydy sopivaa jakoavainta, vaikka jalkoja pitäisi sellaisella muka vääntää. Mustelmia käsissä. Tunnin hikoilu. Tää on niin tätä.

Pesukone tärisee sivusuunnassa testipesulla. Kai se aina jonkin verran heiluu, mutta tämä ei nyt ole ihan hyvä. Ei se olekaan vatupassin mukaan ihan linjassa. Nyt pitäisi vasenta laitaa laskea. Äääh ääh.


13. päivä / tiistai: Pölyä, valoa ja ilmaa

Alavessassa kävi vain putkiseinämies asentamassa pesualtaan viemäriputken seinän sisään.

Pytty odottaa vielä olohuoneessa.

Huomasimme, että valo olisi ihan kätevä juttu olla olemassa. Mieheni hankki kylpyhuoneen kattoon halvan peruslampun väiaikaisesti roikkumaan.

Yläkerrasta poistuivat lattiasuojaukset. Kiitos Iivanan, se paksu folio piti kauniin sinisen lattiamme kunnossa remontin alla. Imurilla vedin katosta alkaen seinät, ja rätillä pyyhin ovet ja kaikki. Heti, kun rätin jälki kuivui, ovi näytti taas laastipölyiseltä. Kuinkahan monta kertaa sitä pitää yrittää?

Vaivana on pyyhekuivainpatterin asennuksen jälkeen ilma pattereissa. Lorisee puro siellä. On ainakin kahdeksan kertaa yritetty ilmata, ja aina vain kurisee. Opettelin sen nyt itsekin ja se on juuri niin helppoa kuin uskoinkin. Likaista patterivettä pitää ottaa pyyhkeellä vastaan. Oikealla hetkellä, juuri kun systeemi alkaa pumpata vettä, kannattaa päästellä. Jatkan ja jatkan ilmaamista ja kuuntelen, mikä on tilanne.


14. päivä / keskiviikko: Tekemistä riittää ja pesukone aiheuttaa epätoivoa

No, ehkei vieläkään kannata siivota finaalisti yhtään mitään, koska vielä huomenna ovat remonttimiehet talossa. Vasta ku ne ovat oikeasti poissa, voi olla varma, että pölyä ei enää tule. Tekevät sementtisaappaillaan kengänjälkiä läpi olohuoneen hakiessaan vettä ämpäriin keittiöstä. Tai käyvät pissalla ylhäällä. Jälkiä saa vielä putsata matoilta ja lattioilta. Vielä kaakelointivaiheessa nousee pölypilvi, kun laastia sekoitetaan laitteella saavissa.

Mutta kaakeli-Bert on ihan kiva. Duunariasioiden ytimessä ollaan, kun päästiin haukkumaan pääministeri Mark Rutteä kahvilla. (Kirjoitan ä:llä, koska ajattelen nimen hollantilaisittain lausuttuna ”Rytte”.)

Bert tuli sisään kynnys kädessään. Heitin ihan läppänä: ”Mikä toi on, graniittipalkki?” –”Öö, joo.” –”Ihan aitoa kiveä!” –”Kyllä näin on.”

Iivana has left the studios. Bert meni kontilleen ja alkoi kerätä eteisen lattialta viimeistä suojausta pois. Jaaha, se oli siinä. Saatiin laminaattimme takaisin.

Silti todellisuus tulee olemaan vielä pitkään tätä: Astun johonkin. Mikä on sukan alla? Jaaha, sementtimuru.

Henkinen taisto kovenee lähinnä siitä, mitä kaikkia päätöksiä pitää tehdä. Hankitaanko peilikaappi? Ja minkälaisia kaappeja mihin ylipäätään? Maalataanko se katto vai ei, ja jos maalataan, se kannattaisi tehdä heti alkuun. Ja siitä, että ihan kaikki on tärkeää toiminnan kannalta: peili, kaapit tavaroille, kunnon lamppu, pesukone tasapainoon, suihkuseinät, jottei vesi roisku... Kaiken haluaisi hoitaa samantien ensimmäisenä, mutta aikaa on tuskin ollenkaan, kun käydään töissä päivät.

Sisustuksen lisäksi pitäisi täyttää kaikki vanhat tavarat takaisin paikoilleen käytävään ja eteiseen, porata vessapaperiteline ja käsipyyhekoukku paikalleen, pestä kylpyhuoneen ikkuna laastipölystä ja asentaa siihen uusi hyttysverkko, ripustaa verho takaisin käytävään...

En ylettynyt ripustamaan verhoa yksin takaisin keittiötikkailla. Meillä on yläkerrassa ihan älytön huonekorkeus! Jotain 2,80. Olisivat laittaneet taloon mieluummin normaalin huonekorkeuden ja sen päälle vielä käyttökelpoisen ullakon. Neliöitä on niukasti, mutta ylöspäin niitä tuhlaillaan.

Niin, ja tuolla katonrajassa on siis pienehköt ikkunat kadun puolella niin korkealla, etten näe niistä katsomaan ulos kiipeämättä jakkaralle. Ikkunalauta on päälakeni korkeudella. Älykäs?

Kaappiasiaan löytyi toivoa netistä. Turkoosit ovet, jees jees. Ne ovat suunnilleen maailman ainoita värillisiä kylppärinkaappeja, ja niitä saa vain online. Toimitusaika 3-4 viikkoa. Kai ne on tilattava. Tietää mitä saa.

Nyt ollaan sodassa pesukoneen kanssa. Yritettiin saada sitä taas suoraksi. Se tuntui tukevalta ja tyhjänä linkosi 1400 kierrosta ilman ongelmia. Mutta heti kun pesee testipyykin, se väpäjää kuin hullu. Sen näkee, että liike ja ongelma tulee koneesta eikä telineestä. Koroke päinvastoin yrittää pehmentää ja tasoittaa. Olisiko kone vähitellen liian vanha. Mutta kuka sen takaa ja millä, että jos ostetaan uusi, se pysyy paikoillaan? Kuinka paljon ne saavat täristä? Tämä heiluu kyllä yksinkertaisesti liikaa. En aikoisi olla joka kerta paikalla vahtimassa, kun se linkoaa, ettei se kävele telineensä kanssa johonkin.

Tämä on nyt sellainen tapaus, johon voi tuhlata aikaa joka ilta, ilta toisensa perään, ja taas testata, ja vieläkin se tärisee. Loputon ongelma, jota ei saa ratkaistua, vaikka kuinka parhaansa tekee.

Vähän sama tapaus kuin pattereiden ilmaaminen. Aina uudestaan päästellään sieltä pieruja ulos, ja vieläkin se lorisee kuin puro.


15. päivä / torstai: Nyt kaikki äijät ulos, ja ottakaa se romulava mukaanne!

Sellainen virstanpylväs sentään on tänään, että vikaa kertaa remppamiehet tulevat. Virallinen projektin luovutus, asukkaan allekirjoitus ja avaimen takaisin anto omin käsiin. Mieheni on paikalla Bertin kanssa.

Minua väsyttää kamalasti. Klo 7.35 sieltä tultiin jo sisään eilenkin ja piti olla tolpillaan. Makasin kuolemanväsyneenä sängyssä ja eiku kampean itseni ylös sängystä taas. Ja tänä aamuna mietin, että jos vartin vielä saisi maata... mutta ei, siis sieltähän tulee joku yleismies Janssen vielä tänäänkin. Vieläkin. Jos ne katkaisevat veden, jotta saavat asennettua alavessan pesualtaan, niin paras olla tehnyt sen aamupalansa sitä ennen ja ottanut vaikka kannun vettä hanasta varuiksi.

Alkaa oikeasti riittää se, että joka arkipäivä kotona ramppaa vieraita miehiä. Onneksi tämä on tänään ohi. Kaksi viikkoa.

Romulava haettiin myös pois. Heippa.

Siirrettiin yläkäytävän tavarat ja koristukset takaisin makuuhuoneneen nurkista.

Pitäisikin muistaa käyttää näitä kivoja kaulakoruja paljon useammin.

Oma piirrokseni: seeprapeippo.

Omaa puoliabstraktia tuotantoa.

Muutos ja aivot

Tietsä mikä rasittaa myös? Rutiinien puute. Olen ihan varma, että remonttiin kuuluvat muutokset väsyttävät minua lisää, koska se kuluttaa aivokapasiteettia. Se, ettei tiedä, missä huoneessa mikäkin esine on ja missä huoneessa aion föönata tukkani, keittiössä vai ehkä sittenkin jo yläkerrassa. Että asiat ja paikat muuttuvat päivittäin.

Mihin on helpompi laittaa väliaikainen peili? Missä on tilaa säilyttää tavaraa? Ovatko ne pyykkikorit vielä työhuoneessa vai palautettu komeroon? Missä ovat hammastikut, ai vielä olohuoneessa?

Tarvitsen uuden laastarin. Se on lipastossa, jonka yhdessä laatikossa on lääkeasiat. Marssin siis makuuhuoneeseen, koska siellä se lipasto on. Tyhjä. Ei olekaan enää. Lipasto palautettiinkin eilen käytävälle. En muista, en hahmota. Olin juuri tottunut väliaikaiseen tilanteeseen.

Me molemmat hapuilemme kylppärin ovella narua käsiimme, josta vetää valo päälle. Ei ole narua enää. On oikea kytkin seinässä.


Naapurista kuuluu

Naapureista kuuluu: siis aika pian kuuluu seinän läpi. Kahden viikon päästä alkaa vasemman naapurinrouvan remontti. Huokaus. Sinne meni taas aamu-unet myös vapaapäiviltä. Nyt tiedetään, että meluaminen alkaa joka päivä aika pian 7.30 jälkeen.
Ja ”seinän läpi”; no toivottavasti eivät tee reikää seinään meidän puolelle saakka sieltä käsin!

Joskus myöhemmin on sitten varmasti vuorossa oikeanpuoleinen naapuri. Ja siitä seuraava oikealla, joka tulee myös kuulumaan meille saakka. Kyseinen mies nimittäin informoi kadulla tavatessamme, että meidän remontti oli kuulostanut hänelle siltä kuin olisivat ihan seinänaapurissa. Eli sama meille toisinpäin sitten kun aloittavat siellä.

Meitä ennen remontoidusta, eri talosta, kuulimme työmiehiltä sellaista faktaa, että siellä olivat olleet väliseinät aika pahassakin kunnossa l. romahduspisteessä. Meillä nyt ehkä tuli pari palaa kevytbetoniharkkoa alas, mutta siellä oli ollut useassa sisäseinässä halkeamia. Ja kuulimme siitä mahdollisuudesta, että kun vanha lämpöpatteri irroitetaan ja laitetaan uusi kiinni systeemiin, saattaa koko lämmitysjärjestelmä hajota ja sitten tarvitaan erikoiskorjauksia, ja kämppä viilenee sillaikaa. Eli olemme iloisia, että meillä oli parempi onni eikä ongelmia sen suhteen.


Sisustuksen ensi askelia

Tilattiin suihkuseinät. Siivottiin eteisestä pölyt ja sisustettiin vessaa: kattolampun ähellys, vessapaperitelineen poraus, koristejulisteita.

Suomalaiset saunamiehet pitää myöhemmin vielä saada johonkin kohtaan takaisin. Kaapelitehtaan saunaklubin kuva saunakalenterista noin vuodelta 2000. Ostin kalenterin Vanhan ylioppilastalon joulumyyjäisistä ja säästin siitä lopulta tämän yhden kuvan irtoleikkeenä. Tällä on järkytetty ulkomaalaisia vessavierailijoita kautta vuosien. Iloiset miehet altaassa.

Keksin, että kylppäristä turhaksi jäänyt seinähylly sopiikin nyt ratkaisuksi vessaan. Sen voin vaikka maalata uudestaan. Hyllykkökin on historiallinen esine, puolikkaaksi sahattu entinen CD-teline, jonka ostin opiskelijana Stockmannilta 90-luvulla.

Saan myös koristemaalata ison peilin kehykset ja pienen ikkunaluukkupeilin. Jee. Hauskaa. Kunhan ehdin.

Niin, ja makuuhuoneen seinä näyttää reikien pakkauksen jälkeen nyt tältä.

Nyt en enää laske remonttipäiviä. Henkilökunta on poistunut. Loppujen sisustamiseen menee vielä viikkoja; odotellaan kaappeja ja suihkuseiniä saapuvaksi ja niiden asennusta. Myöhemmin saa sitten jotain hyviä järkyttäviä ”ennen ja jälkeen” -kuvapareja, kun on oikeasti kaikki yksityiskohdat parhaimmillaan.

Kylppäriremontti Osa 2: Sitä saa mitä ei tilaa

Jatkokertomus jatkuu. Osa 1 on tässä linkissä ja suunitteluvaiheen paniikkia tässä.

Remontin 5. päivä / maanantai: Who the f* is Bert?

Klo 7.45 tuli Bert ja poika. ”Jaha, hommat jatkuu!” tervehdin ovella. –”No ihan varmasti!”

Mikä tämä Bert oikeastaan on? Ahaa, suunnitelman mukaan laattamies, seinämies ja lattiamies. Muurarirapparilaatoittaja.

Jos se paikkaisi seinät? Kyllä. Reiät eri huoneiden seinissä on nyt täytetty laastilla. Jee jee jee.

Makuuhuoneen paikkaukset muistuttavat Joan Mirón maalauksen muotoja.

Ja saatiinhan se lattiakaivo valmiiksi.

6. päivä / tiistai: Liikaakin kaakelia

Päivän yllätys: Mitä perhanaa, koko seinät onkin kaakeloitu ylös asti. Meillä oli suunnitelma laittaa kaunista väriä maalilla seinien yläosiin, kuten tähän saakka... no ei sit.

Miehelleni oli selvästi, kädellä näyttäen, kerrottu, että uusi kaakelointi ulottuu seinällä ”vähän ylemmäs” kuin vanha... mutta että kokonaan kattoon saakka, sitä ei tuosta lauseesta välttämättä ymmärtänyt.

Maalattavaksi jää sitten vain katto, puulistat ja minimaalisen ikkunan puitteet. Tästä tulee sisustuksellinen haaste, saada tästä värikäs huone kokokaakeloinnista huolimatta.

Ääh, kaikki kaapit, peilit, seinälamput, pyyhekoukut, vessapaperitelineet ja hyllyt pitää porata kaakeleiden saumoihin (tai keskelle kaakelia, jos muka uskaltaa). Se on hankalampaa ja pelottavampaa kuin seinään poraaminen.


7. päivä / keskiviikko: Hö, valkoinen suhku

Seuraava harhakäsitykseni: luulin, että suihkunurkan seiniin tulee tummaa luonnonkivikaakelia. Eikä tule. Suihkukin on kaakeloitu kokonaan perusvalkoiseksi kattoon saakka. Sillä kivikaakelilla tarkoitettiin varmaan suihkun lattiaa. Se onkin sopivasti liukastumisen estävää mattapintaista.

Bert oli aika nopea ja oli siis vain aamupäivän. Pääsi sitten pimeälle keikalle, eikun, joo joo, virallisesti johonkin toiseen osoitteeseen välissä.

Hasta la vista baby. Palaa torstaina tekemään koko lattian kerralla.

Koko urakkaa ei saa nopeutettua kumminkaan, vaikka yksi olisi nopeampi, koska erilaiset miehet on taas sovittu perjantaiksi omine aikatauluineen.

Saatiin pesukoneeseen itse askarreltua sähköpistoke.

Tämä oli vissiin pesukoneen hana?

Uusia sisustusjuttuja mietitään vähitellen. Ensin pitää varmaan määrittää värilinjaus ja hankkia siihen sopivaa. Ja päättää, minkälaisia kaappi- tai hyllyratkaisuja lähtee etsimään.

Vielä neljä päivää pitää käydä muualla suihkussa.


8. päivä / torstai: Kissa mainittu

Nyt tuli lattia. Se on ihan nätti.

Taidekuva ”Heijastus” tai ”Kykkivä henkilö oviaukossa”. Myyn Kiasmalle kuudella tonnilla.

Kun käymme miehen siskolla suihkussa, on etuna se, että kaupan päälle saa eläinmaailman. Ylienergisen koiran, joka hyppii ja kiemurtelee ja juoksee kuin hullu. Sitä yritetään nyt opettaa pysymään matalalla. Silloin kun koira ei ole tilassa, tulee kissa purisemaan. Se pyörii ja puskee ja sitä saa silittää. Se marssii etutassuillaan ja köyristää selkää. Kissa saa asua yläkerrassa rauhassa, koska koira ei mene sinne. Jos koira näkee kissan, se hyökkää, ei aggressiivisesti, vaan iloisesti, mutta jyrää kissan täysin ja haluaa painia. No respect. Sitä ei vanha kissaherra osaa arvostaa ollenkaan.

9. päivä / perjantai: Missä erikoispatteri?

Alakerran pikkuvessan tarvikkeet tuotiin jo sisään ensi viikkoa varten. Janssenin poika, alavessan pikkulavuaari käsissään: ”Mihis nää voi laittaa toistaseks?” No, olohuoneeseen vaan, siihen rojukasan jatkoksi. Nyt on irrallinen vessanpöntön allas olohuoneen matolla.

Sitten Janssenin poika oli, että ”ai mikä pyyhekuivainpatteri teille oli tulossa? Sellanen ei tullu mulla mukaan kuormaan”. Se kyllä lukee suunnitelmapapereissa selkeästi. Lähti varastolle hakemaan.

Siinä vaiheessa pelkäsin, että jos sitä ihan itse kalliilla maksettua erikoispatteria ei olekaan toimitettu ajoissa. Siitä oli tällaiset mutinat marraskuussa, että ”valmistetaan Ranskassa; siellä ne lakkoilee; toimitusaika voi venyä; täytyy kokeilla; toivottavasti onnistuu.” Niin jos se onkin vielä siellä Ranskassa tehtaalla.

Onneksi mieheni viestitti parin tunnin päästä kuvan kera: ”Patteri is in da house.”

Muutakin saniteettilaitetta alkoi tulla.

Ja mikäs se siinä! Vipuhana! Saatiin vipuhana! Pesualtaaseen! Niiden hollantilainen vipuhanan turvallisuuskielto koskeekin vain suihkuja näköjään. Käsienpesuun tulikin itsestäänselvästi nyt se hiton vipuhana, josta niin haaveilin, skandinaavisesta moderniudesta.

Meidän suunnitelmapapereissa lukee muutakin mielenkiintoista. Siinä nivaskassa, joka työmiehillä on mukanaan. Nimittäin: ”Huom. asiakas miettii vielä optioita!” No ehkei me enää mietitä.

Talvi yllätti remontoijat taas.

10. päivä / lauantai: Asiaton käytös rautakaupassa

Suihkuseiniä etsimässä Bauhausissa. Nurkkausta varten yksi pysyvä seinä ja yksi ovi, kiitos. Mittauksia on tehty. Jos laittaa suihkun sisäänkäynniksi kokolevyisen 90 sentin oven, se ei mahdu avautumaan kokonaan, vaan törmää jossain vaiheessa pyyhekuivainpatteriin. Liukuovisysteemit taas ovat monimutkaisine osineen ja rullineen hankalia puhdistaa vähintäänkin alhaalta kiskosta, minne saippuavesi valuu. Mutta on olemassa kapeampiovellisia elementtejä tai niin paksukehyksisiä systeemejä, ettei varsinaisen oven leveys olekaan kuin 78 senttiä. Silloin se mahtuu, jee.

Tämä esinesarja nauratti. Vesimukissa lukee ”Handmade water”. Pumppupullossa lukee ”Handmade lotion”. Hah, sarjaan kuuluu tyylikäs vessaharjakin. Mitähän siinä lukee! Nyt on jännää! ”Handamde sh**” vai? No ei, kun ”Handmade toilet”, pettymyksekseni.

Tähän analyysiini mies kommentoi: ”Sun kanssa ei kyl voi mennä edes rautakauppaan.”

Bauhausin murrepakinoita. ”Jos ei sitä pysty tekemään niin kuin piti, niin pitää sitten vaan tehdä niin kuin pystyy.”

11. päivä / sunnuntai: Jyns jyns

Putsaan makuuhuoneen kokonaan sementtipölystä. Sitä ei sinne toivottavasti enää tule, kun alakerran vessaa hajottavat.

Siivouksessa on kätevää, kun rätin voi huuhdella jo kylppärin pesualtaassa. Mutta vessa ei siellä vielä toimi, koska tankkiin johtava vesijohdon pala puuttuu. Ja suihkua ei voi käyttää vielä, koska vesitiiviit silikonisaumat puuttuvat nurkista.

Pöly poikineen.

Mutta pyyhekuivain-patteri on jo lämmin ja olen sen suuri ystävä. Säteilee ihanan lempeää lämpöä. Ja miten kätevä se tulee olemaan pyyhkeille, uimapuvuille, siivousräteille ja jopa pikku käsipyykille, jos vaikka henkarissa ripustaa siihen puseron.

Tyhjennämme alakerran vessan tavaroista. Sen purku alkaa maanantaina 7.30.

Suomalainen ymmärtää loskakökkäreen olemuksen

Lumi näyttäytyi ystävällisenä tänään.

Avasi verhot ja ta-daa, sitä oli oikeasti tullut. Olisko neljä senttiä.

Viime jutussa kerroin olleeni nolo huomatessani, että naapuri teki pyytämättä meidän lumityömme, vain siksi, koska oltiin liian laiskoja hakemaan omat välineet esiin. Nyt sain sen korvattua. Olin puoli kahdeksalta virallisen lumilapion kanssa jalkakäytävällä ja tein lumityöt myös molemmille naapureille.

Sen verran ergonomisesti osasin nyt työskennellä kevyellä lumilapiolla, että alkoi sattua vain alaselkään, kuten kunnon kansalaisella kuuluu. Poikkeuksellisen yläselkäkrampin sijaan.

Se oli höttöistä nuoskaa. Autosta piti vain harjata massa päältä, se oli helppoa.

Kolme koulupoikaa vieritti jalkakäytävällä kolmea isoa lumipalloa vierekkäin, jotain rallatellen.

Kun auton liikuttaa parkkiruudusta umpihankeen, kuulen nuoskalumen natinan ja tunnen sen tiivistyvän renkaiden alla. Se ilahduttaa. Suomalainen tunne.

Ei mulla ole mitään lunta vastaan. Lumesta mä tykkään. Ja kun saan ajaa tai kävellä lumessa, mulla on tietty suomalaisfiilis: varmuus ja ylpeys, että tunnen tämän elementin (paremmin kuin hollantilaiset). Olen kasvanut lumen kaikkien muotojen kanssa intensiivisesti ja peuhannut siinä kaikki lapsuuden talvet. Tunnen sen eri ilmiöt, käyttäytymisen, miltä se kuulostaa ja tuntuu. Minulla on Lumen Taju.

Risteyksessä auton edessä avautui aivan absurdin suomalainen näky. Pienen lapsen äiti veti häntä punaisella pulkalla kohti päiväkotia. Muistin, että viime lumen aikaan viikko-pari sitten näin samalla kadulla myös yhden pulkkaäidin ja riemastuin samalla tavalla. Siis tätä tapahtuu sittenkin myös Hollannissa. Pulkka toimii ja sitä keksitään käyttää arjen liikkumavälineenä.

Hieno talvitarina oli se, että aamulla työkaveri Mohammed ystävällisesti harjasi myös naapurinsa autosta lumet. Sitten naapuri tuli ulos ja sanoi: ”Muuten kiva, mutta mä otan tänään ton mun toisen auton.”

Erikoisista lumen muodoista kivoja ovat myös kevään loskakökkäreet. Ilahdutin kerran työkavereita pomppaamalla tasajalkaa parkkipaikalla sulavien loskakimpaleiden päälle niin, että ne räjähtävät suhahtaen kaikkiin suuntiin pitkin maata.

Siihen tarvitaan analyysi. Tiedätkö sellaiset isot möhkäleet, jotka alkavat olla niin vetisiä, että ne ovat harmaan läpinäkyviä? Joista tietää, että ne ovat aivan löysää ainesta ja valahtavat sohjoksi heti, kun niihin koskee? Sellaisen päälle täytyy pompata. Jos tekee virhearvion ja kökkö on vielä liian kova sisältä, voi päätyä huonosti vinoon jaloillensa sen päälle ja kompuroida nilkkaan venähdyksen. Täytyy etukäteen tietää, että jalat tavoittavat asfaltin kökön läpi ilman vastustusta.

Ulkona olikin tämän hangen sulaessa iltapäivällä juuri niitä loskakökköjä. Kävin parkkipaikalla kävelyllä. Pompin niihin suomalaisissa Sievin kengissäni. Onnistuin tosin myös lätsäyttämään sohjon riekaleita toiseen sisänilkkaan ja kastelemaan sillä sukkani. Nämä kun ovat vain matalat kävelykengät, eivät ihan hankeen tarkoitetut, vaikka näissä onkin lämmin vuori talveksi.

Työkaveri Erik kysyi: ”Ja millanen sää oli ulkona?” Vastasin: ”Hauska!”

Kuulumisia terveyden, kulttuurin, optometrian ja sään alalta

Kokosin tähän kaikkea, mitä meillä tapahtuu kylppäriremontin välissä; siitä asiasta jatkan sitten seuraavaksi ihan hyviä uutisia ja edistyksiä.

Dönermies

Uskomatonta, meidän dönermies teki karnevaalihitin. Se, joka valmistaa Venrayn keskustassa parhaat kanakebabit perävaunussaan. Ilmaislehdessä oli siitä juttu. Tunnemme Bülentin siitä tiskiltä paikan pomona. Nyt hän laulaa videolla kokeneemman karnevaalilaulajan kanssa – hollantilainen ”laulava maalari”, joka pukeutuu mustalla peruukilla turkkilaiseksi – ja näyttelee tarinaansa. Kappaleessa on turkkilaisvaikutteita, ja vahva ulkopuolisille käsittämätön paikallismurre, kuten lähes kaikissa Hollannin karnevaalihiteissä. Tämä hymyilyttää. Paikallinen kuuluisuus.

Linkki tässä.


Moniteholasit

Hain rillini optikolta ja yritän tottua. Moniteholaseissa on tosiaan alaosassa sivuilla ällö, toimimaton alue, jonka läpi näkyy sumuisesti. Eikä tietokoneen lukeminenkaan ole välttämättä ainakaan helpompaa kuin ennen. Ehkä se tästä?

Kehykset olivat sattumalta aika halvat. Kokonaishinta laseineen 500 euroa. Siitä sain sairausvakuutuksesta 100 euroa korvausta (sen saa kerran kahdessa vuodessa), ja optikolla oli tarjouskampanja, jolla sai 88 euroa alennusta. 312 euroa ei ole paha loppusumma moniteholaseista lopulta.

Kevyt malli silmälaseissa.

Tukka, pysy nyt jossain suunnassa.

Talvi

Normaali päivälämpötila Hollannissa tammikuun lopulla on kuulemma 5–6 astetta. Nyt on vain 2 astetta. Joka yö pakkasta. Räntää ja lunta tulee useita kertoja. Liukasta on. Auton raavinta jääkerroksesta vapaaksi aamulla käy yhä vaikeammaksi.

Alan hiljaisesti todeta silloin tällöin, ehkä noin kerran päivässä, että ei ole mun lemppari tämä jatkuva pimeys eikä kylmyys. Että alkaa vähän kyllästyttää kaikki talven aiheuttamat ylimääräiset vaivat. Yritän ottaa rauhallisesti; no mitäs asut Euroopassa etkä tropiikissa. Turha kiroilla aktiivisesti, kun asiaa ei voi muuttaa. Turhauttaa vaan enemmän, jos suuttuu siitä.

Tammikuun säätila 1: harmaa.

Tammikuun säätila 2: säkkipimeä klo 17 – 8.

Ja on jo niin vieroittunut kesästä, että ihmettelen, voiko sellaisiakin päiviä olla, että menee ihan vapaaehtoisesti ulos oleilemaan. Onko sellainenkin aika olemassa, jolloin istutaan katukahvilassa? Ilman takkia? Jännää. Ehkä joskus vielä.


Pilvipalvelu

Ostin markalla pilvipalvelun. Eikun lisää tilaa iCloudiin kolmella eurolla kuukaudessa. Nyt se jyystää  valokuvakokoelmaani sinne päiväkaudet. Mulla on 47 000 valokuvaa.

On pakko tehdä kunnon varmuuskopiointi. Edes tähän uudehkoon Macin toosaan ei voi luottaa. On käynnistysongelmia päivitysten jälkeen. En halua menettää tiedostojani, jos tämä päättää hajota kerta kaikkiaan.

Kuvat on varmistettu kyllä myös ulkoiselle kovalevylle, mutta en minä niitä sinne mitenkään joka päivä jaksa päivittää. Joten menköön koko höskä nyt sitten automaattisesti pilveen. Kai se on kätevintä.

Hyvin skeptisesti tuijotan päivitystä: Eteneekö toi palkki mihinkään? Näenkö millin liikkuvan? Toimiiko kone vielä?

Omituisia terveyshaasteita, osa 153

Terveys rakoilee jonkin verran. Nenä kuivuu ja vinkuu yöllä ja on tukossa, ja jos olen huonouninen, se vinkuna pitää minua hereillä oikeasti koko yön. Se johtuu varmasti kuivasta ilmasta: talven patterilämmitysilmasta kotona, ilmastointilaiteilmasta töissä, ja kuivasta pakkasilmasta ulkona.

Apteekista löysin kosteuttavaa nenävoidetta. Ihan kiva. Tursutetaan sieraimeen. Sitten tuntee, kuinka takakurkussa valuu vaseliinia ja sitruuna-aromia alaspäin, yäks. Yö oli heti parempi. Hengitin enemmän ja vinguin vähemmän.

Keskisormen päällipuolelle nousi yhdessä yössä tulehtunut, kipeä patti, valtava valkopäinen finni. En tiedä, miten! En laita kuvaa, on liian pelottava! Äkkiä laastari päälle takaisin.

Lumityöt on vaaraksi

Kun viimeksi tuli lunta oikein hangeksi saakka, harjasin sitä illalla vähäsen pois jalkakäytävältä. Mieheni meinasi, että äh, mä mitään lumilapiota hae ullakolta, harja riittää. No ei se oikein riittänyt.

Seuraavana päivänä tajusin, että eihän tämä lumi sulakaan tänään mihinkään ja että sitä pitää vähän poistaa pihaltakin, ettei saa joka kerta nuoskalumen paakkuja puukenkien alle moukuksi tai lumihöttöä nilkkoihin saakka tehden sukat kylmäksi ja märäksi. Missä lumilapio? Niin, siellä ullakolla. Juu ja tässä alkaa laiskuuteni. En saa ryömittyä sinne hankalalle ns. ullakolle kontallani, se on miehen tehtävä, aina ollut. Otin vajasta tavallisen puutarhan pistolapion ja sillä nostelin lunta. Huono oli, painava metallinen lapa ja hankala muoto.

Ja lopuksi kuulin vielä, kuinka joku riehui kadulla lumilapion kanssa. Naapurinrouva puhdisti oikealla lapiolla meidänkin jalkakäytävämme. Kun se meidän lapio oli siellä ullakolla. Nolotti. Antaa nyt naapurin tehdä työt, yksin asuvan naisen vielä.

Tieskö sitten siitä yhdestä harjauksesta ja yhdestä lapioinnista johtuen, mutta sain yläselkään hirveän krampin seuraavana aamuna. Kumarruin aamupalalla teemukiani kohti sohvalta, ja ai että kun alkoi sattua. Haukoin henkeä. Vinguin ja yritin päästä selälleni makaamaan sohvalle.

Tajusin, että tämä on pelkkä lihaksista johtuva, noidannuolimainen ilmiö, mutta keskellä eikä alaselässä. Venyttelin selkää sivuille sen verran, että pääsin taas istumaan. Sain sen vähän rauhoittumaan.

Latissimus dorsi, mä sanon vaan. Se on se lihas ennen kaikkea vissiin. Viiden päivän kuluessa, venytellen ja pikkupallojen päällä rullaten, sain kivun poistumaan.

Johtopäätös: en ole yhteensopiva Suomen lumitöiden kanssa. Eivät siihen ergonomiset nostotavat ja työvälineetkään kokonaan auta, jos ei lihaskunto kestä ollenkaan. Kuvittele, jos joutuisin tekemään oikeita lumitöitä, satakertaisia tähän verrattuna intensiteetiltään ja kestoltaan, joka päivä, koko talven? Millä ihmeellä tämä kroppa siihen pystyisi?

Joten yritänpä nauttia tästä Hollannin vähälumisesta talvesta sisukkaasti kuitenkin.