keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Näin hurahti joulu


Täällä eletään nyt niin, että verhot eivät avaudu koskaan. Mitä niitä avaamaan aamulla, kun on säkkipimeää ja sitten lähdetään töihin. Päivällä ne eristävät lämpöä ja parempi vain jättää ne kiinni kylmää säätä vastaan. Illalla kun tullaan töistä, on säkkipimeää. 

Väsyttääkin niin vietävästi. Nukuin pitkään kahtena välipäivänä, jolloin mieheni lähti töihin ja minulla oli vielä vapaata. Olin niin sikeässä aamulla, etten edes tiennyt, että mieheni on noussut ja poistunut. Näin jo valoa verhon takaa ja kauhistuin, että nyt on kyllä liian myöhä jos hän on vielä tuossa; koska oletin ja tuntui siltä, että totta kai hän makaa siinä vielä. Käännyin oikein herättämään häntä, että totanoin. Paitsi että sänky oli tyhjä. (Seitsemältä on pimeää. Jos näkyy valoa, on vähintään kahdeksan ja silloin ollaan myöhässä.)


Toisella kerralla makasin selälläni ja päättelin, että mieheni on siinä vielä. Kuuluihan sieltä jotain tuhinaa, puhinaa ja kuorsaustakin. Kunnes katsoin sivulle ja näin, ettei siinä ole kuin peitto jäljellä. Se, joka tuhisi ja puhisi, olin ihan vaan minä itse!



Länsi-Euroopan tulvat jatkuvat, ja edelleen sataa tauotta koko tämän viikon. Työkaverillani oli jo vettä noussut kellariin ja nyt pomokin ottaa viikon vapaata raivaustöihin, koska heidän kellarissaan on vesikatastrofi. Myös Saksassa vesi seisoo lätäkkönä pelloilla, maa on aivan täyteen kyllästynyt eikä ime mitään, ja pohjavesi nousee niin korkealle, että sitä vain alkaa tunkea kaikkien kellarillisten nurkista sisään.


Myös monet kaverimme tuntevat ihmisiä, joilla on kellari, johon nousee vettä. Yleistoteamukseni on, ettei kannata olla kellaria, koska kaikilla on kellarissa ongelma. Tulvia tulee olemaan usein myös jatkossa. Olen niin iloinen, ettei meillä ole kellaria. Oikeastaan on ollut jo koko ajan selvää, ettei Hollannissa oikeastaan koskaan missään kannata olla kellaria, koska sellanen on niin usein kosteusvaarassa. 


Meillä on vain kuplivat viemärit, rankkasateella ruiskii vettä pöntöstä ylös. Sekin jo riittää.


Vuosi 2023 oli mittaushistorian märin Hollannissa. On satanut koko syksyn ja talven erittäin paljon. Ensi viikolla sadeputki vihdoin loppuu ja tulee talvi: -3 tai -4 pakkasta öisin.


Ja joku putkirikkokin tuli lähikadulle.

Joulu vietettiin suht rauhallisesti kotioloissa. Leivoin Ikean piparitaikinaköntsästä pipareita aika monta peltiä peräkkäin. Jämiä kokoon ja taas levyksi, sitä riitti ja riitti. Ensin se näytti pieneltä taikinalta, mutta lopulta oli ihan kymmeniä pipareita kulhossa. Hyvät mausteet. 






Jaksoin koristellakin niitä kuorrutteella, mutta siihen meni hermo, kun niin hyvin yritin pitää leivinpaperitruuttaa kiinni ja kasassa, mutta hieno pieni reikä levähti kahden piparin jälkeen taas liian leveäksi valtatieksi, josta sössöä tulee rumasti enkä saa kunnollista koristusta tehtyä, en silmiä possuille enkä kissoille kun tulee vain paksua makkaraa, jota ei voi keskeyttää. 


Millon oi millon voisin joskus kerran osata kuorruttaa sellaisella välineellä, että saisin oikeasti tehdä hienoja kuvioita kapealla viivalla. Ensi kerralla laitan sen johonkin muovipussiin, johon leikataan kulma. Ja joka ei saa revetä.





En sitten tehnytkään palapeliä vaikka luulin, että se olisi joulupäivien hommani. Ensinnäkin se pelkkä ruokailuohjelma kokkauksineen, leipomisineen, syömisineen ja tiskauksineen vei jo niin suuren osan päivää, ettei siinä hirveästi rauhan hetkiä edes ollut välissä. 


Toisaalta on ihan hyvä korvike sille, että ostin ja luin 2 suomenkielistä e-kirjaa. Siinä oli ihan hyvää lepoa.


Tapanina pystyimme käymään kävelyllä, silloin oli kuivaa. Liikkumattomuus alkaa tuntua ikävältä. Sisällä paikallaan. Yhdessä vaiheessa kylkeen pisti enkä saanut selvää, oliko se kramppaava selkälihas vai ehkä maksan valitus siitä, että olin juonut joka ilta yhden jouluoluen.




Katsoimme jopa Turun joulurauhan. Sitten oli päällä Jouluradio ja alkoi tulla juuri sellainen yliannostus, että yhden päivän voi kuunnella joulumusaa ja sitten riittää loppuvuodeksi.



Ikean glögi oli hyvää. Erityisesti kunniamainintoja sai alkoholiton versio. Makea ja maukas.


Joulupäivänä alkoi onneksi Hollannin radiosta Top 2000 -non stop-popmusiikkilista, jossa on kaikki tunnetut hitit rockista räppiin ja Elviksestä Nirvanaan.


Top 2000 opettaa: Rammstein on oikeestaan hyvää musiikkia. Kuinka monta niitä onkaan hollantilaisten suosikkilistalla. Niissä on usein toimiva yhdistelmä elektronisia elementtejä ja heviä. Minun pitäisi ehkä kuunnella Rammsteinia. Se voisi olla minun uuden vuoden lupaukseni.


Top 2000 opettaa myös: Ai jaa, täällä on koko ajan joku Muse. Sitä ihmiset äänestävät paljon. Pitäisikö minun tuntea se? Pitäisikö minun tykätä siitä? No, niiden viimeisin listalla kuultu kappale kertoo minulle ihan selvästi, että ei, se ei ole minulle tarkoitettu. En ole missannut mitään.




Sain siskoltani hyvinkin asialliset mukit meille. Ja käänsin tietysti tarkkaan miehelleni, jotta hänkin osaa valita tilanteeseen sopivan tekstin. Ajattelin, että toinen sopii erityisesti etätyöpäiviin. Ja toinen hyvin joustavasti eri tilanteisiin.





Nyt kai sitten ihmiset listaavat, mitä tapahtui ja mitä oppi viime vuoden aikana. En tiedä. Ei ole kuvaa, ellei katsoisi päiväkirjaa takaisin päin tai selaisi valokuvia varsinkin. 


Ainoa minkä voin sanoa oppineeni, on, että nyt tunnistan, milloin joku kappale on Iron Maidenia, ainakin sen pääasiallisen laulajan kaudelta, kun sekin vaihteli välillä. Aina se hevosena laukkaava komppi tuttudu-tuttudu, ja laulajan vibratohuuto.



No. Viime vuonna: saimme kissaystäviä ja menetimme ne taas. Kävimme Haagissa uusimassa passini ja kivassa Escher-näyttelyssä, mutta muistan, että taistelin migreeniä vastaan senkin päivän. Kesällä sain aloittaa pistoshoidon biologisilla lääkeillä ja se vähensi migreenejä 60%. 


Oli kevät, oli takatalvi, kävin ottamassa ison tatuoinnin, kävin silmäklinikalla tarkastuksessa. Opastin suurta suomalaisryhmää paikallisessa museossa ja se oli ehkä vähän liian jännittävää; en vaihda kommunikatiiviseen matkailuammattiin nyt. Kävimme euroviisujen esikonsertissa Amsterdamissa ja näimme Käärijän ennen viisuja. Kävimme miehen perheen kanssa alpakkafarmilla piknikillä.


Kävin siskoni luona Helsingissä, kävimme junalla Lontoossa, kävimme Pohjanmeren rannalla ja läheisellä uimabiitsillä hellepäivänä. Kävimme Suomen kesässä ja Zakynthoksella. Omassa kylässä oli vanhojen autojen tapahtuma ja markkinat. 


TV-studiolla olimme kerran yleisönä ja katsomassa Schipholin nousevia koneita. Saksassa shoppailemassa. Ja siivottiin niin vimmatusti asuntoa, inventoitiin kaikki ja karsittiin paljon kirppareille ja nettimyyntiin.


Smoothiemalja.

Joten olihan siinä. En tee uudenvuodenlupauksia, koska aikakäsitykseni on liian aaltoileva ja löllö, enkä yleensä saa pidettyä tiukkoja itselle asettamiani sääntöjä. 


Uusia alkuja voi tapahtua milloin vain ja niille otollinen aika muodostuu asioiden yhteensattumista, ajatusten trendeistä, ideoista ja sisäisestä motivaatiosta silloin kun aika tulee, eikä se katso kalenteria. On sattumaa, että vuoden matemaattinen vaihtuminen on nykyään ajoitettu tähän tammikuun alkuun. Joten jatkan vain kohti seuraavia projekteja entiseen malliin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti