keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Vatsatauti – hei hei järki ja suolistofloora


Sain pari kuukautta sitten vatsataudin. Ihan kamalan. Huimasi, mahaan sattui ja heikotti. Onneksi en joutunut oksentamaan kuin kerran; ei kuulu mielipuuhiini. Loppu oli sitten ruuansulatuskanavan toisen pään aktiviteettia.

Asetuin sohvalle, palelin täristen ja kaikissa lihaksissa oli lihaskipu. Jalkoihinkin sattui. Olin voimaton. Oli vaikeaa edes nostaa päätä niin, että sen alle saisi tyynyn, jonka mieheni toi. Hengityskin oli jotenkin vaisua, ja sydän hakkasi kuin hullu. Mittasin verenpaineen. Että missä mennään. No se oli sellaista 107/63, ja pulssi 100. Apua. Tai eivät kai nuo vielä mitään tappavia lukemia ole, mutta miten se nyt sillee laskee; kuuluuko se aina vatsatautiin vai kertooko siitä, että nesteytys oli huonosti hoidettu.

Pahin alkoi vasta siitä, kun päänsärky tuli. Out of hell. Aivan hirveä, sietämätön koko pään kivistys. Yöllä alkoi sitten vaihteeksi vatsa krampata tyhjyydestä, että ”nyt mua haittaa, kun ei ole mitään ravintoa”, joten klo 4.30 kävin syömässä puolikkaan appelsiinin, joka oli oikein hyvä siirto. Sai vähän sokeria systeemiin. Appelsiini oli lempeä vatsalle.


Palelu muuttui yöllä kuumuudeksi. Seuraavana päivänä päänsärky väheni ja verenpaine nousi normaalimmaksi. Tosi varovaisesti menin eteenpäin pienillä annoksilla, intuitiivisesti sellaista valiten, mikä on neutraalia vatsalle.

Itse asiassa aloin tottua parissa päivässä siihen, että syön erittäin vähän eikä nälkä vaivaa. Jos tätä jatkaisin ainakin viikon, tiputtaisin ilmaiseksi eli kärsimättä pari kiloa. Niin että olin melkein pettynyt, kun vatsa alkoi pitää ja voinkin syödä melko normaalisti, koska se veti heti väärille herkkujen teille.

Sopiva annoskoko.

Olin myös ylpeä konseptistani, jonka olin kehittänyt miettiessäni sohvalla maaten mahdollisia helposti sulavia, hyvää tekeviä ruokia, joita vatsani voisi kestää. Ne osoittautuivat toimiviksi, ja eikö näillä saa melko tasapainoisen ruokavalion pidettyä ainakin hätäjakson yli: banaani, appelsiini, mehut, piimä, mineraalivesi, pieni keittoannos, pieni kaurapuuro; riisi jossa nokare voita ja kreikkalaista jugurttia ja garam masalaa; pasta jossa nokare voita ja parmesaanisuolaa.

Tuo viimeinen oli niin herkullinen, että voisin syödä sitä viikon. Parmesaanisuola on sellainen parmesaanilla ja basilikalla maustettu suola myllyssä, jonka ostimme joulun alla kalliilla herkkukaupasta. Se suolapurtilo on hirveän iso ja sitä käytetään niin harvoin, että se tulee kestämään sata vuotta.

En ehtinyt vielä edes kokeilla kaurapuuroa vatsadieetilläni, kun jo alkoi tauti parantua, höh.


Joku pakotus intuitioon sairastumisessa oli. Piti kuunnella, mitä vatsa kestää ja tehdä valintoja ja tekoja sen mukaan, ja piti ottaa kehon tilat ja signaalit, myös levon tarve, tosissaan.

Työpaikan ruokalasta pyysin mielessäni kuskusia, koska se voisi olla hyvä valinta. Sitä on harvakseltaan, summittaisesti tarjolla. Ja mitä sieltä löysinkään salaattibuffetista juuri sinä päivänä sattumalta, itsestäänselvästi, kuskusia. Kiitos. Lounaani oli vajaa pikkukuppi kuskusia varovasti poimittuna ilman paprika- ja sipuliosuuksia, ja siihen päälle noin 5 kpl pennepastaa, jossa oli muutama hitale tonnikalaa liimautuneena. Ehkä just just sen verran proteiinia, mitä pysyy kestämään, noin 1 gramma... virallinen taho kun sanoo vatsatautiin, että proteiinit ja paistetut asiat on parasta jättää pois siksi aikaa. Saa olla pasta lover ihan sydämensä kyllyydestä.

Piimä.

Vatsa on ne tunteet ja se intuitio ja se fiilis ja se syvä ymmärrys jne. Sen tajuaa lääketiedekin yhä enemmän, mihin kaikkeen suolistofloora ja vatsan hermosto vaikuttaa. Niin että vähän kyllä kauhistutti, mitä siellä meni pilalle viruksen kourissa. Sitäkin kautta ei ihme, jos pää tuntuu erilaiselta vatsataudin jälkeen, kun siellä uudistuvat bakteerit. Pitäisi huolehtia siitä, että muutoksen suunta on parannus eikä huononnus.

Jotkut pystyvät näkemään vatsataudin eräänlaisena paastona, joka on tilaisuus selvittää ja uudistaa päätä. Voi olla selkeämmät ajatukset sen jälkeen.

Sen jälkeen minulla olikin kyllä ihme tuntemuksia töissä. Ajatuskatkoksia. En tajunnut asioita, jotka olen ennen tehnyt rutiinilla. Pään sisältö tuntui kovin erilaiselta kuin ennen. Monet sujuvuudet ja kyvyt olivat kadonneet. Olin unohtanut paljon.

Näin paljon uusin silmin. Asiat, jotka tein ennen tottuneesti ja ajattelematta, näyttivätkin nyt oudoilta ja jäin epäilemään niiden logiikkaa. Ja asiat, joita olen katsonut tuhat kertaa ja jotka uskon tunnistavani pienellä vilkaisulla, näyttivätkin nyt oudoilta, uusilta.

Tietokoneohjelman lista on aina ollut sama ja silti joka kerta kun nyt katsoin sitä, olin varma, että eiväthän nämä nimet tässä ennen näin lukeneet, joku on käynyt näitä  manipuloimassa tällä välin. Ei näytä tutulta; ei mitenkään voi olla sama kuin vielä viime viikolla. Vaikka kyllä se oikeasti oli sama.

Katsoin omaan vaatekaappiini, jonka järjestin kesäkuntoon pari viikkoa aiemmin. Enkä tunnistanut sitä omakseni. Ai täällä on tällainen kori, jossa on näitä puseroita näin? Silmäni katsovat kuin vieraat silmät. ”Onks tää tosiaan mun? En tunne.” Tämä on vähintäänkin mielenkiintoista. En tunnista tuttuja asioita.

Ja olin tunteellinen, tuntui että vatsataudin jälkeen olin erityisen tunteellinen ja sielu vereslihalla, aitona ja ilman muureja. Jos tämä on kaikki suolistoflooran syytä.

Selvisi, että yksi työkaveri oli ollut samassa taudissa. Tarkistimme oireet ja ne olivat identtiset. Ihan kauhea päänsärky; ensin kylmä yhden päivän ja sitten kuuma; lihaskivut reisissä ja selässä ja voimaton lötkö olo; mahakipu ylävatsassa.

Molemmat miettivät, että lihaskivut tosin ovat kuulemma tyypillisiä noroviruksessa, mutta vatsan oireilu tuntui liian vähän rajulta sen suhteen, kuinka pahoja juttuja noroviruksesta on kuullut. Että ei sitä nyt ihan viiden minuutin välein joutunut juoksemaan vessassa kuitenkaan, vaan ehkä tunnin-parin. Se oli varmaan joku muu virus.

Onneksi näitä saan vain harvoin, edellisestä on 5 tai vaikka 10 vuotta, en muista. Ja tästäkin selvittiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti