Arjen hallintaa

Viikonlopun jälkeen olin tietysti unohtanut, että työpaikan lähellä on edelleen tie suljettu korjauksen takia. Ajoin väärin. Unohdin lähteä aiemmasta liittymästä. Mitäs nyt. Pitäisi kääntyä. Pakko ajaa seuraavaan liittymään, mistä pääsee ympäri. Heti jumituin ruuhkaan siinä kohdassa, liikenne mateli. Pääsin kääntymään sillan kautta, liikenne mateli myös toiseen suuntaan. Vaihdoin sille oikealle moottoritielle, joka kiertää ongelman. Meni ylimääräiset 15 minuuttia.

Tämän jälkeen kirjoitin itselleni autoon muistilapun, jossa lukee, että aja A67-moottoritielle. Tämän viikon vielä kestää tilanne.

Ei vaan jaksa käsittää, kun kotona Venrayssa on kuukausikaupalla työmaa ja nyt Venlossakin on koko ajan joku eri työmaa. Kotoa jo lähden kiertotietä jatkuvasti, ja sitten pitäisi muistaa töihin tullessakin erikoisjärjestelyt siellä päässä. Ei pysty.

Huippu oli se, että lisäksi moottoritien liittymiä alettiin asfaltoida uudestaan. Juuri se kiertotie, jota joudun ajamaan työmaan takia, oli menossa myöskin kiinni. Miten minä sitten pääsen enää mistään kotiin?? Mutta ne työt olivatkin vain ilta-ja yöaikaan. Jos tästä ei pääsisi, miten sitten olisi se maantie tuolla vaihtoehtona? Ei, kaikkialla on kylttejä, että se maantiekin on työmaana ja sitä pitkin ei pääse pohjoiseen.... Alkaa olla umpikuja. Ihan kaikki on yhtaikaa korjauksessa.

Hyödyllisempi heräteostos rautakaupasta, talvenkestävä koristekasvi.

Aamulla katsoin ulos ja sanoin: Roskasäkkejä! - Ei kai? Eikö pakkausjätteen haku ole vasta ensi viikolla? - Niin minäkin luulin. Vastahan se oli? Mutta eilen näin jo yhden säkin kadulla ja nyt siellä on koko läjä. On se oltava tänään. - Hups. Hyvä kun huomasit. Haen säkit heti.

Se on sen verran yksinkertaista, että: kompostijäte haetaan joka viikon torstai. Pakkausjätesäkit haetaan joka toinen viikko tiistaina. Sekajäte haetaan joka neljäs viikko keskiviikkona. Keräyspaperi haetaan joka kuukauden toinen keskiviikko. 

Ja kaikki nämä, siis myös jätesäiliöt, on itse siirrettävä kadun varteen tyhjennystä varten. Roskamiehet eivät niitä hae tontilta, autotallikatoksesta tai mistään. Niiden on oltava kunnan jalkakäytävällä. Tyhjennyksen jälkeen ne on rullattava takaisin omaan pihaan. 

Sekajätteen tyhjennysväli 4 viikkoa on törkeän pitkä. Auta armias, jos olet sen viikon lomalla ja sitten saat yrittää sinnitellä 8 viikkoa samojen jätteiden kanssa. Voi yrittää saada jonkun naapurin tai kaverin tuuraamaan, mutta hänen täytyy sitten tehdä kaksi hommaa: rullata säiliö edellisiltana tai aamuvarhain kadulle, ja iltapäivällä tai illalla taas takaisin.

Tämä on meidän kuntamme tämänhetkinen systeemi. Jokaisella Hollannin kunnalla ja kaupungilla on ihan omat metodinsa. Ne ovat vaihdelleet meilläkin monta kertaa. Kerrostaloilla on yleensä maanalaiset jätesäiliöt, joiden pömpelin saa jollain koodiavaimella auki, joka tunnistaa, että vain asukkaat heittävät sinne roskia.

Ostimme vaihteeksi yhtä punaista mehua ja kun join sitä, mietin, että maistuu oudolta. Tässä on jotain huonoa. Melkein sain siitä sellaisen virtuaalisen psykosomaattisen päänsärkytunteen. Lopulta keksin: jos siinä on makeutusaineita? Se oli muutenkin epäluonnollisen makeaa. Joka kerta tuli epämiellyttävä olo sitä juodessa. 

No, nykyään ei näköjään tarvitse edes kirjoittaa sanoilla tuoteselosteeseen, mitä siinä on, mutta siinä on ”makeutusaineita E952 ja E954”. Toinen on sakariini, maailman vanhin makeutusaine, ja toinen oli syklamaatti. Nämä siis ainakin tekevät subjektiivisesti pahaa minulle. Aha, syklamaatti on näköjään kielletty USA:ssa mahdollisten terveyshaittojen takia, mutta edelleen sallittu EU:ssa.

Outoa, kun minä luulin, että kuluttajan suojaa on viime vuosina yhä parannettu ja sääntöjä kiristetty. Että etiketissä pitäisi tarkalleen lukea, mitä elintarvike sisältää. Sen sijaan huomaan viime aikoina vain puutteita: siihen ei nykyään kirjoiteta ”tilli”, vaan ”yrttejä”, eikä ”sakariini”, vaan ”E954”.

Rautakaupassa oli jo täysillä joulu.

Kuusenkoristeen aiheena hollantilainen perinneruoka, savumakkara vihannes-perunamuusin päällä.

Menestynyt pakkoliikunta. Ehdotin taas sitä metodia, että mieheni heittää minut kaupoille keskustaan ja ajaa kotiin, minä käyn hakemassa tarvitsemani jutut ja sitten kävelen kotiin. Hyvin tuli askelia ja oli raikas ja kiva kävely. Tai siis tulipa taas liian kuuma paksussa takissa, kun aurinko alkoi paahtaa selkään.

Olin menossa alikulkutunneliin ja näin siellä mieshahmon. Mitä siellä joku seisoo yksinään? Uskaltaako tuonne mennä? Hänellä on jotain kädessä, onko se kaljapullo? Silloin en kyllä mene yksin ohittamaan, jos se onkin joku aggressiivinen möykkäjuoppo. Mutta sitten näin että ei ole pullo, vaan spraymaali, ja hän tekee graffitia betonimuuriin. Se tunneli on aina ollut graffitien peittämä ja niitä on kauniin värisiä, olen ottanut niistä usein kuvia. No sitten. Hän on harmiton, tekee vain taidettaan. Kun kävelin ohi ja tervehdin, hän oli aivan taviksen näköinen keski-ikänen mies, ei mikään nuoriso edes. 

Mieheni tilasi itselleen uuden peiton ja erikoispitkiä pussilakanoita sitä varten. Hän olisi muuten voinut hakea sen ihan oikeasta kaupasta paikan päältä, mutta  nettisivulla oli mainos, että hänen tarvitsemiaan erikoispitkiä pussilakanoita oli saatavilla 3 yhden hinnalla, mutta vain jos ostaa online. No, jos hei eivät halua fyysisiä asiakkaita fyysiseen kauppaan niin tilataan sitten online.

Tuli ihan valtava pahvilaatikko. Mahduin sinne kyyryyn melkein kokonaan. 

Peitossa on neppareilla toisissaan kiinni 2 kerrosta, joista voi kesäkuumalla karsia yhden. Se on ihan hirveän paksu ja jäyhä, taipumaton, kuin makaisi aanelosarkin tai jonkun lankun alla. Painava ja muhkea. Mieheni mielestä se on hyvä. Minusta kyllä tuntuisi, että tukahdun sen alle. Jalkalihakseni eivät riitä edes nostamaan koipia ylös sen alla, niin paljon se painaa minua. Ja se pitää aika kovaa kahisevaa ääntä, kun sitä liikuttaa.

Minulla on uusi Ikeani käytössä. Se on kevyt ja ilmava.

Vaalit tulossa. Puolet alasta on ilmeisesti jätetty vapaaksi tyhjille vaalilupauksille?

Tillin tallin

Tillisalaliitto. Se, että vähitellen tajusin, etten tykkää tillistä ja vähitellen vasta tajuan, missä kaikkialla sitä on. Silloin kun se on yrttinä uusien perunoiden seassa ja uunilohen päällä, se on ihan nätti koristus ja siitä sen voi sentään ottaa pois. Mutta usein kalaanhan kuuluu tillikastike. Jos meillä työpaikkaruokalassa on kalapalaa tai -filettä, niin järjestään sen päälle laitetaan remouladea, jossa on tilliä, ja se on niin tympeän makuista, etten tykkää siitä kastikkeesta yhtään. (On myös olemassa remouladereseptejä, joissa on vain muita yrttejä, mutta yksi tyypillinen variantti on tillillistä.)

Aina, jos jossain on resepti lohelle tai kalalle, Suomessa tai muualla, niin siinä on maininta, että sitten tehdään tillikastike päälle. On tehtävä. On pakko tehdä. Koska joku on jossain päättänyt, että aina, jos on kalaa tai lohta, on väen väkisin sataprosenttisesti myös oltava tilliä. 

Tai siis se päätelmän eskaloituminen ehdottomaksi ohjenuoraksi on niin tylsää. Että joku on joskus todennut, että tilli sopii kalan kanssa ihan hyvin, niin voihan se olla totuus useimmille, mutta miksi siitä pitää tehdä sellainen noudatettava sääntö, että heti kun jossain vähänkään haiskahtaa kala, niin on PAKKO tunkea siihen tilliä, aina, aina ja kaikkialla.

Vastustan!! Mikä vain muu kastike mutta ei sitä iänikuista tilliä! Sitten söin ostamaani salaatinkastiketta, hunaja-sinappikastiketta, ja rupesin ihmettelemään, miksi se maistuu oikeastaan niin pahalta. No siinähän ui myös tilliä! Näen ne hitulat. Tosi järkevästi sitä ei ole pakko eritellä aineksissa, vaan etiketissä lukee vain ”yrttejä ja mausteita”. Mutta satavarmasti siinä on tilliä ja se on se syy, miksi en tykkääkään tästä kastikkeesta. 

Onko edes olemassa hunajasinappikastiketta ilman tilliä?? Menin markettiin nuuskimaan. Eivät he kerro, kaikissa lukee vain ”yrttejä”. Mutta katsoin silmällä ja löysin eri merkin lasipullon ja siinä ei mielestäni ui mitään tillejä. Ihan oikein; se on hyvää, koska siinä ei ole tilliä. Nyt minun täytyy aina katsoa suurennuslasilla, onko johonkin odottamattomaan tuotteeseen taas ujutettu tilliä pääni menoksi. Koska nyt kun tiedän, kuinka se minua häiritsee, yritän välttää.

Keskustassa olivat terassipöydät vieläkin kutsuvina. Lämmin syksy.

Kerronpa siivousnopeudestani. Tänään puhdistin ulko-oven lasin sisäpinnan. Siinä on ollut taideprojektin jämiä eli ikkunamaalin pikku palasia, jotka välillä osuvat silmään ja joita olen jo kymmeniä kertoja miettinyt, että ai niin, nämä pitäisi vielä poistaa tarkemmin. Nyt sen tein. Eikä kestänyt kuin 12 vuotta!!

Se saattoi olla jotain 2009 tai 2010, kun halusin koristella ulko-oven lasia. Ostin pari väriä ikkunakoristeluun tarkoitettuja tuubeja ja piirsin ruudun sisäpuolelle kauniita kukkaköynnöksiä lehtineen. Petyin. Luulin värien olevan kunnolla näkyviä, mutta pastellivärit osoittautuivat kuivuessaan katoavan lähes läpinäkymättömiksi. Kuviot olivat lähinnä reliefinä tunnistettavissa, silikonimaisina luikeroina, joissa vähän häivähti kellertävää tai vihertävää. Ei niitä ainakaan ulkopuolelta lähes huomannut ollenkaan. Ja ne oli tarkoitettu ystävälliseksi tervehdykseksi, joka näkyisi uloskin.

En kauaa niitä turhia köynnöksiä katsellut. Varmaankin jo 2011 päätin poistaa ne. Kun tylpällä ruokailuveitsellä vähän painoi kuvion reunaa, se katkesi ja lähti muovinpaloina liukumaan, ja sen voi pyyhkiä lasin pinnasta. Kävin vaivalloisesti näin läpi kaikki köynnökset, kukat, lehdet ja varret ja poistin ne muutaman millin palasina.

Totta kai jotain pientä jäi huomaamatta. Jonain kertana, kun seisoin ovella ostosten kanssa ja kaivoin esiin avainta, silmäni osui ulkopuolelta pariin kukanjämään: aijai, tuohan on vielä sitä vanhaa ikkunaväriä. Pitäisi poistaa viimeisetkin palat joskus. Aina välillä satuin huomaamaan ne, sitten menin sisälle, purin ostokset jääkaappiin ja pakastimeen - ja unohdin koko homman. Aina oli jotain muuta puuhaa ja pää tyhjeni.

Kunnes tänään. Noin 12 vuotta jämähavainnon jälkeen. Poistin ne. Ja lasinpuhdistajaa päälle ja ruutu puhtaaksi.

Eli: olen huono perinteisessä siivouksessa eli jynssäyksessä. Hyväksyvästi voin katsella jotain ”tarttis tehdä” -kohtaa 12 vuotta eikä se haittaa niin paljon, että tekisin sen. Toisaalta kamalaa ja yhteiskunnan normien mukaan moraalisesti epäilyttävää. Toisaalta uskon, että on paljon ihmisiä, jotka eivät edes olisi huomanneet noita 98% läpinäkyviä pikkupaloja ruudussa, eivät olisi koskaan fokusoineet niin yksityiskohtiin. Tai oivaltaneet, mitä ne ovat: itse aiheutettua ikkunaväriä.

Ei huolta. Koti on aika hyvin järjestyksessä, sillä järjestelen tavaroita usein paikalleen ja mikä tärkeintä, meillä on tavaroille omat paikkansa. Kaikki kuuluu johonkin tiettyyn laatikkoon tai kaappiin, joten systeemi on helppo ylläpitää. Keittiö siistitään päivittäin yhdessä. Mieheni hoitaa suuren osan jynssäyspuolesta. Minä teen sitten muuta hyödyllistä kuten pyykit, silitykset ja pihan. Kotityöt on tasaisesti jaettu.

Ilmaisin toiveen, että mitä jos olisi kerran erilainen uusvuosi. Joku kylpylähotellin hemmottelu ja oma rauha mieheni kanssa. Jotain relaxiä ja chilliä, tai ehkä jokin hotellihuone missä on oma sauna. En vaan jaksa meidän rutiiniamme, se on niin ankeaa! Se istuskelu parin äijän voimin kaverimme olohuoneessa kaljaa litkimässä, ja sitten niiden pitää seistä tunti kosteassa säässä ulkona katsomassa ei-ammattimaisia naapuruston raketteja, ja minä pelkään sisällä sitä paukkumista ja ovista vetää kylmä sää. Inhoan sitä paukuttelua yhä enemmän, ja se on sitten olevinaan se juhlan kohokohta. Kamoon. 

Joukosta on jo jättäytynyt pois pariskunta, koska heillä on kissa, joka ei uskalla olla yksin kotona rakettien yönä, ja ymmärrän. Mutta siten minulla ei ole naisellista höpinäseuraakaan siellä porukassa ollenkaan. Lisäksi yksi katoaa aina tunniksi keskiyön tienoilla pois kotiinsa, koska hänen pitää lohduttaa susikoiraansa. Kovin monta henkilöä ei jää jäljelle sitten enää.

Joskus luin ihan radikaalin jutun jostain Suomen julkisuuden henkilöstä vai mikä kirjailija se oli, joka sanoi, että aina uudeksivuodeksi hän varaa hotellin ja vetäytyy pariksi päiväksi yksin tekemään sinne välitilinpäätöksen. Miettimään, miten meni vuosi, mikä voisi mennä paremmin, ja mitä kaipaa tulevalta vuodelta. Oikein muistikirjan kanssa miettii ja tekee suunnitelmia. Ooh.

Eräskin työkaveri, jonka kanssa juttelin, on ihan samoilla linjoilla kanssani. Hänkin yrittää vetäytyä pakkojuhlista pois ja irti. Ei jaksa tylsiä synttäreitä eikä koe osaavansa small talkia. Hän on jo ottanut itselleen oikeuden käyttää uusivuosi rauhoittumiseen kotona! Kissojen kanssa. Lukea sohvalla. Aah, minun ideaalini. Miksi en saa vain lukea sohvalla?? Juuri sitä minä kaipaisin enkä mitään juhlia. Sanoin, että uudenvuoden tienoilla olen kaikkein masentuneimmillani eikä yhtään tekisi mieli juhlia, päinvastoin, jättäkää minut rauhaan.

Haluaisin siis olla tosi rauhassa jossain pehmeässä hiljaisessa hotellihuoneessa. Mieheni onneksi suostui tähän ideaan ja sitten etsittiin netistä. Sopiva paketti löytyi. Melko läheltä, melko yksinkertainen kylpylä (hulppeampiakin on), mutta ei se mitään. Saa pulikoida kahtena päivänä, on seisova pöytä ”maailman makuja” juhlaruokana, ja joku DJ soittaa illan ja keskiyöksi saa samppanjalasin. Siinä on oikein hyvät juhlat.

Kerrankin uusivuosi ilahduttaa.

Ostos- ja lämmityssesonki

Laitettiin lämmitys päälle. Hyvin toimii. Lämpimän syksyn takia pystyttiin venyttämään lämmityskauden alkua todella pitkälle. 

Hollannissa sanotaan, että lämmityskuukausia ovat ne kuukaudet, joiden nimessä on R-kirjain. Ensimmäinen on siten september ja viimeinen april. Toukokuusta elokuuhun ei ole r-kirjainta latinalaistyylisissä kuukauden nimissä, eli se on lämmin kesäkausi. Pätee englannin kieleen samalla lailla. Joten pystyimme olemaan koko syyskuun, joka on jo ”virallisesti sallittu” lämmityskuukausi, ilman pattereita.

Koitetaan taaskin, nykyajan kaasuhinnoilla, pärjätä alhaisilla lämpötiloilla eli säästää rahaa. Tosin moni pitää sen vielä paljon alempana kuin me. Ja yritetään muistaa säätää lämmitys alas silloin kun olemme molemmat päivän poissa.

Lähdin töihin eikä kumpikaan muistanut alentaa termostaattia, eli se lämmittäisi ihan turhaan koko päivän tyhjää kämppää. Laitoin miehelleni viestiin lenteleviä setelinippuja, että kallis moka. Pitäisi yrittää muistaa. Yöllä täytyy kokeilla mikä riittää, koska yläkerrassa on ainakin noin 1 asteen kylmempää kuin alhaalla, missä se mittaa.

Tosin mieheni suomalaistuminen edistyy näköjään. Itse jo suostun kärvistelemään täällä 20,5 asteessa kaulaliina kaulassa. Yöllä 19,5. Mieheni tulee alas: ”Onks lämmitys jo päällä?” ”On, säädin 20,5 astetta.” ”No huh, mulle riittää, nyt kyllä laitan 21 astetta.” Oh hoh.

Pari uudistusta kämppään. Kai me haluamme korvata nämä pölyiset kaihtimet vekkiverhoilla. Niitä saa värillisinäkin. Ei koskaan enää tarvitsisi katsoa rasittavasti kaihtimien raitojen välistä, mikä minua yleensä ärsyttää. Olohuoneen molemmat puolet tarkoittavat yhteensä 4 ikkunaa, ja tuleehan niille hintaa. Käytiin verho-mattokaupoissa, joissa systeemejä myydään.

Patja näyttää myös siltä, että pitäisiköhän vaihtaa se sänky vihdoin. Tai ainakin pelkkä patja, koska sängyn runko on sinällään kunnossa.

On se suomeksi ihan oikea sana, vekkiverhot tai vekkikaihitimet. Päätettiin tilata ne vanhasta perheyrityksestä, joka on ollut vuosikymmenet paikallaan samalla kadulla. Siellä on tekninen osaaminen selvästi, eli mittaus ja asennus kuuluu pakettiin. Ei tee mieli porata betonista kattoa ja ährätä itse. 

Palvelun tarjoaa (yli)reipas, hyvin energinen mies, joka osaavasti kertoi eri vaihtoehdoista. Olisi ne saanut toisestakin kangas-verhokaupasta, mutta (yli)reipas mies oli niin valloittava. Mieheni ei ollut varma, tunsiko takavuosilta tämän joko isän tai veljen. Veljekset siellä ainakin näkyvät olevan edelleen hommissa.

Kävimme useissa sänkykaupoissa vähän nuuskimassa ja koeistumassa/makaamassa. Ovathan ne aika kalliita. Onhan niitä kivan näköisiä ja tuntuisia. Kokonaiseen uuteen parisänkyyn menee kyllä jotain 2500 ja 4000 euron väliltä.

Eikä heti löydetty patjaa kaupasta. Meille suositeltiin vain huonon tuntuisia ja ne vähätkin vaihtikset maksavat paljon enemmän kuin luulin. 2000 euroa pelkästä patjasta?? Alkuperäinen hinta 2800??

Patjoja pitäisi kokeilla realistisesti, mutta jos kysytään, mikä on minun nukkuma-asentoni, niin se on se, että polvi on suussa. Ei molemmat polvet, se olisi sikiöasento, vaan yksi polvi. Toinen jalka on suorana. Erittäin koukistunutta jalkaa ei koskaan mainita nukkuma-asentojen analyyseissä. Onko se muka niin harvinaista?

Kun löytää sen oikean kaupan niin sitten sujuu. Onneksi saatiin 30 pros. alennus joustinpatjasta, niin meni noin 1500 euroa plus 30 vanhan kantamiselle ja poistamiselle. Ehkä 6 viikkoa kestää. Oikein hollantilainen merkki Auping, se onkin ikivanha perheyritys ja ne patjat tehdään oikeasti Hollannissa. No onhan se nyt komeaa. Myyjä mainitsi, että jos tilaa jonkun Kiinassa valmistettavan, se tietysti seilaa merikontissa pari kuukautta ja ne ruiskutetaan täyteen hyönteismyrkkyjä, tosi kiva.

Yksi päivä marketissa soi niin hyvä musiikki, että meinasin jäädä sinne kuuntelemaan biisiä. OIi harmi myös jättää kärryt katoksen alle ja lähteä, kun ulkonakin soi hyvä biisi. Ne olivat joitain olisiko 2000-luvun rockhelmiä, jotka olin hieman unohtanut. Aloin heti antaa anteeksi uudemmalle musiikille, että on siinäkin oikein hyviä joukossa. Oletko huomannut, että James Bluntin Wisemen kuulostaa ihan Elton Johnilta? Koskettavasti melodia nykäisee ylöspäin ja falsettiäänen puolelle ihan kuin jossain... Tiny Dancerissa. Se on se ”got to ask yourself the question: where are you now”. Piti tarkistaa netistä, kuka se oli. Aika lailla Elton Johnin tyyliä, hämmästyin, en ollut itsekään huomannut ennen kuin nyt maitohyllyllä, kun ensin rupesin arvuuttelemaan, että mikä Elton Johnin biisi täällä soi.

Kävimme isossa ostoskeskuksessa Saksassa, eli Centrossa Oberhausenissa. Katsoin tosi paljon vaatteita. Monesta paikasta löytyi semikivoja puseroita ja neuleita, joita olisin voinut ostaa, jos vain olisi vähänkään tarve.

Housut olivat tällä kertaa huonoja. Hollannissa lahkeet ovat useimmiten aivan liian pitkät minulle, ja Saksasta löytyy helposti sopivia. Mutta nyt olikin vain jopa liian lyhyitä! Kun menin istumaan pallille, ne olivat jossain puolivälissä pohjetta. Kun selasin toisistakin hyvän värisistä housuista koko ison pinon, se oli ihan naurettava: ainoa pituus oli 28 jokaisessa! 

Ei jatkoon. Toppaliivit olivat kyllä tosi in, niitä oli joka paikassa.

Tämä on parempi.

Kaulaliinoille on paljon käyttöä. Vanhani ovat vuodelta nolla, joten sain kyllä nyt ostaa uutta.

Etsin myös välikausitakkeja. Taisi olla liian myöhäistä, kun 90-prosenttisesti joka kauppa tursusi toppatakkeja, sellaisia -30 asteeseen sopivia ihan kuin täällä sellaista koskaan olisi.

Löysin taskuallakan ensi vuodeksi. Ja sopivan kokoisen sydän-kakkuvuoan.

Kotona tein talvivaatteiden inventaarion. Huomasin, että housuja on tarpeeksi eikä haittaa, etten löytänyt nyt yhtään. Huomasin, että myös talvipuseroita on tarpeeksi ja onneksi ostin vain 2 vaatetta. Ja huomasin, että minulla on siis ainakin 4 toimivaa välikausitakkia nyt jo, joten voin ihan milloin vain heivata vanhan 20-vuotiaan kuluneen retaleen etsimättä sille korvaajaa. Se on enää psyykkinen ongelma, etten pääse ikuisesta lempitakistani eroon.  

Lopuksi söimme ravintolassa ulkopuolella ravintolakadulla. Kanavan takana on jopa maailmanpyöräkin nykyään. 

Kyllä oli täyttä lauantaina ostoskeskuksessa, ja siellä on akustisesti aika kauheaa, kakofonia, kuten muistelinkin. Silti säilyin ihmeen hyvin järjissäni. 

15 tuhatta askelta tuli käveltyä. Nyt meidän molempien puhelimet mittaavat sitä kunnolla. Selvisi, että mieheni noin 13 tuhatta askelta on minun yli 15 tuhatta askelta. Sen verran lyhemmät jalat minulla on.