Autolla Norjaan Osa 8 – Geirangeria edestä ja takaa

Uudelleenjulkaisu: juttusarja Norjan automatkasta, joka tehtiin heinäkuussa 2018.
Koska ylläpitäjä poistaa entisen blogiosoitteeni kokonaan, julkaisen säilyttämistarkoituksessa joukon vanhoja artikkeleita uudestaan täällä.
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin elokuussa 2018.
 

8. päivä: Hjelle (Stryn) – Valldal, 80 km

Tämän päivän suurnähtävyys on Geiranger, Unescon maailmanperintömaisema, valittu useilla tahoilla maailman tai Norjan kauneimmaksi vuonoksi, maailmankuulu ym ym. Ja kyllä, sinne tulee risteilylaivoja.

Meillä oli varattuna vuonoristeily jonkinlaisella paatilla, ja tiellä ennen Geirangeria oli tulossa useita mahtavia näköalapaikkoja. Ja sen jälkeenkin hieno serpentiinitie Ørnesvingen, joka nousee kylästä pois, kohti seuraavaa yöpymispaikkaa.

Geiranger on niin suosittu (ja samalla pieni), ettei ollut toivoakaan löytää sieltä hotellihuonetta. Valitsimme yöpymiset niin, että pystymme pääsemään aamulla leirintäalueelta melko nopeasti Geirangerin lähelle, ja että iltasella kaiken nähtyämme pääsemme sutjakkaasti seuraavaan hotelliin. Se löytyi kuitenkin vasta lauttamatkan päästä eli se riski oli otettava, että lautan on sitten vain kuljettava ja toimittava illalla. Se liikennöisi kyllä kuulemma 22.45 saakka.

Ei valittamista maisemassa taaskaan.

Oho! Paljon lunta.

Dalsnibba

Näköalapaikka Dalsnibba oli suunnitelmissa. Sinne erkani oma tiensä, josta otettiin 15 euroa tiemaksua ihan näköalasta.

Maksukoppi.

Pyörällä ylös? Ootko tosissas?

Siellä pääsi sitten 1500 metrin korkeuteen autolla. Ihan lappilainen tundra, ja näköala pitkälle. Ja kylmä tuuli viuhui. Osassa tasannetta oli sellainen ällö reikälattia, josta näkyy alas jalkojen alla.

Tämä maisema on ihan maalaus.

Tuolla on Geiranger vuononsa päässä.

Onhan tämä nyt aika kamala korkeus.

Sillä alueella oli jopa porovaroitus. Alhaalla vuonojen laaksoissa oli ollut vain peurakylttejä. Eli täällä ”etelässäkin” on poroja, jos on vuoristossa, koska siellä on sama tundra ja ilmasto kuin Lapissa ja poro tykkää. Puuraja on noin 800 metrissä, kuultiin.

Flydalsjuvet

Sitten oli viel Flydalsjuvet tai vastaava. Luulen olevani ”master of difficult names”, mutta kyllä täällä välillä on vaikeaa, tai jotkut nimet tuppaavat unohtumaan, tai jotenkin ei tajuakaan tavuja oikein.

Mutta Flydalsjuvet oli hieno näkymä Geirangerin vuonolle. Katselupaikka tien laidalla.

Geiranger, nyt lähempää. Ähä, tuollakin on ihmisiä kallionnyppylällä oikealla.

Vastapäätä näkyy rinteessä nouseva serpentiinitie Ørnesvingen, jota ajamme myöhemmin ylös.

Geiranger

Geiranger oli vähän täynnä, todellakin. Mutta se meininki nähtiin jo Flåmissa. Pikkukylä, jonka leirintäalue ja hotelli ovat täyteen buukattuja ja jonne vyöryy laivamatkustajia. Vuonossa oli risteilyalus Viking Sea, josta tuotiin brittejä oransseilla pelastulautoilla maihin.

Parkkipaikan löytäminen oli melkein draama. Kahta parkkialuetta monta kertaa turhaan kierrettyäni olin heittää hanskat tiskiin, että siinä menee sitten meidän jo keväällä varattu vuonoristeily ja kalliit liput, koska ei päästä sinne siksi, ettei saada autoa pysäköityä yhtään mihinkään kylässä eikä edes sen ulkopuolella. Onneksi vihdoin yksi ruotsalainen perheauto poistui ja saatiin sen paikka.

Meriharakat huusivat ja soutuveneen reunalla kökötti suloinen västäräkin poikanen.

Vuonoristeily Geiranger Fjordservicen katamaraanilla oli ihan jees. Oli vihdoin viileää ja pilvistä, mutta hupparilla pärjäsin ulkona kannella. Laiva oli lastattu saksalaisilla senioreilla ja kuulokkeista kuuli haluamallaan kielellä informatiivisia tarinoita alueesta ja historiasta. Englanninkielinen selostus oli hyvin ja modernisti toteutettu, kuunnelmamainen ja kiinnostava juttelu, ei mikään tylsä loputon sepustus.

Historiapläjäys tästä kuvan laivasta: nykyinen nimi Astoria. Tutkin netistä sen menneisyyden, kun se vaikutti niin vanhalta. No niin, selvisikin jännää. Se on rakennettu 1948. Jos kukaan on lukenut vuoden 1956 laivaonnettomuudesta Atlantilla, jossa laiva Andrea Doria upposi, niin tässä ylläri: tämä Astoria on silloinen Stockholm-laiva, joka törmäsi sumussa yöllä Andrea Doriaan. Seilasi muussantuneesta keulastaan huolimatta New Yorkiin ja pelasti samalla satoja henkiä Andrea Dorian matkustajia ja miehistöä, kunnostettiin, ja tässä se on nyt. Välillä se on ollut mm. DDR:läisellä varustamolla.

Geirangerinvuonon erilaisilla risteilykierroksilla nähtävyyksinä toimii koko satsi vesiputouksia, jotka laskevat rinnettä pitkin vuonoon. Selvää oli, että tänä kuivana kesänä osa vesiputouksista oli kuivana tai ainakin vähemmän intensiivisiä. Seven Sistersistä oli enää neljä jäljellä.

Eri kokoisia ja muotoisia putouksia riitti rinteillä.

Geirangerissa oli pieni suklaapuoti ja -työpaja, suloinen, nätisti sisustettu puutalo turkoosilla efektivärillä. Sain valita tiskiltä erilaisia konvehteja paikan päällä syötäväksi. Mieheni otti kaakaon, joka valmistettiin itse sulattamalla suklaanappeja kuumaan maitoon.

Taidekuvaa suklaasta. Saattaa olla erikoisalaani.

Lähtiessä Ørnesvingen ja sen näköalapaikka, jonka parkkipaikalla oli turistikaaos ja liikaa autoja yhtaikaa peruuttamassa ja poikittain ja tulossa ja lähdössä, mutta handlasin senkin. Handlasin myös taas kiemuratiet ylös ja alas, ja aina sujuvammin ja pelottomammin. Kurvi otettava kakkosvaihteella ja intensiivisesti oikeassa reunassa pysyen.

Sekaan vaan P-paikalle.

Geiranger vielä täältäkin päin.

Lautalla Valldaliin

Lauttamatka Eidsdal–Linge oli sujuva ja lautta tuli lähes heti kun olimme liittyneet jonoon ja maksaneet. Vähäsen vahingoniloisesti hymyilimme, kun tunkeileva ruotsalainen Volvollaan käskettiin jonon perään eri kaistalle; hän yritti kai liittyä jatkoksi viime tipassa, vaikkei ollut vielä ostanut lippua. Muut olivat tulleet aiemmin kaistoilleen ja tottakai heidät päästettiin ensin. Norjalainen partainen merikarhu, vähän äreämmän oloinen äijä, näytti stop-merkkiä ja huitoi, että pois siitä, taaksepäin, törkeä. Meidät sen sijaan ystävällisesti ohjattiin lautalle.

Lautassa oli jopa salonki ja vessat ja monta kantta, vaikka oli vain kymmenen minuutin ajo. Salonki oli alakerrassa sellainen bussiaseman odotushuoneen oloinen tila, jossa oli sinisiä penkkejä pitkittäin ja poikittain ja mahdollinen myyntitiski kaffelle, mutta tuskin sitä tällä minireitillä avataan.

Hämmentäviä nimiä osa x. Paikan nimi on Valldal, mutta meidän tiekarttamme sanoo ihan samasta paikasta, että Sylte. Hotellikin on kadulla nimeltä Syltegata. Jos kirjoitan googlemapsiin Sylte, niin se näyttää tasan saman Valldalin, joka kutsuu itseään Valldaliksi. Siis mitä? Kaksi nimeä? Vanha ja uusi nimi? Koko kunnan alueen nimi on Valldal ja sen isoin asutuskeskus ei siis osaa päättää.

Tässä yksi vastaus nimikysymykseen livenä. Mielenkiintoista, että iso tiekartta on tästä eri mieltä.

Hotelli Fjellro (käännän, että ”vuoren rauha”) oli ihan kiva isokin puutalojen kompleksi, jossa olisi ollut hyvällä säällä takapihakahvila. Dramaattisen korkean jyrkänteen edessä. Valkoisen päärakennuksen vieressä oli 2 keltaista ja 1 punainen puutalo, joissa hotellihuoneita. Olimme hyvin omassa rauhassamme keltaisessa talossamme.

Bongaa ystävällisen naapurin wifi-verkko... hehehe.

Vihdoin oli koko päivän viileämpää ja pilvistä ja illalla jopa satoi. Satakoon koko yön vaikka, hellettä on ollut tarpeeksi jo.

On tämä intensiivistä matkantekoa. Joka päivä näkee niin paljon uutta, että illansuussa onkin jo ihan kypsä rauhoittumaan paikoilleen. Ei tarvitse mitään hulinaa, ja kaipaa kunnon yöunia ajoissa.

Kävimme kylän keilahallilla syömässä pizzat ja vetäydyimme tyytyväisinä reilun kokoiseen hotellihuoneeseemme.

Kick eli vanha kunnon Suomen Käck huoltsikan kioskista.

Aamupala oli oikein hyvä, parempikin kuin olisi aika syrjäisestä ja hiljaisesta paikasta olettanut. Paikallisaamupalaan kuuluu todellakin aina silliä ja lohta ja joitain majoneeseja ja munasalaatteja. Ja ruskeaa vuohenjuustoa, joka maistuu makealle.

Oli kaikki tarpeelliset jugurtit, murot, hillot, leivät, vihannekset, hedelmät ja leivänpäälliset, mehut ja kahvit, ja kylmää kaakaojuomaa automaatista. Amerikkalaisetkin siellä hihkuivat: ”They have an amazing breakfast here”.

Mutta nyt alammekin olla matkaelämysten loppupuolella ja seuraavaksi tulee eteen käännös kohti etelää ja Osloa.