Sekalaisia tunteita, hissutteluelämää ja ihan oikeita töitä

Persus puutuu etätöissä. Tekemistä tunkee niin paljon että piti oikein tehdä töitä koko päivä. Huomaan, että on kuukauden tilinpäätös päällä, ja sen kiireen huomaa jopa kotona etätöissä. Ihan se sama stressi siirtyneenä toimistolta kotiin.

Tein pari aurinkotervehdystä välillä, koska alkaa tuntua siltä, että lihakset joko jäykistyvät tai surkastuvat kohta istumisesta ja liikunnan puutteesta.

Hieman ehkä kaduttaa, etten hoitanut tuoliasiaa silloin kun maailma oli vielä normaali ja Ikeat auki. Vanha rullallinen säädettävä työtuolini ei enää ole ihan parhaassa terässään ja minusta sen istuinosa on aavistuksen vinossa. Nyt kun sillä saakin yllättäen istua viikkokaudet, saan varmaan jonkun asymmetrisen lihassyndrooman selkään. Olisi pitänyt hankkia uusi jo aikaa sitten.

Kotona tai toimistolla, itse kehitellyn taulukon parantaminen on parasta aloittaa tosiasioiden toteamisesta.

Tähän on hahmoteltu Amy Winehouse ja Rehab-biisin sanoja.

Huomaan ihan vilpittömästi kaipaavani työkavereita. Juttuja niiden kanssa. Olla tiiminä toimistolla. Tekisi mieli laittaa ryhmächattiin sellaiset itkevät emojit ja ”Mä kaipaan teitä!”

Siinä tunteessa on ystävyyttä, ja kiitollisuutta siitä, että meillä on yleensä niin mukavaa yhdessä.

Eli tuleehan sieltä jopa se kiitollisuus. Senhän tämä tilanne tulee kirkastamaan, mitä kaipaa silloin kun asiat eivät ole normaalisti, eli mistä ja kenestä on syytä olla kiitollinen silloin kun se on olemassa ja toiminnassa.

Kuka olisi uskonut, että tällaista tapahtuu. Ja talous romahtaa kokonaan.

Meillä oli kivat toimivat rakenteet yhteiskunnassa ja asioilla oli tarkoituksensa; sen tärkeyden huomaa silloin kun ne lakkaavat toimimasta. Todellakin yhtäkkiä kaikki vanhemmat arvostavat nyt opettajia ja huomaavat, etteivät ne ongelmat johtuneetkaan opettajista, vaan ihan niiden omista pikku riiviöistä, joiden pitäisi nyt muka käydä kotikoulua.

Ja jos tämä kaikki on vasta alkua.

Toimistolla yksi vanhan roinan harrastaja tarjosi neuvostoliittolaisia kaasunaamareita.

Salkun tarrra ainakin on oikeasti Leningradin fanerikombinaatista.

Työpäivänä valmiina päiväkävelylle. Aurinko paistaa mutta kylmä tuuli vaatii pipoa.

Keukenhof raukka ei avaa koko sesonkina, 7 miljoonaa kukkasipulia istutettuna, joita ei nyt kukaan näe. Aloittavat jo virtuaalisten videokierrosten valmistelun.

Minulla on luettavana 2 kirjaa ja 2 lehteä. Yhden ostin kaupasta, kun Kodin Kuvalehteä ei kuulunut vielä 10 päivää ilmestymisensä jälkeenkään. Tuli se lopulta sitten. Ja on muitakin harrastuksia ja velvollisuuksia jonossa. Mutta ei minulla ole aikaa, minä olen töissä. Etätöissä tai oikeasti töissä.

Harmittaa vähäsen, että maailma on karanteenissa, mutta minä olen edelleen maailman turhimmissa töissä tuhlaamassa niille jokaisen päiväni. Tosi niinku mielekästä istua jossain excelissä 9 tuntia päivässä.

Tosin jos kohta tulevat lomautukset niin saa nähdä miten suu pannaan kun palkka loppuu. Saattaa vituttaa sekin.

Niinku ihan jännä kokemus tämäkin, odottaa, että onko tämä päänsärky vain migreeniä vai tuleeko nyt korona, jonka ekoja oireita on päänsärky. Oikeasti pelätä sitä, että nyt meillä on se.

Migreenilääke tuntui toimivan eli minulla oli ehkä vain migreeni. Miksi miehelläni on koko ajan pikkuflunssa ja päänsärky, sitä en tiedä. Kuumetta tai yskää sillä ei ole.

Mind shift, näkökulman vaihto ja kiintoisaa sekin kokemus, alkaa miettiä sitä siltä kannalta, että jos minä olenkin se, joka on vaarassa tartuttaa muita. En se, jonka on suojauduttava muilta. Vaan se, jonka on suojattava muita itseltäni. Jos minä olen se kantaja ja mihin menenkin, esim. toimistolle sen yhden kerran viikossa, tarkoittaa sitä, että levitän sen muille.

Jos minulle nyt nousisi se kuume, niin kyllä minua hävettäisi kertoa esimiehelle ja muille, että ne ovat ehkä saaneet sen minulta. Nolottaisi ja vituttaisi. Tuskanhikihän tällaisesta tulee. Jos olisin sen aavistaen tai ehkä tietäen silti ollut toimistolla ja saattanut muut vaaraan.

Onneksi minulla on etätöitä ensi viikon torstaihin saakka. Voin olla rauhassa eristyksissäni varmuuden vuoksi.

Kyllä se alkaa meistä molemmista tuntua siltä, että on edesvastuutonta työnantajalta vaatia meitä menemään työpaikalle enää ollenkaan. Katastrofi laajenee ja se piru vaanii kaikkialla. Se on hengenvaarallinen tauti.

Ja koivu hullu kukkii jo ja aiheuttaa allergiaa.

Tehtiin iso lista ja menin markettiin hankkimaan yli viikoksi aterioita. Kaupan täti desinfioi ruokakärryjen kahvat aina jonkun palautettua ne. Oli melko vähän väkeä, joten ei tarvittu jonottamista ulkona. Useimmat yrittävät navigoida niin että etäisyys muihin pysyy.

Mutta hidasta se ostosten teko on kun pitää lisäksi koordinoida ja oikeasti odottaa, jotta pääsee johonkin hyllyväliin, jos siellä on jo liikaa väkeä. Tai odottaa, että hyllyn täyttäjä saa hommansa tehtyä. Pidän käsineet kädessä koko kauppareissun ajan muutenkin varotoimenpiteenä.

Kävin pyöräilemässä myös. Kylmä viima tuntuu korvissa. Nyt on niin kuivaa, että hiekkapilvet leijailevat maaseudulla, kun auto ajaa ohi. Pölypilvi liikkuu yli maiseman ja pitää katsoa, ettei saa hiekkaa silmiinsä.

Yksin on hyvä käydä kävelyllä. Kolea kevään tuuli viuhuu tyhjillä kaduilla, ja vastaan ajaa vain poliisiauto. Joka nykyään oikeasti valvoo, ettei kokoonnuta ryhmiin.

Mikä dystopia, mikä leffa.

Eilen oli se sama kissa samalla tennishallin kulmalla ja juoksi luokseni silitettäväksi. Se kulki ympäri vaikka kuinka pitkään. Tunnistin sen valkoisista sukista, että se on se sama vanha kaveri. Kuin Bill Clintonin kissa Socks.

Sitten tuli iso dobermanni, joku sellainen 80-kiloinen koira hihnassa ohi. Kissa loikki pusikkoon turvaan ja katseli sieltä. Koiranvonkale ärisi ja läähätti ja kiskoi täysillä kissan suuntaan. Onneksi sen isäntä oli myös ainakin 80-kiloinen vonkale ja kiskoi koiraa remmistä takakenossa vastaan.

Mieheni otti jonkun filmikanavan ilmaisen kahden viikon koejakson ja katsoo James Bondeja aikajärjestyksessä. Vaikka Hollannin telkkari on kyllä myös kaivanut arkistoistaan kaikenlaista katsottavaa, 80-luvun sketsiohjelmia ja vaikkapa 6 tunnin pituisen tallenteen 200 km mittaisesta Elfstedentocht-matkaluistelukilpailusta vuodelta 1985.

Istuin pihalla, +14 ja aurinkoista. Koska huomenna ei voi enää istua ulkona, tulee +7 ja pilvistä ja räntää ja rakeita ja pohjoisviima. Luin pihatuolissa Päiväkirjaklubia, jonka onneksi vanhempani lähettivät paketin mukana. Sitä saa nauraa ääneen. Ne teinit. Realismia parhaimmillaan.

Siirsin pihan raivaamisen myöhempään, koska kohta tulee yöllä miinus viisi. Jokainen siellä vielä makaava vanha karike suojaa mahdollisesti uusia silmuja ja taimia. Siellä ovat akileijat jo kahden kämmenen korkuisina lehtinä, delaavatko ne kaikki pakkaseen kohta? Niinku onks pakko, miinus viis?

Viime viikollakin oli otsikko, että tulee niin kylmä yö, ettei sellaista pakkaslukemaa ole nähty koko tänä talvena oikeiden talvikuukausien aikaan kertaakaan. Niinku miks? Tuolla on vaikka mikä nupulla jo. Joskus se luontokin on kyllä sellainen, että ”haista vaan säkin keskenäs”.

Mun lempparimeemit tähän mennessä:

Eksymistä kotikulmilla

Nyt kun uudet asiakasmäärän rajoitukset ruokakauppoihin tulivat voimaan, niillä on onlinetilauksia niin paljon, etteivät ehdi toimittaa. Jos nyt tilaa, saa ruokansa vasta 10 päivän päästä. Huoh. Jotkut kaupat ovat lopettaneet toimituspalvelun kokonaan, koska eivät pysty.

Kaupat saavat siis ottaa sisään asiakkaita vain yhden per 10 neliömetriä liiketilaa. Jos luku täyttyy, uusien asiakkaiden on jonotettava ulkona vuoroaan.

Jos taloudessa jollain on kuume niin muidenkin on oltava eristyksissä virallisesti, edes kauppaan ei saa mennä.

Ja sitten on kiva tietää että elintarvikkeiden tilauksessa kestää 10 päivää. Mieti niitä jotka ovat oikeasti eristettynä, jotka eivät saa mennä sinne markettiin ja ovat sairaana kotona. Eivätkä saa ruokaa. Ei sillä pizzataksilla ehkä halua elää kahta viikkoa varsinkin kun se on ainoa aamupalakin, jos muut varastot alkavat loppua.

Jonkinasteinen säilyvän ruuan hamstraaminen tai kotivaran kerryttämien alkaakin näyttäytyä ihan asiallisena toimintana. Nyt kun ruokakauppaan meno alkaa tulla yhä hankalammaksi tai mahdottomaksi asiaksi.

Eikä siellä todellakaan ole kaikkia tuotteita enää. Jatkuvasti nenäliinatkin lopussa.

Eteläisessä Hollannissa on Baarle-Nassaun kunta, jossa risteilee Belgian ja Hollannin raja aivan siksakkina pitkin kylää jostain käsittämättömistä historiallisista syistä johtuen. Itse asiassa siellä on epämääräisiä pikkulänttejä Belgiaa keskellä Hollannin aluetta. No tällä hetkellä maissa on keskenään erilaiset rajoitukset, eli vaatekaupat ovat kiinni Belgiassa, mutta saavat vielä olla auki Hollannissa. Lisäksi Belgia on laittanut maan rajat erittäin tiukasti kiinni.

No, Baarle-Nassaussa on vaatekauppa, joka sijaitsee rajan päällä niin että osa liiketilasta on Belgiaa ja osa Hollantia. Hollannin puoli on auki, Belgian kiinni ja merkattu eristysnauhoin keskellä kauppaa. Luin lehdestä, että eräskin miesasiakas seisoi vaatekaupassa Hollannin puolella eikä voinut kuin nauraa, koska ei saanut ostaa kauluspaitaa, sillä ne sijaitsivat Belgian puolella.

Soitimme entiselle naapurillemme, johon pidämme edelleen yhteyttä; hänellä oli synttärit. Rouva ei missään nimessä saa saada tautia, sillä hänellä on takana jo sydänleikkaus ja keuhkokuumeita. Hän kertoi silti saaneensa vieraita, mutta ihanan luovasti määräyksiin sopivasti. Sukulaiset olivat tuoneet kukkapuskaa jakkaralle oven taakse, vilkuttelivat parin metrin päästä, ja laittoivat ison kaiuttimen oven taakse soittamaan partymusiikkia. Symppistä, että näin keksivät turvalliset bileet ja ilahduttivat.

Kävin vapaapäivänäni pyöräilemässä. Tunturin eka ulkoilutus. Miten kevyttä ja mukavaa pyöräily onkaan! Tuntuu siltä, ettei mikään lihas tee mitään työtä, ja silti liikun vaikka kuinka nopeasti. Jopa moottoritien sillalle nouseminen meni kevyesti, ja se on Hollannin ainoa ylämäki.

Kävin pellon takana junaradan yli, ja maaseudulla oli uusia aurattuja uria ja pellon peittävä liina, joka aaltoili tuulessa kuin meri ikään. Traktori jyrisi ohi. Usealta pihalta kuului pensasaidan takaa ”kukkokiekuu” ja yhden maalaistalon ovella kuopi kaksi kanaa, musta ja valkoinen.

Jostain kuulu ”bää-ää”, vuohi, ja näin myös lampaita. Ja peurat, jotka makasivat ”turvallaan” eli todellakin kaula pitkänä ja turpa maassa, alaleukaansa niittyyn nojaten.

Pari puuta kukki upeasti valkoisin tai vaaleanpunaisin kukin. Täällä sentään pääsee melko helposti maaseudulle päin, jossa on tyhjää.

Ja löysin hienon vihreän kaistaleen moottoritien ja asuinalueen välistä. Siellä on aidattu koirien ulkoilupuisto. Eri kohdista menee poikittaispolku ihan huomaamatta ja kapeana asuinkadulle ja tajusin, etten tunne niitä nurkkia ollenkaan, vaikka ne ovat hyvin lähellä meitä. Lopulta ajoin sieltä pois ja huomasin hämmästyneenä, että tulen takaisin ihan kotikulmilla.

Aurinko oli kirkas ja minulla oli aurinkolasit päässä. En siten nähnyt yhtään mitään kännykkäni näytöstä ja näpsin kuvia summamutikassa maiseman suuntaan tähtäillen; "kai siinä jotain sitten jälkeenpäin näkyy".

Jos pian on enää lupa mennä kilometrin säteellä kodistaan kävelylle, löysinpä ainakin tämän uuden kaistaleen, jossa on vihreän idyllin illuusio. Ja jossa voi myös helposti pitää etäisyyttä muista.

Toisena päivänä vein mieheni ulos sinne tuntemattomiin kortteleihin. ”Ahaa, tämä nurkka. Nämä talot on aika uusia. Tässä oli ennen hiekkatie. Tämä kaikki oli peltoa.”

Näytin myös hylätyn tontin, jossa viimeksi joku poika maastopyöräili. Siellä oli ihmeellisen punaruskea maaperä. Mentiin sinne ja nähtiin, että maassa näkyykin punaista urheilukenttälattiaa ja valkoista viivaa: mikä tämä on ollut? Mieheni tajusi: ”Tämä oli ennen tennishalli! Tässä oli sellanen kupurakennus tai kuplahalli.” Perustuksetkin näkyvät laidoilla, sementit.

Siitä on siis poistettu rakennus muttei sen vertaa purettu, että olisi lattiarakenteet poistettu tai murrettu. Siinä ei pääse metsä kasvamaan kun kasvit eivät pure maaperään lattiapäällysteen läpi. Päällä on vain saarekkeita multaa ja mutaa sen verran, että jotain sammalta ja heinää kasvaa.

Ja siellä vieressä oli kissa aidalla ja se hyppäsi heti meille juttelemaan.

Joku työpäivä tein lounaskävelyn taas eri kadulle. Se oli ihan parin kadun päässä, ja taas oli taas sellainen spacy tunne, kun tajusin, etten ole ollut täällä koskaan enkä tiedä, missä hitossa edes olen. On se jännää kun voi käydä eksymässä ihan kotinurkilla ihmeissään.

Siellä tehtiin rivitalon kattoremonttia. Kaipa ne pitivät etäisyyttä. Yksi työläinen alkoi juuri huutaa kadulta muille: ”Laitanksmä kahvia tulemaan?” Laita vaan jos multa kysytään.

Ja uudet määräykset

Ei voitu tukea edes sitä yhtä hyvää dönerpaikkaa tilaamalla niiltä ruokaa, koska ne ovat menneet kiinni. Ehkeivät ne katsoneet voivansa olla kannattavia pelkillä tilaavilla asiakkailla, koska niillä on niin iso ravintolapuoli siinä, joka ehkä tuo suurimman osan tuloista.

Muutoin luulisi, että kaikki annoksia toimittavat ruokapaikat tarttuisivat nyt tilaisuuteen, kun ne ovat ihmisten ainoa mahdollisuus saada jonkun muun kokkaamaa ruokaa, tavallisten ravintoloiden ollessa kiinni. Pizzataksin mopot ajavatkin ahkeraan.

Karanteenissa voisi tehdä myös sen, että söisi vaan herkkuja ja leipoisi ja söisi lisää herkkuja. Karanteenin jälkeen olisi 30 kg painavampi. Jotenkin yritän välttää tän.

Illalla ruokakaupassa selvisi, että siellä onkin jo käsky tulla vain yksittäin tekemään ostokset, ei pariskuntana tai perheenä tai porukkana. Isot laput käskevät pitämään 1,5 metriä etäisyyttä. Tarraviivat lattiassa kassalla. Pleksilasit suojaamassa kassaa pärskiviltä asiakkailta. Ostoskorit on poistettu käytöstä, koska kärryjen kanssa on kuulemma helpompi tajuta pitää vaadittu etäisyys.

Tuotteita oli jonkin verran tarjolla. Porkkanat olivat loppu paitsi kolme minimaalista jämää. Otin sitten fenkolin niiden lisäksi, koska ne eivät riittäneet ateriaksi.

Yhtä hyllypoikaa jouduin pyytämään kiipeämään kylmäkaappiin puolestani, kun ranskankermapino oli siellä takaseinällä kahden metrin korkeudessa. Mutta pyysin sen hyvän matkan päästä ja hengittämättä nuorisoa kohti.

Ajankohta oli tosi hyvä, siellä oli hyvin vähän asiakkaita. Olin valmis kolme varttia ennen sulkemisaikaa.

Hollannissa alkaa nyt saada sakot, jos esiintyy kadulla yli 3 ihmisen ryhmässä eikä pidä etäisyyttä muihin.

Ulkoilun yksin tai kaksin pitäisi vielä olla mahdollista eli tehdä se yksi korttelikävely tai -pyöräily. Olenkin käynyt yksin, tai ollaan käyty kaksin ja ei olla ketään kohdattu monen metrin etäisyydellä, pitäisi olla ok. Saksassakin kannustetaan ulkoilemaan vaikka sielläkin on ryhmäkielto yli 2 ihmisen.

Eri asia on sitten rannat ja bulevardit ja metsäpuistot, joissa oli ihan liikaa ruuhkaa ja massaa viime viikonloppuna ja Hollannin viranomaiset kauhuissaan.

Kauppojen on nyt pakko alkaa määrätä tiukasti etäisyyden pitäminen ja siksi markettiostokset saattavat mennä vähän hankalaksi. Kävijöiden määrää aletaan säännöstellä ja voi syntyä jono ulos asti. Harkitaan yhä enemmän online-tilausta.

Okei. Lisätään viikonlopun listalle: leikkaa itse oma tukkasi. Kampaajat laitetaan kiinni.

Viikonlopun listalla oli jo: Siivoa piha. Mene vaatekaappiin ja vaihda talvi- ja kesävaatteiden paikkaa.

Pihan siivouksesta tosin syntyy jätesäkki kompostijätettä jonka saisi viedä ilmaiseksi kaatikselle, mutta ne valittivat telkkarissa jo ruuhkia jäteasemilla, kun kaikki siivoavat  pihaa yhtaikaa ja sinne tulee liikaa tungosta. Eli siitä ei ehkä pääse eroon just nyt.

Tällä viikolla on niin kylmät yöt, 3 pakkasta, että tuon esikkoruukut sisävarastoon yöksi. Yksi niistä alkoi nuokkua yhden pakkasyön jälkeen niin että näytti siltä että ne delaavat kaikki samantien seuraavaksi. Se toipui kuitenkin sisäyön jälkeen.

Pakkasviikon takia en halunnut vielä siivota pihaa tänä viikonloppuna. Antaa niiden lehtien vielä suojata maaperää, silmuja, uusia kasveja ja hyönteisiä kylminä öinä. Sitten pitäisi alkaa lämmetä ja siksi ensi viikonloppu on just oikea hetki tehdä se. Katkaista talventörröttäjät.

Ja sen takia en halunnut vielä mennä vaatekaappiin. Vieläkin tarvitsee pipoa ja pörröneuleita. Mutta ehkä hyvin pian ei enää. On tulossa +16 päivällä.

Aivan ihanat pörrösukat äidiltä. Lähetellään paketteja sitten kun ei toistaiseksi päästä Suomeen.

Todellisuus on omituinen elokuva

Masentavaa on alkanut olla. Kun lukee enää kuolemantilastoista ja kuinka aalto leviää ja leviää ja leviää. Kuinka kaikki ovat vaarassa, eikä itsekään halua sitä tautia. Aika synkkää on ja kaikki normaalin elämän asiat näyttäytyvät mielettömänä ja turhana.

Kuinka professorit sanovat, että liikkumista olisi rajoitettava vielä paljon paljon tiukemmin kuin sitä nyt rajoitetaan Hollannissa tai Suomessa, tai tulee kymmeniä tai satoja tuhansia kuolleita.

Epidemia paisuu niin suureksi, että sen on pakko lopulta tarkoittaa sitä, että myös omia tuttuja sairastuu tai kuolee.

Nyt on se tuntu, ja asiantuntijoiden mielestä pitääkin olla, että tuolla ulkona vaanii kuolemanvaara.

Onneksi me ei ollakaan käyty pitkään aikaan missään yleisötilaisuuksissa, ruuhkaisissa kaupoissa, keskustoissa, ostoskaduilla. On pidetty etäisyyttä muihin luontokohteissakin. On käyty vain ruokakaupassa sekä hakemassa ruokaa ulkotipuille ja sisätipuille, ja silloin niissä kaupoissa ei ollut ketään muita. Ei ainakaan ruuhkaa.

Mutta yhä selvemmäksi käy, että mikä vain kohtaaminen voi olla virus. Jopa se yksi ainoa kampaajakäynti, jossa puhuu yhden kampaajan kanssa. Se aion vielä tehdä ja olkoon se sitten vika tukanleikkuu ennen apokalypsiä. Sen jälkeen en mene mihinkään.

Paitsi ruokauppaan ja töihin. Ne jäävät vikoiksi vaaran paikoiksi, joissa kohtaa ihmisiä.

Ruokakauppa on jo sovittu niin, ettei mennä sinne kaksistaan haahuilemaan. Käydään vuorotellen. Yritetään käydä hiljaisempana hetkenä, mä menen myöhään illalla tänään. Tehdään viikkolista ja haetaan samalla kaikki ruuat koko viikoksi. Jotta tarvitsee mennä mahdollisimman harvoin.

Ja ylipäätään vain listan kanssa ripeästi, ettei siellä seiso miettimässä yhtään kauempaa kuin on pakko.

Saatetaan alkaa käyttää myös online-ostospalvelua ja toimitusta, jos niillä kapasiteetti riittää.

Töihin edelleen miehen on mentävä joka päivä, ja minun kerran viikossa. Joissain maissa on määrätty kaikki ei-olennaiset firmat jo kiinni. Vasta sellaisesta käskystä alkaisi meidän todellinen kotikaranteeni. Jolloin olisi ylimääräistä aikaa.

Mikä leffa tämä todellakin on, mikä kauhuleffa tämä todellisuus on. En mä ole tätä pystynyt prosessoimaan ja tajuamaan kokonaan.

Kaikki on joka tapauksessa jo peruttu ja mä en haluakaan yrittää suunnitella yhtään mitään ennen kuin koko tämä paska on ohi vaikka siihen menisi puoli vuotta.

Nyt on todellakin terveys tärkeintä ja yhtään mihinkään ketään tapaamaan tai joukkoihin ei mennä, piste.

Kevättulvan kuvia ja ontuva arki

Kaupat ja liikkeet ovat periaatteessa vielä auki Hollannissa, mutta käytännössä yhä useampi sulkee. IKEAt ovat kiinni, pankit menevät kiinni, optikkoliikkeeni sulkee toistaiseksi, monet vaatekauppaketjut ovat päättäneet mennä kiinni. Jotkut tehtaat sulkevat vapaaehtoisesti.

Vuorotellen pääministeri ja kuningas pitävät tv-puheita.

Apteekissa ja marketeissa se ei ole enää pyyntö, vaan määräys; ei ollenkaan käteistä, vaan pelkkiä korttimaksuja. Ruokakauppjen kassoille on asennettu pleksilasiseiniä suojaamaan kassahenkilöitä.

Kuntosalit, joogasalit, ryhmäliikunnat ja ravintolat, kahvilat ja baarit ovat jo olleet säpissä viikon. Belgia sulki rajansa kaikelta ”turhalta” henkilöliikenteeltä.

Fysioterapeuttini ilmoitti, ettei saa enää tulla firmaan tekemään käsittelyjä, mutta voisin tulla heidän liiketilaansa jos ehdin sen sijaan. Kävinkin samantien ja tulikin sitten ekaa kertaa käytyä kuuluisasssa (not) Sevenumin kunnassa. Istuin odotustilassa kaukana toisesta asiakkaasta.

Noudattavat kaikkia hygieniasäännöksiä ja etäisyyttä niin paljon kuin pystyvät, mutta tietysti monet asiakkaat peruvat käyntinsä näinä viikkoina, ja odotettavaksi jää, tuleeko valtiolta määräys sulkea vaikkapa kaikki fyssaripraktiikat. Niskanikamani olivat jo sen verran paremmassa kunnossa, että voidaan toistaiseksi jättää nämä sessiot tähän.

Kerroin, että aiomme viikonloppuna tukea niitä pikaruokaloita ja ravintoloita, joilta saa hakea annoksia tai jotka toimittavat niitä ovelle. Fysioterapeutti kertoi odottavansa tilaamaansa pakettia erikoisoluita saapuvaksi illalla. ”Ai onko se oluttaksikin nyt sitten keksitty!”

- Alkoholihan desinfioi...
- Totta, ja mietin just viimeksi, että valkosipuli on antimikrobista.
- Siinäpä on hyvä dieetti.
- Vuorotellen valkosipulia ja olutta, joo.

Olen myös menossa kampaajalle leikkauttamaan kuontaloa ja toivon, että sinne vielä pääsen. Haluavat pitää salongin auki niin kauan kuin ei tule käskyä ylhäältä. Nuhaiset kampaajat ja asiakkaat lähetetään tietysti kotiin.

Pelto on tulvan alla.

Oletettavissa on kyllä, että meno tiukentuu vielä. Valtio voisi periaatteessa vielä sulkea kaikki kaupat paitsi välttämättömät (ja toivon että eläinkauppoja ajatellaan tässä ruokakauppoina: tarvitseehan se koirakin ruokaa eikä saa nääntyä nälkään!) Voitaisiin keskeyttää julkinen liikenne, sulkea rajat vielä enemmän, kieltää liikkuminen kaupungista toiseen, kieltää menemästä kadulle ollenkaan huvikseen, kieltää ulkoilu edes metsässä tai pellonlaidassa, voitaisiin määrätä ihan kaikki firmat eli työpaikat kiinni paitsi välttämättömät, jne.

Mentaalisen terveyden kannalta toivon, että ulos saa jatkossakin mennä (välttäen ihmisiä ja joukkoja), eli pyöräilemään tai kävelylle. Sadekausi loppui ja aurinko alkoi oikeasti paistaa hienosti.

Tuolla on aurinko!!

Viime lauantaina kävimme kevätajelulla ja katsomassa Maasin tulvaa, joka oli korkeimmillaan juuri silloin. Ei ollut ruuhkia täällä, saimme rauhassa ja yksinäisyydessä nauttia raikkaasta ilmasta.

Tässä on tulvaniitty täyttynyt vedellä lammeksi, muina aikoina se on kuivana.

Ihmisten pitää pysyä poissa, jotta laiduntavat eläimet (lehmät ja hevoset) saavat olla rauhassa jäljelle jääneillä kuivilla alueilla veden rajoilla.

Kevätidylli Wanssumissa.

Rantapromenadi Wellissä.

Tuossa en ehkä enää pitäisi piknikkiä.

Joki tuo roskaa, onneksi pääosin orgaanista.

Ja rahtiproomukin vielä.

En sitäkään tiennyt, että täällä on myös Kasteel Well, ihan oikea linna. Yksityisomistuksessa eli ei sinne pääse, mutta vallihaudat on ja sillat ja narsissipuskat ja vihreät pihat ja korkeat puut ja tornit. Orava hyppi pyörätietä pitkin ja meni niitylle nuuskimaan.

Sunnuntaina metsäkävelyllä Reijndersmeer-järvellä. Siellä taas oli ärsyttävä ruuhkailmiö. Tunnetuimmat luontokohteet pursuilevat sunnuntaikävelijöitä, kuten aina silloin kun ihana kevätsää alkaa. Ja nyt ihmisillä on sitäkin enemmän aikaa. Ei edes metsäpolulle pääse rauhassa. Todella paljon saksalaisia rekkareita ja parkkipaikat ylitäynnä.

Odotimme vuoroamme risteyskohdissa ja pysyimme usean metrin päässä kaikista, vaikka se vaati täällä vähän vaivaa.

Tämäkin ongelma voi pian ratketa, jos Saksan raja suljetaan henkilöliikenteeltä kokonaan. Mutta jos estetään kohta myös työssä käyvien työmatkat rajan yli, niin meillä tulee firmassa muutama pulma eteen. Esimerkiki saksankielinen asiakaspalveluosasto koostuu kokonaan Saksassa asuvista ja toimii tekniikaltaan vain paikan päällä Hollannissa eli ei ole ratkaistavissa etätyöllä.

Tämä on niin omituinen filmi, ettei kukaan tiedä, mitä kenenkin firmalle vielä tapahtuu.

Maasin varsinainen uoma on vain kapea linja oikealla, mutta nyt vettä on vähän kaikkialla maisemassa.