Talvi palaa rikospaikalle

Hollannissa alkoi ulkonaliikkumiskielto klo 21.00 - 4.30 ja samantien nuoret vandaalit (ikähaarukka 11 - 46) rupesivat hajottamaan kaupunkien keskustoja, polttamaan autoja, kaatamaan poliisiautoja, kivittämään poliiseja ja kauppojen ikkunoita, heittämään ilotulitepommeja, ryöstämään ja hajottamaan kauppoja, polttamaan koronatestikoppeja, kivittämään sairaalan ikkunoita... Jotain kolme iltaa oli aikamoista hulinaa ja mellakkapoliisit raivaamassa ja pidättämässä.

Josko ne vielä ensi viikonloppuna viitsivät aloittaa uusissa paikoissa, siitä on kyllä ollut suunnitelmia. Satoja on jo pidätettynä sellissä ja ekat on tuomittu pikatuomioistuimessa vahingonkorvauksiin ja vankeusrangaistuksiin ja niiden omaisuudet, palkat ja autot on takavarikoitu vahinkojen maksamiseksi.

Töissä viime viikolla rakentelin hyllyjä eli järjestin varastohuoneen uudestaan. Otin puutarhahanskat mukaan, ettei tule kipeä sormi metallilevyistä eli hyllylankuista, joita jouduin säätämään eri korkeuksille ja irrottamaan kaapeista.

Raksahommia toimistolla.

Mikä on etätyöpäivän ja vapaapäivän ero? Huomasin istuvani kotona edelleen saman pöydän ääressä, edelleen läppärin ääressä, ja edelleen muumimukillinen kahvia vieressä. Vain läppäri oli eri kuin töissä ja muumimuki sattumalta eri kuin työpäivänä. No sisältö, mitä teen sillä tietokoneella, on tietty eri.

Eri käyttöjärjestelmä ja eri muuminpeba.

Muumin peba ja vapaapäivä.

Muuminiitty ja työpäivä.

Ensin oli hirveä haloo ja ennakkovaroitukset monta päivää etukäteen, että voi kauhea, lunta tulee ehkä jopa usea senttimetri. Tulos: 0,6 mm lunta yhtenä yönä.

Sitten ei ollut lähes mitään tietoa mediassa, ”joku räntäkuuro voi jossain tulla”. Tulos: 5-10 senttiä lunta yhdessä yössä. Miksei tästäkin ollut suuri paniikki ja varoitus etukäteen? Vastaus: koska lumialue oli vain Limburgin läänissä käynnissä. Äh, joku Limburg, epätärkeä. Kaukana Amsterdamista. Mitä välii.

Tällä kertaa leijaili kauniita isoja rättejä, laajoja hiutaleita. Niin isoja, että yön hiljaisuudessa kuului humpasahtelua, kun niitä putosi hangen pintaan.

Vähän absurdi fiilis, että jos menen tuohon kadulle nyt klo 23 ihailemaan lumisadetta kaksi metriä taloni eteen, niin se on rangaistava teko, koska kadulla ei saa olla.

Oikea hanki.

Seuraavanakin yönä lunta tuli lisää päälle ja sää pysyi niin viileänä, ettei se ihan heti sulanutkaan. Vielä kahden päivän jälkeen näin puistojen nurmikolla valkoisen kerroksen. Autoni päällä oli lumimakkaroita ainakin neljän päivän ajan. Kun ei tarvinnut ajaa mihinkään, annoin sen olla ja luonnon hoitaa homman.

Pupu? Ei, koira tai kissa.

Olin loskakävelyllä ja iloitsin suomalaisesti, kun sai astua kökkäreen päälle ja räjäyttää sen eri suuntiin. Ja tehdä traktorinjälkeä kengillä. Minulla oli muka hyvät, saksalaiset paksut nahkaiset talvinilkkurit, mutta kun tulin kotiin, tajusin, että sukat ovat märät. Varpaat tuntuivatkin kylmiltä vähitellen. Ne perkeleet vuotavat vettä sisään loskassa. Varmaan pohjien reunan päältä, siinä saumassa, missä nahkaosa yhdistyy pohjaan.

Tässä kai maksimaalinen lumi-idylli täkäläisittäin.

Kelkat oli kaivettu esiin ja yhden metrin korkuinen pulkkamäki löydetty puistosta. Jotkut lapset tekivät lumiukkoja nurmikolla. Mutta se oli kyllä jo törkeän märkää nuoskaa päivällä. Tein pensaan päältä lumilastista viisi lumipalloa ohuilla käsineillä ja ne olivat likomärät sen jälkeen.

Pulkkamäki was here.

Mufloni ei valita lumesta.

Minun piti pelastaa pihan pensaita nuoskalumen massan alta. Lumi tarttui isolehtisiin pensaisiin ja oli painavaa niin että oksat taipuivat maata myöten. Voi raukat sentään, ei oikein sovellu lumisäähän. Uusien pensaiden piti olla hyvin talvenkestäviä, mutta ne makailivat nuoskassa ja loskassa surkeana kasana. Ravistelin niistä lumikökköjä harjanvarrella ja nostin taipuisia heiveröisiä oksia takaisin ylös ja sanoin niille: ”No jaa, en kyllä oo teiän talvenkestävyydestä nyt ihan vakuuttunu.”

Varsinkin marjakuusi yllätti minut heiveröisyydellään. Se näyttää normaalisti hyvin tukevalta isolta havupuulta, joka kestää kaiken, mutta kun siihen takertui nuoskaa, sen oksat levisivät joka suuntaan roikkumaan dramaattisesti viuhkana kohti maata. Pelkäsin, että ne alkavat katkeilla. Elastisuudesta riippuvaa, kestääkö se sellaisen venytyksen vai ei. Kesti se.

Olen kuullut monen hollantilaisen sanovan, että he vihaavat lunta. Moni täällä alkaa pelkästään kiroilla, kun on luvattu lumisadetta. Jossain määrin voin ymmärtää, koska täällä ei pääse näkemään lumen kauneutta, pysyvää valkeaa pakkassäätä, vaan lumi tarkoittaa päivän aikana pois sulavaa loskaa ja teiden liukkautta kesärenkaille.

Mutta kyllähän senkin edun näki yhdessä yössä jo, kuinka maisema valostui lumipeitteestä. Yhtäkkiä en tarvinnutkaan taskulamppua, kun menin täydentämään siemeniä lintulaudalle kolmen metrin päähän pihaovesta. Yleensä siellä on säkkipimeää, mutta lumiyönä näinkin selvästi kaiken.

Mietin, että varmaan se lunta vihaava työkaveri on nyt sitten tyytyväinen ja rakastaa tätä hollantilaista talvisäätä, kun on taas säkkipimeää, myrskytuuli, kaatosade ja +5. Ihanaa, eikö. Ei, en loppupeleissä ymmärrä, että sellaisesta pidetään enemmän kuin lumesta.

Kävimme marokkolaismarketissa ja sain lanttua ja baklavaa ja viininlehtikääryleitä ja sörsseleitä. Ne ovat vain lakanneet myymästä lemppareitani surimigambaksia valkosipuliöljyssä, niin harmi. Piti ostaa ihan oikeita katkarapuja ja keitellä niitä itse valkosipulissa.

Tilasimme ruokaa japanilaisesta ravintolasta ekaa kertaa ja se oli erinomaista. Siis sushia olen tilannut usein sushitakseilta, mutta tässä ravintolassa on sushin ohella suuri valikoima lämpimiä ruokia.

Kotiin toimitetut annokset olivat isompia kuin niiden ravintolassa, missä ne tuovat minejä minilautasilla. Joten tilattiin vähän liikaa. Ei se sitten olekaan niin kallista, jos sillä rahalla saakin näin isot annokset per pikkuruokalaji, ja jos syökin vielä toisen aterian verran jämiä toisena päivänä.

Oli ihanat ruuat kaikki. Ebi tempurat, teriyakivartaat ja poke bowlit. Namm. Pitää tilata uudestaankin.

Häh, eikö croissantia syödäkään puikoilla?

Tai fazeria? Puikkoilu lähti lapasesta.

Beibi beibi lav juu - UMK-kandidaatit

 

Ne on julkistettu! Suomen seitsemän euroviisukandidaattia. Videot voi käynnistää vaikka tältä Ylen sivulta (linkki). Kaksi ja puoli kappaletta lauletaan suomeksi. Kansainväliselle yleisölle löytyy englanniksi tekstitetyt versiot Youtubesta.

Jee! Euroviisut!

Mielipiteitä!

Aksel – Hurt
Kivat melodiat ja sopiva keskinopea rytmi. Aksel laulaa tässä taas kauniisti korkealtakin. Nätti ja tunnelmallinen, rauhallinen. Sellanen leirinuotiolla kitaran kanssa yhdessä laulettava keinuva biisi. Kielikuvat hieman kompastelevat toisiinsa, symbolismia, josta kuva jää vähän epäselväksi, hyvin vähän konkreettinen teksti. Hyvä sävellys, dynaaminen, monipuoliset sävelkulut. Akselin viimevuotinen oli mielestäni kuitenkin hitusen parempi tai mukaansatempaavampi, koska siinä oli powerimpia pitkiä nuotteja kertosäkeessä.

Oskr – Lie
Pianoa ja tunnetta. Surullinen, pettymykset ja muut. Kunnioitettava sävellyksen ja tulkinnan laatu. Melodia on muistettava, jää päähän. Mutta aika depis. Kun jää sellanen lannistunut tunnelma muistijäljeksi. Hieno kappale kuitenkin ja oikein hyvä ääni. Aika lailla samaa liigaa Akselin kanssa, niiden vertailussa tämä voittaa persoonallisuudellaan hitusen. Sekä tämä että Aksel ovat niin hyviä, että olisivat kumpikin oikein kelvollisia edustajia viisuissa.

Danny – Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua
Puhelaulu. Yksinkertaiset melodiat ja muukin minimalismi. Jos kappale on konseptiltaan näin hidas ja riisuttu, siinä pitäisi olla jotain aivan vangitsevan upeaa, jotta voittaisi suuren osan ulkomaisestakin yleisöstä puolelleen, ja sellaiselle tasolle tämä ei yllä. Tunnelmaa nostatetaan taustainstrumentein. On tässä sentään rumpukomppi. Laulu ei vakuuta laadulla. Viimeisten hetkien enkelikuoro herkistää sfääriä. Erikoinen ja rohkea teemavalinta, ihan symppis esityskin, mutta ei tätä euroviisun osallistujakappaleena pysty näkemään. Suomalaiselle yleisölle.

Ilta – Kelle mä soitan
Kasvava perinteinen balladi, jossa tulee kertsissä kunnon huutolaulua täysillä. Ja sitten taas herkistellään pianon kanssa. En syty näin perinteiselle muodolle. Mutta tämä on silti hieno ja rehellisesti koskettavakin, laulussa on tunnetta. Upea ääni ja sinällään komea teos. On vain minulle liian perusballadi ilman jotain todella omaa erityistä musiikin kentällä.

Laura – Play
Poppisbiitti. Tyylikkyyttä sormennapsutuksin. Laulussa vähän käheyttä. Hyvä laulusuoritus. Minua vähän ärsyttävät sanoja kolme kertaa toistavat kohdat sekä osin hieman erikoinen englannin ääntämys. Pintakiiltoinen olo, jättää minut kylmäksi. Ei kosketa millään tavalla enkä saa tunteista tai tarinasta kiinni. En ole ainoa, tämä on monella arvostelijalla jumbona: ei vaan sytytä. Liian tavanomainen sävellys. Vaikka muistakin kappaleista voisi samaa sanoa, niin tästä tulee varsinkin mieleen, että tämä voisi tulla mistä tahansa maasta, on niin neutraalilla alueella.

Blind Channel – Dark side
Synkät sanat. Hauska peruskapina keskisormin. Hyvät sähkökitarat. Melodiakin on. Tämä käynnistäisi kyllä bileet, jos olisi oikein yleisöllinen konsertti. Ja hehe, huh huh -huudot. Ei minua edes shokeeraa, on sitä rajumpaakin kuultu, ja osin kliseinen, joten vähän hymyilen vinosti vierestä tälle nuorelle uholle. Mutta kyllä sopisi viisuihin tällainen energia. Toimiva rokkikappale. Minun puolestani nämä saa lähettää. Olisi hyvä hevimpi edustaja. Vahva kakkonen.

Teflon Brothers x Pandora – I love you
Ihana kasaripoppi. Kevyt, mukaansatempaava. Räppi räppää, no suomalaiset ymmärtävät siitä kertomuksen. Tietysti yksinkertainen renkutus, mutta tarkoituksella, kuuluu tarinaan. Tämä hymyilyttää. Syntikan pimputukset kuljettavat. Saisi yleisön mukaan bileisiin. Iloinen. Vaikka tämä on sellainen ironisen ylisöpö, niin en voi vastustaa näitä 80-luvun saundeja ja kertosäkeen melodioita. Minulle ykkönen. En voi olla rakastamatta tätä.

 

Ilopilleri (D-vitamiini)

Finnhitsien hurmaa ja hernekeittoa

Taas saa pettyä journalistiikan tasoon. Lausuvat telkkariuutisissa Ugandan presidentin nimen niin luonnottomasti, että välittömästi mietin, että ei se painotus kyllä voi olla tuolla toisella tavulla. Jos vähänkään tutkisivat asiaa niin helppo olisi tarkistaa, että: Onko Uganda kartassa niin alhaalla, että bantukieli tulisi kysymykseen? On. Mitä kieliä siellä puhutaan? Ugandassa puhutaan gandaa ja muita kieliä jotka ovat myöskin pääosin bantukieliä, joten nimi on hyvin todennäköisesti jotain bantukieltä. Ja tottakai jokainen tietää, höh, että bantukielissä, no ainakin zulussa, painotetaan aina toiseksi viimeistä tavua, jossa vokaali samalla pitenee. Eli lausuvat tosiaankin ihan pieleen.

Äkkiäkös sen olisi tsekannut.

Tässä puhuu nörtti. Ja kielitieteilijä. Aina uudestaan pettymys huomata, etteivät kaikki olekaan kielitiedenörttejä.

Meidän kuuluisa lumipyrymme toi noin 1 cm illan aikana. Ei ollut mitään kivoja pehmeitä hiutaleita, vaan teräviä paloja ilmassa. Ja seuraavana päivänä mössö suli. Ei meillä olisi saanut edes minilumiukkoa rakennettua ellen olisi haalinut koko kadulta kaikkea lunta yhteen paikkaan.

Mieheni teki hernekeittoa. Siis hollantilaista hernekeittoa, johon tulee perunaa, porkkanaa, selleriä, persiljaa, makkaraa, lihaa, kuivattuja herneitä... Osti vihanneskaupasta minun pääni kokosen juurisellerin. Keitti kaikkea ainakin 5 tunnin ajan. Työ alkoi perjantaina klo 10 aamulla keittiössä, ja noin klo 15 keittio oli valmis kaikkien vaiheiden jälkeen. Kaksi isointa kattilallista täynnä. ”Pitiköhän mun taas keittää kokonaiselle orpokodille.”

Fenkoli pannulla siivuina oli myös kiva kokeilu.

Tuhannen palan palapeli valmistui vajaan 3 viikon työskentelyn jälkeen, Kuten arvelin, se musta tähtitaivas oli järkyttävän vaivalloinen.

Mies laittoi soittolistan 70-luvun Finnhitsejä soimaan. Ne ovatkin yllättävän siedettäviä. Noin 50% on käännöshittejä ja loput humppaa, tai jotain. 50% kaikesta on joko Katri Helenaa, Dannyä, Tapani Kansaa tai Frediä. Tässä kaikessa huomaa Suomen musiikkityylien kirjon anglosaksisesta slaavilaiseen.

Humppa tosin on kansainvälinen ilmiö. Humppaa voi tulla Amerikasta (kantrityylillä), Venäjältä, Ranskasta, Italiasta, Saksasta, Ruotsista, Englannista, Hollannista... siis tahdin osalta humppamaista. Sitten on tietysti myös tiukimmin määritellyn suomihumpan kova ydin, joka elää vuodesta toiseen.

Alkuvuosina on niin, että joka kerta kun Katri Helena laulaa, tyylinä on venäläinen iskelmä. Tunnelma, balalaikamaiset kitarat, melodia, paatos, rytmin vaihtelut: aivan sovjetschlaageria, vanhaa slaavilaista. Joka on iskelmätyylinä siis täysin suomalainen, mutta selvästi vaikutus idästä. Näin nyt selvästi sen linjan, että Katri Helena on erikoistunut venäläistyyliin.

Jossain vaiheessa havahduin yhden kappaleen tekstiin: Kuka tällaista kirjoittaa... onpa erikoista. Ai jaa, tämä on Hector. No sitten ymmärrän. Eikö sillä ole aika erikoiset tarinat tyylinään.

Katri Helena laulaa Lintu ja lapsi. Miten sekavat ranskalaistyyliset sanat. Tämähän oli Ranskan euroviisu.

Yhä enemmän olen löytänyt näitä tunnetuista kansainvälisistä kappaleista tehtyjä käännöksiä. Kuten Tapani Kansa: Kalajoen hiekat - California Dreaming, Eini: Olen neitsyt - Like A Virgin, Tapani Kansa: Kultaniityt - Fields of Gold... Mutten todellakaan tunne kaikkia vielä. Uusia oli nyt, että David Bowien Starman on tehty suomeksi (Fredi: Muukalainen), samoin Elton Johnin Yellow Brick Road (Karma: Kiviset kadut). Uh huh.

Eihän tämä tunne rajoja ollenkaan tämä toiminta. Pitikö kaikki Abbatkin tehdä suomeksi? Ja Apinamies on sitten käännöshitti myös: Big Fat Oranguman.

Vuonna 1978 meno vain yltyy: pelkkiä käännöksiä.

Täysin unohtunut iskelmä: Jossain! Merja Rantamäki: Jossain. ”Se on jossain, jossain, paikka rauhallinen. Se on jossain, jossain, ja me löydämme sen.” Aargh, tämä oli niin radiossa kun olin oikeasti lapsi.

Sitten netistä löytyi myös videokasettien helmi, Armin ja Dannyn Tahdon olla sulle hyvin hellä, mutta englantilaisena versiona I wanna love you tender. Esityksessä Aira Samulinin tanssiryhmä kirmailee trikoissa ryhmätanssia ja lopulta Armi ja Danny poistuvat avaruusautossa tähtitaivaalle lentäen ja vilkuttaen. Tässä linkki ihanuuteen.

Virtuaalimatka Hampuriin - 3 videota

 

Paluu kesään ja matkoihin. Videoni heinäkuisesta Hampurista valmistuivat. Tuolloin oli vielä hyvin mahdollista käydä autolla naapurimaassa eli meiltä käsin Saksassa.

Ensimmäinen pätkä (3 minuuttia) näyttää yleistä kaupunkihulinaa: rantabulevardien ja laivalaitureiden elämää, lauttamatkaa Elbellä sekä S-Bahneja.

Toinen pätkä (vajaa 5 minuuttia) vie pelottavaan neuvostosukellusveneeseen. Tähän suureen, 70-luvulla rakennettuun museoveneeseen U-434 voi tutustua Elben rannassa kulkemalla sen läpi keulasta perään. Ahtaita luukkuja, matalia tiloja, kapeita käytäviä, jyrkkiä portaita.  

Ja sitten on kunnon leffa (vajaa 13 minuutia) päämatkakohteestamme, maailman suurimmasta pienoisrautatiemaailmasta Miniatur Wunderland. Siellä on useita maita ja kaupunkeja rakennettu maisemiksi, junien lisäksi ajavat autot ja laivat, ja lentokentältä nousevat lentokoneet ilmaan. Ukkonen jyrisee, tulipalo syttyy kaupungissa, tulivuori purkautuu, tivoli välkkyy. Täällä tapahtuu vaikka mitä. Uskomaton paikka ja rakennusprojekti.

Kirjoitin myös tuoreeltaan heinä-elokuussa satsin blogeja runsain valokuvin tältä Lyypekin ja Hampurin reissulta. Tässä linkkejä.

Lyypekkiä 
Hampuri-sarja alkaa
Sukellusveneestä kirjallisesti
Miniatur Wunderland valokuvin

Ilman pakettia ja hallitusta

Harakalla oli minulle sanottavaa. Olin nousemassa ylös etätöihin. Herätyskello piippasi. Laitoin valon päälle, että tajuan herätä vähitellen enkä nukahda uudestaan esim. kolmeksi tunniksi. Ikkunan takaa ihan läheltä alkoi kuulua ”kräh, kräh”. Se oli joko katon reunalla ikkunan yllä tai keittiön tasakatolla ikkunan alla. Ja jutteli. ”Krä-hä. Kraah. Kräk kräk.” Joo joo, tiedetään, mun täytyy nousta ylös.

Tuollakin on yksi pesä ja harakka.

Lumihiutale bongattu! Huomenna tulee virallisesti pyryä illalla, mutta nyt jo näkyi pieni lumikuuro.

Lämmitysfirman asentajat kävivät kysymässä kahta pikku lämmitintään takaisin. Ovella. Yhtäkkiä. Niiden paku oli sattumalta tuossa, olivat varmaan korjauskeikalla jollain naapurilla. Heh hee. Ne lämmittimet annettiin heti meidän korjaajallemme mukaan viime viikolla. Hänkin jo silloin hämmästeli, että sitä ei oltu rekisteröity mihinkään, että ne oli annettu meille. Nyt sitä ei sitten oltu rekisteröity, että ne oli jo palautettu. Loistavaa toimintaa. Kai he nyt uskoivat minua, että ei löydy enää firman omaisuutta tästä talosta.

Jihuu. Pakettien toimitukset pilaavat elämäni edelleen, aina, edelleen, taas. Tämä oli tunnelma keskiviikkona:

Olen 4 viikkoa odottanut ensipainostani eli 5 kpl kirjaa, ei tule. Jotta voisin lähettää ainakin perheelle kappaleen eteenpäin. Luulin, että pääsisin siihen hommaan jouluna. Ja voisin näyttää tutuille ja töissä, missä on kyselty näyttää, yhtä kappaletta.

Minulla ei ole omaa kirjaani enkä saa sitä!!

Tutkintapyynnön jälkeen lähetys liikkui seurannassa vähäsen ja jäi sitten taas 6 päiväksi paikalleen. Joten vihdoin kysyin vielä kerran meilitse perään, voiko paino tehdä jotain. Niin eikö 2 tuntia sen meilin lähettämisen jälkeen seurannassa näy - 6 vuorokauden jähmettymisen jälkeen - että nyt yhtäkkiä se paketti onkin Hollannissa.

Minkähän ihmeen takia se hullu on 4 viikon jälkeen yhtäkkiä Hollannissa?

Ja nyt kun siinä ei lue, että sitä vielä tuotaisiin osoitteeseen tänään, niin oletan, että se tulee huomenna. Jolloin olen töissä. Ainoa toimistopäiväni tällä viikolla, niin TIETYSTI se tulee silloin kun en ole kotona. Olen 90% päivistäni kotona, ollut koko tämän 4 viikon ajan 90% päivistäni kotona, niin eikö se paskiainen tule juuri sellaisena harvinaisena päivänä jolloin olen poissa.

Olen ihan jokainen mennyt viikko suunnitellut mielessäni sitä lukujärjestystä, että okei, se paketti voisi tulla vaikka maanantaina, olen kotona, tai tiistaina, olen kotona, tai keskiviikkona, olen kotona.... tai perjantaina, olen kotona, tai lauantaina, olen kotona... Joka viikko visioinut, että se tulisi ja olisin kotona ja kaikki menisi hyvin.

Niin eikö se helvettiläinen tule 4 viikon suunnittelun ja odotuksen jällkeen tasan silloin kun kukaan ei ole kotona.

Jolloin se menee taas pieleen ja palautetaan vastaanottajalle tai heitetään katuojaan tai sytytetään tuleen tai laitetaan silppuriin, tai mitä nämä kuriirit nyt yleensä tekevät paketeille nykyään. Tai päätyy taas 6 viikoksi varastoon liikkumatta.

AAAAARGH! AAARGH!

Mutta sitten tuli odottamaton riemu: DHL-paketti. Eikä se kuljetuspoika sille mitään voi. Kuvittelen aina saavan hysteerisen itkuhermoromahduksen kun joku 6 viikkoa neuroottisena kaivattu elintärkeä paketti vihdoin ilmestyy ovelle, mutta ei siinä ehdi romahdella. Hymyilen vaan ja sanon kiitos hyvää päivänjatkoa. Ja säälin ylitöitä puskevia alipalkattuja kuskeja, joiden pitää ajaa vielä 300 osoitteeseen tämän päivän aikana.

Nyt voisi sanoa, että ongelma hoidettu, kaikki hyvin. Unohdetaan vaikeudet ja haudataan asia. Mutta teoreettisesti kiinnostaisi tietää, mikäköhän niitä vaivasi, että tässä piti välttämättä kestää 4 viikkoa?

Tuli toinenkin odottamaton riemu: UMK-kandidaatit julkistettiin ja vähitellen tulee esittelyyn päivittäin 1 uusi kilpailukappale. Euroviisut! Euroviisut tulee! Aah musiikkianalyysit ja mielipiteet! Olenko ansainnut tämän?

Ehkä hyvä, että on jotain kivaa, koska lockdownia päätettiin pidentää, sitä että ravintolat ja myös kaupat ovat kiinni ja koulut ja kuntosalit ja museot ja kaikki ja ei pidä matkustaa ulkomaille jne jne. Sen piti olla 19.1. saakka, mutta eivätpä kovin hyvältä näytä luvut, joten se on ainakin 9.2. saakka.

Tosin täällä uutisoidaan, että Merkel olettaa kaiken kestävän ainakin huhtikuuhun. Kerroin saksalaiselle työkaverille, että hihasta vedetty oletus on jo Hollannissa huomioitu. ”Ai hollantilaiset uskoo heti kun ’die Mutti’ sanoo jotain?” Höhö, die Mutti. Ai että Merkel on saksalaiselle äitsykkä, kansakunnan äityli. Saattoi olla ironiaa ilmassa.

No meiltä taas kaatui hallitus, näillä mennään. Ei se paljoa meinaa, vaalit ovat muutenkin pian, ja hoitavat kuitenkin koronapolitiikan edelleen.

Möpleerausta ja aspan ihmistyyppejä

Mikä sekava työpäivä. Tuli paljon ekstra tekemistä. Ja sitten ihmettelen, että miten niin en ehtinyt tehdä tämän päivän hommiani tänään. No koska tajusin, että minun pitääkin tehdä muutama muu melko kiireellinen asia ensin ja tein ne, monta. Ja koska oli etäkokous ja se venyi ja sitten oli vielä Rudy ja se venyi. Tietokantojen ihmeet.

Peba puutui etätöistä enkä todellakaan saanut itseäni liikkumaan tai joogaamaan taukojumppaa, joten sitten syöksyin ulos klo 17, koska aurinko oli laskemassa ja siellä näki vielä jotain ja oli tyyni ja nätti kylmä ilta.

Pakkasillan kävely modernissa korttelissa, jossa talot ovat kuutioita tai muutoin rivissä ja geometrisesti suoraviivaisia. Täällä on myös paikkakunnan ainoa ”kanava”, joka ei johda mihinkään ja on vain koristeeksi erikseen rakennettu. Tämä seutu on merenpinnan yläpuolella toisin kuin muu Hollanti, joten vesireittejä ei synny itsestään joka väliin kuten muualla.

Sitten kun poistuu uudisalueelta, onkin linnamaisia vanhoja taloja vastassa.

Kauhea möpleeraus. Kuusi poistettiin, kaappi siirrettiin eri nurkkaan, painava kasvi myös. Riipputuoli takaisin ikkunan eteen. Inventoin ja karsin taidekamani yläkerrasta ja vaihdoin kaapin sisällön.

Ei, ei osteta uutta huonekalua. Meinasin, että jos siihen nyt saisi jonkun uuden sivupöydän sohvan viereen, mistä kaappi poistui. Mutta siihen riittää kori, jonka päälle mahtuvat tärkeimmät tietokonetavarani.

Mieheni oli ihan oikeassa. Että mitä jos ei tungeta tänne sen enempää huonekalua, sitä on jo tarpeeksi. Yön mietittyäni tajusin, että se on tasan niin. En minäkään halua lisää huonekaluja. Jos tuntuu siltä, että on pakko hankkia lisää säilytys- tai laskutilaa, jotta tavarat mahtuvat hyvin, kannattaa mennä itseensä ja miettiä niitä tavaroita. Tunku on merkki siitä, että tavaroita on liikaa eikä siitä, että huonkelaluja tarvitaan vieläkin enemmän. Siis meidän tapauksessamme. Koko ajan yritän karsia turhaa ja se on oikea tie.

Oli kyllä aika päästä eroon joulukuusesta. Nyt on avarampaa. Mutta jotenkin kovempaa. Erilainen kämppä.

Sama juttu uudella vuodella. Jotenkin kovempaa. On kuule ihan eri vibat kuin viime vuonna. On selvästi erilaista. Toisaalta jotain valoisampaa ja eteen päin menevämpää ja lupaus uudesta, mutta toisaalta jotenkin julumaa. Jotain kulmikasta, jotain äkkiarvaamatonta.

Ei tästä taistelusta ole vielä selvitty. Globaalistikin panokset vaan kovenevat ja virus uhkaa yhä pahemmin jokaista ja sulku vaan tulee pahenemaan.

Vasta joskus viime vuonna tajusin, että ihmiset käyttävät sanaa ”aspa” asiakaspalvelusta. Hmm. Sitten kirjoitin sen itse johonkin muistiinpanoihin mutta vahingossa kahdella ässällä: asspa. Oho. Olisko se sellainen virkailija, joka oli ilkeä ja hoiti asian huonosti. Asshole-aspa. Jos olisi kolme ässää ass-spa niin se olisi perskylpylä. Menisin kyllä ihan mihin tahansa kylpylään mielelläni, jos sellainen joskus vielä aukeaisi Saksassa tai Hollannissa tulevaisuudessa.

Soitin ekaks tunnin Hollannin verovirastoon, kun luulin että Sanasto tarvitsee niiltä minun veroprosenttini tekijänoikeuskorvauksien maksuun. Sitten soitin Suomen verovirastoon, koska sieltä tarvittiinkin lähdeverokortti. Kiva soittaa sinne, että "tilulii, minulla ei ole ollut minkäänlaista suhdetta teihin ja Suomen veroihin sitten 90-luvun, mutta nyt tarvitsisin yhden jutskan... eikä minulla ole mitään digitaalisen asioinnin tilejä, koska lähdin Suomesta ennen kuin internet keksittiin."

Suomen verohallinnossa oli samanlainen tyyppi kuin Hollannin verovirastossa. Tunsin ihmistyypin. Molemmissa sain langalle sellaisen miehen, joka hyvin hitaasti selvittää ja selittää, miten asia on. Taannoisessa työpaikassa Hollannissa kuulin ensimmäistä kertaa, että ihmisestä käytettiin nimitystä ”nukahtamislääke”. Sellainen tyyppi. 

Sellaisten kohdalla täytyy hidastaa vaihdetta ja kuunnella hitaasti. Ei saa ajatella, että ”hop hop, vauhtia, olen liian kärsimätön tähän”, eikä että ”no nyt toi selittää itsestäänselviäkin juttuja, jotka kyllä tiedän”. Vaan pitää nojautua taaksepäin ja nauttia siitä, että joku paneutuu asiaan ja valistaa. Niiltä voi oppia jotain. Selvien asioiden välissä on uusia ja hyödyllisiä tietoja.

Ja olen alkanut tässä elämässä kovasti arvostaa sitä, jos joku rauhallisesti selittää faktoja. Niin monella ei ole nykyään aikaa selittää, ja sitten saa ihan itse rämpiä suossa hämmentyneenä ilman vastauksia. On erittäin hienoa, jos joku kiireettä pysähtyy selittämään just mulle asiaa. Joten olin kiitollinen näistä tyypeistä. Suomalainen versio samasta miehestä puhui jotain murretta. Ei se nyt ihan savoa ollut, mutta jotain muuta kuin eteläsuomea.

Suomalainen ilahtuu rännästä. Yhtenä iltana pihassa, kun vein siemeniä linnuille, tunsin että tämä ei ole sadetta, vaan tämä on jotain kovaa, jääpaloja. Ja yksi aamu autossa näin, että tuulilasiin läiskähteli räntää.

Omituisesti sitä alkaa hymyillä jo siitä, että jotain etäisesti lumen tapaista tapahtuu. Lumesta on niin hyviä muistoja. Toivon lisää. Tästä ei jäänyt mitään maahan.

Sunnuntaina oltiin Geysterenissä Maasin rannalla. En ajatellut sitä niittyä ja valitsin liian heppoiset kengät. Niityt olivat ihan mutaiset ja märät ja sain vettä mokakkenkieni läpi sukkiin asti.

Oli loistavan kirkas aurinko, ja ojassa oli kerros jäätä. Harmaahanhet kaakattivat kovasti, niitä oli suurena parvena joessa sekä niityillä.

Tänä viikonloppuna oli taas kaikkialla metsäpaikat ja luonnonpuistot ylitäynnä. Autoja tulee kaikkiin kävelypaikkoihin ihan liikaa ja poliisi käskee poistumaan. Tätä tämä on nykyään.