Mikä sekava työpäivä. Tuli paljon ekstra tekemistä. Ja sitten ihmettelen, että miten niin en ehtinyt tehdä tämän päivän hommiani tänään. No koska tajusin, että minun pitääkin tehdä muutama muu melko kiireellinen asia ensin ja tein ne, monta. Ja koska oli etäkokous ja se venyi ja sitten oli vielä Rudy ja se venyi. Tietokantojen ihmeet.
Peba puutui etätöistä enkä todellakaan saanut itseäni liikkumaan tai joogaamaan taukojumppaa, joten sitten syöksyin ulos klo 17, koska aurinko oli laskemassa ja siellä näki vielä jotain ja oli tyyni ja nätti kylmä ilta.
Pakkasillan kävely modernissa korttelissa, jossa talot ovat kuutioita tai muutoin rivissä ja geometrisesti suoraviivaisia. Täällä on myös paikkakunnan ainoa ”kanava”, joka ei johda mihinkään ja on vain koristeeksi erikseen rakennettu. Tämä seutu on merenpinnan yläpuolella toisin kuin muu Hollanti, joten vesireittejä ei synny itsestään joka väliin kuten muualla.
Sitten kun poistuu uudisalueelta, onkin linnamaisia vanhoja taloja vastassa.
Kauhea möpleeraus. Kuusi poistettiin, kaappi siirrettiin eri nurkkaan, painava kasvi myös. Riipputuoli takaisin ikkunan eteen. Inventoin ja karsin taidekamani yläkerrasta ja vaihdoin kaapin sisällön.
Ei, ei osteta uutta huonekalua. Meinasin, että jos siihen nyt saisi jonkun uuden sivupöydän sohvan viereen, mistä kaappi poistui. Mutta siihen riittää kori, jonka päälle mahtuvat tärkeimmät tietokonetavarani.
Mieheni oli ihan oikeassa. Että mitä jos ei tungeta tänne sen enempää huonekalua, sitä on jo tarpeeksi. Yön mietittyäni tajusin, että se on tasan niin. En minäkään halua lisää huonekaluja. Jos tuntuu siltä, että on pakko hankkia lisää säilytys- tai laskutilaa, jotta tavarat mahtuvat hyvin, kannattaa mennä itseensä ja miettiä niitä tavaroita. Tunku on merkki siitä, että tavaroita on liikaa eikä siitä, että huonkelaluja tarvitaan vieläkin enemmän. Siis meidän tapauksessamme. Koko ajan yritän karsia turhaa ja se on oikea tie.
Oli kyllä aika päästä eroon joulukuusesta. Nyt on avarampaa. Mutta jotenkin kovempaa. Erilainen kämppä.
Sama juttu uudella vuodella. Jotenkin kovempaa. On kuule ihan eri vibat kuin viime vuonna. On selvästi erilaista. Toisaalta jotain valoisampaa ja eteen päin menevämpää ja lupaus uudesta, mutta toisaalta jotenkin julumaa. Jotain kulmikasta, jotain äkkiarvaamatonta.
Ei tästä taistelusta ole vielä selvitty. Globaalistikin panokset vaan kovenevat ja virus uhkaa yhä pahemmin jokaista ja sulku vaan tulee pahenemaan.
Vasta joskus viime vuonna tajusin, että ihmiset käyttävät sanaa ”aspa” asiakaspalvelusta. Hmm. Sitten kirjoitin sen itse johonkin muistiinpanoihin mutta vahingossa kahdella ässällä: asspa. Oho. Olisko se sellainen virkailija, joka oli ilkeä ja hoiti asian huonosti. Asshole-aspa. Jos olisi kolme ässää ass-spa niin se olisi perskylpylä. Menisin kyllä ihan mihin tahansa kylpylään mielelläni, jos sellainen joskus vielä aukeaisi Saksassa tai Hollannissa tulevaisuudessa.
Soitin ekaks tunnin Hollannin verovirastoon, kun luulin että Sanasto tarvitsee niiltä minun veroprosenttini tekijänoikeuskorvauksien maksuun. Sitten soitin Suomen verovirastoon, koska sieltä tarvittiinkin lähdeverokortti. Kiva soittaa sinne, että "tilulii, minulla ei ole ollut minkäänlaista suhdetta teihin ja Suomen veroihin sitten 90-luvun, mutta nyt tarvitsisin yhden jutskan... eikä minulla ole mitään digitaalisen asioinnin tilejä, koska lähdin Suomesta ennen kuin internet keksittiin."
Suomen verohallinnossa oli samanlainen tyyppi kuin Hollannin verovirastossa. Tunsin ihmistyypin. Molemmissa sain langalle sellaisen miehen, joka hyvin hitaasti selvittää ja selittää, miten asia on. Taannoisessa työpaikassa Hollannissa kuulin ensimmäistä kertaa, että ihmisestä käytettiin nimitystä ”nukahtamislääke”. Sellainen tyyppi.
Sellaisten kohdalla täytyy hidastaa vaihdetta ja kuunnella hitaasti. Ei saa ajatella, että ”hop hop, vauhtia, olen liian kärsimätön tähän”, eikä että ”no nyt toi selittää itsestäänselviäkin juttuja, jotka kyllä tiedän”. Vaan pitää nojautua taaksepäin ja nauttia siitä, että joku paneutuu asiaan ja valistaa. Niiltä voi oppia jotain. Selvien asioiden välissä on uusia ja hyödyllisiä tietoja.
Ja olen alkanut tässä elämässä kovasti arvostaa sitä, jos joku rauhallisesti selittää faktoja. Niin monella ei ole nykyään aikaa selittää, ja sitten saa ihan itse rämpiä suossa hämmentyneenä ilman vastauksia. On erittäin hienoa, jos joku kiireettä pysähtyy selittämään just mulle asiaa. Joten olin kiitollinen näistä tyypeistä. Suomalainen versio samasta miehestä puhui jotain murretta. Ei se nyt ihan savoa ollut, mutta jotain muuta kuin eteläsuomea.
Suomalainen ilahtuu rännästä. Yhtenä iltana pihassa, kun vein siemeniä linnuille, tunsin että tämä ei ole sadetta, vaan tämä on jotain kovaa, jääpaloja. Ja yksi aamu autossa näin, että tuulilasiin läiskähteli räntää.
Omituisesti sitä alkaa hymyillä jo siitä, että jotain etäisesti lumen tapaista tapahtuu. Lumesta on niin hyviä muistoja. Toivon lisää. Tästä ei jäänyt mitään maahan.
Sunnuntaina oltiin Geysterenissä Maasin rannalla. En ajatellut sitä niittyä ja valitsin liian heppoiset kengät. Niityt olivat ihan mutaiset ja märät ja sain vettä mokakkenkieni läpi sukkiin asti.
Oli loistavan kirkas aurinko, ja ojassa oli kerros jäätä. Harmaahanhet kaakattivat kovasti, niitä oli suurena parvena joessa sekä niityillä.
Tänä viikonloppuna oli taas kaikkialla metsäpaikat ja luonnonpuistot ylitäynnä. Autoja tulee kaikkiin kävelypaikkoihin ihan liikaa ja poliisi käskee poistumaan. Tätä tämä on nykyään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti