Kylpylää ja kiisseliä

Uudet fyssarin jumpat sisältävät lankutusta päittäin ja sivuittain! Nauran. Nyt sitten lankutan ja sehän on helvettiä. Sehän se on coreharjoitus nro 1, ymmärrän, ja koville ottaa. Vapise, vatsalihas!

Lähikaupassa oli nippu raparperia! Nyt! Miksi luulin, että sen sesonki on kesäkuussa? Vingahdin ääneen kun näin sen. Tein heti kiisseliä.

Kun yritin ottaa jääkaapista laktoositonta kermaa, naapurin kissa heräsi olohuoneesta, riensi keittiöön, pomppasi tiskipöydälle ja melkein astui kiisselilautaseen, koska se heti haistoi, että kyseessä on nami-maitotuote. Sitten se kuumalla hengityksellä puhkui innoissaan käteeni, jossa oli se 2 dl pikku kermapurkki, ja hieroi siihen poskeaan. Voi hyvänen aika. Huusin (jostain syystä) saksaksi ”Hilfe!” miestäni apuun poistamaan kissan kermapurkistani.

Tämä nenä haistaa kaikki ruokatavarat ja yrittää nyysiä jämät.

Valo lisääntyy ja kellot käännettiin ja Keukenhof avautui, mutta sää pysyy ikävä kyllä tosi viileänä. Pohjoistuuli, pakkasyöt, raekuuroja.

Se iski taas, allergia-ajan fyysinen väsymys. Uuvahdan, nukahdan työpöytäni ääreen tai kotiin päästyäni heti alkuillasta. Tarvitsen kahvia tai kofeiiniporetta pysyäkseni hereillä töissä. 

Käsittämätön kevätväsymys. Jota käsitettä en aio tästä käyttää, koska kaikki siihen liitetty on kaukana minusta. Jos sanoo kevätväsymys, ihmiset ajattelevat jotain masennusta tai sitten lehdet ovat pullollaan sitä selitystä, että ”kun valo lisääntyy niin alat mennä myöhemmin nukkumaan ja sitten puuttuu yöunta”. Ei. Masennusta en ole nähnytkään, koska aloite- ja toimintakykyni vihdoin nimenomaan lisääntyy talven jälkeen. Ja menen nimenomaan tavallista aiemmin nukkumaan, koska nukahdan illallakin kesken. Eli saan entistäkin enemmän unitunteja, ja silti nukahtelen päivällä.

Kävimme kylpylässä. Pitäisi mennä useammin, varsinkin sen hirveän mustan talven keskellä. Aistielämys ja lämpöä. Olipa täynnä, mutta sekaan vaan. Kiva että bisnekset toimivat, jottei tarvitse pelätä, että pulju kaatuu konkurssiin. Selvisivät energiakriisistäkin aurinkokennoillaan.

Kylpylän bistrossa pääsin käyttämään lukulaseja, jotka ostin noin 3 markalla rautakaupasta. Ja nehän auttoivat. Uimareissulla käytän piilolinssejä, jotka eivät pärjää hajataitteisuutta ja ikänäköäni vastaan, joten niillä en näe lukea lähitekstejä, mutta uudet lukulasit korjasivat asian.

Osaan olla välittämättä tungoksista keskieurooppalaisesti sekä sopeudun nakukylpylään minuutissa. Se on sama, mitä sieltä tulee vastaan, kylpytakit päällä tai pyyhe puoliksi tai ei ollenkaan päällä; luovin vain virrassa ja katson, mistä mahtuu ohittamaan. 

Myös siinä olen keskieurooppalaistunut, että ei pulina häiritse. Tosi monessa saunassa ja jopa altaassa oli kyltti, että ”hiljaisuutta kiitos”, mutta niistä ei välitetä yhtään, vaan keskustellaan minkä ehditään. Edes se ei minua ärsytä, puhukoot jos puhututtaa.

Kylpylän aulassa oli ametisti.

ISO ametisti.

Verikokeen jonossa oli täyttä, mutta mukavaa. Yksi täti papatti, että ”onpa nämä nyt myöhässä, joku hoitaja sanoi että ovat kaksistaan, no nyt on sentään neljä huonetta auki, mutta noi miehetkin olivat jo 20 vaille vuorossa eikä vieläkään kutsuta, höh höh”. Sitten tädin numero tuli taululle ja yksi ukko kommentoi perästä, että ”pitipä valittaa kovasti” ja virnuilin, että ”mutta sehän auttoi, heti tuli vuoro”. 

Minä voisin valittaa lähinnä siitä, että pistostätini pisti huonosti ja minulla on valtava mustelma kyynärtaipeessa. 

Aloin digitoida eli näpytellä matkapäiväkirjaani arkistomateriaaliksi tietokoneelle. Raportoin siinä faktoja ja lukuja: kirjoitan uutisena, että ”kello on nyt 4 ja laiva lähtee klo 18.00 eli on 2 tuntia laivan lähtöön”. Joo, on jännää. Raportoin myös kaikkien hyttien ja hotellihuoneiden numerot.

Matkapäiväkirjasta selviävät myös matkat Silja Wellamolla ja Svealla ja sitten matka Maarianhaminasta Tukholmaan Viking Sallylla. Joka on se, josta tuli Estonia. Olen ollut sillä 1987. 

Sen jälkeen olin Birka Princessillä, jonka historian jatkon tarkistin netistä. No, se myytiin Kyprokselle ja upposi 2007 Santorinin edustalle 140 metrin syvyyteen. Matkustajat evakuoitiin ensin. Sinne meni sekin.

Puistossa oli lampaita ja karitsoja.

Viikon sääkuva.

Tanssiva kongressi, namupaketti ja eläimiä

Suomikaupan tilaus tuli. Laatikollinen namia. Hitaasti niiden kanssa nyt, sillä yritän kumminkin syödä terveellisesti noin niinkuin kokonaisuutena katsoen.

Vanha pihapöytä lahosi täysin. Se oli ikivanha Ikea, jota maalasin ulkosään lakalla yhä uudestaan sateenkestäväksi vanhojen kerrosten päälle, mutta nyt se oli mennyttä. Mieheni ratkaisi uuden hankinnan kahdessa minuutissa ennen kuin ehdin edes alkaa stressata siitä, miten ja mistä löydän jonkun sopivan säänkestävän pöydän, joka on värillinen, oikean kokoinen eikä maksa kovin paljon. 

Sanoin vain, että olen miettinyt, että nykyisen vihreän pöydän voi laittaa kesäksi istuma-alueelle, koska ei sitä tarvita kukille tuossa varjoisessa nurkassa kuitenkaan. Joten tarvitaan enää vain toinen suht saman kokoinen. Ei tarvitse etsiä pitkää pöytää. Mieheni kysyi, mistä sen edellisen hankin, muistaakseni rautakaupasta. Nettisivu esiin, tässä olisi tällainen, tilataanpa se. Se tuli ja se on ihan identtinen kuin meillä jo on. Siitä tulee täydellinen, kun laittaa ne vierekkäin.

Aurinkovarjon kanssa ei käynyt ihan niin helppo säkä. Netistä tilattu uusi tuli, betonia. Huomasin, että siinähän on halkeamia yltympäriinsä. Katsottiin alapuolelta ja se oli kahdessa osassa, murtuma keskeltä koko materiaalissa. Mieheni lähetti kuvat asiakaspalveluun, he antoivat rahat takaisin ja sanoivat, etteivät halua vanhaa takaisin, kun se on susi. Mieheni aikoi muutenkin ajaa kaatikselle kuorman lähiaikoina, joten suostuimme hoitamaan poiston itse. Paikallisesta kaupasta löydettiin lopulta uusi jalka.

Vihanneskaupan ilmaislahja pani mettimään, mikä älppäri tämä on, mutta olikin omenamerkin sponsoroima värikäs ostoskassi.

Naapurin kissa livahti pihaovesta sisään ja halusi juoda kraanasta erittäin paljon vettä. Annoin sille kunnon juomat, se tiskasi kanssani ja joi sen jälkeen toisenkin kerran ja lähti. Täydellisen palvelun talo.

Kovasti on talviturkkia.

Söpönä.

Käytiin all you can eat -buffettiravintolassa. Kuulumme varmaan yhä pienenevään eliittiin, jolla on vieläkin varaa käydä joskus ravintolassa. Inflaatio nostaa hintoja. Muistan kyllä, mikä tämänkin hinta ennen vanhaan oli, huoh.

Hoidimme ystävämme rakkauspapukaijaa viikon, kun omistaja oli lomalla. Kävimme sitä varten päivittäin kaverin talossa parin korttelin päässä. Vaihdettiin vedet ja ruoat ja lennätettiin. Lintu tuhoaa pöydällä pahvilaatikkoa ja puree siitä suikaleita. Pelkään sen voimakasta koukkunokkaa jonkun verran, mutta se oli minulle vain ystävällinen ja käveli jopa olkapäällä ja käsivarrella. En ole koskaan oikein tajunnut sitä lajia, sen kimeää huutelua ja arvaamatonta käyttäytymistä, mutta ehkä me sittenkin ystävystymme. 

Yrittää kiinnittää suikaleita selkähöyhenien sekaan.

Kävin työnantajan järjestämässä iltakonferenssissa, iltajuhlat esitelmineen. Mietin jo,  miksiköhän menin ilmoittautumaan. Ehkä siksi että kaikki, jotka tunnen, menivät sinne itsestäänselvästi myös.

Ennen juhlia tuntui siltä, että kohtalon miekka roikkuu pääni päällä ja on pakko lähteä  Baarloon Kasteel de Bercktiin vaikkei välttämättä huvita. Tungin tavarani käsilaukkuun. Joka pullottaa aina ihan epätoivoisesti. Miksen ole osannut hankkia hieman väljempää käsilaukkua, joka olisi neutraali tuollaisiin tilaisuuksiin?

Hajuvettä hipiään.

Virallisena.

"Tuosta ulos ja tuosta sisään, siitä mun matkani pitää." (Tiernapojat)

Olihan se. Rasittavaa, mutta muistettavaa. Hyviä alkupaloja puulankuilla ja baarit, joista sai alkoholittomia cocktaileja. Alkusalissa oli intialainen koristeltu kolmipyöräinen auto, jonka lavalla tarjoiltiin maustettua vettä tankeissa.

Esitelmät kestivät neljä tuntia. Ilman taukoa. Niiden piti kestää alle kolme. Tietäähän sen, että aikataulu taas venyy. Pitopalveluille voisi noissa tilaisuuksissa standardisti ilmoittaa, että dinner alkaa kuitenkin puolitoista tuntia oletettua myöhemmin. Kyllä peba puutui.

Kello 22 alko suunnilleen syönti. Pyöreissä pöydissä valtavassa salissa. Ja bändi alkoi soittaa. Niin lujaa, että sai huutaa täysillä toisille. ”Oh, my favourite situation”, mietin. Taas tätä, että hirveä hälinä salissa, liian kova musiikki, en ymmärrä mitään, mitä joku sanoo ja saan karjua ääni käheänä, jotta yksikin sana menee perille. Täällä ei sitten voikaan keskustella yhtään mistään koko iltana.

Ruoan ohessa käytiin hauskassa valokuvaushuoneessa, jossa oli muovirekvisiittaa, ja tungettiin koko osasto samaan kuvaan.

Sillaikaa alkoi jälkiruokabuffetti, jostai sai kauhoa mitä halusi, vaikka maha olikin jo täynnä. Tanssilattialla tanssittiin ja sai toivoa kappaleita bändiltä. En innostunut tanssimaan tällä kertaa. Ruokapöydässä syödessä hoilattiin vain mukana YMCA ja Jolene.

Keskiyötä käydessä lähdin. Parkkipaikalla oli pimeää, koska minut oli ohjattu nurmikolle autoriviin vihannestarhan viereen ja siellä ei ollut katulamppuja. Olin puoli yksi kotona ja yhdeltä sängyssä. 

Ei ole olo virkein, jos on 6 tunnin nukkumisen jälkeen taas toimistolla. Mutta aina näistä jää hauskaa muisteltavaa elämyksenä, joten ehkä menen ensi kerrallakin. Kai minut saa houkuteltua ilmaisella ruoalla lähes mihin vain.