Tanssiva kongressi, namupaketti ja eläimiä

Suomikaupan tilaus tuli. Laatikollinen namia. Hitaasti niiden kanssa nyt, sillä yritän kumminkin syödä terveellisesti noin niinkuin kokonaisuutena katsoen.

Vanha pihapöytä lahosi täysin. Se oli ikivanha Ikea, jota maalasin ulkosään lakalla yhä uudestaan sateenkestäväksi vanhojen kerrosten päälle, mutta nyt se oli mennyttä. Mieheni ratkaisi uuden hankinnan kahdessa minuutissa ennen kuin ehdin edes alkaa stressata siitä, miten ja mistä löydän jonkun sopivan säänkestävän pöydän, joka on värillinen, oikean kokoinen eikä maksa kovin paljon. 

Sanoin vain, että olen miettinyt, että nykyisen vihreän pöydän voi laittaa kesäksi istuma-alueelle, koska ei sitä tarvita kukille tuossa varjoisessa nurkassa kuitenkaan. Joten tarvitaan enää vain toinen suht saman kokoinen. Ei tarvitse etsiä pitkää pöytää. Mieheni kysyi, mistä sen edellisen hankin, muistaakseni rautakaupasta. Nettisivu esiin, tässä olisi tällainen, tilataanpa se. Se tuli ja se on ihan identtinen kuin meillä jo on. Siitä tulee täydellinen, kun laittaa ne vierekkäin.

Aurinkovarjon kanssa ei käynyt ihan niin helppo säkä. Netistä tilattu uusi tuli, betonia. Huomasin, että siinähän on halkeamia yltympäriinsä. Katsottiin alapuolelta ja se oli kahdessa osassa, murtuma keskeltä koko materiaalissa. Mieheni lähetti kuvat asiakaspalveluun, he antoivat rahat takaisin ja sanoivat, etteivät halua vanhaa takaisin, kun se on susi. Mieheni aikoi muutenkin ajaa kaatikselle kuorman lähiaikoina, joten suostuimme hoitamaan poiston itse. Paikallisesta kaupasta löydettiin lopulta uusi jalka.

Vihanneskaupan ilmaislahja pani mettimään, mikä älppäri tämä on, mutta olikin omenamerkin sponsoroima värikäs ostoskassi.

Naapurin kissa livahti pihaovesta sisään ja halusi juoda kraanasta erittäin paljon vettä. Annoin sille kunnon juomat, se tiskasi kanssani ja joi sen jälkeen toisenkin kerran ja lähti. Täydellisen palvelun talo.

Kovasti on talviturkkia.

Söpönä.

Käytiin all you can eat -buffettiravintolassa. Kuulumme varmaan yhä pienenevään eliittiin, jolla on vieläkin varaa käydä joskus ravintolassa. Inflaatio nostaa hintoja. Muistan kyllä, mikä tämänkin hinta ennen vanhaan oli, huoh.

Hoidimme ystävämme rakkauspapukaijaa viikon, kun omistaja oli lomalla. Kävimme sitä varten päivittäin kaverin talossa parin korttelin päässä. Vaihdettiin vedet ja ruoat ja lennätettiin. Lintu tuhoaa pöydällä pahvilaatikkoa ja puree siitä suikaleita. Pelkään sen voimakasta koukkunokkaa jonkun verran, mutta se oli minulle vain ystävällinen ja käveli jopa olkapäällä ja käsivarrella. En ole koskaan oikein tajunnut sitä lajia, sen kimeää huutelua ja arvaamatonta käyttäytymistä, mutta ehkä me sittenkin ystävystymme. 

Yrittää kiinnittää suikaleita selkähöyhenien sekaan.

Kävin työnantajan järjestämässä iltakonferenssissa, iltajuhlat esitelmineen. Mietin jo,  miksiköhän menin ilmoittautumaan. Ehkä siksi että kaikki, jotka tunnen, menivät sinne itsestäänselvästi myös.

Ennen juhlia tuntui siltä, että kohtalon miekka roikkuu pääni päällä ja on pakko lähteä  Baarloon Kasteel de Bercktiin vaikkei välttämättä huvita. Tungin tavarani käsilaukkuun. Joka pullottaa aina ihan epätoivoisesti. Miksen ole osannut hankkia hieman väljempää käsilaukkua, joka olisi neutraali tuollaisiin tilaisuuksiin?

Hajuvettä hipiään.

Virallisena.

"Tuosta ulos ja tuosta sisään, siitä mun matkani pitää." (Tiernapojat)

Olihan se. Rasittavaa, mutta muistettavaa. Hyviä alkupaloja puulankuilla ja baarit, joista sai alkoholittomia cocktaileja. Alkusalissa oli intialainen koristeltu kolmipyöräinen auto, jonka lavalla tarjoiltiin maustettua vettä tankeissa.

Esitelmät kestivät neljä tuntia. Ilman taukoa. Niiden piti kestää alle kolme. Tietäähän sen, että aikataulu taas venyy. Pitopalveluille voisi noissa tilaisuuksissa standardisti ilmoittaa, että dinner alkaa kuitenkin puolitoista tuntia oletettua myöhemmin. Kyllä peba puutui.

Kello 22 alko suunnilleen syönti. Pyöreissä pöydissä valtavassa salissa. Ja bändi alkoi soittaa. Niin lujaa, että sai huutaa täysillä toisille. ”Oh, my favourite situation”, mietin. Taas tätä, että hirveä hälinä salissa, liian kova musiikki, en ymmärrä mitään, mitä joku sanoo ja saan karjua ääni käheänä, jotta yksikin sana menee perille. Täällä ei sitten voikaan keskustella yhtään mistään koko iltana.

Ruoan ohessa käytiin hauskassa valokuvaushuoneessa, jossa oli muovirekvisiittaa, ja tungettiin koko osasto samaan kuvaan.

Sillaikaa alkoi jälkiruokabuffetti, jostai sai kauhoa mitä halusi, vaikka maha olikin jo täynnä. Tanssilattialla tanssittiin ja sai toivoa kappaleita bändiltä. En innostunut tanssimaan tällä kertaa. Ruokapöydässä syödessä hoilattiin vain mukana YMCA ja Jolene.

Keskiyötä käydessä lähdin. Parkkipaikalla oli pimeää, koska minut oli ohjattu nurmikolle autoriviin vihannestarhan viereen ja siellä ei ollut katulamppuja. Olin puoli yksi kotona ja yhdeltä sängyssä. 

Ei ole olo virkein, jos on 6 tunnin nukkumisen jälkeen taas toimistolla. Mutta aina näistä jää hauskaa muisteltavaa elämyksenä, joten ehkä menen ensi kerrallakin. Kai minut saa houkuteltua ilmaisella ruoalla lähes mihin vain.