keskiviikko 31. heinäkuuta 2024

Epärealismia ja ruokakauppaa



Sitä minun piti analysoida (JA VALITTAA, rakastan ilmeisesti valittaa epäkohdista), että miten on ajateltu tällainen sosiaalisen median sovellus kuin BeReal. Ehkä 2-3 vuotta sitten kuulin, kun tuttu nuori selitti siitä ja osallistui, ja luin siitä lehdistössä. 


Se yritti olla Instagramin korvaaja ja vastalause sille, että Instassa kaikki kuvat nykyään tungetaan suodattimen läpi ja näytetään vain elämän kohokohtia ja siloiteltua. (Mikä ei ollenkaan kaikkien kohdalla pidä paikkaansa!! Näen todella paljon ihan oikeaa elämää, aitoja kuvia ja aiheita! Riippuu tasan siitä, millaisia porukoita ajautuu seuraamaan. Jos ei minun tapaani ole niinkään kiinnostunut julkimoista, vaan tavallisista ihmisistä, joiden kanssa on jotain yhteistä, niin Insta voi olla hyvin aito. Sanon vaan.)


BeReal siis halusi, että ihmiset jakavat oikeaa elämää, mikä oli kai ihan alunperin Instankin tarkoitus. Idea on, että sovelluksesta tulee sattumanvaraisena hetkenä signaali kerran vuorokaudessa, ja silloin pitää ottaa kuva siitä tilanteesta, jossa juuri on, tai ehkä mieluiten omakuva, ja laittaa se sinne. Varmaan ihan parin minuutin sisään. Siihen sitten sitoutuu, kun on käyttäjä, että tottelee käskyä. Siellä on kai sekä julkisia yhteisöjä että voi pitäytyä omassa kaveriverkossaan. 



No, idea on sikäli ihan hauska ja uudistava. Mutta vähän enemmän kun miettii tuon soveltuvuutta aikuisen oikeaan elämään, niin aika nopeasti tulee stoppi vastaan. Teineille se kai soveltuu, koska heillä on aina kännykkä kädessä ja he saavat käyttää kännykkää aina. 


Mutta kun miettii työelämää ja paria ammattia niin toteat, että aika monessa paikassa ei työpäivän tai työvuoron aikana saa käyttää privaattikännykkää ja näppäillä yksityisasioitaan. 


Jos olet vaikka myyjänä kaupassa, marketin kassalla, paistamassa hampurilaisia, siivoamassa, sairaanhoitajana, palvelemassa asiakasta neuvontatiskillä, tai varastolla tai opettajana tai automekaanikkona tai vaikka ajat kuriiriautoa tai rekkaa tai bussia, niin et voi olla kännykällä silloin kun sovellus haluaa sinulta kuvan kesken työnteon. Se känny on lokerikossa suljettuna tai ainakin hiljaisella ja laitettuna pois laukkuun, tai et autoa ajaessa voi sitä todellakaan käyttää. Tai ainakin on kädet täynnä työtä etkä ehdi vaikka voisitkin. Lisäksi et voi läheskään kaikkialla kuvata sitä ympäristöä, ehkä et edes taustana selfielle. Monessa (työ)ympäristössä on epäsopivaa kuvata.



Sovellus lähtee siitä, että ihan kuin jokainen saisi ja voisi käyttää kännykkää minuutin varoituksella ihan milloin vain. Edes teinit eivät tähän pysty enää, koska yhä useammassa maassa kielletään kännykät opetustuntien aikana ja ne kerätään luokan kännyparkkiin koulupäivän tai ainakin tunnin ajaksi.


Eli ei se BeReal ole minun silmissäni kovinkaan ”real”, koska se ei sovellu tavalliseen elämään, jossa ihmisellä on velvollisuuksia.


Tämä tuntuu loppujen lopuksi jopa elitistiseltä. Täysin velvollisuuksista vapaille ihmisille, joilla on aina vapaa-aika. Illuusiota nuorisolle. Väärä kuva elämästä. Epärealistinen ihannekuva; juuri se, mitä vastaan sillä piti taistella.


Kissat katsovat videota itsestään.




Ai niin, tässä uusin kissavideoni, jonka voi katsoa Youtubessa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita.


https://www.youtube.com/watch?v=PxGJCN7OpNc



No, oma realismini on esim. sitä, että aina pitäisi suunnitella illallisia. Viimeksi sain yhtäkkiä listattua paljon ruokaideoita tuleviksi viikoiksi. Ja hyvä niin, kun välillä se on niin rämpimistä, ettei mitään keksi. Ja kyllä, onneksi asia ei ole minun vastuullani, vaan mieheni suunnittelee ja kokkaa ruokia myös. 


Yksi idea tuli työpaikkaruokalassa, kun yksi työkaveri söi kiinawokkia kiinaruokalasta ja valitin, ettei meidän kylällä ole mitään thai- eikä wokkimyyjää ja olisi niin ihanaa, kun voisi ostella edullisesti tuollaisia wokkinuudelilaatikoita. Sellainen Thaimaan mieto fried rice, paistettu riisikin on hyvää, munaa seassa. Sitten mietimme, että ei voi kyllä olla vaikeaa tehdä tuollasta kotona itse. Bambunversot ja kevätsipulit mukaan ja sitten jotain kanaa ja kikkomanit päälle ja nuudelit.


Katsoin reseptejä netistä. On se aika helppoa. Ja paistettu riisi myöskin. Kuulemma osterikastike kannattaa hankkia oikeasti oikean maun takaamiseksi. Työkaverit muistuttivat seesamöljystä, että se on niin aromikasta kun tekee jotain aasialaista. Totta, minulla on aiemmin ollut sitä.


Idänkermesmarja, vanha kiinalainen rohdoskasvi pihallani rikkaruohona.

Ideoiden listalla oli myös tandoorikana ja sitä mausteseosta menin hakemaan, meidän vakiomerkkiämme, joka on ainoa hyvä kaikista kokeilluista. No perkele, kiroilin lähikaupassa, koska siellä oli tosin koko hylly sitä merkkiä erilaisia seoksia, muttei enää tandooria. Taasko ne lopettavat juuri sellaisen tuotteen, jota säännöllisesti haluan ja kaipaan ja jota ei voi korvata toisella.


Kun sitten lähdin erikseen retkeilemään kaukana olevaan eri ketjun markettiin, tandoori oli siellä vieläpä bonustarjouksessa - alehinta jos otat 2, ja vielä enemmän alehinta jos otat 3. Otin 6. Yleensä teen kaksi pussia kerralla, eli siinä on varastoa kolmeksi kerraksi meille. Olemme pelastetut. 


Pari muutakin kivaa tuotetta sain mukaan spontaanisti ja tarjouksesta. Bonus bonus. 


Kiva aina muistella Aku Ankkaa, kun itsellä on kaupan bonuskortti. Akulla oli sellaiset kiiluvat silmät ja rahasäkin kuva mielessä, kun se kuvitteli saavansa suuren rahapotin Roopelta. Se s-kirjain oli dollarin kuva. Oliko sellainen kohta myös animoituna siinä pätkässä, jossa Aku työskentelee lahjapakkaamossa Samu Sirkan joulutervehdyksessä? Kun luuli saavansa palkankorotuksen. Ainakin dollari-rahasäkki siinä oli.



Tiesin olevani omituinen molemmissa kaupoissa, koska mutisen itsekseni hyllyillä. Puhun tuotteille, joita etsin. Kerron havaintoni ääneen. Se auttaa minua keskittymään taustahälyn häiritessä. Mutta otan itselleni sen oikeuden, koska se auttaa toimintaani. Ja olen valmis kestämään hullun taakan, jos nyt joku oikeasti edes huomaisi. Sittenpä olen. Onneksi siellä oli mm. myyjä hyllyttämässä ja hän lauloi keskusradiosta tulevaa biisiä kuuluvasti mukana. Saa olla oma itsensä.



Ihanaa, että on itsepalvelukassa. Ilahdun niiden olemassaolosta yhä uudestaan. Suunnittelen tuotteeni koriin niin, että ne on helppo käydä yksitellen läpi skannatessa. Osaan jo piipata koodit hyvin sujuvasti. Eikä yksikään unohtunut. Sain vielä henkilökunnan pistokokeen ja myyjä skannasi. Ylpeänä esittelin, että löysin valikosta jopa nämä koodittomat croissantit.


Mietin, minkä takia eniten arvostan sitä, ettei tarvitse mennä hihnalle. Vastaus: tempon. Hihnalla minulle tulee kiire ja hermostus, ainakin jos olen yksin liikkeellä. Pitää järjestää tuotteet hihnalle, laittaa koria pinoon tai työntää kärryä sopivaan paikkaan, täytyy ottaa ja latoa tuotteet kasseihin nopeasti ja olla sitten heti jo valmiina maksuväline kädessä kun viimeinen on mennyt myyjän ohi. En ehdi koordinoida kaikkea tarpeeksi nopeasti. Muut olettavat takana, että olen ripeä. 


Yleensä olen varsinkin tyytymätön siihen, millä tavalla tuli kiireessä paiskattua tavarat kasseihin kuljetusta varten. En halua, että mikään lytistyy toisen alle. Aika usein etsin maksamisen jälkeen sivupöydän ja menen sinne vielä optimoidaan tuotepinojani eli kaivelemaan kassejani ennen kuin poistun ovesta. 


Selvennys: Hollannissa ei osata käyttää jaettua kassahihnan takaista pöytää! Suomessa voi vallata hetken pidempään sen toisen puoliskon. Hollannissa tämä on täysin unohdettu ja sitä ei käytetä, jos jakomahdollisuutta fyysisesti edes on. Seuraavan tuotteet tulevat heti sekunnissa omiesi päälle, jos et korjaa luitasi hyvin nopeasti.


Itsepalvelukassalla sen sijaan saan aikaa harkita tuotteiden sijoittelun kasseihini painon ja muodon mukaan rauhassa. Itsepalvelukassoja on niin paljon, ettei niillä ole jonoa. Kukaan ei hengitä niskaan, ja ehdin harkita loppuun joka liikkeeni. Se tuo huomattavan paljon mielenrauhaa. Siitä huolimatta, että koko prosessin aikajanassa suoritusten ero voi olla vaikka vain 20 sekuntia.




perjantai 26. heinäkuuta 2024

Rantsussa, kirjastossa ja kukkaruukussa


Keksin, että haluan hankkia pari ruukkukukkaa pihalle, nyt kun kesä vihdoin alkoi säiden puolesta meilläkin. Puutarhakaupassa luin mielessäni begonia-kylttiä suomalaisittain ääntäen eli mietin, että ”jos tota pekoniaa ottais...” Heh joo, pekoni.

begonia/pekonia

Tämäkin oli hassu kyltti.


Nyt on kuule niin omituista kukkaa. Onneksi netti sanoo, että pari niistä tuntemattomista, joita otin summittaisesti, houkuttelee perhosia ja mehiläisiä. Halusin nimittäin olla hyödyksi myös hyönteisille. Sitä varten otin jo tahallani salviankin.


Kimalainen tuli heti salvialle.


Eli pekoniaa on, salviaa on, sitten on joku ”Pentas” eli viisikki - Viisikko aarresaarella tms. Sitten on ”Bidens”, joka ei liity USA:n presidenttikisaan, vaan on suomeksi rusokki. Sitten on Diascia, joka on suomeksi diana! Kuuluisuuksia riittää. Pikkupetuniaa ja tähtisilmää. 



Eikun ei minulla kyllä ole mitään dianaa ostettuna, sen sijaan salvia puuttuu kuitista. Se on jotenkin koodautunut väärin kassalla. Mutta taisi olla kaikille sama bulkkitarjous, niin sillä ei ole hinnalle väliä.


Edellisestä ostoskärrystä löytyi 50 sentin kolikko, jota omistaja ei ollut vetänyt siitä irti. Jos se oli sen minun edelläni maksaneen mutsin, niin se täti lähti isolla autollaan jo pois pihasta aikaa sitten. Ei voi palauttaa. Kiitos rahasta.




Raahasin myös 40 litran multasäkin. Pieni osa jämästä ei kotona mahtunutkaan pieneen multasäiliööni ja sitten nypin yhdestä pikkuämpäristä niitä lecasoran oransseja palloja irti vanhasta mullasta, jotta saan ne lajiteltua eri ämpäriin ja sen taas käyttöön mullanjämälle. Olikin jo sellainen 30 asteen hellepäivä ja alkoi olla aika paahteista, kun kykin tuhkimomaisessa orjatyössä pihalla hikisenä nyppimässä jotain multaa.


Mutta tosi kiva, että toteutin idean ja hankin vihdoin kesäkukat.



Marketin satunnaisesta seoksesta kylvämäni kesäkukkaniity on myös vihdoin kukassa. Siihen tuli oikein romanttisesti vaaleanpunaistakin unikkoa ja vaaleanpunaista ruiskukkaa. Ja jotain herkän näköistä valkoista kukkaa.




Sitten tuli netissä vastaan entisen kotikaupunkini Hyvinkään postaus kesäkukkaniityistä. Kuvassa oli ihan saman näköinen seos kuin minulla: löytyy vaaleanpunaista unikkoa ja vaaleanpunaista ruiskukkaa. Ja mainitaan peltopellava; no sehän se valkoinen onkin. Kiitos tiedosta. Mikä sattuma.




Kävimme vihdoin hiekkarannalla Haagin Scheveningenissä sunnuntaina ja kahlasimme vedessä. Meri haisi vähän enemmän kuin muulloin, mutta meduusoja ei onneksi ollut nyt yhtään. Syötiin hyvin. Oli aika rauhallista.





Aloitetaan rapu-flammkuchenilla.

Rantakadulla oli torikojuja.






Turistijunakin ajaa.

Vanha rähjänen ostoskeskus.


Lauantaina oli ollut 30 asteen helle ja paahde ja silloinhan ihmiset ilmeisesti haluavat kaikki rannalle kärtsäämään, joten siellä oli tupaten täyttä ja kaikki parkkipaikat täynnä ja pyydettiin mediassa, ettei sinne enää tultaisi jne. Sunnuntaina oli yhtäkkiä 10 astetta viileämpää eli sopiva meille, pilviä välissä ettei ihan pala, ja siellä täällä sadekuuroja. Mutta ei siellä rannalla. Jos osaa sadetutkaa katsoa, niin selvää oli, että rannalla on iltapäivän pelkkää poutaa. Se piti paikkansa. Muualla maassa hukuttiin rankkasateen tulviin, mutta tuolla oli miellyttävä poutasää.



Ihailen aina rantakahviloiden sisustusta.



Emme tienneet, että Scheveningenin rantabulevardi on TAAS kaivettu kokonaan hiekkakuopaksi ja sitä remontoidaan TAAS puolentoista vuoden verran. Nyt siitä oli aidattu työmaaksi se osio, jossa on muuri ja pudotus kadun tasolta rantahiekan ja rantaravintoloiden tasolle. Se muuri laitetaan uusiksi ja bulevardi levenee 10 metriä ja siihen tulee joku uusi aukio ja upeat 30 metriä leveät raput suoraan Kurhausilta hiekalle jne jne. Ensi vuoden kesällä on valmista.


Hyvä puoli on se, että he ovat varmistaneet rantaravintoloiden toiminnan myös rakennuksen aikana. Alas pääsee kiertotietä ja kaikki baarit toimivat alhaalla normaalisti. Näkymä merelle on ennallaan. 


Rannalla oli uutena kuvauskohteena kunnan laittamat valtavat ”heijastavat aurinkolasit” keskellä rantahiekkaa.




Minulla oli viikko omaa lomaa, eli sikäli omaa, että mieheni aloitti vastikään uudessa työpaikassa eikä nyt ihan ensimmäisinä viikkoina käytä lomaa. Joten minulla oli tauko töistä itsekseni ihan kotioloissa. Oli kiva rauhassa keksiä tekemistä ja oleilla.


Olen mm. käynyt pyöräilemässä ja näkemässä maailmaa. Nyt halusin tutun puiston rauhaan, isojen puiden alle. Sade oli tulossa tutkan mukaan ja sehän on parasta. Rakastan säätä, jossa vaara tai ”vaara” uhkaa: ukkosrintama, myrskynpuuska tai sadealue lähestyy ja sen tuntee ilmassa. Lämmin on nyt, eli kesävaatteissa voi mennä. Tosin iltapäivällä aiemmin suutuin, kun hellemekossa palelikin pihassa istuessa ja piti kerätä kamppeensa, koska ei siellä kyllä ollut se 25 mitä luvattiin.


Helleröntsäasuun piti lisätä t-paita, kun hihaton mekko ei riittänytkään palelematta.

Mutta sukat ovat täydelliset.

Puistossa katselin hylättyjä rakennuksia, joita yksi kerrallaan joku urakoitsija joko purkaa tai restauroi käyttökuntoon. Vanha lampola ei ole enää käytössä, mutta yhdellä niityistä on usein lammaslauma.


Salaisesta portista sisään puistoon.

Hylätty rakennus.

Entinen lampola.


Kävely ja pyöräily on kyllä piristävää, kun näkee ihan vain tavalliset asuinkorttelit ja sen touhut ja yhteisön, ystävälliset ihmiset tervehtivät toisiaan, vievät koiria lenkille, kastelevat kukkiaan. Jo se pieni horisontin avarrus laajentaa ajattelua, että on siellä ulkona taivaan alla ja siellä on kaikenlaista ja pääsääntöisesti kaikki hyvin.


Uudessa kirjastossa kävin yksi päivä istumassa. Siellä on aulassa ”leescafé”, lukukahvila, ja aikakauslehtiä. Tilasin cappuccinon tiskiltä ja otin lehtihyllystä lehden, joita ei anneta lainaan, vaan vain paikan päälle. 



No hyvä, että otin kahvin, koska viereiseen pöytään tuli joku rouva istumaan, ja se kahvitiskin täti kävi hänelle selvittämään, että jos aiot tässä istua lukemassa lehteä niin olisi kiva jos ostaisit tiskiltä jotain juomaa tai ruokaa... koska se kahvila on niinku vuokrannut nämä pöydät kirjastolta ja tarjoaa sen lukemisen... ja yrittää pitää bisneksensä kannattavana myynnillä... mutta ei niinku ole mikää pakko ostaa mitään, mutta jos ehkä sittenkin...


Hyi, minusta olisi ollut hirveän epämiellyttävää olla edes hyvin pienen nuhtelun taikka painostuksen kohteena. Olisin voinut yhtä hyvin sattumalta olla se, joka vain istuu ja lukee, mikä osoittautuikin vastuuttomaksi törkeäksi teoksi. Sitä ei ilmoiteta missään, että nämä ovat säännöt, vaan se täti käy sitä selittämässä kaikille uusille, jotka eivät osta mitään. Siis toki hyvin ystävällisesti aloittamalla ”saisiko olla jotain juotavaa”.


No, minusta on vähä huono idea yhdistää sillä tavalla bisnes ja kirjasto. Kun sen kirjaston piti olla kaikkien kansalaisten hengailupaikka; mutta nyt siitäkin pyydetään rahaa, että lukee lukusalissa lehtiä! Jolloin köyhimmät eivät sinne ihan vapaaehtoisesti tulekaan.



Koko maailma on jo täynnä hengailupaikkoja, joissa saa istua vain, jos tuottaa liikevaihtoa; mietin tätä myös Scheveningenissä, että siellä ei kyllä ole missään tällä hetkellä penkkejä, ihan vaan istumapenkkejä, vaan istumapaikan saa vain ostamalla itsensä asiakkaaksi ravintolaan. Näinhän se on nykyään ostoskeskuksissakin ym: ilmaiset penkit vähenevät vähenemistään ja kaikki paikat ovat jonkun liikkeen tiloissa. Rahaa pitää saada kaikesta kaikkialla. 


Ja nyt sitten vielä kunnan kirjastossa. Joka ei täällä sekään ole ilmainen. Jos on kirjaston jäsen, niin siitä joutuu maksamaan jo kuukausi- tai vuosimaksua - ja siltikään ei näköjään saa lukea ilmaiseksi lehtiä kirjastossa! Kyllä tämä vähän menee törkeän puolelle.



Kultainen leijona vahtii elitististä kirjastoa...