Lomanjämä

Pitää muistuttaa miestäni, etten minä tahallani kiusaa ja tee pussilakanan laittoa hankalaksi. En minä vain tajua heti, että pitäisi astua lähemmäs, roikottaa peittoa alempana, levittää eri lailla. ”En minä ole ilkeä! Olen vain tyhmä.”

Huom. hollantilaisissa pussilakanoissa ei ole niitä Pohjoismaiden käteviä käsiaukkoja yläkulmassa, mikä tekee operaatiosta vielä astetta haastavampaa. Ja miehelläni on valtava tuplakokoinen peitto + pussilakana yksin itsellään, ja sekin on aikamoinen laitos.

Kun palattiin Hollantiin, täällä oli edelleen 31 astetta. Mä en jaksa. Paahteessa ei voi muuta kuin bunkkeroitua sisälle suljettujen verhojen taakse, koska ulkona ei voi olla. Etupihassa ovat jotkut kukat kuihtuneet ruskeiksi kasoiksi ja pitäisi poistaa, mutta siellä on jatkuvasti helle niskassa.

Liiallinen kuumuus ei tosin sikäli haittaa, että ei nyt ihan heti teekään mieli lähteä retkeilemään. Vastahan tässä ajettiin lentokentältä kotiin niin että silmissä vilisi. Ei ole mitään pakkoa, voidaan lepäillä loput lomapäivät.

Ensimmäisenä aamuna levättiinkin eli nukuttiin pitkään ja sikeästi. Mieheni meni markettiin hakemaan leipiä ja leikkeleitä. Minä aloin pestä pyykkiä. Sitä olikin viisi koneellista. Käsittelin kaikki valokuvat tietokoneella. Kun vielä tehtiin pidempi ruokasuunnitelma ja käytiin vihanneskauppa, keksin, että haluan leipoa mokkapaloja. Pitäähän loman jämällä sentään tehdä jotain hauskaa kuten leipoa ja syödä.

Joku päivä kuitenkin istuin pihassa, kun ei muutakaan tehty. Siivosin etupihan ja silitin. Hetken oli nimittäin pilvistä, sitten taas alkoi aurinko paahtaa sinitaivaalta. Mutta puun varjossa kesti olla.

Torstaina halusin vihdoin liikkua ja nähdä jotain muuta kuin olohuoneen. Teki mieli käydä pitkästä aikaa nuuskimassa kirpparia keskustassa. Ja voisi käydä puutarhakaupassa ihan vaan katselemassa (kun he rakentavat arvatenkin jo joulukuusimaailmaa). Pyörällä. Mieheni tuli mukaan.

Kirpparin ihmeitä.

Eläinkaupassa kissanruohohylly oli ihan tyhjä. Puutarhakaupassa olikin yllättäen kissanruohoa pöydät täynnä ja vielä tarjouksessa. Kissat alkoivat heti näykkiä ruohoa innoissaan, kun laitoin ruukut ulkohäkkiin.

Etiketissä ruohon nimi oli innovatiivisesti ”miauwkauw” eli ”miau-pureskelu”. Sama saksaksi Miaukau.

Perjantainakin keksittiin tekemistä: kävimme erikoisolutkaupassa valitsemassa muutaman oluen varastoon. Halusin ajaa tämän keikan minun autollani, jotta se ei ihan ruostu paikoillaan kahta viikkoa. Kurvattiin pienteollisuusalueelle ja mieheni sanoi: ”bloody hell, unohdettiin se lahjakortti kotiin”. Totta. Ajoin takaisin ja sitten saatiin oluet.

Aloitin palapelin, jossa on erikoisen muotoiset palat, jännä kokeilla sekin. 

Ja halusin tehä linoleumista kärpässienileimasimen. Materiaaleja oli vielä kaapissa. Joku pakkomielle kaivertaa kärpässieni niin että laittaisin siihen valkoista akryyliväriä, ja sen voisi painaa tummille papereille. Oli hauskaa ja helppoa tehdä pikku taideprojekti. 

Tuli hyvä, ei-perfektionistinen sieni. Tekisi mieli painaa sitä johonkin t-paitaan tai vaatekappaleeseen, jos olisi joku sopiva tumma. Mutta se pitäisi varmaan laittaa jollain oikeilla tekstiiliväreillä, oletan.

Pihassa näin ihmeen. Vaikka toukokuussa istuttamani karviaispensaan taimi on kärsinyt paahteesta ja kuivuudesta ja on vähän surkea, näin, että siinähän roikkuu yksi marja. Tummanpunainen ja pieni, mutta marja kumminkin. 

Olihan se vähän pikkuinen olosuhteista johtuen, mutta oikean makuinen. Kirpeähkö, loogisesti. Jos olisi ollut koko kesän runsaasti vettä ja vähemmän saharamaista kuumuutta, siitä olisi tullut pulleampi ja makeampi.

Kun meiltä hajosi yksi punainen emalikattila ennen lomaa, etsimme kaikki Venrayn kaupat läpi, saisiko jonkun värillisen sen tilalle. Ei saa. Ei enää nykyään. Se punainen setti oli taannoin paikallisesti ostettu, mutta nykyään sallitut värit ovat musta ja teräs. Jopa koko Suomen katsoin sitten läpi, eikö ole vaikka jotain Finelin retro-Vegetaa uutena painoksena tai edes punaista tai mitään kuviota, mutta ei. Olisin oikeasti tuonut jopa kattilan matkalaukussa Suomesta saakka, jos olisi ollut värillinen tarjolla.

Vältimme siis nettiostelua oikeasti parhaamme mukaan. No, nettikaupasta löysin söpön kattilan ja se tulikin sitten Puolasta saakka ja on valmistettu Tshekissä. Kyllä tuo slaavilainen estetiikka välillä puhuttelee minua. Entisen itäblokin nostalgiakuvasto on osin samaa kuin suomalainen elämäntyyli 70-luvulla. Meillä oli ne idän vaikutteet.

No, kattila on ylisöpö pilkullinen ja vielä sellainen pyöreä tynnyrimuotoinen, ja yritin lukea tshekkiläistä tuotelappua. Jotain baabushkaa siinä pukkasi selvästi... ja käännösohjelma vahvisti, että se on sarjaa ”Isoäidin keittiö”. Todellakin. 

Se on minun estetiikkaani. Olihan minulla nostalginen emalimukikokelmakin jo nuorena. ”Grannycore”, mummocore, on nykyisille nuorillekin houkutteleva trendielämäntyyli: monista nuorista naisista on kiinnostavaa kasvattaa viherkasveja, kutoa sukkaa, nauttia teekupposesta rauhassa ja mennä aikaisin nukkumaan.

Lopulta sitten katsoin, että uusin romaanikäsikirjoitukseni on valmis. Annoin sille nimeksi ”Reykjavik Helsinki Bonn” keskeisten tapahtumapaikkojen mukaan. 

Laitoin kirjan liikkeelle. Alotin projektin. Valitsin julkaisupaketin. Sain ISBN:n. Totesin, että ladattava sisältöhän pitää olla pdf eikä pages. Tein pdf:n. Sitten kansikuva valitti, että on huono resoluutio. Väänsin sitä alusta ihan uudestaan isommassa alkuformaatissa. Sain toimeksiannon tehtyä. Väänsin koko kirjailijasivuni (www.liisarauhakoski.net) siihen suuntaan, että uusi kirja on mukana ja sillä on oma alasivu. 

Olen saanut mallikappaleen tarkastettavaksi ja kirja on ilmestymässä nettikauppoihin tilattavaksi nyt vähitellen ensi viikkojen kuluessa, ja e-kirja tulee noin kuukausi myöhemmin. Pokkarin saa tilattua nyt jo tästä linkistä: https://kirjakauppa.bod.fi/reykjavik-helsinki-bonn-liisa-rauhakoski-9789528098614

Kerron täällä piakkoin enemmän kirjan aiheistosta.

Että olihan siinä taas yhdelle lomalle ihan tarpeeksi.

Vihdoin Taiteiden yö

Oli lämmin koko viikon vielä. Tajusin jossain vaiheessa, että torstaina on Taiteiden yö. No siellä en olekaan käynyt sitten 90-luvun. Se oli ihan legendaarinen ilta kyllä aina, niin paljon tapahtumaa kaduilla. Se on vähän ollut sellainen ulkosuomalaisen harmitus, että se menee aina ohi. Olemme yleensä Suomessa aiemmin kesällä. Mutta nyt se osui.

Kaivopuiston piknikin jälkeen heittäydyimme Taiteiden yön tapahtumiin. Olihan niitä. 

Designmuseon edessä oli kesäterassi käynnissä ja lavalla tanssinopettaja ohjasi valssia, parit pyörähtelivät. Museon aulassa kudoin mattoteosta, johon pyydettiin osallistumaan, ja katsoimme näyttelyt.

Olimme menossa Kasarmitorin Superterassin euroviisu-yhteislaulukonserttiin. No siellä oli kaikki istumapaikat varattu aikoja sitten ja pääsimme vain jonkun pylvään pöntölle ja maahan istumaan. Ruoka- ja juomatiskeille oli mahdottomat jonot. Varmaan kiva paikka silloin kun saa oikein pöydän ja ruokia ajoissa, mutta megatapahtuma oli liian suosittu.

Kuuntelimme konsertin ensimmäisen puoliskon. Parempia hetkiä oli Paradise Oskarin biisi ja sitten ”Oskar” itse olikin yleisössä ja lauloi sitä yllärinä. Sata Salamaa oli reipas ja myös Verka Serduchkan kappale innosti joukkoa. Ja Kuumaan Ylivoimainen, joka oli tosin vain UMK-kandidaatti eikä varsinainen viisu. Vasta puolen tunnin tauon jälkeen olisivat tulleet varmasti ne parhaat biisit. Mutta oli muutakin nähtävää, joten häivyttiin.

Tultiin Espalle. Folksaimaa lauloi kauniisti lavalla. Isot puunuket liikkuivat köysistä vetämällä ja yleisö sai kokeilla. Sambakoulu rummutti villisti. Akateemisessa oli lavalla menossa svensk intervju. Keskuskadulla oli rumpali ja pätevän kuuloinen räppäri, joka improvisoi, jos hänelle antoi aiheen. Kolmella sepällä soitti Knucklebone Oscar rajua rokkenrollia.

Menimme Punkmuseoon tennispalatsin vieressä. Siellä oli ihan kunnon arkisto, lehtileikkeet, pilapiirrokset, protestipaidat, valokuvat ja historiikit Suomen punkskenestä.

Kun palasimme kotimatkalla asematunneliin, junaamme oli vielä reilu vartti aikaa ja yhtäkkiä oli nälkä. Näin Hesburgerin. Tiski ihan tyhjä. Noilta saa varmaan nopeasti burgerin käteen, jos toimin NYT. Marssin keneltäkään mitään kysymättä ostamaan kaksi juustopurilaista ja lykkäsin toisen mieheni käteen puoli minuuttia myöhemmin. Vedettiin ne rullaportaissa junalle kiirehtiessä. Legendaarista. Villin yöelämän hetki.

Pari rauhallisempaa päivää Hyvinkäällä. Kävimme Wennborgin mansikkatilan kesäkahvilassa vanhempieni kanssa, ja siellä oli myös laaja kukkaniitty, jolta sai poimia kimpun. Oli edelleen kuuma sää. Oli sinne aika pitkä matka autolla, ihan peltojen keskellä maalaistietä, mutta kiva idylli, isot mansikkapatsaat ja vanha traktori. Nyt loppuukin kesäkahvilan sesonki näinä päivinä.

Käytiin ostoskeskuksen ja Prisman kierros ja hankittiin kaikki tarvittavat Suomi-tuotteet kotiin. Kuuma vinkki Hollannissa asuville: Suomen apteekista saa ilman reseptiä levosetiritsiiniä (parempaa allergiatablettia) sekä kortisoninenäsuihketta kuten mometasonia. Näihin tarvitaan Hollannissa resepti. Jos tuotteet ja käyttöaiheet ovat tutut, ei aina jaksaisi vaivata lääkärikeskusta näin yksinkertaisilla asioilla, joten otin yhdet pakkaukset mukaan varastoksi. 

Keltaisia Teema-lautasia myydään uutena tuotantona, muttei meidän vanhaa kokoamme. Mikä järki. Meidän leipälautasemme läpimitta on 19 cm, mutta nykyään saa vain 17 cm tai 21 cm kokoisia. Otettiin silti kaksi pienempää, koska joistain vanhoista halkeaa pinta.

Otin kahvilassa voisilmäpullan, mieheni haki ruokailuvälineet. Hollantilainen kattoi leivoshaarukan voisilmäpullalle. Nauratti.

Ostin Pullavan pullapitkon, koska oikeasti haluan pullamaitoa lämpimässä maidossa joskus. Laitoin sen kotona pakkaseen, samoin 6 karjalanpiirakkaa. Hankin myös Alku-annospuuroja, makeaa salaattikastiketta, Kallen mätitahnan (mitä mieheni yökkäili heti), Suklaalehti-keksejä ja liikaa suklaata.

Marjapuuroakin ehdin syödä.

Lentokentän käytävällä oli jollekin lennolle lähtevä pyöreänaamainen söpö kissa talutushihnassa, sillä oli kuljetuskassi.

Fazer on taas muuttanut valikoimiaan tyystin. Etsin kaikkialta turhaan pusseja, joissa olisi erillispakattuja Fazerina- tai Da Capo-konvehteja. Ei ole olemassa enää, ei ruokakaupoissa eikä lentokentällä. Juuri niitä olisin halunnut viedä töihin ja kissanhoitajalle. Edes Fazerina-suklaalevyä ei ollut olemassa enää! Piti tyytyä huonoihin korvaajiin.

Matkat menivät suht sujuvasti, vaikka hikoillen. KLM tuli taas puoli tuntia myöhässä.  Saatiin sentään paikat vierekkäin koneessa tällä kertaa. Luin lehtiä. 

Sanoinko jo, että lentomatkustaminen lamaannuttaa aivotoiminnan? Lentokentällä joku ohikulkija vihelteli jotain, joka etäisesti muistutti tiputanssia, vaikkei ollut se. No, siitä jäikin sitten lähtöportin pitkästä odotuksesta saakka tiputanssi soimaan mieleeni täydellä hamonikkapowerilla. Aaaaapuaaa. Koneeseen asetuttuani mietin, että tämä on hätätapaus, tämä TÄYTYY tappaa jollain nyt tietoisesti. Häritsevän korvamadon saa tapettua toisella kappaleella, joka ottaa sen sijan. Hätä oli niin suuri, että paremmaksi vaihtoehdoksi kelpasi vaikka Kaiken takana on nainen. Kunhan tiputanssi loppui.

Taas päästiin kävelemään kentälle kohti rappusia.

Aika ohuiksi ovat käyneet nykyajan selkänojat.

Tuusulanjärvi ylhäältä.

Hirveän kostea ilma oli vastassa Hollannissa ja matkalla satoikin, vaikkei sadetutkassa ollut yhtäkään tippaa, ei edes tihkusadetta, näkyvissä missään päin maata. 

Kotona piti tuulettaa, hitusen haisi ummehtuneelta ja kissalta.

Paluuilta meni pitkäksi, koska kuitenkin halutaan purkaa laukut kunnolla ja viedä kaikki pyykkikoriin, ja pitää saada elintarvikkeet kylmään. Ja syödä jotain ja laittaa kissojen vessat ja ruoat kuntoon. Ja tuulettaa kämppä ja käydä suihkussa. Ja järjestää takaisin tavarat, jotka oli siivottu eri lailla kissanhoitajaa varten. 

Kissat olivat eteisessä vastassa ja nuuskivat meidät ja silitettiin. Ne olivat vähän levottomia ja juoksentelivat, kun tuli taas muutos. Ne varmaan meinasivat, että talo on yksin niiden nyt ja olivat, että no höh, alivuokralaiset palasivat sittenkin jakamaan reviirin. 

Ainakin yksi kissan lemppari-makuupaikka lomaviikolta näkyi selvästi. Sängyssä peiton päällä jalkopäässäni oli suuri matto kissankarvaa.