Keukenhof - 7 miljoonaa tulppaania!

Saatiin liput Keukenhofin tulppaanipuistoon Kuninkaan päiväksi. Viikonloput olivat online jo ihan täynnä, lippuja ei saatavilla. Nykyään sinne pitää varata puolen tunnin aikahaarukka, jolloin saapuu, ja jos sen ajankohdan liput ovat nettisivuilla loppuunmyytyjä, ei lippuja saa paikan päältä kassaltakaan enää. 

Teki mieli nähdä taas vaihteeksi tulppaani. Vusoia sitten olen kyllä käynyt, kahteen kertaan. Viimeiset 2 vuotta puisto oli kiinni olosuhteiden pakosta. No, mäihä kävi lippuvarauksen suhteen ja sääkin oli poutainen.

Katsottiin kaikki nurkat. Nettisivulla lukee, että keskimäärin ihminen viettää siellä 3 tuntia. Me katsoimme 6 tuntia tulppaania. Ja otimme niistä kaikista kuvan.

Hulluksihan siellä tulee. Loputtomat kukkapenkit, tulppaania raitana koko laakson pituudelta, mikä runsaus. Rivi toisensa perään, alue toisensa perään, ja välissä kaunis vihreä nurmikko. 

Kirkkaita värejä, pastellivärejä, hempeitä värejä, lällyvärejä, räikeitä värejä, monivärejä, liukuvärejä, kaksivärejä. Rimpsureunoja, vaniljajäätelöpallon ja mansikkakastikkeen näköisiä tulppaaneja, kerrostettuja palluroita, suippoterälehtisiä, teräväkärkisiä, tai komeita sileitä. Ja valtavan isoja tulppaanien kukkakuppeja. Montakin kertaa huudahdin: ”Miten nää on näin valtavia!” 

Iso kuppi!

Jäätelöpallon näköinen.

Romantiikan riemuvoitto.

Rimpsureunaa.

Suippoja.

Silloin, kun lapsena kuuli, että ”siellä on sellanen tulppaanipuisto Hollannissa”, niin kuvitteli jonkun kaupunkipuiston, suht pienen, jossa kukkii. Mutta tuolla voi kulkea koko päivän, jos haluaa mennä kaikki polut ja koko alueen. 

Useita paviljonkeja ja kasvihuoneita, tuulimylly. Puroja, suihkulähteitä, pikkulampia. Keskellä oikein iso lampi.

Oli siellä koko maailma. Paitsi tällä hetkellä puuttuvat japanilaiset ja kiinalaiset pitkälti, ei ole massaturismi sieltä vielä toipunut pandemiasta. Autoja oli ainakin Britanniasta, Tshekistä, Ranskasta, Belgiasta, Saksasta, ja Romaniasta, Moldovasta ja Ukrainasta. Jos on sieltä saakka paennut niin on ainakin päässyt hyvään paikkaan retkelle. 

Puistossa kuuli amerikkaa, italiaa, saksaa, slaavilaista, tanskaa ja suomea, ja aika paljolti hindiä, urdua, tamilia, telugua, bengalia tai marathia. Intialaiset olivat siis paikalla. 

Minimylly ja puukenkä-purjevene.

Keukenhofissa koittaa aina se päivä, jolloin mestarillisesti hillitsen itseni enkä hermostu. Suon kaikille kuvansa ja kestän ruuhkan, jota ei kuitenkaan voi välttää kävelyteillä. 

Ihmiset asettuvat kiltisti jonoon suosituimpien kuvauskohteiden eteen. Ja jokaiselle tulee vuoro ja otetaan rauhassa hyvät kuvat. Ollaan kohteliaita, hymyillään, eikä hoputeta. En ärsyynny, vaan edesautan, että kaikilla on vain mukavaa.

Lammen keskellä vesikävelytie, astinpyörylältä toiselle loikkien. Siinä seisoo jonossa. Täytyy kärsivällisesti odottaa, kunnes kaikki edellä kulkevat perheet ja seurueet ovat saaneet poseerattua valokuvansa. Jos sinne tullaan kaukaakin, once in a lifetime, niin täytyyhän siitä saada parhaat valokuvat. 

Kuvausjonossa keskellä vettä.

Istuimme kahvilla posetiivarin nurkassa ja nauroimme musiikille. Kun ne sovittavat kaikki kasari- ja ysärihitit urkuharmooniversioksi ja humpaksi reikäkortilleen. Kuulostaa etäisesti tutulta, mikä tämä on...? ”Onks tää Madonna!?” ”On, Who’s that girl.” Ja sitten: tiluliiluu, tilu littuttuu... ”Final Countdown!” Ja mitä vielä? ”Bangles: Walk like an Egyptian.” ”Amerikkalaiset turistit nyt lentää persiilleen, kun kuulevat Frank Sinatran tällaisena versiona.” 

Posetiivin takana näkee nuotistot. Joka kappale on paksun opuksen kokoisena z-taiteltuna pinona, isona kuin tietosanakirja, ja omistaja on kirjannut tussilla pahvipinojen päätyyn kunkin sisällön nimen: ”Sex bomb.” ”Highway to hell.” ”Bad Romance.”

Posetiivin musiikkikappaleita reikäkortilla. "Hillibilli Rock"?

Välissä juoksi ryhmä valkoisia ankkoja ja kaakatti. Kerjäsivät ruokaa ihmisiltä, tarkastelivat kahviloiden terasseilta ruuanmuruja. Ison lammen rannalla hanhipari ja pörröiset poikaset.

Musta "Nightwish"-tulppaani!

Yksi väärä sipuli.

Moderni ruoka oli tullut Keukenhofiin: keskusravintolasta sai poke bowleja ja nuudeliannoksia. Ei se nyt kovin kulinaarinen elämys ollut, mutta ihan hyvä lounas ja ilman että ruuasta on 90% pelkkää sämpylää, kuten hollantilaisten lounaissa yleensä. 

Ylikallista on puistossa kyllä ruokapuoli selvästi eikä sillä rahalla saa erityistä laatua. Ruokakojuista olisi varmaan saanut parhaat pöperöt: yksi mobiili myi burgereita ja toinen lämpimiä palvikinkkuleipiä. 

Ranskisjono.

Jäätelökärryt olivat huonot, oli vain kaksi makua ja jätski oli kallis ja vetinen. Vessoista sen sijaan plussaa, oli runsaasti koppeja ja siistiä.

Tuulimylly pyöri ja sen takana avautuvat paikalliset tulppaanipellot, joille voi katsoa näköalapaikaltakin. Osa pelloista oli nyt jo leikattu kaljuksi. 

Myllyn luota pääsee veneajelullekin, mutta me olemme sen kokeilleet eikä se ole erityinen. Veneessä istutaan ojassa niin matalalla, ettei peltojen kukista näy paljon mitään.

Puistossa on paremmat ”tulppaanipellot” katsottavana.

Hulluksihan siellä vain tulee tulppaaneista, helmihyasinteista, narsisseista ja runsaudesta. Viimeiset tunnit kuljin kameran kanssa muka hämmästyen joka nurkalla: ”Kato, tulppaani! Oho!” ja ”Tosta mulla ei ookaan vielä kuvaa!”

Tein myös kivan pikku videon: 

https://www.youtube.com/watch?v=Hids_1N7x8I

Eindhoven kauniina kevätpäivänä

Lauantaina käytiin Eindhovenissa shoppailemassa ja Ikeassa. 

Blob-rakennus. 

Aukiolla tavaratalo Bijenkorfin edessä svengasi paikallinen brass band, soittivat latinohittiä seitsemän puhaltajan ja yhden rumpalin voimin. Myöhemmin ne kuuluivat takaa eri aukiolta ja soittivat ysärihittiä torvisovituksena, oikein huvittavaa ja innovatiivista: What is love.

Kirjakauppa Van Piere oli taas komea. Katseltiin kirjoja, musiikkikirjoja alakerrassa, vaikka mitä seitsemänkympin suurteoksia.

Ostettiin hollantilainen euroviisukirja, jossa on kuvia ja kaikki vuodet alusta alkaen. Arvostan, että siinä selitetään hollantilaiselle yleisölle kaksi suomalaista viisua kohokohtina: ensin Ann-Christinen Playboysta (1966) hauska lause, se, että elvistelijä väittää olevansa komeasti agentti 007:n näköinen, mutta laulajattaren mielestä ”nollat siinä olla vois, mutta seiskan jätän pois”. Ja Kirkan Hengaillaan (1984); että pojat missaavat junan, mutta sitten menee svengaillessa ja hengaillessa aika niin mukavasti, että missavat seuraavankin. Ja laukut meni jo.

Kirjakaupan kassalla oli myös vastassa tuttuja hahmoja. Lapsena huvia tarjoili ilmeisesti isän vanha valkoinen pahvikortti, jossa on puolikaljun äijän pää piirretty kauluspaitaan saakka ja naaman kohdalla ohut musta teräsketju. Kun ravistaa korttia, joka kerta ketju asettuu eri mutkalle ja tekee äijälle hassun naaman. Nyt siitä hahmosta oli kortin sijaan tehty kestävämpi lelu: kuva ja ketju laitettu pyöreään metallirasiaan pleksilasin alle, toimii myös vaikka on pienennetty versio. Näkyy olevan saksalainen tuotanto. Selvisi, että sen tutun ukkelin lisäksi sarjaan kuuluu useita erilaisia hahmoja; nuori poika, nainen, jne jne. Oli pakko ostaa, 2,50 euroa.

Juotiin kahvit terassilla, täysi auringon paahde, onneksi oli aurinkolasit. 

Ilahduttaa kun ei vain suomalainen, vaan hollantilainen, kirjoittaa ranskan vaikeita sanoja kuten ne lausutaan. Tässä hollannin ”croque madame”.

Mies kävi vaatekaupoissa ja kenkäkaupoissa ja uskalsi kalliin näköiseen nahkakenkäkauppaan, jossa asiakas valitsee neutraalin kenkämallin ja henkilökunta värjää sen samantien sprayllä toiveväriin. Ou jee. Oli alennusta sentään. 

Menin mukaan miesten farkkukauppaan, siellä oli naisparkki, upottava nahkasohva sovituskoppeja vastapäätä, ja moneen kertaan tarjottiin, otanko kahvia, limsaa, vettä. Siinä oli sohavpöydällä kaikkea karkkia ja vohvelia tarjolla. En ole tottunut syömään kaupan kahveja kun odotan yhtä tyyppiä sovituskopista. Lähinnä en osannut arvioida kauanko siinä menisi, minusta olisi noloa ryystää limsaa siinä jos mies on kahden minuutin päästä valmis ja sanoo, ettei mikään farkku sovi eikä osta mitään. Mutta hänelle kiikutettiin malleja ja 2 hyvää löytyi.

Tässä vaan hengaillaan miestenvaatehtimon naisparkissa ja ne soittaa Right Said Frediä.

Oli hulinaa ja porukkaa kaupungissa ja mielenkiintoisia liikkeitä ja putiikkeja. Ihan virkistävää käydä.

Bijenkorf-tavaratalon keittiöosastolla.

Ikeassa oli huolestuttavan tyhjää lauantaiksi, ja ravintola sulki jo klo 17, joten kiiruhdettiin sinne palleroille alkuun. Onpa tylsää. Se oli pääsiäisviikonloppu ja luulin, että väki liikkuu koko ajan. Perinteisesti Holannissa mennään pääsiäispäivinä huonekalukauppoihin ja puutarhakauppoihin, jotka ovat silloin erikseen auki kampanjana. Ehkä siellä oli sitten maanantaina ruuhka, en tiedä. 

Todella huonoa Ikean ruokapuolella on se, että he eivät myy ollenkaan enää pakasteena prinsessaleivoksia eikä raakoja uunissa paistettavia korvapuusteja. Saa enää vain gifflar ja hyviä kaurakeksejä. Eikä ollut raparperimehutiivistettä, ainakaan nyt keväällä. Perse. Kaikki lempparini poistuvat valikoimista lopullisesti. Niin ei sinne oikein minkään takia kannata enää ajakaan.

Tässä vielä pikku video Eindhovenin keikasta: 

https://www.youtube.com/watch?v=W8bpEMkKfe4