Päivän mikrokohtaamiset

En minä tällaiseen ole valmistautunut enkä tällaista odottanut: että jo helmikuussa on pyöräilysää, 18 astetta, ja voi ajaa auringossa ilman takkia tiaisten laulaessa ja sepelkyyhkyjen rakentaessa pesää.

Turkissa asuva bloggaaja Petra kertoi päivittäisistä mikrokohtaamisistaan (linkki); sana oli tuotu esiin Hesarin kolumnissa, johon löytyy linkki alkuperäisestä blogista. Sillä tarkoitetaan pientä jutustelua puolituttujen tai tuntemattomien kanssa, mikä on kulttuurista riippuen eri maissa joko itsestäänselvää arkipäivää tai sitten melko harvinaista.

Hollannissa ei kyllä ole kovin yleistä mennä puhumaan ihan tuntemattomalle, mutta tilanteissa, joissa satutaan samaan tilaan vaikka jonottamaan jotain, spontaani keskustelu alkaa kuitenkin ehkä useammin ja rohkeammin kuin Suomessa keskimäärin. Joskus jopa ruokakaupan hyllyjen välissä.

Heti hahmottui päähäni 5 omaa mikrokohtaamistani viime päiviltä.


1.

Keskustassa kävin pyörällä, antamassa optikolle edelliset varasilmälasini pois keräykseen ja asetuttamassa sankaa vähän paremmin. Parilta kerralta tuttu optikkorouva yritti muistella sukunimeäni. Ei kuulemma ihan onnistu muistaa asiakkaiden nimiä ulkoa, vaikka yrittää. Lohdutin, että minulta unohtuvat lähimpien työkavereidenkin nimet välillä nolosti, vaikka heitä on vain kolmisenkymmentä (kuten tässä jutussa olen kertonut).

Toimipisteen managerikin oli siellä, ja hänellä on slaavilainen sukunimi miehensä puolelta. Hän huikkasi sekaan, että nimeni on kuitenkin kohtuullisen helppo.
Optikkorouva:
– No niin; sä ja sun Zahdar... Zar... Zadr...
– Hehe, siksi joskus sanonkin vaan tyttönimeni, Peeters.
– No sepä onkin ihan perihollantilainen juustopään nimi.
– Haha, juustopää.

Se on oikeasti hollantilaisten yleinen pilkkanimi itsestään: ”kaaskop”, juustopää.

Aiemmin kokeilemassa kehyksiä.

2.

Töissä huomasin Stefanin varastohuoneessa kaapilla. Odottelin juuri muita tylsistyneenä ja huvikseni kurkkasin saranan välistä huoneeseen, että kukkuu. Vaihdettiin pari sanaa, että aika täynnä ovat kaapit ja pitää huolehtia järjestyksestä ja siivota säännöllisesti, mikä on toisaalta ihan hyvä käytäntö.

Stefan käveli ulos ja sanoi: ”Mä jätän tämän oven kyllä nyt vähäksi aikaa auki, kun täällä on niin tunkkaista. Haisee vähän siltä kuin täältä olisi just kärrätty ulos joku faaraon muumio.”

Ihan hassuja sutkauksia saa, kun vähän kyselee tai aktivoi keskustelun ja sitten kuuntelee, mitä ajatuksia ihmisillä on.

3.

Mikrokohtaamiset eläinten kanssa ilahduttavat erityisesti. Kadulla tuttu mustavalkoinen Metsästäjä-kissa käveli ohi, kun pyöräilin hitaasti. Se oikein tulikin luo ja maukui, joten päätin pysähtyä. Sain silittää sitä vähän; se puski ja kehräsi ja heittäytyi selälleen katuun kiehnäämään. Se tuntee meidät nyt kavereikseen.

Kuvituskissa.

4.

Pyörällä melkein törmäsin sitruunaperhoseen. En voinut tehdä äkkijarrutusta, koska olin juuri ajamassa poikittain auton edestä, joka odotti tien vapautumista. Mutta perhonen liihotti täpärästi ilman törmäystä. Sitruunaperhosia näkyy nyt päivittäin ilmassa.

5.

Nyt olisi vissiin sen samppanjapullon aika. Ilmeisesti kopiokoneeni osat tulevat nyt minulle. Eli yhteyshenkilön nimi on vaihdettu listoilla. Tämä on päätös Xerox-odysseialle, josta olen vuodattanut näissä jutuissa:
Loputon kauhukertomus hajonneesta kopiokoneesta
Missä on studion avain ja kuuleeko Suriname?

Samalla osoitin rohkeutta menemällä alakertaan selvittämään, kuka voisi siellä ottaa nimiinsä minun vanhan koneeni. Ettei minulle tulisi sen osia enää. Alakertaan, täysin tuntemattomalle alueelle, sinne, missä on vain uusia työntekijöitä. Sinne ei ole kukaan meistä jalallaan astunut, koska meillä ei ole call centerin kanssa mitään tekemistä.

Siellä olikin mukavia naisia, jotka löysivät joukostaan ehdokkaan ja huikkasivat:
– Haluatko sä olla Key user?
– Mikä? Jos siitä maksetaan lisää palkkaa... hehe, ei vaan.

Uusi ystäväni Fabiola oli miellyttävän kommunikatiivinen. Asiakaspalvelun asiantuntijoita, he osaavat puhua selkeästi ja kohdata ihmisen. Selvitin hänelle pääpiirteet ja kuinka itse hoidan asiat, ja sitten sain luvan ilmoittaa hänen nimensä Xeroxille. Oikein kiva.

Ilahduttava pyörähuolto ja itämaiset herkkumössöt

Suomalainen pyörä kävi huollossa

Veimme Tunturipyöräni korjaajalle. Siihen oli selvästi yleiskunnostus tarpeen ennen kevään ja kesän ja sesonkeja. Arvelin, että sisäkumit vuotavat ja ovat ikivanhan haperot; ketjun saisi rasvata ja etulokasuojan suoristaa; ja entäs se lamppu, joka lakkasi toimimasta hyvin pian ostamisen jälkeen.

Korjaaja on joku, joka on töissä pyöräkaupassa ja lisäksi iltaisin väsäilee pyöriä kotonaan. Hänellä oli pyöriä koko takapiha täynnä puuportin takana. Joku tällainen epävirallinen, jolle maksetaan käteisellä. Käteviä nämä hämäräbisnekset. En minä tuollaisia tietäisi, mutta mieheni on käyttänyt pyöräänsä siellä jo vuosia. Ja paikka on kahdensadan metrin päässä kotoa.

Upean hienoa. Ammattimies teki vaikka mitä neljänkympin hintaan. Vaihtoi pois alkuperäiset sisäkumit 90-luvulta. Kaipa se ilman vuotaminen loppuu nyt. Jouduin pumppaamaan ainakin takarengasta parin viikon välein. Ulkokumit olivat vielä tarpeeksi hyvät; Nokian renkaat. Ne ovat kuulemma erikoista kokoa, joka ei ole standardi täällä. Niin ja niin monta kolme neljäsosaa tuumaa. Hehe, Suomi. Jos ulkokumit pitää vaihtaa joskus, ne pitää tilata erikseen etukäteen jostain.

Eksoottiset mitat.

Ketju on öljytty ja etulamppu vaihdettu. Lamppu on hyvä tehokas patterilamppu ja tasan sopiva siihen haarukkaan, johon sen pitikin mahtua. Olen tosi tyytyväinen. Pyörä ei enää rahisekaan polkiessa, vaan on hiirenhiljaa. Se on paremmassa kunnossa kuin vuosiin.

Kerroin olevani edelleen tyytyväinen pyörän ergonomisuuteen ja keveyteen ajaa. ”Ja kamoon, mikä ylämäki täällä muka olisi Hollannissa – mihin mä vaihteita edelleenkään tarvitsen.”

Ja sitten piti tietysti käydä vähän ajelulla. Käsineet tarvitsin mielestäni vielä, vaikka oli noin +10. Tosin siitepölyallergia hillitsee juuri nyt ulkoilu- ja urheiluintoa melko lailla, kun henki pihisee astmaattisena ja aivastelua on luvassa, kun viilettää läpi peltojen.

Suomeenkin oli jo ennustettu rankkaa siitepölykevättä. Voin vahvistaa. Karseampi olo kuin vuosiin. Olo on joka päivä väsynyt ja kokovartalosairas.

Maisemassa on paikallisjuna. Tuo valkosininen häivähdys kaukana pellon takana on dieseljunan eli kiskobussin pötkylä.

Perus rivitaloalue. Ai tässä kohdassa onkin enemmän näitä paritaloja.

Solkianarkia!

Viime syksynä minua harmitti, etten ostanut kampaajalta tosi kaunista lasihelmellistä pinniä tai solkea silloin, kun heillä oli niitä myynnissä maksutiskillä. Ihania jonkun paikallisen pikkuyrittäjän väsäämiä hiusneuloja, joissa oli kiiltäviä kuperia puolihelmiä. Katselin niitä kiinnostuneena ja kampaaja sanoi, että ”ei noi kyllä pysy noin lyhyissä hiuksissa kumminkaan.” Ehkä ne olivatkin sellaisia pitkään tukkaan laitettavia jousella aukeavia klipsejä, joihin tarvittaisiin oikea poninhäntä taakse.

Jäin niitä miettimään ja ajattelin silti yrittää. Jos se nyt vitsinä pysyisikin vaikka kolmen sentin tukassa ohimolla. Mutta kampaaja lakkasi myymästä niitä enkä löytänyt niitä mistään kaupasta.

Paitsi nyt puolen vuoden päästä yhdestä putiikista. Anarkia! Nyt en tottele, vaan ostan! Hurja! Ostin ihkun violetin ja ihkun vihreän soljen. Ja sain ne pysymään päässä.

Eiks ny oo HIENO!

Taas yksi sellainen tapaus, että minulta ”kielletään” jotain (tai lievemmin: ei suositella, tai neuvotaan jättämään sikseen, tai arvellaan ettei onnistu) ja silti pidän pääni ja seuraan pakkomiellettäni – ja se toimii. Ei siinä ole mitään vikaa. Olen oikein iloinen ja tyytyväinen ideaani.

Siellähän oikein nyt paistaa aurinko. Silmään.

Perusviikonloppu ja herkkumössö

Raavin etupihasta kokoon syksyn lehdet, joista osa irtosi vasta joulukuussa puista ja joita oli turha silloinkaan haravoida, koska vielä tammikuussa kadulla pyörivät irtolehdet kasaantuivat tuulen mukana kaiken päälle meidän etupihaamme. Paras hoitaa koko satsi kerralla. Viisi jätesäkillistä keväsiivousta.

Lastasimme säkit samantien autoon ja käväisimme lajitteluasemalla, entiseltä nimeltään ehkä kaatopaikka. Onneksi meillä saa nykyään kompostoituvan puutarhajätteen viedä ilmaiseksi pois. Lasti rekisteröidään ja ilmoitetaan portilla, mutta jos on tuomassa vain ilmaisen keräyksen materiaaleja kuten metalleja, haitallisia kemiallisia aineita eli vaikka maalinjämiä ja tärpättejä, tai pihajätettä, niin sisään pääsee nollakuitilla maksamatta mitään. Sekalaisesta ei-kierrätettävästä roinasta eroon pääseminen maksaa 5 euroa per takakontti ja 10 euroa per peräkärry.

Viherjätteet saa kipata suuren kasan jatkoksi. Välillä kasaa möyhitään traktorilla ja aines viedään vielä johonkin oikeasti kompostoitumaan ja siitä tulee multaa. On ollut sellainenkin kampanja, että kuntalaisten pihajätteestä syntynyttä multaa sai käydä hakemassa ilmaiseksi lajitteluasemalta vaikka peräkärryllä.

Sitten ruokaa. Ideana oli turkkilainen kauppa. Tai kyseinen ”tuoretori” on yleisesti orientaaliseen ja aasialaiseen ruokaan suuntautunut ja tiedä nyt häntä, pitävätkö sitä oikeasti turkkilaiset, marokkolaiset vai jotkut muut. Mutta tendenssinä on kuitenkin halal-liha, oliivit, turkkilainen leipä, valtavat pakastetut jättikatkaravut, maan suurimmat vesimelonit, ja valkosipulisörsselit. Täältä saa lokumia ja baklavaa, nam.

Ja naurista! Kyllä mä niin ilahdun, kun saan nauriin. Jota ei Hollannin tavallisesta kaupasta saa ollenkaan, joskus harvoin erikoisvihanneskaupasta.

Joten siitä sitten kokoamaan itämaisen tyylin ”Jaskan grillin erikoinen piiras kaikilla herkkumössöillä”. Leivän välissä viininlehtikääryleitä, aurinkokuivattuja tomaatteja, ruohosipulituorejuustoa, tulista tuorejuustoa, valkosipuliöljyssä uivia surimi-katkaravunhäntiä (eli epäaitoja, turskasta tai vastaavasta koottuja) ja tuorejuustolla täytettyjä peppadewta.

Nyt jaksaa taas.

Painajaisten suihkukaappi

 
Rasittava painajainen. Suihkuseinän tilausta tehdessä myyjä erikseen katsoi pitkään ja kaikessa rauhassa meidän kanssamme tietokoneelta tuotenumerot oikein. Oli ollut olemassa myös sarjan vanha malli, mutta tässä uudessa oli roomalainen numero kaksi II perässä. Että se sitten varmasti. Silti tietokone antoi kuulemma alemman hinnan. Paperit allekirjoitettiin.

Vuorokausi sen jälkeen myyjä soitti miehelleni, että olikin tapahtunut virhe. Tilauksessa olikin sittenkin vanha malli, alempaan hintaan. Että ottaisimmeko vanhan mallin.

No, erilaisia suihkuseiniä oli usean viikon ajan käyty useassa rautakaupassa mittanauhan kanssa mittailemassa millilleen, että miten avautuu ovi saranasta kuinka monta senttiä jne, jotta se varmasti mahtuu, ja lopulta kaiken työn tuloksena oli päädytty juuri tähän, joka oli kaupassa nähty. Että emme kyllä ottaisi näkemättä eri tuotetta, jota ei ole edes mahdollisuutta mitata paikan päällä.

Mieheni selvitti, että haluaa sen kaupassa olevan mallin siihen hintaan, joka allekirjoitettiin silloin yhteisymmärryksessä. Lopulta hän kävi vielä tiskillä ja laitatti sopimuspaperiin käsin tekstin ja allekirjoituksen, että uusi malli tilataan eikä vanha malli.

Joku päivä kaupan asentaja tuli meille mittaamaan paikat, jotta voisi suihkuseinän sitten eri maksusta kiinnittää kohteeseen. Ei ollutkaan selvää, onko tulossa uusi vai vanha malli. Teknikko alkoi känistä kaupassa kuulemiensa, asiakkaan haukkumiseen keskittyvien huhujen perusteella, että ”mitäs et halunnut maksaa täyttä hintaa tilauksestas”. Teknikko oli ylimielinen ja törkeä ja mieheni heitti hänet ulos, että mihin sävyyn täällä puhutaan asiakkaalle.

Lopulta kaupassa oli osaston manageri mieheni kanssa keskustelemassa samalla kun vieressä 3 eri myyjää ja asentajaa esitti mielipiteitään asiasta, että mitä on tilattu ja mihin hintaan ja mitä pitäisi tilata ja maksaa ja kenen on syy. Valmistajan tuotetiedotkin olivat kuulemma sekaisin ja persiistä. Myyjät saivat ohimennen haukkuja manageriltaan ja kutsuttiin tiukkaan sävyyn puhutteluun.

Mieheni sanoi, ettei halua tietää mitään mistään ongelmien alkuperästä tai syyllisistä, vaan ainoastaan purkaa koko kaupan ja rahat takaisin.

Olimme lannistuneita ja kuljimme muissa rautakaupoissa etsimässä vaihtoehtoa. Kaikki myivät eioota tai antoivat väärää tietoa.

Yksi liike myy vain tuplasti kalliimpia ja samalla huonommin sopivia suihkukaappeja. Yhdeltä saisi sen, joka haluttiin, mutta heillä ei ole asennuspalvelua juuri sille merkille. Yhdellä on kai asennuspalvelu kaikille suihkuseinille, muttei sitä merkkiä, joka oli meistä paras.

Yhdellä kaupalla oli oikea merkki ja periaatteessa asennuspalvelu, mutta oli hyvin epäselvästi kerrottu, voiko tavaran tilata tänne kuriirilla vai tuovatko he niitä itse omilla autoillaan ja mikä on näiden kahden hintaero. Nettisivulla oli kauhea lista, mille alueelle he eivät ainakaan toimita isoja artikkeleita, ja meidän paikkakuntamme kuului siihen no go zoneen. Puhelimessa eivät osanneet selvittää asiaa eivätkä hintoja myöskään ollenkaan.

Pelkkiä rajoituksia kaikkialla. ”Mutta me ei myydä tätä merkkiä. Ei, ei voida tilatakaan.” ”Mutta meidän asennuspalvelu ei asenna tätä merkkiä.” ”Mutta meidän toimitus ei toimita teidän paikkakunnalle. Venray on aika kaukana.” No tänne on jotain 25 km. Eli tänne meille ei kukaan toimita yhtäkään suihkuseinää, vaikka siitä maksettaisiin? Vai mitä?

Ketään ei myöskään kiinnosta tehdä bisnestä; ollaan hankkimassa monen sadan euron arvoista juttua, mutta myyjät vain vääntelehtivät ja sanovat, kuinka hankalaa kaikki on. Joo ei sit.

Ihmetellään, että mistä sen merkkisen suihkuseinän ylipäätään saa tilattua sitten koko maasta, kun se on mahdotonta ihan joka kaupassa eikä valmistajan kauttakaan suoraan voi tilata.

Mitään suihkuseinää ei ole tulossa eikä näytä löytyvänkään, asennuspalvelun kanssa meinaan.

Ennen tätä oli paremmat tunnelmat.

Mitä takaiskuja vielä odottaa nurkan takana??

Yritetään nyt sitten saada joku paikallinen huoltomiesfirma asentamaan, ja saada sopiva suihkuseinä jollain keinolla erikseen tilattua jostain.

Vasta kun alkoi olla selvää, että asennus saadaan järjestettyä, uskallettiin mennä etsimään ja tilaamaan tuote.

Paikallisella rautakaupalla, joka voi sen oikean kyllä myydä muttei asentaa, oli juuri ollut 25 prosentin alennus suihkukaapeista. Meille oli sanottu, että sen voi joko tilata kaupasta tai klikata netistä, mikä on kätevintä ja suositeltua. No mies menee nettiin katsomaan ja siellä lukee: tämän tuotteen saa vain tilaamalla kaupan tiskiltä.

Maanantai-iltana menimme kauppaan tilaamaan, mutta tarjouskampanja oli juuri loppunut sunnuntaina. Puhuimme parin myyjän kanssa ja saimme silti alennuksen, kun perustelimme myöhästymisen heidän itsensä antamallaan väärällä informaatiolla.

Mutta tämä on nyt traumaattinen stressin aihe ihan tasan siihen sekuntiin asti kun tavara on tullut kauppaan, saatu kuljetttua ehjänä lainaperäkärryllä tänne, ja asentaja on sen asentanut.

Tätä kaikkea odotellaan taas, kuinkas muuten, pari viikkoa. En ymmärrä, miksi kaikkien kotimaistenkin tavaroiden toimituksessa kestää monta viikkoa, mutta täällä odotellaan nyt viikkokaudet vielä sekä kaappeja että suihkuseiniä.

Ehkä jo maaliskuussa onnistuu?

Kylppäriremontti osa sata: Sisustusta ja takapakkeja

Pesukone oli nostettu uudelle, tukevalle parinkymmenen sentin korkuiselle jalustalle, joka oli yhdeksi osaksi kunnolla hitsattu ja sanoi kantavansa 150 kg painoa. Mieheni nimittäin on kylpyhuoneen siivoushenkilö ja hän on se ainoa, joka jaksaa kuurata kaiken lattioita ja seiniä myöten säännöllisesti. Silloin hän aina siirtelee pesukonetta, jotta saa jopa sen alta töhnät pois lattialta; ja se on tietysti hankalaa. Haaveena oli siis helposti luututa koneen alta, kun masiina seisoisi telineellä irti lattiasta. En minä vastustele, jos joku haluaa siivota taloa paikoista, joita minä en tiedä olevan olemassakaan.

Se tiedettiin, että sellaiset pesukonejalustat, jotka pitää itse koota ruuvaamalla siihen jalat, ovat liian heppoisia ja heiluvat. Siksi olikin tämä kalliimpi hitsattu versio hankittu. Mutta kone heilui silti. Heti kun rummussa oli lastia, linkouksen hitaammat vaiheet huojuttivat koko konetta sisältä käsin niin, että telinekin melkein alkoi kävellä mukana. Ja niin kun oli yritetty vatupassilla saada kone ehdottoman suoraan joka suuntaan ja ruuvattu jalkoja ryömimällä sen alla.

Mieheni keksi, että on olemassa pesukoneen korjaajia. Eksperttejä, jotka voivat katsoa ja arvioida ongelmaa ja sanoa, voiko sille tehdä jotain vai ei. Sellainen kutsuttiin. Jos siellä onkin vain rummun vastapainot menneet paikoiltaan tai jotain yksinkertaista.

Näin tämä ei siis toimi.

Pesukonekorjaaja sanoi, että kaikki johtuu sittenkin korokkeesta. Rumpu on vielä ihan tarpeeksi tukeva. Kuulemma telineet aina aiheuttavat heilumista. Ykkösohje oli ottaa koroke pois, tasapainottaa kone tarkalleen, ja sitten taas testipestä. Tassujen alle voi mahdollisesti laittaa ohuet silikonimaton palat, jotta kone ei liu’u pitkin lattiaa, jos se silti heiluu.

Testipesu: kaikki hyvin. Linkoaa oikein esimerkillisen tasaisesti.

Että siitä maksetaan nyt viisikymppiä, että korjaaja sanoo, ettei telinettä voikaan käyttää.

Onneksi teline oli vielä mahdollista lähettää takaisin kauppiaalle ja saada rahat takaisin. Seuraavaksi on käynnissä kysely, josko hitsaajaystävämme voisi tehdä todella, todella tukevan korokkeen ylityönä hallissa reilua korvausta vastaan. Vaikka jostain sellaisesta teräksestä, josta hitsaavat nostolavoja.

Suti käteen.

Ähelsin turkoosit kattolistat kylpyhuoneeseen. Maalarinteippejä poistaessa: ”Jos tää näyttää kauhealta, niin nyt on myöhäistä katua.” Tottakai siihen tulee ällöjä epätasaisia reunoja, kun on kuhmurainen laastikatto jne. Tottakai siihen ei saa oikeasti suoraa linjaa reunoihin perkele. Mutta mies lohdutti: ”Ihan hyvät. Nämä on tuhat kertaa siistimmät kuin ne reunukset, jotka itse maalasin aikojen alussa punaisella.”

Teippasin ikkunanpuitteet maalausta varten. Pohjamaali ja sitten turkoosi. Yöksi teipattiin ikkuna-aukko ilmaislehdellä umpeen, koska ikkunalasi oli ruuvattu irti maalin kuivumisen ajaksi.

Maalarintepin kanssa. Hyvin epämääräistä touhua.

Nyt on vähän efektiväriä.

Vielä odotetaan tilattuja kaappeja. Päivittäistavarat voi sentään nyt pitää pesukoneen päällä väliaikaisesti, kun ne pysyvät siinä putoilematta, vaikka peseekin pyykkiä.

Olin tikkailla lakan kanssa ja samaan aikaan mies hoiti makuuhuoneen pinkit maalit paikattuun, läikikkääseen seinään takaisin. Kuului vain suti-suti makuuhuoneesta. Hyvä yhteistyö, kummallakin oma työmaansa. Arki-iltana kumminkin saatiin kahden huoneen maalausprojektit hoidettua.

Myöhemmin sisustettiin intialainen nurkkaus takaisin koristuksineen.

Parempi suojata mööpelit liikaa kuin liian vähän.

Lähtötilanne, kiitos Pascalin ja Kriston eli kylppärin romutusmiesten, jotka jysäyttivät reiän seinään.

Korjausmaalattu seinä.

Ylös piti kurkottaa keittiötikkailla varpaillaan ja alkoi tulla pohjekramppi, kamala. Siitäkin tulee kramppia jalkaan kun seison pitkään kylmällä kivilaattalattialla pelkissä ohuissa puuvillasukissa. Ja käsi ja ranne napsahtelivat ja niksahtelivat useaan otteeseen, kun kurkotin jotain omituisesti maalipurkin tai sudin kanssa. Remontti käy kropalle.

Maalasin vessan pikkuhyllyn pohjamaalilla, sitten vihreällä ja turkoosilla ulkona hyvässä säässä. Tosin osittain allergiassa aivastellen, mikä voi olla vaarallista, kun on terpentiiniliukoista lakkaa kädessä sudissa. Joka välissä lakan piti kuivua vuorokausi.

Neniä! Neniä! Jokaisen maalarin kiusa, valuvat nenät. Lakka muodostaa näitä viileällä säällä vasta harkittuaan asiaa pari tuntia.

Porattiin alakerran pikkuvessan seinään käsipyyhekoukku. Todettiin, että kivaa puista pöntön kantta ei saa takaisin enää, koska sen muttereista ja kiinnitysosista puolet ovat kadonneet johonkin remontin aikana roinakasassa maatessaan. Kaatikselle sekin sitten vaan. Ei se mikään halpa ollut.

Juu, tiedän että kätevä olisi mitannut ruuvit ja mutterit ja haalinut kokoon korvaavia osia ja kätsästi kiinnittänyt systeemit takaisin, mutta meillä on liikaa näitä kokemuksia, että jotain tällaista monimutkaista, josta ei ole oikeasti aavistusta, yritetään ratkaista käymällä viisitoista kertaa rautakaupassa, ostamalla osia jotka eivät sovi, ja saamatta asiaa ratkaistua vieläkään satasta köyhempänä. Olkoon.

Tohon koukku.

Ja sitten hylly seinään viralliseksi vessapaperivarastoksi; koristuksia takaisin; ja postikorttikokelmia seinään katseltavaksi.

Vessa on aina ollut kirjava taidegalleria ja sellaiseksi jääköön. Kaakelimies on sutinut laastia maalatulle seinälle valkoisiksi varjoiksi, mutta ei nyt jakseta maalata uudestaan. Olkoon boheemi.

Remontoinnin ”miten kaikki alkoi” voi lukea sarjana:
Osa 1 on tässä linkissä,
osa 2 tässä,
osa 3 tässä,
ja vielä osia tässä.